Tanssimusiikki ›

Mua on särähtänyt, että tän palstan mukaan ainoa oikea tapa alkaa tanssimuusikoksi on:
 
1. Hankkia loistava oman soittimensa taito oppilaitoksissa tai omin päin
2. Kerätä samanlaisista soittajista bändi ja treenata treenikämpällä niin että 150-200 perushumppakappaletta menee ulkomuistista ilman lappuja
3. Sitten valmiina mutta nimettömänä/keikattomana bändinä alkaa myydä keikkoja kunnon hintaan ja sitten alkaa oikea keikkailu.
 
Näinkö te kaikki prot olette aloittaneet?
 
Mä oon tehnyt kaikki väärin:
1. Ensin aloin keikkailun. Kun ei ollut treenikämppää eikä mitään tarvetta hankkia sellaista niin ainoa paikka missä saattoi yhdessäsoittoa harjoittaa/harjoitella oli keikka.
2. Kun ei ollut mitään tietoa, onko keikkailu kivaa, piti sitä ensin kokeilla.
3. Olimme kovin kiitollisia kun näistä julkisista treeneistä/keikoista saatiin kaljaa ja safkaa ja yleisön kiitosta. Missä muualla saa treenaamisesta saman?
4. Kun sitten keikkailu osoittautui kivaksi, alettiin harjoitella soittamista, sekä jokainen erikseen, että yhdessäsoittoa ja treenikämpänkin hankkiminen tuli ajankohtaiseksi.
5. Mistä olisi voinut saada tietoa käyvistä hinnoista ettei olisi ollut "hinnanpolkija"? Iltsikasta, joka kertoo huippubändien hinnat? Vai naimisiin.netistä? Eivät tavalliset bändit levittele keikkaliksatietojaan.
6. Yleensä muissa duuneissa pidetään itsestään selvänä että harjoittelijat/opiskelijat saavat pienempää liksaa kuin prot. Muuta alaa en tiedä, jossa prot vaatii, että juuri alaa harjoittelemaan alkavien pitää saada/ottaa samat liksat.
 
Miksi hyväksytään vain yksi virallinen tapa alalle tulemiseen??

Kuka on määritellyt virallisen tavan tulla markkinoille ja missä?

Ei tanssimuusikoksi tulla, vaan TANSSIMUUSIKOKSI SYNNYTÄÄN

En mä oo mitään virallista tietä kuullu mistään.
 
Kouluaikana rupesin kokeilemaan pianotuntien ohessa ilman nuotteja soittamista, tuntui ihan mukavalta. Jossain vaiheessa isän kanssa soitettiin kotona humppaa, se kun ei nuotteja osannut, niin korvalla vaan. Veli siinä veti bassoa samalla periaatteella. Sitten häitä ja pikkujouluja muutama viulu, urku ja basso -kokoonpanolla. Ei laulua.
 
Lukioaikana oma bändi, jolla kesätöihin keikoille, niistä kantakrouvi maksoi tessin, lavat enemmän. Lukion jälkeen kesä keikkaa, sitten vähän musaopiskelua. Keikkaa enemmän ja enemmän, kunnes siitä tuli työ. Lavahintoja kysyttiin muilta soittajilta, tessi tiedettiin jo 16 -vuotiaina.
 
Baron, sinäkin hyvänä netin käyttäjänä varmaan olisit sekunnissa löytänyt soittajan palkoista paljon tietoa heti aloittaessasi, kun internetin aikana olet ruvennut keikkoja tekemään. Ja varmaan löysitkin. Pienen pieni provo paistaa läpi tuolta.

Kuka on määritellyt virallisen tavan tulla markkinoille ja missä?
 
Baron äsköttäin.

Kuka on määritellyt virallisen tavan tulla markkinoille ja missä?
 
Palstan suhtautuminen aloitteleviin harrastelijoihin, jotka tekevät kaiken väärin.

Palstan suhtautuminen aloitteleviin harrastelijoihin, jotka tekevät kaiken väärin.
 
Siperia opettaa!

Siperia opettaa!
 
Kyllä mä ton allekirjoitan. Kyllä mä nyt käsittääkseni olen "oikealla tiellä", mutta kyllä siihen paljon yrittämistä ja erehtymistä tarvittiin.

Ymmärrän kyllä mihin Baronen pyrkii tällä kirjoituksellaan mutta kuvittelen kyllä että suurin osa tämänkin palstan tanssi(lue hunppa)muusikoista ovat aloittaneet niin kuin maailman kaikki toisetkin soittajat. Soittamalla sitä musaa mistä itse pitää. Kuka heviä, kuka rautalankaa, kuka rokkia ja suomipoppia. Eikä välttämättä mitään kouluja vaan innostonut jostain näkemästää, kuulemastaan tai kokemastaan ja hankkinut tavalla tai toisella jonkun soittmien. Varastamalla, lainaamalla tai ostamalla. Itse sain ylipuhuttua kotiväen että tarvitsen välttämättä rummut nyt ja heti. Ostin Valasteen Erkin vanhat Lefimat kahdellasadalla markalla.Ei huono investointi ollenkaan. Samana kesänä jouduin ensimmäiselle keikalle 14 kesäisenä tuuraamaan tanssitrion rumpalia. Liksa oli 100mk käteisenä. Tienasin siis puolet rumpujen hinnasta yhdellä ainoalla ja ensimmäisellä keikalla.
Luulenpa että suurin osa meistä (paitsi ehkä Baron) on aloittanut suurinpiirtein tällä tavalla. En usko että monikaan meistä on ekaksi käynyt Sibeliuksen ammattikoulun ja siitä suoraan ammattimuusikoksi.

Ymmärrän kyllä mihin Baronen pyrkii tällä kirjoituksellaan
 
Lähinnä kritisoin palstan kritiikkiä aloittelijoita/harrastajia kohtaan, jotka uskaltautuvat keikalle ilman 30 vuoden rautaista kokemusta.

Palstan suhtautuminen aloitteleviin harrastelijoihin, jotka tekevät kaiken väärin.
 
Kyl mun mielestä täältä on neuvoja ja opastusta annettu aika kivasti ja onhan aloittelijoillekkin ihka oma palsta.Kyllä tälle saralle kyntäjiä sopii!

Lähinnä kritisoin palstan kritiikkiä aloittelijoita/harrastajia kohtaan, jotka uskaltautuvat keikalle ilman 30 vuoden rautaista kokemusta.
 
Käsitän mitä olet ymmärtänyt! Olen myös sitä mieltä että kun innokas ja aloitteleva bändi saa 2-3 settiä kasaan kannattaa ilman muuta lähteä hirvipeijaisiin tai vaikkapa moottoripyöräkerhon lopettajaisiin soittamaan. Se ei kuulu hevonvittua kenellekään soittaako ne huonosti vaiko peräti hyvin huonosti, tai mitä niille maksetaan.

Kyl mun mielestä täältä on neuvoja ja opastusta annettu aika kivasti ja onhan aloittelijoillekkin ihka oma palsta.Kyllä tälle saralle kyntäjiä sopii!
 
Ihan kiitettävästi. Kun mä tulin tänne, tein paljon "tyhmiä" kysymyksiä, joihin sain tosi hyviä vastauksia.
Ihan oikeesti: Kun ei tunne ketään muusikkoa, keneltä kysyisi?
 
(Kun mä aloitin keikkailun, en tuntenut yhtä ainutta muusikkoa, ainoastaan muutaman soittimen omistajan)

Kyl mun mielestä täältä on neuvoja ja opastusta annettu aika kivasti ja onhan aloittelijoillekkin ihka oma palsta.Kyllä tälle saralle kyntäjiä sopii!
 
Tämä riittäänee.

Mua on särähtänyt, että tän palstan mukaan ainoa oikea tapa alkaa tanssimuusikoksi on:
 
1. Hankkia loistava oman soittimensa taito oppilaitoksissa tai omin päin
2. Kerätä samanlaisista soittajista bändi ja treenata treenikämpällä niin että 150-200 perushumppakappaletta menee ulkomuistista ilman lappuja
3. Sitten valmiina mutta nimettömänä/keikattomana bändinä alkaa myydä keikkoja kunnon hintaan ja sitten alkaa oikea keikkailu.
 
Näinkö te kaikki prot olette aloittaneet?
 
Mä oon tehnyt kaikki väärin:
1. Ensin aloin keikkailun. Kun ei ollut treenikämppää eikä mitään tarvetta hankkia sellaista niin ainoa paikka missä saattoi yhdessäsoittoa harjoittaa/harjoitella oli keikka.
2. Kun ei ollut mitään tietoa, onko keikkailu kivaa, piti sitä ensin kokeilla.
3. Olimme kovin kiitollisia kun näistä julkisista treeneistä/keikoista saatiin kaljaa ja safkaa ja yleisön kiitosta. Missä muualla saa treenaamisesta saman?
4. Kun sitten keikkailu osoittautui kivaksi, alettiin harjoitella soittamista, sekä jokainen erikseen, että yhdessäsoittoa ja treenikämpänkin hankkiminen tuli ajankohtaiseksi.
5. Mistä olisi voinut saada tietoa käyvistä hinnoista ettei olisi ollut "hinnanpolkija"? Iltsikasta, joka kertoo huippubändien hinnat? Vai naimisiin.netistä? Eivät tavalliset bändit levittele keikkaliksatietojaan.
6. Yleensä muissa duuneissa pidetään itsestään selvänä että harjoittelijat/opiskelijat saavat pienempää liksaa kuin prot. Muuta alaa en tiedä, jossa prot vaatii, että juuri alaa harjoittelemaan alkavien pitää saada/ottaa samat liksat.
 
Miksi hyväksytään vain yksi virallinen tapa alalle tulemiseen??
 
Koulun käynyt sanoo:
 
Mie olen ainakin soittanut melko syksyisiä keikkoja kitaralla,bassolla,haitarilla. (ja kerran jopa rummuilla, hyi olkoon!)
Ilmaiseksi olen käynyt ja on todellakin täytynyt itse todeta onko keikoilla kivaa.(on)
Olen soittanut myöskin monia keikkoja ilman treenejä eikä se aiheuttanut kouluttautuvalle/kouluttautuneelle minälleni minkäänlaisia sydämentykytyksiä.
 
6. Yleensä muissa duuneissa pidetään itsestään selvänä että harjoittelijat/opiskelijat saavat pienempää liksaa kuin prot. Muuta alaa en tiedä, jossa prot vaatii, että juuri alaa harjoittelemaan alkavien pitää saada/ottaa samat liksat.
 
Jos pro on sellainen joka soittaa ikänsä kuulostaen paskalta mutta käy keikoilla koska "Ei se Topi ymmärrä" (niinkuin monesti ei ymmärräkkään) Niin minusta sellaisen pron kuuluisi saada pienempi palkka kuin sellaisen opiskelijan/juuri alalle tulleen joka soittaa paremmin,joka pitää työstään ja jota kiinnostaa se että "Topi" viihtyy, ilman että aliarvioi "Topin" älyä.
 
Jos joku on hyvä, sen pitää saada palkka työstään. Tällä alalla on mahdollista olla jo nuorena hyvä. Vanhana on sitten mahdollista olla todella hyvä. Mutta se varmaan vaatii että se nuoruuden into säilyy päällä(nuoruuden into puhuu...)
Harvalla soittajalla säilyy muuta kuin lapsellisuus.
 
Sitäpaitsi. Koulutettu bändi ei saa sen helpommin keikkaa elleivät ole muutenkin päteviä kuin vain soitannollisesti. Senhän kaikki toki tiesivätkin.
 
Tämä voi kuulostaa turhankin idealistiseltä ja kaunopuheiselta ja paskalta mutta aivan sama.Väsyttää ja vituttaa.

Totuus kuitenkin lienee, että tanssimuusikko on sellainen joka esittää tanssimusiikkia.
 
- Ammattitanssimuusikko esittää sitä päätyökseen
- Sivutoiminen tanssimuusikko esittää sitä päätyönsä ohella
- Harrastelijatanssimuusikko esittää sitä harrastuksenaan.
 
Tanssimuusikko-tittelillä ei ole mitään tekemistä kokemuksen, osaamisen, kokoonpanon tai esityspaikkojen kanssa.

---------

Totuus kuitenkin lienee, että tanssimuusikko on sellainen joka esittää tanssimusiikkia.
 
- Ammattitanssimuusikko esittää sitä päätyökseen
- Sivutoiminen tanssimuusikko esittää sitä päätyönsä ohella
- Harrastelijatanssimuusikko esittää sitä harrastuksenaan.
 
Tanssimuusikko-tittelillä ei ole mitään tekemistä kokemuksen, osaamisen, kokoonpanon tai esityspaikkojen kanssa.
 
Totuus kuitenkin lienee myös, että onemanbandmuusikko on sellainen joka esittää onemanbandmusiikkia.
 
- Ammattionemanbandmuusikko esittää sitä päätyökseen
- Sivutoiminen onemanbandmuusikko esittää sitä päätyönsä ohella
- Harrastelijaonemanbandmuusikko esittää sitä harrastuksenaan.
 
Onemanbandmuusikko-tittelillä ei ole mitään tekemistä kokemuksen ja osaamisen kanssa. Esiintymispaikat yleensä pikku liitereitä.

rahapulassa.

Ajauduin tanssimuusikoksi. Piti tulla konttorikonemekaanikko, mutta sattuneista syistä ei tullut. Veljelleni osettu haitari alkoi jotenkin taipua itesopiskellen korvakuulolta sen verran, että kyseltiin pändeihin tanssikeikoille. Haitarin kokiessa ns. syrjintää soittimena 70-alussa paremmissa ravintoloissa, kun olin jo päätoiminen tanssi/ravintolamuusikko, niin aloin soittaan bassoa. Olin opiskellut kontran soittoa aikoinani jonkin aikaa, mutta kyllä kärsimysten ja kokemusten kautta varsinaiseksi käyttökelpoiseksi sähköbasistiksi myöhemmin kuitenkin kehityin. Nyttemmin värkkään humppa-yms. musiikkia näillä "kivikautisilla" koneillani soittajan aktiiviurasta luovuttuani jo 90-luvulla.