Ihan pakko vielä palata tähän aiheeseen hetken verran. Viime skabassa sain muutamilta aika kitkerää palautetta siitä, miten tekemäni taustan päälle "ei voi soittaa mitään" ja se suorastaan "pelottaa aloittelijat pois". Muutamia lainatakseni: Ja siinähän löyty meikäläisen purnaus. Jos purnaukseni iski noin syvästi sisimpääsi, olen pahoillani. Luonnollisesti haukun taustan johon en kykene mitään soittamaan :) Kuitenkin osallistujia tuli 27 kappaletta, joka näkyy olevan tasan 50% enemmän kuin esimerkiksi tähän skabaan osallistuneiden määrä. Ihan vaan puhtaasta hämmästyksestä kyselen: Missä vika oikein lopulta on/oli, vai osallistuttiinko edelliseen kisaan puhtaasti protestimielessä? Hä? Mitä? Toivon avointa keskustelua, kiitos - ehkä voimme kaikki oppia jotain. Ja kiitos vielä kaikille osallistujille, niin edellisiin kuin tähänkin skabaan. Ehkäpä sattui vaan ite kullekkin sopiva rako nauhoitella. >-)))> #2 Punttisika #5 |
Täytyy myöntää että Juccizen skabassa meni pahemman kerran sormi suuhun kun koitin soittaa siihen "normaalisti", eli kuten yleensä soitan. Meni aika monta ottoa turhaan kun en tiennyt yhtään mitä olin tekemässä. Sitten lopulta kun keksin miten saan tästä taustasta edes jotain irti niin meni yksi ainoa otto. Eli opin jotain. Nykyinen skaba (37) taas on hyvä breikki tuon edellisen jälkeen, ei mennyt kuin pari ottoa ja sain soittaa sitä mitä yleensäkin soitan kun muuten vaan jamittelen. Tosin nyt oli vähän motivaatio vaivan näkemiseen madaltunut kun tausta oli niin helppo edelliseen nähden että tilutukseksi meni samantien... www.farmakonband.com |