Aihe: Tarja Lunnas & Rosso
1 2 3
Jami
13.04.2003 15:40:22
 
 
Muistathan kertoa meille, kuinka kävi sit siellä tuurauskeikalla, kun se on ohi..
 
Ope halus että kerron tuosta tuurauskeikastani Pentti Kunnari & Siepparit- yhtyeessä Lohjan Tanhuhoviin. Otsikoin tämän Tarjan nimellä kun ne oli meidän lämppärinä. Tai kakkosbändinä, miten vaan haluatte. hähähähäh.
 
Tarja Lunnas & Rosso on erittäin ammattitaitoinen ja toimiva porukka. Rossosta jäi mieleen varsinkin virtuoosimainen kitaristi. Koko Rosso toimi mielettömän hyvin Tarjan takana. Kyllä ammattilaisilta taittui joka naskahdus laulustemmoja myöten. Oli nautinto kuunnella.
 
Äänentoisto oli todella hyvä. Selkeää ja tukevaa. Volumet vähintäänkin kohtuulliset. Silti kantoi hyvin perälle asti. Vaikka Tanhuhovi on matala ja poikkipalkit katossa niin ihmeen hiljaa siellä voi soittaa ja silti ääni kantaa.
 
Tarjahan on aivan ihana. Laulu soi kauniisti ja puhtaasti. Ja väkevästi. Tykkään biiseistäkin. Joskus 80-luvun loppupuolella säestettiin Tarjaa kun hän oli vasta kivasti laulava tyttö Vaasasta. Sama viehättävä, sympaattinen ja huomaavainen ihminen hän näyttää olevan vieläkin.
 
Oma soitto onnistui odotetusti. Suoraan lapuista outoja biisejä soittaessa on tietysti omat ongelmansa mutta kohtuullisesti (mielestäni) onnistuin. Meidän äänentoistostamme ja soundeistamme en osaa kyllä sanoa yhtään mitään. Kovasti porukat tanssi ainakin. Ja taputtivatkin. Joku lopussa oikein kiittikin hyvästä musasta.
 
Viimeisellä setillä tuli aika tiukkasävyisiä pyyntöjä soittaa sambaa, humppaa ja vielä jenkkaakin. Hetimmiten pyynnöt toteutettiin ja kansa näytti tyytyväiseltä. Liekö bändit olleet kovakorvaisia tanssijoitten toiveille kun niin jämäkästi pyysivät.
 
Mutta kyllä tuonne maailmanlaidalle on pitkä matka. Lauantaina klo 12.00 lähdettiin ja pyhäaamuna klo 8.00 oltiin kotona. Mun luut ei yhtään tykkää autonpenkillä istuen nukkumisesta. Hullun hommaa on moiset reissut.
Rock n
13.04.2003 19:44:20
Viimeisellä setillä tuli aika tiukkasävyisiä pyyntöjä soittaa sambaa, humppaa ja vielä jenkkaakin. Hetimmiten pyynnöt toteutettiin ja kansa näytti tyytyväiseltä. Liekö bändit olleet kovakorvaisia tanssijoitten toiveille kun niin jämäkästi pyysivät.
 
Tunnen tilanteen. Viimeisellä setillä tulee usein kysyttyä napakkaankin tyylin, että tuleeko vai eikö tule. Kysymys on käsitykseni mukaan vain siitä, että jäädään niin pitkäksi kun toivomus täyttyy. Tai jos bändi ei toivetta lupaa toteuttaa, niin lähdetään kotiin. Eikä se kotiinlähtö ole mikään mielenosoitus bändiä kohtaan. Niinkuin ei se tiukkasävyisen tuntuinen toiveen esittämistapakaan.
Ope
14.04.2003 01:46:27
Olin juuri Tarja Lunnaksen keikalla (siis parin viikon sisään). Bändi on hyvä, kyllä jees, mutta..
 
En tiedä kuinka paljon vaihtelee ohjelmistoaan, mutta silloin, kun olin hänen keikalla, niin kolme ekaa biisiparia (siis, kun Tarja aloitti) oli tanssijan kannata foxia (oli joku hidas, sitten joku keskinopea beat ja sitten varmaan ihan foxi, en muista tarkoin, mut jotain sinnepäin). Sitten neljäs biisipari oli selkeästi tanssillisesti discoswing, mikäli ei sitä osaa tanssia, niin taas täytyy vetäistä sitä foxia.. Koko iltana ei tullut yhtään sellaista kappaletta, että olisin voinut tanssia boogie woogieta, joku fusku taisi olla.. Et monipuolisuuteen olin pettynyt. Varsinkin, kun viime kesältä muistelin, että Lunnas oli mut positiivisesti yllättänyt. Mites siellä Lohjalla? Oliko sama meininki?? Oli meinaa sellainen vanhojen paikka, missä olin, et saattoi vaikuttaa biisivalintoihin..
 
Taitaa Jamille pukata jatkossakin tuurauskeikkaa, kun hyvin kerran kulkee :)
sormunen
14.04.2003 09:44:21

Meidän äänentoistostamme ja soundeistamme en osaa kyllä sanoa yhtään mitään.

 
Kuinkas nyt noin? Sinne lavallehan tulee sun oppiesi mukaan kaikki samalla lailla kuin saliinkin. Eihän sun olis tarvinnut muuta kuin kuunnella.
 
Jos taas pääsi käymään niin, että saliin tulikin jotain muuta, silloinhan soundi oli lähtökohtaisesti sun mukaasi paska. Koska silloinhan joku tuhosi soittajan musikaalisuuden, vai eikös se niin ollut?
Irti Humpasta
14.04.2003 10:08:53 (muokattu 14.04.2003 11:07:39)
 
 
niin kolme ekaa biisiparia (siis, kun Tarja aloitti) oli tanssijan kannalta foxia ...
 
No suurin osahan Tarjan hittibiiseistä on samantyyppisiä shuffle/fox -tyyppisiä ratkaisuja, kun huomattiin, että sillä saa rahaa....
 
..... ja kitaristi Yrjänälle terveisiä....
.... Onkohan jo Irti Humpasta RY -perustettu?....
absqua
14.04.2003 10:23:41

Kuinkas nyt noin? Sinne lavallehan tulee sun oppiesi mukaan kaikki samalla lailla kuin saliinkin. Eihän sun olis tarvinnut muuta kuin kuunnella. Jos taas pääsi käymään niin, että saliin tulikin jotain muuta, silloinhan soundi oli lähtökohtaisesti sun mukaasi paska. Koska silloinhan joku tuhosi soittajan musikaalisuuden, vai eikös se niin ollut?

 
No onpas nyt tylyä vittuilua. Onko herne nenässä vai mistä puristaa? 8-I
 
Olipa kunkin meistä oma äänentoistoideologia sitten millainen tahansa niin aina on mestoja joissa kaikki paitsi fysiikan lait heittävät häränpyllyä, eikä lavalle todellakaan aina saa käsitystä siitä millainen on soundi salissa.
Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy-
Rock n
14.04.2003 11:43:55
No onpas nyt tylyä vittuilua. Onko herne nenässä vai mistä puristaa?
 
Tuskin tässä tapauksessa varsinaisesta vittuilusta on kysymys. Kunhan vähän kuittailevat aikaisempien juttujen perusteella.
fingers
14.04.2003 16:31:32
Tuli miäleen joskus -90 luvun alkupuoliskolla jossain keskisuomen kesälavalla. Oltiin saatu kamoja pystyyn kun lavalle tunki pärräilyn säestämänä pienikokoinen nainen saatanan iso kaappi sylissä. Sai kaapin lauteille ja sanoi "Terve pojaat, oon Lunnaksen Tarja, hyvinhän tänne mahdutaan." Siitä asti olen jollain tapaa ihaillut kyseistä nais-ihmistä.
Ami
14.04.2003 22:49:16

Ope halus että kerron tuosta tuurauskeikastani Pentti Kunnari & Siepparit- yhtyeessä Lohjan Tanhuhoviin. Otsikoin tämän Tarjan nimellä kun ne oli meidän lämppärinä. Tai kakkosbändinä, miten vaan haluatte. hähähähäh.
 
Tarja Lunnas & Rosso on erittäin ammattitaitoinen ja toimiva porukka. Rossosta jäi mieleen varsinkin virtuoosimainen kitaristi. Koko Rosso toimi mielettömän hyvin Tarjan takana. Kyllä ammattilaisilta taittui joka naskahdus laulustemmoja myöten. Oli nautinto kuunnella.
 
Äänentoisto oli todella hyvä. Selkeää ja tukevaa. Volumet vähintäänkin kohtuulliset. Silti kantoi hyvin perälle asti. Vaikka Tanhuhovi on matala ja poikkipalkit katossa niin ihmeen hiljaa siellä voi soittaa ja silti ääni kantaa.
 
Tanssin harrastajana sanoisin, että onnistuitte hyvin, niin musikin voimakuuden kuin kappaleiden valinnankin suhteen.
Kuten lähes aina pieni pettymys jäi kaivelemaan mieltäni, nimittäin, että olisin kaivannut lisää hidasta valssia. Siellähän kumpikin orkesteri soitti sitä vai kerran.
Mistähän moinen johtuneekaan, kun paikka on kuitenkin tanssikeskus, jossa käy tanssitaitoista porukkaa?
tytsy
14.04.2003 23:05:07
. Koko iltana ei tullut yhtään sellaista kappaletta, että olisin voinut tanssia boogie woogieta, joku fusku taisi olla.. Et monipuolisuuteen olin pettynyt. Varsinkin, kun viime kesältä muistelin, että Lunnas oli mut positiivisesti yllättänyt.
 
Kun viimeksi olin Lunnaksen keikalla Ruusulinnassa niin olin taas todella positiivisesti yllättynyt ohjelmiston uudistumisesta. Soittivat jopa bossanovaa, jota ei juuri missään kuule ja muutenkin lattaripainotteista musiikkia. Boogia kun voi halutessaan mennä tanssimaan Storyvilleenkin täällä etelä-Suomessa :-)
Rock n
14.04.2003 23:41:20
Boogia kun voi halutessaan mennä tanssimaan Storyvilleenkin täällä etelä-Suomessa.
 
Miksi ei Ruusulinnaan??
tytsy
14.04.2003 23:46:19

Miksi ei Ruusulinnaan??

 
Toki sinnekin. Tarkoitin vain, ettei ole niin vaarallista jos niitä (tai niitä pirskatin hitaita valsseja, joiden perään joku kiekuu koko ajan) ei kovin montaa tule, kun muita harvinaisuuksia on tarjolla :-)
reijoteppo
14.04.2003 23:58:20
Boogia Woogia!!!JESS!
Rock n
15.04.2003 10:27:54
Toki sinnekin. Tarkoitin vain, ettei ole niin vaarallista jos niitä (tai niitä pirskatin hitaita valsseja, joiden perään joku kiekuu koko ajan) ei kovin montaa tule, kun muita harvinaisuuksia on tarjolla :-)
 
Jenkkitanssimusassa on se hyvä puoli, että siihen kulkee myös foksi pääsääntöisesti hyvin. Usein bändit soittaa Rock 'n' Rollit niin nopeana, että ne on pakkokin tanssia foksina, tai sitten kädenalifoksina eli Fuskuna.
KoskisenMasa
15.04.2003 12:01:54

Kuten lähes aina pieni pettymys jäi kaivelemaan mieltäni, nimittäin, että olisin kaivannut lisää hidasta valssia. Siellähän kumpikin orkesteri soitti sitä vai kerran.
Mistähän moinen johtuneekaan, kun paikka on kuitenkin tanssikeskus, jossa käy tanssitaitoista porukkaa?

 
Eikö tonne tanssinettiin vois perustaa jonkin
paikan, jossa Ami ilmoittaa torstai-iltaan mennessä,
mihin aikoo mennä tanssimaan. Bändi kattois tilanteen
sieltä ja soittais sitten koko ekan ja viimesen setin
hidasta valssia. Ei tarttis aina pettyä.
isojussi
15.04.2003 17:43:55 (muokattu 15.04.2003 17:44:47)
Lasketaas piruuttaan, että jos kaikkia mahdollisia tanssityylejä pläjäyttäis yhden tanssiparin verran, montako settiä tulis, jos settiin mahtuis 10 biisiä (jotkut vetää 12, mutta 10 on kai minimi kolmeen varttiin)?
 
Mä alotan (tyylit ei oo järkevässä järjestyksessä, kunhan tulee listattua):
 
Valssi
Hidas valssi
Humppa
Tango
Jenkka
--------------
Cha cha cha
Rumba
Samba
Jive
Slow fox
--------------
Nopea fox
Masurkka
Twist
Rock
Hidas Beat
-------------
Jätän muillekkin jotakin....
Kuten sanoin, että tyylit ei oo järkevässä järjestyksessä, mutta tämä vaan siksi, että jos joku valittaa, ettei hidasta valssia tullut kuin kerran, voi sanoa, että "Me soitetaan monipuolista tanssimusiikkia" - tämä tietysti sillä edellytyksellä, että 80% musasta ei oo beattia...
Mitä isompi torvi - sitä isompi torvi!
Jami
15.04.2003 21:20:07
 
 
Olsit Ami käyny jutuissa kun paikalla olit. On aina mukava tutustua palstan kirjoittajiin henk.koht.
 
Nuo ohjelmistovalinnat on aina vaikeita. Tuuraajana en tietenkään ole mitenkään vaikuttanut Siepparien ohjelmaan. Soitetuista biiseistä oli suurin osa mulle täysin outoja. Koko illan biiseistä oon joskus aiemmin soittanut ehkä viittä heidän kappaleistaan. Tahtilajit toki on tuttuja.
 
Hidasta valssia täällä Etelä-Pohjanmaalla ei joka paikassa soiteta ollenkaan. Monesti vasta pyydettäessä. Ehkäpä pojilla oli alunperinkin vain tuo yksi pari sovitettuna ja treenattuna. Masurkat olis löytyny mutta jostain syystä jäi sitten soittamatta. No viimeinen setti meni melkein toivemusassa että ehkäpä siksi ei enää sopinut mukaan.
 
Mukava jos soittomme on kelvannut. Kiva oli pitkästä aikaa musisoida.
Ami
15.04.2003 21:58:01

Eikö tonne tanssinettiin vois perustaa jonkin
paikan, jossa Ami ilmoittaa torstai-iltaan mennessä,
mihin aikoo mennä tanssimaan. Bändi kattois tilanteen
sieltä ja soittais sitten koko ekan ja viimesen setin
hidasta valssia

 
Ei minulla kyllä olisi mitään edellämainittua vastaan. Mutta koska tanssin kaikkia tanssilavoilla yleensä tanssittavia tanssilajeja toivoisinkin tasapuolisuutta niiden suhteen.
Eniten soitetaan foksi-tyyppistä musiikkia, normaalia valssiakin useamman kuin kaksi kertaa samoin tangoa, vain muutoma mainitakseni.
Ymmärrän täysin, ettette voi soittaa ravintoloissa engl.valssia.
Eihän nissä ole edes tilaa tanssia ko. lajia, ja erittäin harvoin edes eksyn sinne.
isojussi
15.04.2003 22:19:54 (muokattu 15.04.2003 22:20:15)
Eniten soitetaan foksi-tyyppistä musiikkia, normaalia valssiakin useamman kuin kaksi kertaa samoin tangoa, vain muutoma mainitakseni..
 
Tässähän sä oot ihan oikeessa - tosin yllättävän paljon jengi "tavallista" valssia vaatii ja haluaa - foksin vähentämistä ei taida kukaan vastustaa - paitsi piikkilankapäntit - tulipa paljon ajatusviivoja!
Mitä isompi torvi - sitä isompi torvi!
Jami
15.04.2003 22:30:49
 
 
Soitettiin muuten yks ruotsinkielinen biisi. Tauolla tuli Helge kysymään että olisko noita lisää. Mitäs mieltä olette noista eisuomenkielisistä biiseistä?
 
Mut on yllättänyt tuo foksiksi luettujen rytmien määrä. Vähänkin nopeampi biitti on kuulemma myös foksia. Että kyllä fokseja tulee illassa todella paljon kun kaikki rytmit foksiksi lasketaan.
 
"Tässä talossa alkoholin nauttiminen muiden kuin kalaruokien kanssa on ehdottomasti kielletty. Kalaruuaksi lasketaan kaikki ruoka paitsi ryynimakkara. Jos vastoin kaikkea todennäköisyyttä ruokana on ryynimakkaraa, laskettakoon sekin kalaruuaksi."
 
Tuli mieleen tuo meidän keittiötaulun teksti. Mitäs jos Ami alat pitää kaikkia rytmejä hitaina valsseina. hähähähäh. no vitsivitsi.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)