Aihe: Kootut tilannekoomiset tilanteet keikoilla
1 2 3
The 1
29.09.2018 03:04:15
The 1: Kukaan ei nykyään uskalla kertoa soittaja juttuja kerrotaan vaan kännissä hotellihuonessa ja syödään salmiakkia.
Tanssimuusikot on nykyään lampaita nuollaan solisitia oli sitten nainen tai mies siinä Kyösti Kakkonen on oikeassa naisia ei saisi päästää orkesteriin.
The 1
29.09.2018 03:12:28
Jos minä kertoisin juttuja pitäisikö pistää talkoot käyntiin juttujen suhteen hä
The 1
29.09.2018 03:30:02
The 1: Jos minä kertoisin juttuja pitäisikö pistää talkoot käyntiin juttujen suhteen hä
- Vai kerronko vitsin Tapani Kansan pojilta no vitsi menee näin.
-Oli synkkä ja sumuinen yö. Partio oli saanut käskyn tarkastamaan aluetta vuoritoalueella. Partio lähti matkaan mutta sumu teki matkan vaikeaksi. He etenivät käsikopelolla etsien tietä,kunnes keppi ei enää ottanut kosketusta. Jäämme tähän sanoi johtaja aamulla selviää tilanteemme.- Keppi oli vaan mennyt poikki siinä Tapani Kansan poikien vitsi,aika hyvä
Epämuusikko
29.09.2018 11:42:26
Mitä paskaa taas. hus.
uliuli
The 1
30.09.2018 02:01:05
Joskus kyllä vitutti vetää bändiä. Kerran olimme Maestrossa muutavan viikon sekä päivää että iltaa koska orkesteri oli hyvä. Meillä oli silloin aika boheemi soittaja joka oli tietysti tiukoilla kun rankensi taloaan. Kerran taas saavuimme Maestroon ja soittaja oli kerännyt matkalla kaikki pullot mitkä oli löytänyt ja tuli sinne "nyppyhanskat" ja paskaset raappahousut sinne. Portsari pisti jalan väliin ja sanoi jumalauta tämä on Helsingin ykkösmesta ja te tulette tänne pulloja kädet täynnä ,niin mutta nää on rahaa herra vahtimestari. Vahtimestari kosti ja lukitsi kaikki paikat jotta emme pääsisi pois sieltä ja onnistuikin siinä ja sammutti vielä valot.
Kefiiri
01.10.2018 10:12:58
The 1: Vahtimestari kosti ja lukitsi kaikki paikat jotta emme pääsisi pois sieltä ja onnistuikin siinä ja sammutti vielä valot.
 
Ilmeisesti ei ihan lopullisesti kuitenkaan onnistunut :)
En ole musiikin asiantuntija.
artope
01.10.2018 10:13:41
 
 
Kefiiri: Ilmeisesti ei ihan lopullisesti kuitenkaan onnistunut :)
 
Todella harmi!
"Siwa-stemma - yllättävän lähellä"
sonorman
01.10.2018 14:05:21
Olisko kyse Kellokoskesta?
Anonymous-jazz
01.10.2018 15:05:08
 
 
sonorman: Olisko kyse Kellokoskesta?
 
Tai Kellopelikoskesta
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
The 1
04.10.2018 00:22:40
Olimme keikalla Pavilla ja soitin kakkospändissä ja ykkösenä oli Veijarit mutta heidän soilisti oli sairastunut. Oman settimme jälkeen poistuimme kahville ja yllätyksesseni tumma poika poika kysyi,saanko nimikirjoituksen ja ojensi minulle kortin tottakai saat ja raapustin siihen nimeni jolloin poika huudahti jumalauta mie sain nimmarin Taisto Ahleerilta.
The 1
04.10.2018 00:25:44
Pieru on ollut ilomme ja suru
The 1
04.10.2018 00:28:25
The 1: Pieru on ollut ilomme ja suru
 
Mie sitten vittuilen teille,joskus kun on aihetta moro!
Lennu
06.10.2018 21:47:52
 
 
The 1: Mie sitten vittuilen teille,joskus kun on aihetta moro!
 
https://www.youtube.com/watch?v=YF8W_2TJsKw
"olis niin kova bändi, että vetäis covereinakin vaan omia biisejä"
uusiipe
07.10.2018 08:11:18 (muokattu 07.10.2018 08:20:44)
Meidät oli tilattu soittamaan jonkun työväen rauhanyhdistyksen tjsp. tilaisuuteen ravintolaan. Odotuksissa oli hyväntuulinen, leppoisa tanssikeikka. Ennen musisoinnin alkua tilaisuudessa pidettiin raivokkaita puheita suu vaahdossa ja nyrkit pystyssä huutaen "alas imperialistinen amerikka".
Soiton alettua alkoi armoton kaksinkäsin viinan kittaaminen ja kolmannen setin alussa puolet rauhanväestä olikin jo pöydän alla.
P = U x I
The 1
20.10.2018 01:50:05
Paasiravintola oli kummapaikka siellä oli portsarina joku painija joka ei tykännyt antaa avainta jolla saisi portin auki. Hakkasimme ovea saatanan jätkä ovi auki ei mitään tapahtunut jätkä ei aukaissut ovea. Vihdoin äijä suostui antamaan avaimen että saamme portin auki ja viemään kamat sisään. Jätkä oli mulkku ja painija ei tykännyt soittajista koska joku oli nussinut sen vaimoa niin me päättelimme. Kerran luoja tuli ja kosti oli kevättä ja räystäät tippui ja tämä vahtimestari oli ominut itselleen parkkipaikan talon sisäpihalta kunnes valtava määrä lunta ja jäätä tuli alas sieltä ja vahtimestarin autonpäälle, no me koputettiin taas ja jätkä katso ikkunasta sitä vaan että tiedätkö kenen auto on se punanen tossa sisäpihalla ?
mondo
20.10.2018 09:46:55
Olikohan Lada?
Anonymous-jazz
23.10.2018 01:13:38
 
 
uusiipe: Meidät oli tilattu soittamaan jonkun työväen rauhanyhdistyksen tjsp. tilaisuuteen ravintolaan. Odotuksissa oli hyväntuulinen, leppoisa tanssikeikka. Ennen musisoinnin alkua tilaisuudessa pidettiin raivokkaita puheita suu vaahdossa ja nyrkit pystyssä huutaen "alas imperialistinen amerikka".
Soiton alettua alkoi armoton kaksinkäsin viinan kittaaminen ja kolmannen setin alussa puolet rauhanväestä olikin jo pöydän alla.

 
Niinhän ne vassarikommunistit ovat huhujenkin mukaan kovia vetämään viinaa, mutta vieläkin huonommat viinapäät niillä myös ovat kun useimmat heistä ovat kooltaan näitä poliittisten yliopisto/nuorisojärjestöjen kukkakeppejä.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
The 1
26.10.2018 00:32:27
Olimme keikalla taas siellä tauolla rappusten alla niin ovi aukaitiin niinkuin iskelmässä
sisään tuli mies joka oli kyseenalaitanut meidän soiton muutama päivä sitten.
-Terve mitä miehet
-mitäs tässä tauolla ollaan
-Vittu kulkaa tiskon vessaan oli joku perkele työntänyt pullon minä sen kaivoin käsi kyynerpäätä myöten sieltä pois ja uskotteko käsi oli täynnä ihmispaskaa
The 1
26.10.2018 02:59:03
Olimme jäänehet koska ei ollut rahaa matkustaa kotia. Vapaapäivä meni mukavasti basisti helisteli aamusta kassia,nouskaa nyt ylös mies oli kummaaliisen oloonen ja hoki nouskaa nyt ylös siitä ja heilutti kassia no pakkohan se oli nousta .
The 1
26.10.2018 03:12:47
Istuin siinä ja avasin kaljan ja kuuntelin. -Minua etsitään olen muukaislegiiosta kuulle akka valitti että s,siinä oli yksi polakki joka sanoi, he hän nussi minua kuusi tun,ja kun meidät muiatatko sen kun Taipaleen äijä sanoi että niin kahdeksan kertaa minä nussin
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)