Tanssimusiikki ›

Omaan lapaan - 100!

Monta kertaa on esim.parannettu laulusoundia kun on mukamas ruuvattu vähän vaikka ei ole tehty mitään. Joo ...nyt on hyvä ....
 
Äänittäjän kertomaa Remun kanssa studiossa työskentelystä. Remu haluaa lisää "texasia". Äänittäjä ei tee mitään mutta vastaa Remulle, "onko nyt hyvä" ja Remu vastaa että on.

Saatan katsoa kitaristien soittimien hintoja hieman väärästä näkökulmasta. Tonnin tai kahden peli tuntuu vielä sopuhintaiselta .
Aivan, silläpä nykyään kiinnostaa nuo kitaratkin vaikka uutta haitariakin tekisi mieli.

Kouvolan peliä saa uutena vieläkin, mitäs se nyt onkaan siinä viiden kuuden tonnin hujakoilla. Made in Italy... Vielä muutama jäljellä... ollut muutama jäljellä jo viimeiset 10v. Huonosti kauppa käy Kouvolan vehkeissä.
 
Kävin tuossa Ahvenaisen sivuilla ja Giulietin "aikuisten" mallit alkaa tosta neljän tonnin päälle menevästä hinnasta. Ja midit ja mikit päälle, joka tarvii.
 
Kitaristi osti kalliin ja hyvän kitaran, se maksoi 3500 eur. sillä sais uuden halvimman giulietin nuorisomallin.
 
Mutta hyvä peli on hyvä peli hintaan malliin ja merkkiin katsomatta. Sen tuntee, kun sillä soittelee.
 
Se sun cassotto on aika komea vehje.
 
Ja aiheeseen.
Kitaraa olen soitellut vasta muutaman vuoden, haitaria jo 21v.
Eka kitara, joka vieläkin makailee sängyn alla, oli H-B teräskielinen akustinen. Kaveri rupesi opettelemaan kitaransoittoa, joten päätin, että jos sekin oppii niin kyllä minäkin. On sitä tullut jo yleisöäkin keikoilla kiusattua.
 
No sitten ostin ihan se sähkökitaran, H-B MS15 strato ja vielä kaikenlisäksi vuosimallia 1997! Tämä oli muuten niistä nykyisistä poiketen Koreassa tehty. No se oli halpa, näytti oikealta ja kuulostikin ihan kelvolliselta. Opettelin sitten niitä kaulan säätöhommia ja kyllä se oli ihan kelvollinen soitettava loppujen lopuksi. Kävin vielä musiikkiliikkeessä testaamassa muutamia muita koreassa tehtyjä (mm., Squier) kun jotkut kommentoivat kitarani merkkiä. Mutta ei se Korean Squier ollut yhtään sen kummempi.
 
No sitten viimein ostin Fenderin. Se ei ole kuin mexiko standard mutta jo aivan toista maata kuin H-B ja varsinkin kun on samaa hintaluokkaa kuin kaverin Alvarez, joka näyttää hyvältä mutta ei kuulosta ihan siltä oikealta.
Jos tuo hinta ja laatu kulkee noin, niin ehkä joskus sitten paljon kalliimpi mutta sitten pitää olla itsekin vähän parempi kitaristi. Täytyy ensiksi ostaa se uusi haitari.

Mulla on 2 sähkistä: toinen on Strato vm. 90, ja toinen "Suzuki Les Paul" jostain 70-luvun loppuvaiheilta. Maksoin Suzukista 700 mummoa vuonna 1990, vaihdoin sittemmin seyour duncanin mikit ('59 taakse ja Jazz eteen), nauhoitutin ja vaihdatin satulan. Kaikkinensa peli on rempan mukaan lukien maksanut mulle nykyrahassa jotain himpun verran vajaat 400 euroa. Hyvin toimii, tilaajat eivät ole soundista marisseet ja itsellä on ollut kivaa. En usko saavani mitään olennaista lisää, vaikka ostaisin aidon hyvän yksilön isolla rahalla. Kävi siis tuuri. Toisaalta olen ujo ja tyydyn vähempään. :)

Saatan katsoa kitaristien soittimien hintoja hieman väärästä näkökulmasta. Tonnin tai kahden peli tuntuu vielä sopuhintaiselta .
 
Kouvolan peliä saa uutena vieläkin, mitäs se nyt onkaan siinä viiden kuuden tonnin hujakoilla. Midit siihen 1400 eur päälle.
 
Kävin tuossa Ahvenaisen sivuilla ja Giulietin "aikuisten" mallit alkaa tosta neljän tonnin päälle menevästä hinnasta. Ja midit ja mikit päälle, joka tarvii.
 
Kitaristi osti kalliin ja hyvän kitaran, se maksoi 3500 eur. sillä sais uuden halvimman giulietin nuorisomallin.
 
Mutta hyvä peli on hyvä peli hintaan malliin ja merkkiin katsomatta. Sen tuntee, kun sillä soittelee.
 
Kitaroiden ja haitareiden hintoja ei nyt ihan suoraan kannata vertailla toisiinsa, onhan kyseessä täysin eri soittimet. Tai, kyllähän 3,5 tonnilla saa jo laadukkaan kitaran, mutta minkähänlaisen nokkahuilun samalla rahalla saisi...
 
Jos tarvitsee nykyhanuristi midejään, niin eihän se kitaristikaan pärjää pelkällä sähkökitaralla. Jotta äänen saa kuuluville, tarvitaan tietenkin vahvistin, joka sekin maksaa - merkistä ja mallista riipuen - helpostikin hanurin mikityksen ja midityksen verran. Lisäksi kitaristi tarvitsee erinäisen määrän efektejä ym. krääsää, joka sekin maksaa.
 
Kitarakaluston "riesana" on vielä ns. "vintage" -lisä, joka saattaa nostaa vanhempien merkkilaitteiden hinnat pilviin, ja ainakin omasta mielestäni riitelee joskus pahastikin laitteiston todellisen käyttöarvon ja laadun kanssa. Esimerkkinä vaikkapa jokin aika sitten eräässä pääkaupunkiseudun kitaraliikkeessa myytävänä ollut 60-luvulla valmistettu Fenderin Strato, josta pyyntihinta oli "vaivaiset " 17.000,- euroa. Ja kaupaksi näytti sekin menneen, ja vieläpä melkoisen pian. Oliko tämä kitara todella näinkin paljon "parempi", kuin saman valmistajan uusin juhlamalli, joka irtoaa reilulla 2 tonnilla?
 
Toisaalta, tällaisten "vintage" laitteiden omistaja voi vain hymyillen seurata kalustonsa arvonnousua, kun taas vaikkapa muutama vuosi sitten uutena ostettu syntikka on pudottanut jälleenmyyntiarvostaan suurimman osan.
 
Nämä ovat asioita, joihin tuskin osaa vastata edes Kansanvalistusseura, mutta onko se tarpeenkaan? Itse olen joskus piuhoja vetäessäni ja kalustoa roudaillessani manaillut soitinvalintaani; huilunsoittajana olis varmaan helpompaa...

Kitarakaluston "riesana" on vielä ns. "vintage" -lisä, joka saattaa nostaa vanhempien merkkilaitteiden hinnat pilviin, ja ainakin omasta mielestäni riitelee joskus pahastikin laitteiston todellisen käyttöarvon ja laadun kanssa. ...
 
Kitaravahvistimissa vanhojen laitteiden arvostusta puoltaa se, että ne ovat yleensä kunnon komponenteista point-to-point -systeemillä kasattuja vehkeitä, jotka ovat hyväsoundisia ja käytännössä ikuisia eli huoltoystävällisiä. Nykyvehkeet (myös ns. vintage-vahvistimien uusintapainokset) tuppaavat olemaan painetuille piirilevyille kasattuja pommeja, joita on hankala korjata sitten kun ne alkavat rapistumaan. Ja yllättävän huonoja komponenttejakin löytyy ihan kalliistakin nykytuotantovahvistimista. Mallintavia vahvistimia ei kai ole tarkoitettukaan korjattavaksi...roskiin vaan kun alkaa reistailla, tuntuu olevan ideana. Nykytuotantokalustosta putiikkivahvistimet ovat asia erikseen, mutta ne ovatkin tosikalliita. Vuosikertakitaroiden mieletön arvonnousu johtuu enimmäkseen suuren maailman keräilymarkkinoista, vaikka ovathan nuo ikivanhat hyvin pidetyt Fenderit ja Gibsonit ihan mahtavia pelejä.

Kitaravahvistimissa vanhojen laitteiden arvostusta puoltaa se, että ne ovat yleensä kunnon komponenteista point-to-point -systeemillä kasattuja vehkeitä, jotka ovat hyväsoundisia ja käytännössä ikuisia eli huoltoystävällisiä. .
 
Tässä tulee komppia. Sama asia on nähtävissä myös atk-puolella mm. näyttöjen suhteen.
 
Kun aikanaa tehtiin vahvarit, niin sarjat eivät olleet kovin suuria. Hinta nousi väkisinkin korkeaksi. Mutta myös laatu oli korkea.
 
Sen sijaan, kun Ladoja tehtiin, sarjat olivat suuria, laatu huono ja hinta halpa.
 
Mutta. Halvalla työvoimalla saadaan aikaan halpiksia. Se vaikuttaako se soittoon, on jo teoreettista filosofiaa...

Kitarakaluston "riesana" on vielä ns. "vintage" -lisä, joka saattaa nostaa vanhempien merkkilaitteiden hinnat pilviin, ja ainakin omasta mielestäni riitelee joskus pahastikin laitteiston todellisen käyttöarvon ja laadun kanssa. .
 
Mitä tulee vintage kitaroihin niin en millään jaksa uskoa että ennen tehtiin vain laadukkaita soittimia. Kehitys kulkee myös soitin valmistuksessa ja pakostakin se tuo oman leimansa soittimiin. Tietysti myös vanhoissa soittimissa löytyy laatupelejä samalla tavalla kuin tämän päivän halpiksissa. Mutta tuskin niin että kaikki 50-luvulla tehdyt sähkikset ovat huippu laatuisia.

Mitä tulee vintage kitaroihin niin en millään jaksa uskoa että ennen tehtiin vain laadukkaita soittimia. Kehitys kulkee myös soitin valmistuksessa ja pakostakin se tuo oman leimansa soittimiin. Tietysti myös vanhoissa soittimissa löytyy laatupelejä samalla tavalla kuin tämän päivän halpiksissa. Mutta tuskin niin että kaikki 50-luvulla tehdyt sähkikset ovat huippu laatuisia.
 
-Miks juuri 50-luvulla? Onhan vintagea myös 60-luvun pelit. Ja toi vintage-käsitys liittyy munsta ennen kaikkea soitettavuuteen...

-Miks juuri 50-luvulla? Onhan vintagea myös 60-luvun pelit. Ja toi vintage-käsitys liittyy munsta ennen kaikkea soitettavuuteen...
 
On myös 60-luku mutta siitä huolimatta en usko että 50 ja 60 luvuilla valmistettiin sen soitettavampia kitaroita kuin nykyään. 70 luvun kitaroista on jo muistikuvaa jne.. eivätkä ne olleet siihen aikaan sen ihmeellisempiä pelejä kuin nykyään. Eroa vain se että sen aikaiset olivat ihan ok. soitettavuudeltaan ja halpikset kauheita kun taas nykyään halpiksetkin ovat soitettavuudeltaan ja muutenkin ihan ok.

On myös 60-luku mutta siitä huolimatta en usko että 50 ja 60 luvuilla valmistettiin sen soitettavampia kitaroita kuin nykyään. 70 luvun kitaroista on jo muistikuvaa jne.. eivätkä ne olleet siihen aikaan sen ihmeellisempiä pelejä kuin nykyään. Eroa vain se että sen aikaiset olivat ihan ok. soitettavuudeltaan ja halpikset kauheita kun taas nykyään halpiksetkin ovat soitettavuudeltaan ja muutenkin ihan ok.
 
Emmä usko, että tää on mikään uskon asia, vaan tatsin. Jos mä saan Tokain skitan kouraan - niinkuin äsken kävi - ja se istuu siinä, niin se on munsta vintage!111!
 
Eikä sen tarvii maksaa 3 000 euroa. Mutta se ei voi olla myöskään mitään halpissarjaa, koska ne ei kertakaikkiaan istu käteen.

Emmä usko, että tää on mikään uskon asia, vaan tatsin. Jos mä saan Tokain skitan kouraan - niinkuin äsken kävi - ja se istuu siinä, niin se on munsta vintage!111!
Eikä sen tarvii maksaa 3 000 euroa.
 
Näinhän olen yrittänyt tuoda julki :/

Näinhän olen yrittänyt tuoda julki :/
 
Kysyn vaan miksi maksaa soittimesta moninkertainen hinta vain saadakseen lapaan tietty logo ?
 
Kyllä se logokin jotain merkitsee - nimittäin se on tae siitä, että luottamus pelaa.
 
Jos haet jotain, jolla ei ole mitään perinteitä, se on lähinnä onnen kauppaa.
 
Sanoin jo tossa edellä: Mulla on 1 gibsoni + 3 tokai-sarjan kitaraa, mutta en oo muista 'halpissarjoista' löytäny yhtään käteen sopivaa - vintagea.
 
Niin ja sitten noi kaks passoa, toki. Toinen on Aria Pro.

Jos haet jotain, jolla ei ole mitään perinteitä, se on lähinnä onnen kauppaa.
 
Mersu jättää tielle siinä missä Mossekin.

Mersu jättää tielle siinä missä Mossekin.
 
Niin jättää, mutta sä itse tiedät, että nyt mersu jätti tielle!1! Ja se on ylläri, aina.

Mersu jättää tielle siinä missä Mossekin.
 
Mutta eihän mosseja taida ainakaan suomen tieliikenteessä enää pahemmin olla !

Mutta eihän mosseja taida ainakaan suomen tieliikenteessä enää pahemmin olla !
 
Eikä epävireisiä kitaroita.

Eikä epävireisiä kitaroita.
 
Eikä niitä!

Eikä epävireisiä kitaroita.
 
Tälle pitää antaa pitkä pluuuuuuuuuuus! +

Mallintavia vahvistimia ei kai ole tarkoitettukaan korjattavaksi...roskiin vaan kun alkaa reistailla, tuntuu olevan ideana.
Mulla kun oli joskus Line6 iso combo niin siinä oli virransyötössä jotain hämminkiä ,Soundatassa sitten korjaaja katteli sitä vähän aikaa ja tuumi...Otti hyllystä ison piirilevyn joka sisälsi koko vahvistimen ,vaihtoi sen vanhan tilalle ja sanoi että :nyt pitäis toimia :-). Toimi se.