Tanssimusiikki ›

jotenkin monet, samoin kuin itsekkin haluaisi sen tapahtuvan "saappaat jalassa" joka on loppujen lopuksi läheisille se raskain tapa. Luin juuri hesarista Terho kodin juttua. Siinä kerrottiin siitä, miten lähtöä loivennetaan. Sinne tullaan jalat alla ja lähdetään jalat edellä. hoitoaika keskimäärin kaksi viikkoa. Kiitos nykylääketieteen. Kaikki sinne tulevat ovat jo valmistautuneet asiaan.
 
Kuoleman on sama kuin synnytys. Kun se on kohdalla, olet siihen valmis, vaikkka sitä olisit pelännytkin.
 
Toivottavasti kirjoitin järkeviä, olen aika uuden vuoden tunnelmissa

Luin juuri hesarista Terho kodin juttua. Siinä kerrottiin siitä, miten lähtöä loivennetaan
 
Mun muusikkotoverini on ollut siellä syyskuusta, ajattelin kirjoittaa tänne aiheesta, kun lähtö on koittanut.

Kävin lauantaina katsomassa sairaalassa vähän päälle kakskymppistä nuorta äitiä, jolta itseltä on leikattu syöpä selästä 16-vuotiaana ja vaurioitettu hermoja niin, että ei pysty koskaan varmaan käveleen ilman keppejä ja pahimpina aikoina istuu pyörätuolissa. Lisäksi hänellä on aivosairaus, joka aiheuttaa jatkuvan kovan päänsäryn.
 
Hänellä on avomies ja 2-vuotias tyttö, joka vajaan vuoden vanhana sairastui; pahanlaatuinen aivokasvain ja syöpä, jonka vuoksi on poistettu jo toinen munuainen. Autoimmuuni-b-hepatiitti tuhoaa maksaa ja hänelle ei syövän vuoksi anneta siirrännäistä.
 
Isä on ollut ainoa terve tässä pikku-perheessä, joka on asunut sairaalassa lähes vuoden. Kesällä isältä meni ääni, jonka sanottiin johtuvan stressistä. Nyt joulukuun alussa löytyi kaulalta patti, joka todettiin syöväksi. Leikattiin kurkkusyöpä ennen joulua ja tapaninpäivänä ilmoitettiin, että hänellä on mös haimasyöpä. Elinaikaa 2 viikkoa. Puhumaan hän ei pysty tuon leikatun kurkun vuoksi (myös kieli jouduttiin leikkaamaan ja uusi tehtiin reisilihaksesta), joka vaikeuttaa mitään kommunikointia.
 
Olipahan taas raskas reissu. Miten toivottaa tällaiselle pienelle perheelle hyvää uutta vuotta?

Kävin lauantaina katsomassa sairaalassa vähän päälle kakskymppistä nuorta äitiä, jolta itseltä on leikattu syöpä selästä 16-vuotiaana ja vaurioitettu hermoja niin, että ei pysty koskaan varmaan käveleen ilman keppejä ja pahimpina aikoina istuu pyörätuolissa. Lisäksi hänellä on aivosairaus, joka aiheuttaa jatkuvan kovan päänsäryn.
 
Hänellä on avomies ja 2-vuotias tyttö, joka vajaan vuoden vanhana sairastui; pahanlaatuinen aivokasvain ja syöpä, jonka vuoksi on poistettu jo toinen munuainen. Autoimmuuni-b-hepatiitti tuhoaa maksaa ja hänelle ei syövän vuoksi anneta siirrännäistä.
 
Isä on ollut ainoa terve tässä pikku-perheessä, joka on asunut sairaalassa lähes vuoden. Kesällä isältä meni ääni, jonka sanottiin johtuvan stressistä. Nyt joulukuun alussa löytyi kaulalta patti, joka todettiin syöväksi. Leikattiin kurkkusyöpä ennen joulua ja tapaninpäivänä ilmoitettiin, että hänellä on mös haimasyöpä. Elinaikaa 2 viikkoa. Puhumaan hän ei pysty tuon leikatun kurkun vuoksi (myös kieli jouduttiin leikkaamaan ja uusi tehtiin reisilihaksesta), joka vaikeuttaa mitään kommunikointia.
 
Olipahan taas raskas reissu. Miten toivottaa tällaiselle pienelle perheelle hyvää uutta vuotta?
 
Hommat ei mene tasan täällä. Meidän ei kannattais ihan pikkuasioista valittaa. Ikävä kyllä, se joskus pääsee unohtumaan.

Hommat ei mene tasan täällä. Meidän ei kannattais ihan pikkuasioista valittaa. Ikävä kyllä, se joskus pääsee unohtumaan.
 
Näin se menee. Kyllä oli onnellinen olo, kun pääsi mökille ja siellä oli omat pienet lapsenlapset, jotka ovat ainakin vielä säästyneet isommilta kolhuilta ja samoin tuo oma jälkikasvu.
 
Toisaalta tuollaisen kokemisen edessä on aika voimaton ja sanaton. Ehkä tärkeintä onkin olla tukena ja olemassa.

Näin se menee. Kyllä oli onnellinen olo, kun pääsi mökille ja siellä oli omat pienet lapsenlapset, jotka ovat ainakin vielä säästyneet isommilta kolhuilta ja samoin tuo oma jälkikasvu.
 
Toisaalta tuollaisen kokemisen edessä on aika voimaton ja sanaton. Ehkä tärkeintä onkin olla tukena ja olemassa.
 
Kyllä ja niistä pitää ottaa opikseen se, että tietää miten hyvin asiat itsellä voi olla. Toistaiseksi saanut olla suht terveenä.

Miten toivottaa tällaiselle pienelle perheelle hyvää uutta vuotta
 
Hyvää Uutta Vuotta!
 
Kun ei perusongelmalle mitään voida, kohdellaan kuin ketä tähänsa hyvää ystävää.

Hommat ei mene tasan täällä. Meidän ei kannattais ihan pikkuasioista valittaa. Ikävä kyllä, se joskus pääsee unohtumaan.
 
Hyvin sanottu.

Hyvää Uutta Vuotta!
 
Kun ei perusongelmalle mitään voida, kohdellaan kuin ketä tähänsa hyvää ystävää.
 
Tuntuu vaan niin kornille sanoo, että Hyvää uutta vuotta, kun tietää, että perheen isä on kohta poistumassa maalliselta vaellukseltaan ja pikkutytön kohtalo on kanssa korkeimman kädessä ja äiti itse aika huonona :o/

Tuntuu vaan niin kornille sanoo, että Hyvää uutta vuotta, kun tietää, että perheen isä on kohta poistumassa maalliselta vaellukseltaan ja pikkutytön kohtalo on kanssa korkeimman kädessä ja äiti itse aika huonona :o/
 
No et sä huonoa uutta vuottakaan voi toivottaa.

No et sä huonoa uutta vuottakaan voi toivottaa.
 
No en tietenkään, mutta siinä se vaikeus onkin, että miten muotoilis sanansa, että ei kuulostais ihan ajattelemattomalta.

No en tietenkään, mutta siinä se vaikeus onkin, että miten muotoilis sanansa, että ei kuulostais ihan ajattelemattomalta.
 
Ihan kuin kelle tahansa.

Hyvää Uutta Vuotta!
 
Kun ei perusongelmalle mitään voida, kohdellaan kuin ketä tähänsa hyvää ystävää.
 
Ei, kyllä tuo jo menee teeskentelyn puolelle. Minä luulen että sanoisin rehellisesti vain "voi paska" ja rutistaisin. Siltä ainakin tuntuu nän sponttaanisesti ajateltuna.

Kävin lauantaina katsomassa sairaalassa vähän päälle kakskymppistä nuorta äitiä, jolta itseltä on leikattu syöpä selästä 16-vuotiaana ja vaurioitettu hermoja niin, että ei pysty koskaan varmaan käveleen ilman keppejä ja pahimpina aikoina istuu pyörätuolissa. Lisäksi hänellä on aivosairaus, joka aiheuttaa jatkuvan kovan päänsäryn.

Hänellä on avomies ja 2-vuotias tyttö, joka vajaan vuoden vanhana sairastui; pahanlaatuinen aivokasvain ja syöpä, jonka vuoksi on poistettu jo toinen munuainen. Autoimmuuni-b-hepatiitti tuhoaa maksaa ja hänelle ei syövän vuoksi anneta siirrännäistä.

Isä on ollut ainoa terve tässä pikku-perheessä, joka on asunut sairaalassa lähes vuoden. Kesällä isältä meni ääni, jonka sanottiin johtuvan stressistä. Nyt joulukuun alussa löytyi kaulalta patti, joka todettiin syöväksi. Leikattiin kurkkusyöpä ennen joulua ja tapaninpäivänä ilmoitettiin, että hänellä on mös haimasyöpä. Elinaikaa 2 viikkoa. Puhumaan hän ei pysty tuon leikatun kurkun vuoksi (myös kieli jouduttiin leikkaamaan ja uusi tehtiin reisilihaksesta), joka vaikeuttaa mitään kommunikointia.

Olipahan taas raskas reissu. Miten toivottaa tällaiselle pienelle perheelle hyvää uutta vuotta?
 
Kiitos tuosta viestistä.Vielä pahemminkin voi olla asiat kuin minulla nyt.Sen olen jo itsekin päättänyt, etten enää koskaan turhasta narise..Ja mulle on jo tätä ennen sattunut monta"kasvattavaa" asiaa.Elämä on tällaista paskaa joskus.
Silti "HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE TEILLE IHANILLE MUUSIKOILLE!!"

Kiitos tuosta viestistä.Vielä pahemminkin voi olla asiat kuin minulla nyt.Sen olen jo itsekin päättänyt, etten enää koskaan turhasta narise..Ja mulle on jo tätä ennen sattunut monta"kasvattavaa" asiaa.Elämä on tällaista paskaa joskus.
Silti "HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE TEILLE IHANILLE MUUSIKOILLE!!"
 
Heippa! Kyllä sullakin surua on paljon, jota ei voi yhtään vähätellä. Tuolla pikkuperheellä sitä on myös ja kun ajattelee, että he eivät vielä ole ehtineet paljon edes kokea ja elää, kun ovat kaikin niin nuoria, niin se tuntuu jotenkin vielä enemään epäoikeudenmukaiselta. Häitä suunnittelivat ensi kesäksi, jos pikkuinen olisi ollut paremmassa kunnossa, mutta nyt meneekin sitten isä ensin :o/
 
Kyllä se vaan pitäis muistaa, että itsellä on sittenkin kaikki todella hyvin. Mun mies sanoo yleensä aina illalla, että "no niin, taas päästiin tääkin päivä hengissä".
 
Sulle ninmari voimia käydä surutyö lävitse ja onneks sulla on lapset, jotka pitävät liikkeessä ja arjessa. Kauniit muistot kantavat!

...Muistotilaisuudessa oli kuuden miehen orkesteri ja allekirjoittanut mukaan lukien esitimme kappaleet "Puhtaat purjeet", "Viimeinen laulu" ja "Mun sydämeni tänne jää".En tiedä mistä sain voimaa lauluesitykseen, mutta luulen sen menneen paljon komiammin kuin ikinä osasin olettaa..Vaikka oli ehkä tähänastisen elämäni vaikein paikka laulaa....
 
Otan osaa. Vaikuttaa siltä, että osaat iloita siitä ajasta, mikä teillä oli ja saat sitä kautta positiivista mieltä. Te saitte yhdessä kokea ne hyvät hetket. Ja tuo positiivisuus antaa voimia jaksaa ja jatkaa eteenpäin.
 
Muistan itse, kylläkin ex-miehen, mutta edelleen hyvin rakkaan ihmisen hautajaisissa 3 vuotta sitten, kun piti tyttären kanssa aloittaa laulu siunauskappelissa, ett apua, miten tähän pystyy. Mutta tuntui, että jostain tuli se voima ja oli suorastaan ihanaa laulaa rakkaalle ihmiselle. En tiedä oliko se hän vai joku muu voima ylhäältä, joka kannatti ja antoi voimia laulaa. Samaa sanoi tyttäreni jälkeen päin. Minulla oli tunne, että ex-mieheni oli kyllä kuulemassa esitystä. Hän ei olisi mistään hinnasta ollut poissa.

Olen kai maininnut täällä tästä ennenkin ,mutta kerrotaan se vielä. Itse vein pikku tyttäreni hautaan vuonna 88. Kun lähdin kantamaan pientä arkkua kirkosta niin se painoi "miljoona kiloa". Sanoin kirkon portailla Lukkarille joka oli lapseni kummi että kanna loppumatka en jaksa itse enää. Eräs koskettavimmista hetkistä haudalla oli se kun lapseni serkut heittivät hautaan 11 ruusua. Yksi jokaiselta serkulta. Muistotilaisuus oli lämminhenkinen osaksi siitä syystä että paikalla oli paljon lapsia ja he juoksivat pitkin seurakuna salia. Äitini sanoikin että Suvi olisi varmaan halunnut juuri tällaiset hautajaiset, kauniisti sanottu.
Monta viikkoa näin painajais unia ja niissä unissa Suvi nousi sängyn päädystä siivet selässä ja valkoinen kaapu päällänsä ylös katon läpi.
Tämän jälkeen ei ole tullut paikkaa jossa olisin itkenyt surusta ja suhtaudun muutenkin hyvin "kylmästi" jopa tuttujen poismenoon. Tämä kokemus jollain tapaa kovetti minut. No se helpottaa työtä hautajaisissa.
Silti kaikesta tästä huolimatta otan osaa ihan rehellisesti läheisesi poismenosta ja toivotan voimia tulevaan, sillä jonkun loppu on aina jonkun toisen alku ja kaikella, on se miten vaikeata tahansa on aina jokin merkitys.

Osanottoni.

Olen kai maininnut täällä tästä ennenkin ,mutta kerrotaan se vielä. Itse vein pikku tyttäreni hautaan vuonna 88. Kun lähdin kantamaan pientä arkkua kirkosta niin se painoi "miljoona kiloa". Sanoin kirkon portailla Lukkarille joka oli lapseni kummi että kanna loppumatka en jaksa itse enää. Eräs koskettavimmista hetkistä haudalla oli se kun lapseni serkut heittivät hautaan 11 ruusua. Yksi jokaiselta serkulta. Muistotilaisuus oli lämminhenkinen osaksi siitä syystä että paikalla oli paljon lapsia ja he juoksivat pitkin seurakuna salia. Äitini sanoikin että Suvi olisi varmaan halunnut juuri tällaiset hautajaiset, kauniisti sanottu.
Monta viikkoa näin painajais unia ja niissä unissa Suvi nousi sängyn päädystä siivet selässä ja valkoinen kaapu päällänsä ylös katon läpi.
Tämän jälkeen ei ole tullut paikkaa jossa olisin itkenyt surusta ja suhtaudun muutenkin hyvin "kylmästi" jopa tuttujen poismenoon. Tämä kokemus jollain tapaa kovetti minut. No se helpottaa työtä hautajaisissa.
Silti kaikesta tästä huolimatta otan osaa ihan rehellisesti läheisesi poismenosta ja toivotan voimia tulevaan, sillä jonkun loppu on aina jonkun toisen alku ja kaikella, on se miten vaikeata tahansa on aina jokin merkitys.
 
Kyllä puhut asiasta jonka henkilökohtaisesti tiedät. Oman jälkikasvun kuolema on elämän kovin paikka ja siitä ei oikein koskaan toivu kokonaan.