Tanssimusiikki ›

Tässä mietiskelin yhtenä päivänä tällaista asiaa.Kuinka monelle on keikkareissulla tullut yhtäkkiä tolkuton koti ikävä ja millaisessa paikassa. Tulee mieleen että nyt lähden ajamaan kotiin ja keskeytän reissun tähän ja millä tavalla olet saanut itsesi takaisin ruotuun ja koti ikävän pois mielestä. Itselleni tulee vieläkin joskus vaikka vähän enää reissussa olenkin. Pahimmat paikat ovat olleet niitä että olet ollut jo rundilla esim. viikon verran ja keikkamatka seuraavaan paikkaan menee ihan kotinurkalta vaikka rundi jatkuu vielä vaikka viikon. Silloin iskee usein koti ikävä ja toinen on ensimmäiset päivät jossain lapin rundilla.

Minulla on tainnu kerran tulla semmonen vitutuksen ja ikävän voimakas half and half-sekoitus. Ei ollu kummonenkaan pätkä takana, mutta ne oli kaikki jotain ihme firmakeikkoja ollu = aikanen roudaus, notkumista jossain kokoushuoneessa tuntikaupalla, apaattinen yleisö jnejne. Näitä oli siis ollu muutama takana ja ajeltiin yöllä kohti aamulaivaa. Siinä vaan meinas napsahtaa.

Meillä on sellainen tilanne bändin kanssa, että ei toistaiseksi yhtämittaisia rundeja tehdä, kun muutama jätkä käy päivätyössä. Likipitäen joka keikaltakin ajellaan aina kotiin suoraan, eli ainoastaan noin 5-6 yötä ollaan vuodessa pois.
 
Itsellä kuitenkin tulee hetkittäin koti-ikävä, mikä johtuu siitä, että teen päivätöitä arkisin klo 7-16 ja bändin kanssa on nykyisin 10-15 keikkaa/kk ja näiden takia olen poissa kotoa hyvin paljon. Vielä ei ole kuitenkaan niin kova ikävä iskenyt, että joutuisi miettimään ratkaisua, millä pystyy ikävän voittamaan.

Joskus 80-luvun puolivälissä kun lapset oli pieniä ja saattoi olla neljänkin viikon pohjois-Suomen keikka niin jokin tuolla sisuksissa kaiveli, kai se koti-ikävää oli.Tuo kommunikointikin kotiin päin oli vaikeampaa kun kännyjä ei vielä ollut.,
Kerran oiken riipaisi sielusta kun olin ollut neljä viikkoa laivassa ja viikonlopun jälkeen taas Kokkolaan pariksi viikoksi niin pukupussia täyttäessäni parivuotias poikani sanoi että "Iti kotiin menee".

Ei varsinainen koti-ikävä ole iskenyt kun mieheke keikkailee mukana,mutta lapsia tulee joskus ikävä kun ei näe moneen päivään..=(
 
Joskus on oltu tosi paskamajoituksessa jossain homeisessa lakanattomassa haisevassa lomamökissä ja silloin on mielessä käynyt,että olisipa ihana nukkua omassa sängyssä.
 
Kerran sattui myös sellainen rundi,että ajettiin edellisestä keikkapaikasta seuraavaan koko päivä ja tietenkään tässä seuraavassa paikassa ei päässyt ennen keikkaa suihkuun mihinkään.No se keikka meni samoilla paskoilla,nukuttiin yö yhteismajoituksessa kapakan yläkerrassa olevassa "huoneessa".Seuraavana päivänä oli taas eri paikassa keikka ja sen paikan tiesinkin,ettei peseytymismahdollisuutta ole..Yritin ennättää ennen keikkaa paikalliseen uimahalliin suihkuun,mutta eivät ottaneet mua sinnekään,kun se oli menossa kiinni..!!(Tai sitten haisin jo niin kusenpolttamalta muusikolta..)
 
Pakkohan minun oli hiukset pestä,kun oli edellisillan hiuslakat päässä ja muutenkin likainen tukka..Lääräsin sitten pestä hiukset siellä kapakan vessan hanan alla.=)Hyvä tuli..
 
Näistä viisastuneena mulla on nykyään melko hyvä varustus reissussa mukana(pyyhettä,lakanaa ym.)etenkin jos on sellainen "käymätön" paikka mihin ollaan menossa.

Tuollaisten reissujen jälkeen oma jääkaappi,sauna,sänky ja mäyris olutta nousee arvoon arvaamattomaan.=)

Kerran oiken riipaisi sielusta kun olin ollut neljä viikkoa laivassa ja viikonlopun jälkeen taas Kokkolaan pariksi viikoksi niin pukupussia täyttäessäni parivuotias poikani sanoi että "Iti kotiin menee".
 
Auts :(
 
Viime viikonloppuna leikin 5 vuotiaan tyttöni kanssa sellaista toivomisleikkiä, että vuoronperään toivottiin jotain... Hyvältä ei tuntunut, kun tyttö sanoi toivovansa, että isin ei tarvisi aina olla töissä tai soittamassa. Tietysti olin vielä heti parin tunnin päästä lähdössä taas keikalle.

Poikia oli silloin ikävä, kun akka vittuili töikseen puhelimessa kaikesta oleellisesta, vaikkapa pesemättömistä pyykeistä tms. Oli aika raskasta, eikä koskaan tiennyt miten kohdellaan kotona, kuninkaana vai kerjäläisenä.
 
Nyt ei ole ikävää, on vaan tosi mukava tulla reissulta kotiin.

No ei nyt varsinaisesti "koti-ikävä", mutta sellainen "mitäminätäälläteen" fiilis on joskus iskenyt. Muistan yhden uudenvuodenaaton joskus 80-luvulla kun ajettiin jonnekin Kuopiontaakse ja ilmeni että järjestäjät olivat tilanneen useampia esiintyjä päällekäin. Ei soitettu kokonaista settiäkään ja pakattiin kamat ja lähdettiin ajamaan yli 400 km kotiinpäin. Onneksi kyseessä oli pienimuotousempi "akustinen" homma.
Toinen kerta oli Eestissä itsenäisyyden kynnyksellä 80-90 luvun taitteessa. Tehtiin pienimuotoinen "kiertue" kaupungeissa ja maaseudulla ja olosuhteet oli jotenkin lohduttomat, sähköjä myöten. Ihmiset toki oli ylen ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Eräässä talossa missä vierailtiin teurastettiin jopa ainoa sika ja se tarjoiltiin meille sunnuntaipäivälliseksi. Eestin kiertueella kirjoitin ensimmäiset, ja tähän mennessä viimeiset nimmarit.

Yhen kerran on iskenyt koti-ikävä. Oltiin 1996 Afrikassa kuukauden rundilla ja siirryttiin Zambiasta Tansaniaan paikallisen lentoyhtiön koneella - silloin toivoin, että olisin ollut kotona.....

Poikia oli silloin ikävä, kun akka vittuili töikseen puhelimessa kaikesta oleellisesta, vaikkapa pesemättömistä pyykeistä tms. Oli aika raskasta, eikä koskaan tiennyt miten kohdellaan kotona, kuninkaana vai kerjäläisenä.
 
Nyt ei ole ikävää, on vaan tosi mukava tulla reissulta kotiin.
 
Vuo-esa muistaa turhanki hyvin minkälaista se oli mullaki aikanaan..on monesti jäläkeen päin maininnu, että oli jopa käyny sääliksi..Ikävä kotia oli itelläki aivan mahoton, varsinki sitte ku eka tyttö synty.
 
Eli komppaan.

Ei ne lapset oo pieniä kuin kerran.
Seuraava mahdollisuus on lapsenlapset.

Ei ne lapset oo pieniä kuin kerran.
Seuraava mahdollisuus on lapsenlapset.
 
komppia
 
t. mummi täältä lapsenlapsen luota.
kohta lähdetään tekeen hiekkakakkuja :o)

komppia
 
t. mummi täältä lapsenlapsen luota.
kohta lähdetään tekeen hiekkakakkuja :o)
 
Älä syö liikaa.

Mulla on viis lasta...nuorin täytti neljä,leikkii tossa takana lattialla ja on saanut kiitettävästi levitettyä erilaisia tarvikkeita lattialle;-)
 
Poppamiehen mainitsema "mitä mä oikeen teen täällä"-fiilis on joskus iskenyt jo keikkamatkalla,just tälläsenä harmaana,sateisena päivänä,kun istuu siellä auton takapenkillä pimeessä ja kukaan ei puhu mitään koko matkalla ja edes kahvilla ei poiketa kun on kiire ja matkaa se 300km ;-/
 
Eli eihän tää ole oikeesti perheellisen hommaa,mutta tässä mittakaavassa missä mä nyt keikkailen (ka 10 keikkaa/kk)homma on ihan jees,tasapaino kodin ja työn välillä on kohdallaan;-)
 
Mutta kyllä tollaset viikon laivavedot/Lapinkiertueet tai viikko jossain hevonkuusessa samassa mestassa,ne kyllä saa totaalisen koti-ikävän aikaan,varsinkin päivät tuntuvat elämän haaskaukselta joskus,ja ajatukset ovat just noita "eikö prkl mitään muuta hommaa ois" :-)
 
En voi kuin ihmetellä teitä,jotka jaksatte päiväduunin lisäksi vääntää vielä tollaset 10-15 keikkaa/kk,siinä voi jo perhe-elämä tosissaan kärsiä?

En voi kuin ihmetellä teitä,jotka jaksatte päiväduunin lisäksi vääntää vielä tollaset 10-15 keikkaa/kk,siinä voi jo perhe-elämä tosissaan kärsiä?
 
Selvähän se on joo, että tuo kärsii. Ihme, että meillä emäntä on jaksanu jo näinkin kauan. Lapsethan (tuon ikäisinä kuin meillä) ei vielä osaa sillä tavalla vaatia, mutta suhde heihin kärsii tietysti. :(
 
Eihän tässä olis mitään hätää, jos olis poikamies, mutta kaikki kun tarvitsevat oman aikansa, niin mullakaan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää toinen työ pois. Mun tapauksessa se on päivätyö tuossa about puolen vuoden päästä. Voi olla, että se ei kanna, mistäs näistä tietää, mutta ainakin aluksi näin.

Tässä mietiskelin yhtenä päivänä tällaista asiaa.Kuinka monelle on keikkareissulla tullut yhtäkkiä tolkuton koti ikävä ja millaisessa paikassa. Tulee mieleen että nyt lähden ajamaan kotiin ja keskeytän reissun tähän ja millä tavalla olet saanut itsesi takaisin ruotuun ja koti ikävän pois mielestä. Itselleni tulee vieläkin joskus vaikka vähän enää reissussa olenkin. Pahimmat paikat ovat olleet niitä että olet ollut jo rundilla esim. viikon verran ja keikkamatka seuraavaan paikkaan menee ihan kotinurkalta vaikka rundi jatkuu vielä vaikka viikon. Silloin iskee usein koti ikävä ja toinen on ensimmäiset päivät jossain lapin rundilla.
 
Joka kerta. Keikkailu on perseestä.

PiipiPiipi!
Ammatinvalintakysymys
 
Tää on huonoimmillaankin parempaa kuin muut ammatit!

Aika paljon on "veljillä" samanlaisia tuntoja kuin mullakin. Kiva nähdä että muutkin kärsii samasta asiasta. Mulle on vaikea sulattaa vieläkin sitä että (nyt 20v. ja 16 v) en nähnyt vanhempien lasteni kasvamista ja ex-vaimoni vieä syyllisti minua siitä että olin vain "juhlimassa" kun hän kasvatti lapset. Eikä hän ole vieläkään oikein antanut sitä anteeksi mulle, mutta olisi itse ollut maailmalla rahaa ansaitsemassa ja kärsimässä koti ikävää. No nyt olen yrittänyt ottaa näiden nuorempien kanssa aikaa niin paljon kuin vain mahdollista ja kun tuo eka lapsen lapsi kasvaa niin olen kyllä hänenkin kanssaan niin paljon kuin mahdollista.

PiipiPiipi!
Ammatinvalintakysymys
 
Tää on huonoimmillaankin parempaa kuin muut ammatit!
 
KOMP!!!!!!!!!!!!!

PiipiPiipi!
Ammatinvalintakysymys
 
Tää on huonoimmillaankin parempaa kuin muut ammatit!
 
Onhan tämä antanut paljon...paljon enemmän kuin monet muut ammatit voisivat antaa. Näkee maailmaa,ihmisiä ja oppii olemaan erilaisten ihmisluonteiden kanssa ja tulemaan toimeen,että siinä kyllä tuo pitää paikkansa. Laulun sanoin....en päivääkään vaihtaisi pois.......