Tanssimusiikki ›

Ylipäätään tuli sellasta tuosta Jon Lordin sinänsä ansiokkaasta pätkästä mieleen, että jos jollaki nuorella jannulla nuo tietyt JL:n mainittemat asiat tympii, niin sitte tympii. Ei ketään voi pakottaa sietämään ihme häröilyjä jos ei halua, eikä siitä pidä tuomita. Usein saa jopa huomata, että se joka muiden tolloilusta on sanonu tai muuten älähtäny on se koko jengin kovin jätkä niin ammatillisesti kuin mutenki.
Usein porukat hakee muotoansa - samanhenkiset hakeutuu toistensa seuraan myös sen takia, että tullaan toimeen. Tämän vuoksi tavallisesti tuuraajat tai bändit uudet jäsenet tulee pienestä piiristä. Freelancereina taas puolestaa ei pärjää ne, jotka nurkuu joka asiasta. Ei myöskään ne, jotka ei pidä puoliaan ja sano asioista.
 
Tämä on ihan totta. Yksi asia jota esim. ei tarvitse sietää on sellainen jos keikan jälkeen haluaa nukkua ja tietää että joutuu olemaan seuraavana päivänä kuskina ja kämppäkaveri tuo naisia samaan huoneeseen ja ne touhuaa ja mölyää sun muuta niin ainakin minä heitän silloin molemmat pihalle. Tuo minun kirjoitukseni ei ollut suunnattu erityisesti kenellekään vaan oli enemmänkin selainen yleinen huomio asioista. Niinkuin IJ ja Martso sanoivat asioista kannattaa sanoa ajoissa eikä kaikkea tarvitse sietää, mutta jos sanominenkaan ei mene perille niin silloin on pieniä juttuja opittava sietämään. Isot jutut jotka vaikuttavat jo kokonaisuuteen ovatkin sitten eri asia. Kyllä sitä nuorempana itsekin ensin katseli silmät pyöreinä eikä uskaltanut sanoa mitään. Yhdessä vaiheessa sitä sanoi kaikesta ja nykyään jos huomaa sen että jokin asia on sellainen joka ei mene perille sanomisesta huolimatta niin sitten on vain annettava sen olla tai sitten vaihdettava työympäristöä tai bändiä. Kyllä itselläkin on ollut tilanteita että on pakko ollut lähteä bändistä sen takia kun jotkut asiat eivät yksinkertaisesti toimi. Mutta eräs perusjuttu on juuri se että se "sairas" huumori ei mene kaikille ja kaikissa paikoissa se ei toimi. Voi olla päiviä jolloin ne "pilu ja jalu" jutut eivät yksinkertaisesti jaksa naurattaa ja haluaisi puhua bändikavereiden kanssa vakavasti. Pää pointtini oli juuri se minkä Martso mainitsi tuossa lopussa. Liian herkästi reagoivat eivät välttämättä pysty tekemään tätä työtä tai ainakin mieli voi järkkyä helposti. Pikku jouluissa keskustelin pitkään Laulajan ja Baronin kanssa ja oli kiva huomata että siinä tunnelmassa ja humussa pystyi keskustelemaan vakavastikin kolleegoiden kanssa asian kääntymättä heti jalu puolelle. Silloin kun taistelin alkoholi ongelmani kanssa niin bändikaverini kyllä tiesivät siitä ja joskus siitä keskusteltiin mutta välillä sitä kaipasi vakavaa keskustelua aiheesta ja silloin hainkin AA- ryhmiä keikkapaikkakunnalta missä oltiin. Ronski huumori iltaisin keikalla toimi hieman kuin "kulissina" vaikka mieli oli välillä aika maassa. Mutta jos silloin olisi ottanut itseensä kaikesta mitä sanottiin olisi "venepaikka" saattanut olla hyvinkin lähellä. Meillä soittajilla kun tuo mieli on niin herkkä on sitten kokenut tien tallaaja tai kokematon se ei vaikuta mielen laatuun, mutta kokemuksen kautta sitä mielen lujuutta voi hieman vahvistaa. Mutta kiva nähdä että tällainen "asiallinen " aihe kirvoittaa keskustelua.

Urani aikan vain eräs tuntemamme haitarin soittaja ( omistaja ) on alkanut niin sanotusti ottamaan päähän noiden sanontojensa tai yleensä suunsa aukomisen takia.
 
Juuri tämä samainen tyyppi kanssa aina puhui niin pirusti ja aina sellaisia juttuja, mitkä eivät varmaan kiinnostaneet ketään. Kerran oltiin menossa Kemiin ja autona oli Hiace ja siinähän istutaan kolme rinnan, että varmaan ei päässyt pakoon. Tämä tyyppi alkoi jo 5 kilsan jälkeen puhua jostain helvetin maanviljelyksestä,. niin basisti sanoi : Pidä nyt jo turpas kiinni. Matka Kemiin oli vasta aluillaan. No, meni sellanen 10 minuuttia ja sama juttu jatkui uudestaan. Myöhemmin otin aina korvalappustereot mukaan ja löin luurit korville, että ainakin mun matka meni ihan kivasti.

Nappiin meni...oliko vaikea?
 
Ei ollut.

Ei oo mukavaa matkaseuraa sellainenkaan, joka ei puhu mitään. Muutaman kerran ollu pitemmällä reissulla mukana kaveri, joka sanoo 'ympf' noin 50 km:n välein.
 
Pahimpia ovat olleet reissut, joissa itse ajaa ja muut nukkuu. Huh. Saa siinä olla joku lörpöttäjä silloin. Kunhan ei innostu liikaa huitomaan.

Ei oo mukavaa matkaseuraa sellainenkaan, joka ei puhu mitään. Muutaman kerran ollu pitemmällä reissulla, mukana kaveri, joka sanoo 'ympf' noin 50 km:n välein.
 
Siihen kuuluu vastata "mrhds".

Ei oo mukavaa matkaseuraa sellainenkaan, joka ei puhu mitään. Muutaman kerran ollu pitemmällä reissulla mukana kaveri, joka sanoo 'ympf' noin 50 km:n välein.
 
Pahimpia ovat olleet reissut, joissa itse ajaa ja muut nukkuu. Huh. Saa siinä olla joku lörpöttäjä silloin. Kunhan ei innostu liikaa huitomaan.
 
Tietenkin jos matkaa yli 800 km , niin pitäähän siinä pystyä muidenkin nukkumaan. Me ainakin tehdään niin pitemmillä matkoilla, että kuka aloittaa niin hän ajaa sitten viimeisenä. Tällä tavoin pystyy muut huilaamaan vuorollaan.

Tarpeeksi pitkään kun pienellä porukalla liikkuu, niin syntyy sellaista "insidehuumoria" ja muuta kummallista käyttäytymistä, että siinä saattaa vierailijalla tai ulkopuolisilla mennä kakki housuun kun puuhaa katselee.
 
Kummeli!

Kummeli!
 
Nimenomaan, hyvin sanottu siellä perällä. Siitähän tuokin syntyi.

Tämä on ihan totta. Yksi asia jota esim. ei tarvitse sietää on sellainen jos keikan jälkeen haluaa nukkua ja tietää että joutuu olemaan seuraavana päivänä kuskina ja kämppäkaveri tuo naisia samaan huoneeseen ja ne touhuaa ja mölyää sun muuta niin ainakin minä heitän silloin molemmat pihalle. Tuo minun kirjoitukseni ei ollut suunnattu erityisesti kenellekään vaan oli enemmänkin selainen yleinen huomio asioista. Niinkuin IJ ja Martso sanoivat asioista kannattaa sanoa ajoissa eikä kaikkea tarvitse sietää, mutta jos sanominenkaan ei mene perille niin silloin on pieniä juttuja opittava sietämään. Isot jutut jotka vaikuttavat jo kokonaisuuteen ovatkin sitten eri asia. Kyllä sitä nuorempana itsekin ensin katseli silmät pyöreinä eikä uskaltanut sanoa mitään. Yhdessä vaiheessa sitä sanoi kaikesta ja nykyään jos huomaa sen että jokin asia on sellainen joka ei mene perille sanomisesta huolimatta niin sitten on vain annettava sen olla tai sitten vaihdettava työympäristöä tai bändiä. Kyllä itselläkin on ollut tilanteita että on pakko ollut lähteä bändistä sen takia kun jotkut asiat eivät yksinkertaisesti toimi. Mutta eräs perusjuttu on juuri se että se "sairas" huumori ei mene kaikille ja kaikissa paikoissa se ei toimi. Voi olla päiviä jolloin ne "pilu ja jalu" jutut eivät yksinkertaisesti jaksa naurattaa ja haluaisi puhua bändikavereiden kanssa vakavasti. Pää pointtini oli juuri se minkä Martso mainitsi tuossa lopussa. Liian herkästi reagoivat eivät välttämättä pysty tekemään tätä työtä tai ainakin mieli voi järkkyä helposti. Pikku jouluissa keskustelin pitkään Laulajan ja Baronin kanssa ja oli kiva huomata että siinä tunnelmassa ja humussa pystyi keskustelemaan vakavastikin kolleegoiden kanssa asian kääntymättä heti jalu puolelle. Silloin kun taistelin alkoholi ongelmani kanssa niin bändikaverini kyllä tiesivät siitä ja joskus siitä keskusteltiin mutta välillä sitä kaipasi vakavaa keskustelua aiheesta ja silloin hainkin AA- ryhmiä keikkapaikkakunnalta missä oltiin. Ronski huumori iltaisin keikalla toimi hieman kuin "kulissina" vaikka mieli oli välillä aika maassa. Mutta jos silloin olisi ottanut itseensä kaikesta mitä sanottiin olisi "venepaikka" saattanut olla hyvinkin lähellä. Meillä soittajilla kun tuo mieli on niin herkkä on sitten kokenut tien tallaaja tai kokematon se ei vaikuta mielen laatuun, mutta kokemuksen kautta sitä mielen lujuutta voi hieman vahvistaa. Mutta kiva nähdä että tällainen "asiallinen " aihe kirvoittaa keskustelua.
 
Ehkä asiallisimpia ja parhaimpia kirjoituksia, (myös koskettava), mitä olen täällä nähnyt. Plussa pamahti, voiko niitä antaa usiampia kerralla?...
HYVÄ JON!