Tanssimusiikki ›

Anonymous-jazz: Ei nyt mitään Aapis-kukkoa pidetä millään nuottiständillä ja opeteta lapsia puhumaan.
 
Sitten jotkut eivät opi koskaan puhumaan ja tarvitsevat aakkoset avuksi, joita pidetään aina puhumisen turvana nuottiständillä.
 
Eli tuntematta biisiä ennestään ja vilkaisemattakaan nuotteja vedetään siihen esim. asiaan kuuluva intro ihan tuosta vaan ? Mielenkiintoista.

Ukko: Eli tuntematta biisiä ennestään ja vilkaisemattakaan nuotteja vedetään siihen esim. asiaan kuuluva intro ihan tuosta vaan ? Mielenkiintoista.
 
Sitten pitää vaan kuunnella se joltain äänitteltä ja tsekata sieltä.

EP: Sitten pitää vaan kuunnella se joltain äänitteltä ja tsekata sieltä.
 
" Terve jätkät, olipa kauhee keli. Otetaan kuustoista. Hyvää iltaa ihmiset!"

jape2: " Terve jätkät, olipa kauhee keli. Otetaan kuustoista. Hyvää iltaa ihmiset!"
 
Jepjep, eli siinä on se huono puoli.

jape2: " Terve jätkät, olipa kauhee keli. Otetaan kuustoista. Hyvää iltaa ihmiset!"
 
Usein niillä, jotka ovat biisinsä numeroineet on myös suht inhimilliset mapit.

jape2: " Terve jätkät, olipa kauhee keli. Otetaan kuustoista. Hyvää iltaa ihmiset!"
 
Taipale?
 
Sillon kun Reiska kulki sen kuulapään haitaristin kaa ilman bandia niin mapit oli tosi jees ja selkeet, toimi just noin, numeroilla. No joo, oisko ollu 30-35 biisiä siinä mapissa... yhessä toisessa bandissa tuo tuli vastaan niin että mapissa oli reilusti yli sata biisiä, hyvin sekin toimi ja biisit löyty nopeesti, kansio oli kyllä aika hevi ja siksi hiukan hankala käsitellä, aakkosien kaa tai tyylilajeittain olis ollut varmasti hitaampaa ellei mahdotonta tuolla biisimäärällä.
Settilistat on peestä, jos tehdään keikkaa jatkuvasti. Parit voi olla samat mutta että joka ilta samat setit ja sama järjestys, ei jaksa kauaa...solistibandi ja pari settiä, onhan se toki helppoa ja sujuvaa, ei siinä ole aikaa kaivella nokkaa että "mitäs sitten mennään?" saati sitten pistää sana kiertään ja huudella jossain PK:n älämölössä "mikä biisi???".
 
Itellä on lähinnä sanamappi, englaninkielisistä en tarvi mutta joistain kotimaisista kyllä, kai nuokin oppis mutta jostain syystä ei jaksa
paneutua kotimaiseen iskelmälyriikkaan...
 
Jucciz kirjoitti paljon mutta asiaa, aika lailla samoilla linjoilla olen ollut aina eli biisit opetellaan himassa, hemmetin paljon kivempi soittaa kun biisit osaa ilman suurempia miettimisiä ja kansion toljotusta.
Tästä on ollut usein puhetta eli kitaristeille ei kovin usein ole oikeen mitään ylöskirjotettuna joten aina paree jos on soiva versio treenattavista biiseista, saa vähän tuntumaa soundimaailmasta ja soittotyylistä.
Syksyllä oli yks tuuraussäestys, bandille lähetettiin jokaisesta biisistä suht ok laput kuin myös soiva versio tai sitten linkki mistä sellasen löytää.
Todella asiaa koska biisit oli suurimmaksi osaksi solistin"never heard" levytuotantoa vuosien varrelta, uutta ja vanhaa.

Eli nuotteja tarvitaan ainakin jos on eri pändejä/ solisteja, tuurauksia ym.
mutta ilmankin pärjää jos on vakikokoonpano ja/ tai biisit ehtii tsekata etukäteen.
 
E: Tai ohjelmisto koostuu kaikkien tuntemista biiseistä so. vedetään "hatusta" ja sovitukset syntyy siinä soittaessa.

EP: Eli nuotteja tarvitaan ainakin jos on eri pändejä/ solisteja, tuurauksia ym.
mutta ilmankin pärjää jos on vakikokoonpano ja/ tai biisit ehtii tsekata etukäteen.
 
E: Tai ohjelmisto koostuu kaikkien tuntemista biiseistä so. vedetään "hatusta" ja sovitukset syntyy siinä soittaessa.
 
Tässä yhteydessä muistan aina Taisto Tammea, joka teki satunnaisesti irtokeikkoja ja hänen oli tyytyminen kulloinkin tarjolla olevaan bändiin. Taloon tullessaan hän vinkkasi minut huoneeseensa "kansioita katsomaan".
 
Kirkkaat olivat miehen kansiot ja selkeät nuotit. Joskus selvyyden vuoksi rallattelimme pätkän introa tai väliosaaa.
Leppoisaa touhua kerrassaan.

Edelllä kuvaamani tilanne toistui taas eilen tuurauskeikalla. Bändiseteissä oli pari biisiä, joita en ollut koskaan kuullutkaan, saati soittanut. Rakensimme setit lennossa sen mukaan, miltä tuntui ja mitä yleisö oli vailla, joten ei puhettakaan, että mitään nuotteja oltaisi alettu penkomaan (eikä niitä toki olisi ollutkaan, koska mentiin pohjalta "soitamme biisejä, jotka ainakin suurin osa bändistä osaa"). Aivan ongelmitta meni: ekalla kierrolla vähän vähemmän tavaraa ja tunnustelua ja sit kun sointukierto alkoi valjeta, enemmän soittoa seuraavaan säkeistöön - ja kolmanteen säkeistöön pystyikin jo vetämään kitarasoolon.
 
Tehokkain tapa oppia: pää edellä kylmään veteen, eli lennossa yleisön edessä, ja hymyssä suin. :)

Jucciz: Edelllä kuvaamani tilanne toistui taas eilen tuurauskeikalla. Bändiseteissä oli pari biisiä, joita en ollut koskaan kuullutkaan, saati soittanut. Rakensimme setit lennossa sen mukaan, miltä tuntui ja mitä yleisö oli vailla, joten ei puhettakaan, että mitään nuotteja oltaisi alettu penkomaan (eikä niitä toki olisi ollutkaan, koska mentiin pohjalta "soitamme biisejä, jotka ainakin suurin osa bändistä osaa"). Aivan ongelmitta meni: ekalla kierrolla vähän vähemmän tavaraa ja tunnustelua ja sit kun sointukierto alkoi valjeta, enemmän soittoa seuraavaan säkeistöön - ja kolmanteen säkeistöön pystyikin jo vetämään kitarasoolon.
 
Tehokkain tapa oppia: pää edellä kylmään veteen, eli lennossa yleisön edessä, ja hymyssä suin. :)
 
Toihan on sovitetuissa biiseissä aika yleistä ja luonnollistakin, että eka värssy mennään ilman suurempia koristeluja, biisi ikäänkuin kasvaa ja siihen tulee kertauksissa lisää elementtejä mukaan, ihan ok.
 
Joskus oli ongelmana vähän sekin, että osa soittajista ei tätä ymmärtänyt vaan kaikki "lisäväritys", mausteineen soitettiin biisin alusta asti, tuloksen aika tasapaksu esitys :/

EP: Joskus oli ongelmana vähän sekin, että osa soittajista ei tätä ymmärtänyt vaan kaikki "lisäväritys", mausteineen soitettiin biisin alusta asti, tuloksen aika tasapaksu esitys :/
 
Jossain yläastebändissä ehkä, toivottavasti kukaan ei tee enää niin.

Lennu: Jossain yläastebändissä ehkä, toivottavasti kukaan ei tee enää niin.
 
No aika yleistähän toi on, jos biisissä on jokin fraasikuvio niin ei malteta olla hiljaa vaan se pitää soittaa joka väliin.

Jucciz: Aivan ongelmitta meni: ekalla kierrolla vähän vähemmän tavaraa ja tunnustelua
Volumepedali ylhäällä?
 
ja sit kun sointukierto alkoi valjeta, enemmän soittoa seuraavaan säkeistöön
Nyt kuulu jo vähän ...
 
- ja kolmanteen säkeistöön pystyikin jo vetämään kitarasoolon.
Säröt tapppin ja putkivahvistin huutaan, koko elämäntarina eli tappingit ja kaikki maholliset himassa opetellut tilut kehiin ja niin lujaa että mitään muuta ei lavalta sitten kuulukkaan, huippukohdassa joku siitä stanallisesta eturauhasrykelmästä alkaa pätkiin ja alkaa hirveä polkeminen, pyöriminen, kyykistely ja kiroilu ;-)
 
Tehokkain tapa oppia: pää edellä kylmään veteen, eli lennossa yleisön edessä, ja hymyssä suin. :)
Joo, tuota on joutunut tekeen aika usein ja ei siinä mitään ongelmaa ole jos on ihan perusohjelmistoa ja korvat toimii. Muutama "never heard" menee sujuvasti seassa, ekojen A&B kiertojen jälkeenhän nuo on hallussa.
 
Ylinnä olevat leikkimiliset lainaukset ovat täyttä fiktiota siitä mitä kitarismi voi olla pahimmillaan eli noinkin sen voi tehdä.
Ettei totuus unohtuisi niin itse olen kokenut lähes vastaavia elämyksiä erään kitarasankarin kanssa keikkaillessa.
 
Basson kaa noita "kohti tuntematonta ilman karttoja" keikkoja on takana satoja, se on tavallaan helpompaa kuin kitaralla, yhtä ääntähän siinä vaan soitetaan kerralla, tietysti olisi toivottavaa että se ääni olisi kohillaan heti eikä monen epätoivoisen lähestymisäänen jälkeen;-)
Jotain ääntähän bassosta pitää tulla koko ajan, kitaralla voi toisaankin vähän feikata jos oikeen kunnolla tipahtaa kartalta. Volumepedaali ylös ja lisää hymyä kehiin ;-)

WanhaWetäjä:
 
..Basson kaa noita "kohti tuntematonta ilman karttoja" keikkoja on takana satoja, se on tavallaan helpompaa kuin kitaralla, yhtä ääntähän siinä vaan soitetaan kerralla, tietysti olisi toivottavaa että se ääni olisi kohillaan heti eikä monen epätoivoisen lähestymisäänen jälkeen;-)
Jotain ääntähän bassosta pitää tulla koko ajan, kitaralla voi toisaankin vähän feikata jos oikeen kunnolla tipahtaa kartalta. Volumepedaali ylös ja lisää hymyä kehiin ;-)
 
Toi selittää osittain ne entisajan basistit jotka soitteli aivan puutaheinää! :)

Jucciz: Edelllä kuvaamani tilanne toistui taas eilen tuurauskeikalla. Bändiseteissä oli pari biisiä, joita en ollut koskaan kuullutkaan, saati soittanut. Rakensimme setit lennossa sen mukaan, miltä tuntui ja mitä yleisö oli vailla, joten ei puhettakaan, että mitään nuotteja oltaisi alettu penkomaan (eikä niitä toki olisi ollutkaan, koska mentiin pohjalta "soitamme biisejä, jotka ainakin suurin osa bändistä osaa"). Aivan ongelmitta meni: ekalla kierrolla vähän vähemmän tavaraa ja tunnustelua ja sit kun sointukierto alkoi valjeta, enemmän soittoa seuraavaan säkeistöön - ja kolmanteen säkeistöön pystyikin jo vetämään kitarasoolon.
 
Tehokkain tapa oppia: pää edellä kylmään veteen, eli lennossa yleisön edessä, ja hymyssä suin. :)
 
Kyllä näin on, mutta ei onnistu kaikilta. Sillä tuohon vaaditaan aika rutkasti musikaalisuutta ja kokemusta taustalle. On nimittäin tusinoittain monia ammattisoittajia, jotka on vetänyt kusenpolttamia iskelmiä jo 20-vuotta ja edelleen on laput edessä ja jos kaatuu nuottiständi kesken keikan. Niin heti ollaan kusessa ja vääriä ääniä tulee.
 
En uskois, että syy siihen että jos on jo 20-vuotta vedetty samoja biisejä. Että "EI JAKSA OPETELLA". Syy kun on, että "ei osata soittaa" ulkoa.

Itselleni selvisi nuottien luvun tarpeellisuus vasta V.T. musiikinlehtorina 23 v, kun Rehtorimme ehdotti eräänä aamuna:
 
-Kuule sie lehtori musa. Mie aattelin silviisii, et tännää myö pietääkii oikei vanhan ajan aamuhartaus. Meijä uskonnonlehtor saap puhhuu ja sie soitat virren. Käypiks siul tälviisii?
 
Nyökyttelin ja pelkäsin paljastavani osaamattomuuteni. Onneksi pappimme oli valinnut tutun virren ja pääsin pälkähästä. Tuttu biisi. Sen kerran koraalikirja oli pelkkää rekvisiittaa.
 
Kokemuksesta hieman säikähtäneenä hakeuduin Sibiksen kesäkurssille heti seuraavana kesänä.
 
Ei minusta siellä tietenkään mitään primavistaa tullut, mutta ymmärsin kuitenkin hahmottaa kokonaisuuksia viivastolta. Selväksi kävivät eri sävellajien etumerkinnät, kirkkosävellajit, välidominantit, sävellyksien analysoinnit ja se kaikki mytologia, jota en aiemmin osannut kuin korvakuulolta. Ei tarvinnut enää pelätä niitä mustia pallukoita.
 
Kaikenkaikkiaan: Opiskelu kannattaa.

KanttoriPiiparinen: Itselleni selvisi nuottien luvun tarpeellisuus vasta V.T. musiikinlehtorina 23 v, kun Rehtorimme ehdotti eräänä aamuna:
 
-Kuule sie lehtori musa. Mie aattelin silviisii, et tännää myö pietääkii oikei vanhan ajan aamuhartaus. Meijä uskonnonlehtor saap puhhuu ja sie soitat virren. Käypiks siul tälviisii?
 
Nyökyttelin ja pelkäsin paljastavani osaamattomuuteni. Onneksi pappimme oli valinnut tutun virren ja pääsin pälkähästä. Tuttu biisi. Sen kerran koraalikirja oli pelkkää rekvisiittaa.
 
Kokemuksesta hieman säikähtäneenä hakeuduin Sibiksen kesäkurssille heti seuraavana kesänä.
 
Ei minusta siellä tietenkään mitään primavistaa tullut, mutta ymmärsin kuitenkin hahmottaa kokonaisuuksia viivastolta. Selväksi kävivät eri sävellajien etumerkinnät, kirkkosävellajit, välidominantit, sävellyksien analysoinnit ja se kaikki mytologia, jota en aiemmin osannut kuin korvakuulolta. Ei tarvinnut enää pelätä niitä mustia pallukoita.
 
Kaikenkaikkiaan: Opiskelu kannattaa.
 
Jep, kaikesta opiskelusta on hyötyä.
Ei niitä nuotteja tarvi kokoajan tuijotella vaikka olis primavistakin,
kun löytää sieltä nuotista sen olennaisimman se riittää.

Anonymous-jazz: On nimittäin tusinoittain monia ammattisoittajia, jotka on vetänyt kusenpolttamia iskelmiä jo 20-vuotta ja edelleen on laput edessä ja jos kaatuu nuottiständi kesken keikan. Niin heti ollaan kusessa ja vääriä ääniä tulee.
 
Mulle meinas yhden ryhmän kanssa käydä just noin ja vähän kävikin. Sitten nuottiständi kaatui ja...trrrrrrr..Osasin!!!
 
Mutta olihan se ihan perseestä kun yhtäkkiä ei ollutkaan mitään "tärkeää" tekemistä lauteilla. Ei tienny että mihinkä olis kattellu :)

Jucciz:
 
Tehokkain tapa oppia: pää edellä kylmään veteen, eli lennossa yleisön edessä, ja hymyssä suin. :)
 
Tämäpä se kaikkein mukavin tapa onkin. Yleisön paikallaolo karsii turhat korukuviot aika tehokkaasti jos vaikkapa lähtöasetelmana on 5-8 toisilleen ennentuntematonta soittajaa ja tunti-puoltoista pitäis omasta elämästä laittaa. Minä tykkään kyllä ja teen mielelläni milloin vain pääsen.
 
Just loppuvuodesta oli tuollainen veto pitkästä aikaa ja venyi kahteen tuntiin. Yleisöä 200-300. Helvetin hauskaa.

Biisien opetteluun.
Yleensä teen niistä aina nuotin samalla, jää paremmin "kaaliin".
Ja sitten jos on pitempi aika kun on soittanu viimeksi eikä ihan muista niin on hyvä tarkistaa sieltä.
 
Tää iskelmä-/ tanssimusiikki vaikka ne usein meneekin tutuilla soinnuilla
ja melodiatkin aika usein melko arvattavat niin poikkeuksia on niissäkin
ja ne poikkeukset erottaa ne toisistaan, muuten ne olis vaan
'harmaata massaa' ja tulisi ehkä tylsäksi soittaa
..että kyllä ne kärpäsen paskatkin joskus on mukava soittaa :)