Eemil 03.11.2005 16:38:19 | |
---|
Tää olis oikein hyvä tausta jos tuota bassoa ei olisi. Käykää kuulemassa Musiikkia! Musiikkinäyte on se pieni kiva nuotti kun katsot oikealle ylös.
K100 #2 |
Jucciz 03.11.2005 17:17:58 | |
---|
Näiden "taidetaustojen" tarkoitus ei ole karsia ketään pois. Pikemminkin haluaisin vain kuulla hieman tavallisesta poikkeavaa soitantaa kaikilta. Kylmä fakta on vaan se, että jos teen kolmen soinnun bluestaustan, saadaan noin 37 sooloa, joista pisteet voi antaa ihan yhtä hyvin kenelle tahansa - näin kärjistettynä. Hieman erikoisempi tausta toivon mukaan saa arvoisat osallistujat kokeilemaan kenties jotain hieman uutta. Erikoisemmat taustat monesti myös paljastavat myös paljon paremmin, kuunteleeko solisti taustaa ylipäätään, vai ottaako hän vain ensimmäisen tunnistamansa soinnun ja vetää sen päälle sopivaa skaalaa koko pätkän ajan. Erikoisemmista taustoista saattaa myös oppia soittamaan erikoisempien taustojen päälle. Ketään ei ole tarkoitus mollata ja jokainen soolo on oikein soitettu, vääriä sooloja ei ole - lisäksi erikoisemmat taustat antavat enemmän vapautta nuottivalintoihin. Bluespoliisit ovat herkästi sanomassa, että soitat väärän äänen, jos poikkeat bluesskaalasta. The bottom line: Osallistuminen on vapaaehtoista. Jos tausta ei miellytä, kisan voi aivan hyvin jättää väliin sen sijaan, että tiedottaisi koko kansalle, miten vähän juuri sinua huvitti soittaa sen päälle. Joutavanpäiväinen nillitys kertoo yleensä paljon enemmän solistista itsestään kuin kisan taustasta. Hyvä solisti on luova, kokeilunhaluinen, ja kelpuuttaa temmellyskentäkseen monenlaisia ympäristöjä. Kiitos, anteeksi ja soittamaan, olkaa hyvä! |
Mrezzye 03.11.2005 17:25:32 | |
---|
Suomalainen tyyli on alkaa marmattamaan, kun jotain ei osata. Älä Jucciz ota itseesi, ihan hauska tausta tuo on. Ja jos vuan suan aikaseks, nii veän tuohon täpping-soolon prrrhana, iha perjuatteen vuoks! |
Kimmo72 03.11.2005 17:44:54 | |
---|
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan. "She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..."
-Kevin Moore |
Imper 03.11.2005 18:01:18 | |
---|
Everyone is a per-son |
P-Nut 03.11.2005 18:22:10 | |
---|
Jännä tausta tosiaan, mutta jokseenkin aika pitkä ? Damn, that's a fine pile of duckshit :] |
Kimmo72 03.11.2005 18:27:29 | |
---|
Jännä tausta tosiaan, mutta jokseenkin aika pitkä ? Hä? Toivoisin noin neljä minuuttisia taustoja, jotta olisi jotain vaihtelua. Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan. "She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..."
-Kevin Moore |
Jucciz 03.11.2005 18:27:42 | |
---|
Jännä tausta tosiaan, mutta jokseenkin aika pitkä ? Ekan minuutin kohdalla saa lopettaa, sen jälkeen tausta vaan kuihtuu pois... kokee luonnollisen kuoleman. Toisaalta, saa jatkaa ihan viimeiseen sekuntiinkin jos siltä tuntuu. |
P-Nut 03.11.2005 19:02:25 | |
---|
Ekan minuutin kohdalla saa lopettaa, sen jälkeen tausta vaan kuihtuu pois... kokee luonnollisen kuoleman. Toisaalta, saa jatkaa ihan viimeiseen sekuntiinkin jos siltä tuntuu. Tämä sain. Tähänhän voisi jopa ehkä osallistua kun flunssassa ei parempaakaan tekemistä ole. Damn, that's a fine pile of duckshit :] |
Starlia 03.11.2005 19:12:12 (muokattu 03.11.2005 19:19:54) | |
---|
http://ameba.lpt.fi/~vilkmati/klipit/sooloskaba36starlia.mp3 SIINÄ SE ON! Ainoa laatuaan, Harley Bentonin vahvaria, kitaraa ja tehdasmikkejä simuloiva soundi! Soundimaailma on päätähuimaavaa. Säröspeduna käytetty myös ainutlaatuista uutuutta - Behringerin Anti-UralTone pedaalia! Halvalla lähti! Jotta tekin kokisitte tämän soundimaailman sellaisena kuin minäkin, on mp3 pakattu J.O.P.A. 96 kbps! Ryminällä äänestämään tätä loistosuoritusta! E: Lisätään nyt vielä, että kitarana oli siis Harley Bentonin "tee-se-itse" kitara, jonka kokosin vahingossa väärin :( |
lxi 03.11.2005 19:27:20 | |
---|
Ja tosiaan tuo, että aloittelijat ei tämmösiin uskaltaudu mukaan. En käsitä miksi eivät uskaltautuisi. Tässä on niin paljon ilmaa, että tavallaan voi soittaa lähes mitä vaan, toisin kuin täyteen pakattuun särövalli-sointukiertoon. Vai "tupakkajatsia"... The fact that no one understands you doesn't make you an artist. | kuunneltua |
Turder 03.11.2005 19:27:26 | |
---|
Avaudun liiallisesta merkkien hyväksikäytöstä näiden skabojen otsikoissa. Uskon meidän ymmärtävän otsikon ilman "taiteellisia muodostelmia". Pysyisi tuo palstakin siistimmän näköisenä. Minulla ei muuta. Jatkakaa. |
Ronixis 03.11.2005 19:30:14 | |
---|
If ignorance is bliss, then knock the smile off my face. |
Order 03.11.2005 19:53:54 | |
---|
But Someday I'm gonna change my mind, Sometimes I'd rather kill
Pastilli? |
Hannu H. 03.11.2005 20:00:24 | |
---|
Päiväduuni on vain harrastus jolla kustannetaan se oikea työ. |
Josid 03.11.2005 20:03:33 | |
---|
No, vaikka nyt aloittelija olenkin niin pitääpä uskaltautua tähän mukaan. Nauhoittelen tässä ensi viikolla jotain kunhan uus strato tulee ;) Magic mushrooms |
apenaattori 03.11.2005 21:50:00 | |
---|
Ekan kuuntelukerran jälkeen olin yhtyä "plääh-taidetaustoja"-kerhoon, mutta loppujen lopuksi tastahan on loistava! Tuohon voi soittaa päälle melkein mitä tahansa! Tuo muuten mieleen jonkun videopelin... Uskaltaisinko lähettää kämmäilyäni tänne? Voisi vain käydä niin, että motivaationi ja mielialani laskisi sen jälkeen, kun olisin lukenut kaikki murskaavat kritiikit. ;-) Go ahead, punk, make my day! |
Urmas Potkuri 03.11.2005 21:53:51 | |
---|
Ekan kuuntelukerran jälkeen olin yhtyä "plääh-taidetaustoja"-kerhoon, mutta loppujen lopuksi tastahan on loistava! Tuohon voi soittaa päälle melkein mitä tahansa! Tuo muuten mieleen jonkun videopelin... Uskaltaisinko lähettää kämmäilyäni tänne? Voisi vain käydä niin, että motivaationi ja mielialani laskisi sen jälkeen, kun olisin lukenut kaikki murskaavat kritiikit. ;-) Tänne vaan. Jos minä uskallan niin mikset sitten sinä? Miksi yrittäisin kuulostaa joltakin toiselta kun en kuulosta edes itseltäni? |
Eemil 03.11.2005 22:01:29 | |
---|
Jos tausta ei miellytä, kisan voi aivan hyvin jättää väliin sen sijaan, että tiedottaisi koko kansalle, miten vähän juuri sinua huvitti soittaa sen päälle. Joutavanpäiväinen nillitys kertoo yleensä paljon enemmän solistista itsestään kuin kisan taustasta. Hyvä solisti on luova, kokeilunhaluinen, ja kelpuuttaa temmellyskentäkseen monenlaisia ympäristöjä. Jos mä nyt selvennän että ihmisten tarkoitus ei ole haukkua juuri sinun taustaasi vaan he ottavat asian puheeksi sen takia että tahtoisivat jotain muuta. Ihmiset on näet erilaisia, ja ikävä kyllä kaikki eivät ole myöskään sitä mieltä että hyvä solisti on luova jne. Tämä nillitys ei ole siis turhaa. Mä ehdotan edelleen että taustat olisivat semmoisia joissa on rytmi ja matot pohjilla koskettimilla. Niihin voi jatsipojat vetää jatsia ja hevimiehet heviä. Silloin saadaan ihan oikeasti niitä omanlaisia sooloja mikä mun mielestä on nimenomaan tämän skaban idea. Käykää kuulemassa Musiikkia! Musiikkinäyte on se pieni kiva nuotti kun katsot oikealle ylös.
K100 #2 |
Jucciz 03.11.2005 22:54:36 | |
---|
Jos mä nyt selvennän että ihmisten tarkoitus ei ole haukkua juuri sinun taustaasi vaan he ottavat asian puheeksi sen takia että tahtoisivat jotain muuta. Ihmiset on näet erilaisia, ja ikävä kyllä kaikki eivät ole myöskään sitä mieltä että hyvä solisti on luova jne. Tämä nillitys ei ole siis turhaa. Mä ehdotan edelleen että taustat olisivat semmoisia joissa on rytmi ja matot pohjilla koskettimilla. Niihin voi jatsipojat vetää jatsia ja hevimiehet heviä. Silloin saadaan ihan oikeasti niitä omanlaisia sooloja mikä mun mielestä on nimenomaan tämän skaban idea. Eihän tästä voi tehdä kuin sen päätelmän, että sama se millainen tausta on, aina on joukossa niitä, joita se ei miellytä. Soittajat "tahtoisivat jotain muuta"... okei, totta kai, mutta tämä tausta on varmasti juuri sitä "jotain muuta" niille, jotka ovat kenties kyllästyneet hevi- ja bluestaustoihin. On ihan selvä, että jokainen tausta asettaa tietyt raamit, joiden puitteissa on mahdollista rakentaa "järkevä" soolo. Toiset taustat vaan rajoittavat toisia enemmän. Voit olla varma, että tämän kisan voittaja tekee taas erilaisen taustan. Millaisen, sillä ei ole minulle väliä - olennaisempaa on se, että sieltä tulee taas jotain uutta. Solisti on luova, kaikki ihmiset ovat luovia. Toiset vaan ovat ennakkoluuloisempia kokeilemaan jotain uutta. Improvisointi nimen omaan EI tarkoita sitä, että soitetaan niitä tuttuja sormituksia päivästä toiseen samalla tatsilla ilman haluakaan varioida soittoa miltään osin. Improvisointi tarkoittaa monesti hyppyä tuntemattomaan, uusien juttujen kokeilemista, dynamiikalla ja vieraammillakin sävelillä leikkimistä. Improvisoinnissa (etenkin livenä) nimen omaan hauskinta on se, että yleisö ei tiedä, mitä soitat seuraavaksi. Kuitenkin vielä hauskempaa on monesti se, ettet itsekään tiedä. Tai jos tiedät, se ei enää ole välttämättä improvisointia. :) Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että tausta olisi syytä rakentaa suht vähistä eväistä (rummut, kiipparit, basso ehkäpä), jotta itse soololle jää tilaa. Valinnan vaikeus onkin varmasti siinä, että tyylillisesti soolon tausta pitäisi saada sullottua edes johonkin väljään lokeroon, jotta ihmisille syntyisi edes jonkinlainen mielikuva siitä, millainen sooloilu taustan päälle ylipäätään käy. Liian tarkasti sovitettu tausta puolestaan jättää pelivaraa liian vähän, jolloin käy niin, että kaikista sooloista tulee väkisin samanlaisia tai sitten osallistujamäärä tippuu. Jos taustassa on valmiiksi äkäinen laukkakomppi ja hirmusäröllä soitettu komppikitara, ei voida odottaa että kovin moni edes yrittäisi veivata taustan päälle fingerpicking-kantria tai kvarttipino-sointumelodia-kökköjatsia. Täysin "geneeristä" taustaa ei varmasti voidakaan tehdä, jollei se koostu pelkästä metronomin naksutuksesta, joten tausta asettaa aina tietyt rajat, edellyttäen että solisti edes kuuntelee taustaa. Koittakaa nyt kestää. Ensi skabassa on taas erilainen tausta! :) |