Kilpailut ›

Tästähän sais oikein hyvän väittelyn aikaiseksi! Meikän mielestä kuitenki kitarasoolot on kitaristin itseilmaisua, missä pitää kuulua se soittajan persoona jollain tavalla, virheineen kaikkineen. Virheettömästi ja eleettömästi soittavat miditiluttajat on luultavasti aika tylsiä tyyppejä :D Mutta kyllä meikä diggaa vitusti kans Mike Romeomaisesta pehmeellä mesapuuki soundilla vedetystä siloitelluista ja sävelletyistä sooloista, kunhan niissä on sitten sävellyksen puolella ideaa enemmänkin. Niiku esim tän skaban voittajadude sympxguitarin soolossa oli. Mut kyllä meikä tykkää kans kuunnella jotain vanhan koulukunnan jazz fonisteja mitkä vetää heroiinipäissään täysin puhtaalta pöydältä ne nuotit mitä ekana mieleen tulee, välillä osuu, välillä ei. Eli sanoisin kuitenki että ennemmin Lemmy ku Pavarotti :D

aalataur:
Onhan improvisointi arvostettavaa mutta...
 
Kuitenkin monet kuuluisien bändien kitaristit toistavat fanien rakastamia sooloja keikoilla suht uskollisesti levyversiolle. Yleisöhän suuttuisi, jos sieltä tulisikin jotain ihme hatusta vedettyä dadaa tilalle. Improvisointi kuuluu ensisijassa ehkä jonnekin muualle kun raskaaseen musaan...? Genrenä... tokihan sitäkin voi tehdä jos osaa. Itse en..
 
Tääkin on ihan totta, esim mua vituttais suunnattomasti keikalla jos Slayerin tyypit soittais niitten ihanan melodisten ja herkkien soolojen tilalla kerranki jotain muuta :D
Toisaalta tässä tulee se ongelma että esim meikän nuoruusvuosien suosikkikitaristi Andy LaRocque (King Diamond) säveltää levyille älyttömästi kaksiäänisiä harmoniasooloja jotka ei sitte livenä kuulosta yhtään miltään. Kai se on aika paljon bändistä kiinni, monilla 60-70 luvun henkisillä kivitysbändeillä jammailu ja improominen sopii paljon luontevammin kuvaan kuin modernimmilla suoritushevitekniikka-artisteilla. Mutta esim Metallican keikoilla oon kyllä arvostanu että Hammet soittaa ne soolonsa aika lailla samallalailla mitä levyillä kun on niin legendaarisia ja tunnistettavia

dyydfromhell: "Ostaisinko minä tämän levyllä/haluaisinko kuulla tämän soolon levyllä?"
 
http://static.iltalehti.fi/viihde/keskinen_etu180111PP_vi.jpg

Nyt oli kyllä haasteellinen tausta! Diggasin tosta dt-tyylisestä alusta, mutta en oikein ymmärtäny lopputaustan sointujen kestoja - vaikka progemiehiä olenkin. Jotain yritin impropohjalta siihen kuitenkin räpeltää (perus Gilbert-pattereita loputtomasti kiertäen).

nypdjaz: Tästähän sais oikein hyvän väittelyn aikaiseksi! Meikän mielestä kuitenki kitarasoolot on kitaristin itseilmaisua...
 
On tokkiinsa. Kyllä arvostan ja kadehdin kovasti niitä jotka osaa improta hyvin, kun itse en osaa juuri yhtään. Mutta silti.. uskon että säveltämällä voidaan tuottaa *lähes* kaikissa tapauksissa parempi soolo levylle. En vaan ymmärrä miten joku voisi ex tempore, yhtään miettimättä tai kokeilematta etukäteen, vääntää jonkun helvetin upean soolon, kuin ehkä uskomattomalla once in a lifetime -munkilla. Siinä missä joku äärimmilleen aivonsa ja musiikillisen kykynsä ponnistaen ja mukaan vielä niitä onnenkantamoisia useampi, pystyy viikkojen, kuukausien tai vuosien pohdinnan jälkeen luomaan jonkun neronleimauksen. En usko että äärimmäisen hienot jutut kuten suhteellisuusteoria, Kummisedän käsikirjoitus, Notre Damen piirustukset, Vivaldin Neljä Vuodenaikaa tms. olisivat voineet syntyä vahingossa, läpällä tai heroiinipöllyissä :P

aalataur: On tokkiinsa. Kyllä arvostan ja kadehdin kovasti niitä jotka osaa improta hyvin, kun itse en osaa juuri yhtään. Mutta silti.. uskon että säveltämällä voidaan tuottaa *lähes* kaikissa tapauksissa parempi soolo levylle. En vaan ymmärrä miten joku voisi ex tempore, yhtään miettimättä tai kokeilematta etukäteen, vääntää jonkun helvetin upean soolon, kuin ehkä uskomattomalla once in a lifetime -munkilla. Siinä missä joku äärimmilleen aivonsa ja musiikillisen kykynsä ponnistaen ja mukaan vielä niitä onnenkantamoisia useampi, pystyy viikkojen, kuukausien tai vuosien pohdinnan jälkeen luomaan jonkun neronleimauksen. En usko että äärimmäisen hienot jutut kuten suhteellisuusteoria, Kummisedän käsikirjoitus, Notre Damen piirustukset, Vivaldin Neljä Vuodenaikaa tms. olisivat voineet syntyä vahingossa, läpällä tai heroiinipöllyissä :P
 
Samaa mieltä. Ja alunperinhän tässä oli kyse näistä sooloskaboista.
 
Nypdjaz: Meikän mielestä kuitenki kitarasoolot on kitaristin itseilmaisua, missä pitää kuulua se soittajan persoona jollain tavalla, virheineen kaikkineen. Virheettömästi ja eleettömästi soittavat miditiluttajat on luultavasti aika tylsiä tyyppejä :D
 
Totta, mutta se soolojen "säveltäminenhän" vasta on sitä itseilmaisua ja persoonallisuutta. Silloin tulee oikeasti funtsittua kuka oikesti on soittajana. Improna tulos on hyvin usein "vain" pentatonista tai muuta ja käytössä on usein "ne varmat likit", jotka usein ovatkin joltain Wyldeltä tai Laiholta tms. Ja nuo mainitsemasi miditiluttajat :P Eihän virheettömyys ja soolojen säveltäminen kulje käsi kädessä. Tai vastaavasti virheet ja improvisointi. Ks. Guthrie Govan. Improvisoi kaiken täydellisesti ja kaikki hänen juttunsa kuulostavat siltä kuin "olisivat sävelletty".
 
Tässä tullaan kysymykseen mitä tuo improvisointi oikeastaan edes on? Esim. Guthrie tuntee musiikin teorian ja kitaran täydellisesti. Hän kuulee ja tietää päässään mitä tulee soittamaan. Eli hän "säveltää" soolon.
 
Improvisointi on upea musiikin muoto, mutta sooloskabassa erittäin haastellista...
 
Ja loppujen lopuksi pointtihan on vain tehdä hyvä soolo. Ei sillä ole mitään väliä kuinka päästä tavoitteiseen: hyvään sooloon. Eli joillekin tämä on leikkimielinen improtilutus skaba, mutta etukäteen juttujen miettiminen tuntuu melkeenpä huijaukselta ei pidä paikkaansa. Miten voisi päästä niistä improvisoinnin kankeista kaavoista (vanhoista kahen markan likeistä) jos ei kelaisi yhtään? "No improvisoi monta kertaa taustan päälle" = silloin analysoi jo taustaa= "säveltää sooloaan/poimii hyviä juttuja soitostaan"
Miten haastavaan vaikeaan sointukiertoon voi improvisoida kelaamatta yhtään taustaa? Onko kokeisiin lukeminen huijausta?
 
Toisaalta onhan se arvostettavaa jos joku vetää ygösellä purkkiin jne.... tapansa kullakin.
 
Minusta sooloskabojen idea on leikkimielinen kisailu hyvässä hengessä ja omien taitojen kehittäminen ja palautteen saaminen. Kaikkihan haluavat kehittyä!

dyydfromhell: Samaa mieltä. Ja alunperinhän tässä oli kyse näistä sooloskaboista.
 

 
Totta, mutta se soolojen "säveltäminenhän" vasta on sitä itseilmaisua ja persoonallisuutta. Silloin tulee oikeasti funtsittua kuka oikesti on soittajana. Improna tulos on hyvin usein "vain" pentatonista tai muuta ja käytössä on usein "ne varmat likit", jotka usein ovatkin joltain Wyldeltä tai Laiholta tms. Ja nuo mainitsemasi miditiluttajat :P Eihän virheettömyys ja soolojen säveltäminen kulje käsi kädessä. Tai vastaavasti virheet ja improvisointi. Ks. Guthrie Govan. Improvisoi kaiken täydellisesti ja kaikki hänen juttunsa kuulostavat siltä kuin "olisivat sävelletty".
 
Tässä tullaan kysymykseen mitä tuo improvisointi oikeastaan edes on? Esim. Guthrie tuntee musiikin teorian ja kitaran täydellisesti. Hän kuulee ja tietää päässään mitä tulee soittamaan. Eli hän "säveltää" soolon.
 
Improvisointi on upea musiikin muoto, mutta sooloskabassa erittäin haastellista...
 
Ja loppujen lopuksi pointtihan on vain tehdä hyvä soolo. Ei sillä ole mitään väliä kuinka päästä tavoitteiseen: hyvään sooloon. Eli joillekin tämä on , mutta ei pidä paikkaansa. Miten voisi päästä niistä improvisoinnin kankeista kaavoista (vanhoista kahen markan likeistä) jos ei kelaisi yhtään? "No improvisoi monta kertaa taustan päälle" = silloin analysoi jo taustaa= "säveltää sooloaan/poimii hyviä juttuja soitostaan"
Miten haastavaan vaikeaan sointukiertoon voi improvisoida kelaamatta yhtään taustaa? Onko kokeisiin lukeminen huijausta?
 
Toisaalta onhan se arvostettavaa jos joku vetää ygösellä purkkiin jne.... tapansa kullakin.
 
Minusta sooloskabojen idea on leikkimielinen kisailu hyvässä hengessä ja omien taitojen kehittäminen ja palautteen saaminen. Kaikkihan haluavat kehittyä!
 
Tajuan pointin, ite en vaan ole koskaan mitenkään likkipohjainen tiluttaja ollut vaan kelaan enemmänkin intervallipohjalta juttuja siinä soittaessa, kehittänyt paljon kans semmonen että laulaa samalla nuotit ku soittaa, eli Scatman John meininkiä. Onneksi hevimusassa noi sointukuviot on melko yksinkertasia, jos vertaa vaikka että pitäis jotain jatsia yrittää soittaa. Yrittäny monesti Giant Stepsiä vetää, ja eihän siitä tule yhtään mitään ku (neli)sointu vaihtuu alle sekunnin välein :D
Kannattaa muuten tsekata semmonen kitaristi ku Emil Werstler Dååthista jos yhtään death metallia sietää, aivan paras hevitiluttaja nykyään, http://www.youtube.com/watch?v=Ruv4ySycAQA

dyydfronhell: Ja loppujen lopuksi pointtihan on vain tehdä hyvä soolo. Ei sillä ole mitään väliä kuinka päästä tavoitteiseen: hyvään sooloon. Eli joillekin tämä on leikkimielinen improtilutus skaba, mutta etukäteen juttujen miettiminen tuntuu melkeenpä huijaukselta ei pidä paikkaansa. Miten voisi päästä niistä improvisoinnin kankeista kaavoista (vanhoista kahen markan likeistä) jos ei kelaisi yhtään? "No improvisoi monta kertaa taustan päälle" = silloin analysoi jo taustaa= "säveltää sooloaan/poimii hyviä juttuja soitostaan"
Miten haastavaan vaikeaan sointukiertoon voi improvisoida kelaamatta yhtään taustaa? Onko kokeisiin lukeminen huijausta?

Toisaalta onhan se arvostettavaa jos joku vetää ygösellä purkkiin jne.... tapansa kullakin.

Minusta sooloskabojen idea on leikkimielinen kisailu hyvässä hengessä ja omien taitojen kehittäminen ja palautteen saaminen. Kaikkihan haluavat kehittyä!
 
Nimenomaan näin. Näen itse tässä muutaman asian näin nopeasti kokonaisuutena.
 
1. Harjoittelu ja improvisaatio = Kuuntele ja soita, jos menee pieleen opettele uusiksi eri tavalla soita ja soita ja soita..... Jossain vaiheessa osaat melkeen lukea ajatuksesi ämyreistä ulos ja saat melkoisen hyvän ajatuskierron ja ulosannin melkein reealiajassa pienillä virheillä toteutettuna.
 
2. Etukäteen soittaminen = Treeniä jota vatkataan perus treeninä päivittäin/kun kerkeää. Saadaan tavallaan tiettyihin juttuihin joita osaa soittaa sellainen oma osaaminen ja kehitysvara, jota osaa käyttää tarpeentullen riittävän hyvin. Sulla on päämäärä johon tähdätä esim. tausta ja soitat sen treenimuodossa. Tässä ohella kehittyy vahingossa sun tyyli vetää se juttu ja osaat sen pohjiltas hyvin tavallaan mielessäsi. Skabaan soittaminen on iisimpää kun on soinnut on päässä jo, ja enää puuttuu se ns. "suoritus" ja miten toteutat sen?
 
3. Ykkösellä purkkiin = Tämä on vaihe jonka saat, kun jokin tyylisuunta osuu kohdalles hyvin ja osaat sen improta teknillisesti ja selkärangastasi suunnilleen ulos hyvin. Olet hyvin levännyt tai levoton ja olet siinä fiiliksessä, että jopa oma soitto yllättää oman mielesi. Pikku oluessa/kahvissa?, tai ei. Soitat hyviä säveliä putkeen oikein ja muutenkin soitto sujuu, joten anna mennä loppuun asti sillä fiiliksellä. Fiilis saattaa kestää vain tuon vedon verran. Olet luova ja kaikki onnistuu. Hyvä lopetus vedollesi rauhallisella mielellä ja se on siinä. Mietit paljon perään menikö oikein ja pitäisikö muuttaa jotain. Rupeat tavallaan improomaan itseäsi ja antaisit vaan olla. Purkissa on ja pysyy, soita eri tavalla ens kerralla jos osaat. Näin ymmärrän tämän onnistumisen "Once in a life time" reaktio, mutta joka kerta kerralla purkkiin tuntuu suorastaan taivaalliselta kannustukselta. Itselläni tapahtunut vain muutaman kerran, mutta on mahtavaa. Uskoisin monipuolisen treenin ja rutiinin olevan se juttu, jolla nämä onnistuvat useammin.

4. Sooloskaba = Mukava tapa ilmaista itseään ja soitella oppimaansa uutta ja vanhaa. Hyvä mieli ja iloinen ilmapiiri auttaa pitämään hengen hyvänä. Olet taas yhtä kisaa rikkaampi mieleltäsi ja muutenkin hiukan uutta oppinut. Anna palaa ja opi lisää! Älä lannistu ja ota liian vakavasti asioita, vaan katso eteenpäin näistä asioista ja opettele lisää improvisaatio mukana soittotaitoasi.
 
Edit:
Vielä lisäys sillee kokonaisuuteen. Soittajan tarvitsee olla paljon parempi, kuin se miltä lopputulos kuulostaa. Yleisesti ottaen olet henkisesti mieleltäsi täynnä ideoita, mutta et osaa soittaa niitä teknisesti ulos vielä. Tämä on merkki siitä että olet koko ajan parempi soittaja ja opit lisää. Mielessä vilisee likkejä ja nuotteja ja samalla soitat vaan osan niistä ulos. Saat todellakin vain ajatuksistasi osan ulos ja loput jää päähän surisemaan päällekkäin kun soitat sooloa. Saatat liipaista vahingossa ihan muita nuotteja mitä ajattelit soittaa "mokata lennossa oikein" ja improvisoit siihen kakun päälle jotain jatkoa tapahtuneelle onnistuneesti, joka tekee siitä itseasiassa paremman soolon kokonaisuutena. Tämä on hauskaa touhua ja niin sen pitää ollakin. Joskus ja usein vahingossa on paras veto. :DD Jos soitto ei menisi yhtään ikinä eteenpäin, ei kukaan jaksaisi oppia ikinä soittamaan.

aalataur: On tokkiinsa. Kyllä arvostan ja kadehdin kovasti niitä jotka osaa improta hyvin, kun itse en osaa juuri yhtään. Mutta silti.. uskon että säveltämällä voidaan tuottaa *lähes* kaikissa tapauksissa parempi soolo levylle. En vaan ymmärrä miten joku voisi ex tempore, yhtään miettimättä tai kokeilematta etukäteen, vääntää jonkun helvetin upean soolon, kuin ehkä uskomattomalla once in a lifetime -munkilla. Siinä missä joku äärimmilleen aivonsa ja musiikillisen kykynsä ponnistaen ja mukaan vielä niitä onnenkantamoisia useampi, pystyy viikkojen, kuukausien tai vuosien pohdinnan jälkeen luomaan jonkun neronleimauksen. En usko että äärimmäisen hienot jutut kuten suhteellisuusteoria, Kummisedän käsikirjoitus, Notre Damen piirustukset, Vivaldin Neljä Vuodenaikaa tms. olisivat voineet syntyä vahingossa, läpällä tai heroiinipöllyissä :P
 
Totta, mutta improvisoidusta soolosta tulee aina sellainen tietty fiilis, niinkuin siinä olisi enemmän fiilistä mukana tai jotain. Esimerkiksi Ynkän soolot (olkoon kukin sitten niistä mitä mieltä tahansa). Lisäksi uskon, että hyvästä improvisointitaidosta on älyttömän paljon hyötyä säveltämisenkin kannalta. Onhan selvää, että jos pystyy hetkessä luomaan hyviä musiikillisia ideoita, pystyy varmasti luomaan niitä vielä paremmin ajan kanssa.

Pakko osallistua, kun on tämmönen aihe.
 
aalataur:Kyllä arvostan ja kadehdin kovasti niitä jotka osaa improta hyvin, kun itse en osaa juuri yhtään. Mutta silti.. uskon että säveltämällä voidaan tuottaa *lähes* kaikissa tapauksissa parempi soolo levylle.
 
Tää on monesti keskustelun ongelma (en sano, että se automaattisesti ois sitä nyt, mutta kuitenkin): "mä en osaa enkä tajua tätä juttua, joten uskon, että jokin muu tapa tuottaa paremman lopputuloksen". Tällä periaatteella varmaan puhelinkeskusteluihinkin tai vaikkapa ihan vaan kaverin kanssa jutteluun tarvittaisiin valmiit käsikirjoitukset ja repliikit. Usko pois, jokainen ihminen on luova ja luovuutta ei rajoita mikään muu kuin ihminen itse - jos on niin päättänyt.
 
En vaan ymmärrä miten joku voisi ex tempore, yhtään miettimättä tai kokeilematta etukäteen, vääntää jonkun helvetin upean soolon, kuin ehkä uskomattomalla once in a lifetime -munkilla.
 
Tota... tämä on esimerkiksi blues- ja jazzmusiikin peruskulmakivi: käyt kuuntelemassa 10 keikkaa jazzbändiltä, jonka setissä on 10 biisiä. Rupeaman jälkeen olet kuullut 100 erilaista sooloa, joista osa saattaa olla upeampia kuin lukuisat läpisävelletyt (ja puhkikuullut) soolot. Mun mielestä mikään tai kukaan ei estä samaa tapahtumasta myös muussa musiikissa.
 
Siinä missä joku äärimmilleen aivonsa ja musiikillisen kykynsä ponnistaen ja mukaan vielä niitä onnenkantamoisia useampi, pystyy viikkojen, kuukausien tai vuosien pohdinnan jälkeen luomaan jonkun neronleimauksen. En usko että äärimmäisen hienot jutut kuten suhteellisuusteoria, Kummisedän käsikirjoitus, Notre Damen piirustukset, Vivaldin Neljä Vuodenaikaa tms. olisivat voineet syntyä vahingossa, läpällä tai heroiinipöllyissä :P
 
Nää rinnastukset eivät kyllä oikein toimineet. Musiikissa kun harvemmin on kyse tieteestä ja kaavoista (okei, ehkä joku sarjallinen musiikki tai matematiikkametalli...), vaan nimenomaan itseilmaisusta, tarinankerronnasta sävelten kielellä. Kun oikeasti soittaja on siinä pisteessä, että pää on täynnä musiikkia ja aivojen ja oman instrumentin välillä ei tunnu olevan minkäänlaisia "hankaloittavia tekijöitä", soittajahan käytännössä kertoo sulle tarinansa soittimensa kautta - ja lopputulos voi olla mitä upeinta kuultavaa.
 
Mulla ei ole mitään sävellettyjä sooloja vastaan, onhan esim. Slashillä rockpuolen tyyppinä sellaisista aivan valtavan hienoja esimerkkejä. Kuitenkin, live-keikoilla ja keikkatallenteilla olen kuullut lukuisia kertoja vähintään yhtä hienoa tavaraa ja voin olla satavarma, että ne on improvisoitu juuri siinä tilanteessa. Ymmärrän hyvin esim. sen näkökannan, että jazzmusiikin kuuntelu tallenteilta on periaatteessa ajatuksena vähän outo, koska levylle nyt on vaan päätynyt yksi versio kustakin soolosta - jos biisi soitetaan 100 kertaa keikalla, saadaan kuuulla 100 erilaista sooloa.
 
Ei muuta kun heittäytymistä tilanteeseen ilman turhaa funtsimista, siten syntyy jotain uutta. Toki yleensä musiikin opiskelu ja ahkera musiikin kuuntelu antaa eväitä, jotta voi heittäytyä tyylikkäämmin. ;)

Jucciz: Nää rinnastukset eivät kyllä oikein toimineet. Musiikissa kun harvemmin on kyse tieteestä ja kaavoista (okei, ehkä joku sarjallinen musiikki tai matematiikkametalli...), vaan nimenomaan itseilmaisusta, tarinankerronnasta sävelten kielellä.
 
Taidettahan nuo olivat, poislukien suhteellisuusteoria. Arkkitehtuuria, elokuvataidetta, klassista musiikkia. No, onhan tietysti noissa enemmän "järkeistämistä" kun arkkitehti joutuu miettimään rakenteiden kantavuuksia ja Vivaldi on joutunut sovittamaan jutun isolle orkesterille ja näin... Mutta en mä en jotenkin usko että edes John Lennon ja Paul McCartney olisivat pystyneet säveltämään Yesterdayn, Helpin ja Let It Ben kaltaisia suuria hittejään lavalla, improvisoiden kaiken siinä paikassa laulun ja pianon kanssa. Joka ilta uudet hitit vaan kehiin, mitäs sitä vanhoja soittamaan? Minä en ymmärrä miten suunnittelu ja valmistautuminen voi olla parantamatta mitään suoritusta. Toki jotkut improvisoidut soolot voivat olla hienoja mutta enpä ole esim. opetellut yhtään sooloa minkä tietäisin improvisoiduksi tyyliin "wau, tämä soolo on aivan pakko oppia". Esim. Nuno Bettencourt ei improvisoi sooloja livenä ja on perustellutkin tämän, ettei haluakaan improvisoida. Ehkä se ei osaa, en tiedä. Hyvä soittaja silti.
 
Ei muuta kun heittäytymistä tilanteeseen ilman turhaa funtsimista, siten syntyy jotain uutta. Toki yleensä musiikin opiskelu ja ahkera musiikin kuuntelu antaa eväitä, jotta voi heittäytyä tyylikkäämmin. ;)
 
Tässähän se onkin... mä harjoittelen improvisointia usein, melkein joka päivä ja useamman tunnin yleensä per päivä. Mutta eipä se siitä ole merkittävästi parantunut. Siellä täällä on joku kuunneltava tai jopa hyvä idea ja loput on vain säveliä, jotka sopivat nimellisesti sävellajiin, mutta kuulostavat ihan paskalta. Ehkä vielä joku päivä...
 
Mutta jos sooloskaboja ajatellaan, onhan se toki hienoa että joku on improvisoinut soolon, mutta jos toinen on vetänyt paremman säveltämällä, piste menee sävelletylle. Samalla lailla arvotan levyillä kuultavat soolot. Livetilanteessa eri.
 
E: Tainno.. suunnittelu ja valmistautumien *voi* heikentääkin suoritusta, esim. jos hirveän kauan arpoo että mitä sanoisi jollekin tytölle tms :D Miettii kusi sukassa jotain fiksua lainia ja lopulta ei sanokaan mitään, tai jotain erittäin tönkköä. Eli sosiaalisissa jutuissa vie rentouden ja spontaaniuden pois ja alkaa vaan turhaan jännittää, mitä enemmän suunnittelee. Mutta musiikki ei (ainakaan minulle) ole yhtä simppeliä tajunnanvirtaa. Joillekin onnekkaille varmaan on, ehkä sitä vois myös oppia.

aalataur: Tässähän se onkin... mä harjoittelen improvisointia usein, melkein joka päivä ja useamman tunnin yleensä per päivä. Mutta eipä se siitä ole merkittävästi parantunut. Siellä täällä on joku kuunneltava tai jopa hyvä idea ja loput on vain säveliä, jotka sopivat nimellisesti sävellajiin, mutta kuulostavat ihan paskalta. Ehkä vielä joku päivä...
 
Ehkä sun kannattais alkaa soittamaan säveliä, jotka sopivat taustalla kullakin hetkellä soivaan sointuun sen lisäksi, että kuuluvat sävellajiin. Ihan vaan näin vinkkinä. Itse olen harjoitellut jonkin aikaa kyseistä asiaa, ja se on toistaiseksi ollut... vaikeaa :D Siis meinaan sitä, että esimerkiksi harjoittelun vuoksi kun sointu vaihtuu, soitat aina sen soinnun pohjasävelen siihen kohtaan, ja lisäksi aloitat/lopetat lickit soinnun ääniin. Se vähentää paskan kuuloisten lickien osuutta soitossa jonkin verran. Sitten kun se alkaa sujua niin siitä kehittämään eteenpäin. Mäkin "harjoittelin" improvisointia erittäin paljon aikaisemmin, kunnes huomasin, että se että improvisoi paljon, ei vielä meinaa sitä että kehittyisi yhtään. Ainakin mun kohdalla meni näin, en tiedä miten muilla.

cr4b: Ehkä sun kannattais alkaa soittamaan säveliä, jotka sopivat taustalla kullakin hetkellä soivaan sointuun sen lisäksi, että kuuluvat sävellajiin.
 
Joo kyllä mä oon tietoinen tästä. Mutta esim. jazzissa kun on noita nelisointuja jotka vaihtuvat suht tiuhaan, en pysty seuraamaan että mikä on se olennainen ääni tai äänet mitkä pitää soittaa soinnusta. Ne on tietysti niitä soinnun tunnusomaisia ääniä, esim. terssit, maj7 tai miinus femma.. mutta en löydä tarpeeksi nopeasti niitä jos ei ole etukäteen funtsinut, saatika pysty rakentamaan järkeviä kulkuja niiden välien siirtymiseen. Raskaissa skaboissa taas tausta on harmonisesti usein todella köyhä, mutta siihen on omalla tavallaan myös hiton vaikea keksiä vetävän kuuloista ideaa päälle.

aalataur: Joo kyllä mä oon tietoinen tästä. Mutta esim. jazzissa kun on noita nelisointuja jotka vaihtuvat suht tiuhaan, en pysty seuraamaan että mikä on se olennainen ääni tai äänet mitkä pitää soittaa soinnusta. Ne on tietysti niitä soinnun tunnusomaisia ääniä, esim. terssit, maj7 tai miinus femma.. mutta en löydä tarpeeksi nopeasti niitä jos ei ole etukäteen funtsinut, saatika pysty rakentamaan järkeviä kulkuja niiden välien siirtymiseen. Raskaissa skaboissa taas tausta on harmonisesti usein todella köyhä, mutta siihen on omalla tavallaan myös hiton vaikea keksiä vetävän kuuloista ideaa päälle.
 
Jos haluat löytää ne tarpeeksi nopeasti, niin treenaa sitä. Lähde liikkeelle vaikka yhdestä asemasta ja sointuvaihdokset tosi hitaasti kahdella eri soinnulla. Kun kehityt, tee aina hieman vaikeampia taustoja itsellesi ja ota hieman isompi osa otelautaa mukaan. Näin yksinkertaistettuna esimerkkinä siis. Ethän sä suoraan voi hyökätä siihen kaikista vaikeimpaan juttuun. Tottakai se aluksi kuulostaa ihan järjettömän köyhältä, mutta jostain se on lähdettävä. En siis itsekään osaa vielä kovin hyvin tätä, mutta olen kuitenkin kehittynyt älyttömästi verrattuna siihen, mistä aloitin kuukausi-pari sitten.

aalataur: Mutta en mä en jotenkin usko että edes John Lennon ja Paul McCartney olisivat pystyneet säveltämään Yesterdayn, Helpin ja Let It Ben suuria hittiään lavalla, improvisoiden kaiken siinä paikassa laulun ja pianon kanssa.
 
Taas menee vähän aidasta aidan seipääseen. Mun mielestä kokonaisen biisin (melodia, sanat, soinnut) keksiminen lennossa ei ole ihan sama asia kuin olemassaolevaan sointukiertoon improvisointi. Toki kova jätkä tekee kokonaisen biisin lennossa, mutta hyvä improvisoitu soolo on jotain, jonka keksimisen lennossa mää pystyn ymmärtämään - ja ei se monelle muullekaan utopiaa ole.
 
Minä en ymmärrä miten suunnittelu ja valmistautuminen voi olla parantamatta mitään suoritusta.
 
Siis, tottakai huippuluokan improvisoijat ovat tehneet sitä suunnittelu- ja valmistautumistyötä koko siihenastisen ikänsä - he ovat hioneet hyvän soolon rakennuspalikoita (lyhyitä ja pidempiä melodia-aihioita) vaikka millä mitalla ja ennen kaikkea pitäneet korvansa auki erilaiselle musiikille. Tällöin, kun tulee aika rakentaa soolo, työkalut ja materiaalit ovat käden ulottuvilla ja niistä voidaan kasata lennossa vaikka mitä - joka kerta uudenlaisia erilaisia kokonaisuuksia.
 
Mut kuten sanoin: vaikka sun on hankala käsittää sitä, että joku soittaja kykenee improvisoimaan lennosta semmoista tavaraa, jota useimmat hevikitaristit eivät tule keksineeksi, vaikka saisivat säveltää yhden biisin sooloa kolme viikkoa, sitä ihan oikeasti tapahtuu. Homma perustuu yksinkertaisesti siihen, että soittajalla on päässään hirvittävät määrät "musiikillisia rakennuspalikoita" eikä pelkästään tietoa siitä, mikä asteikko tai arpeggio passaa minkäkin soinnun päälle. Tämä mielestäni erottaa kovan luokan improvisoijat "perusvarmoista laatikkoimprovisoijista".
 
Toki jotkut improvisoidut soolot voivat olla hienoja mutta enpä ole esim. opetellut yhtään sooloa minkä tietäisin improvisoiduksi tyyliin "wau, tämä soolo on aivan pakko oppia".
 
Totanoin. Kannattaisi ehkä kuunnella muutakin kuin metallimusiikkia, jos tää oli ihan tosissaan sanottu - suorastaan järkytyin nimittäin. Melkein kaikesta muusta musiikista tuollaista tavaraa löytyy ihan JÄRKYTTÄVÄT määrät. Suosittelen vähän laajentamaan perspektiiviä ja kuuntelemasi musiikin kirjoa, jos ihan oikeasti et ole törmännyt plokkaamisen arvoisiin improvisoituihin sooloihin - niitä kun on oikeasti miljoonittain.
 
Esim. Nuno Bettencourt ei improvisoi sooloja livenä ja on perustellutkin tämän, ettei haluakaan improvisoida. Ehkä se ei osaa, en tiedä. Hyvä soittaja silti.
 
Sen perusteella, mitä olen Nunon soitantaan tutustunut, mieheltä varmasti lähtisi todella tyylikkäitä improvisoituja sooloja. Luultavasti monenkaan Extreme-biisin kohdalla ei sooloa ole hinkattu järjettömän kauan, sillä monet ratkaisut kuulostavat melko spontaaneilta. Niin tai näin, Nunokin on jossain määrin "genreen kuuluvien kirjoittamattomien sääntöjen" vanki, eli kun olet valinnut temmellyskentäksesi raskaamman rokin tai metallin, yleisö odottaa kuulevansa levysoolot keikallakin - vaikka missään nimessä näin ei tarvitsisi (eikä mielestäni saisi) olla. Mää ainakin tahdon kuulla livenä live-soittoa, äänitettä voin kuunnella kotonakin.
 
Tässähän se onkin... mä harjoittelen improvisointia usein, melkein joka päivä ja useamman tunnin yleensä per päivä. Mutta eipä se siitä ole merkittävästi parantunut. Siellä täällä on joku kuunneltava tai jopa hyvä idea ja loput on vain säveliä, jotka sopivat nimellisesti sävellajiin, mutta kuulostavat ihan paskalta. Ehkä vielä joku päivä...
 
Pääasia on se, että teet duunia homman eteen. En tiedä tarkalleen, miten monipuolisesti tai yksipuolisesti kuuntelet musaa, mutta jos suuri osa kuuntelemastasi materiaalista on metallia, suosittelen laajentamaan kuuntelutottumuksia rohkeasti sekä länsimaisen taidemusiikin että rytmimusiikin alkulähteille, kuten jazziin, bluesiin, souliin, funkiin ja vaikkapa Beatlesiin. Keräile sieltä palasia ja yhdistele niitä kekseliäästi - luultavasti saat aikaan jotain hienoa. Korvat ja mieli avoinna kypsyt soittajana kaikista eniten. Jos opettelet soittamaan jokaisen Paul McCartneyn säveltämän kappaleen laulumelodian kitaralla, sulla on ihan älyttömän käyttökelpoinen sanavarasto vaikka minkälaiseen soolosoitteluun - kyllä, jopa metallimusiikin kontekstissa.
 
Ja kuten sanoin tuossa yllä, kannattaa tarkastella omia toimintatapoja: hinkkaatko sointukiertojen päälle vain asteikkoja ja arpeggioita, vai yritätkö oikeasti kehitellä itsenäisiä melodioita? Juuri itsenäiset melodiat on mun mielestä niitä, joita hyvät ja mieleenpainuvat soolot ovat täynnä. Otetaan esimerkiksi juurikin vaikka Slash tai Marty Friedman: miesten soitossa on paljon hyvinkin rauhallisia ja pohdiskelevia melodisia jaksoja (nopeamman kaahauksen vastapainoksi) ja homma kuulostaa paljon tasapainoisemmalta kuin se, että pääpaino olisi koko ajan siinä, kuinka monta nuottia saadaan mahdutettua sekuntiin.
 
Tsemppiä!

Jucciz: Taas menee vähän aidasta aidan seipääseen. Mun mielestä kokonaisen biisin (melodia, sanat, soinnut) keksiminen lennossa ei ole ihan sama asia kuin olemassaolevaan sointukiertoon improvisointi.
 
Juu olihan se vähän kärjistettyä. Kuitenkin minun mielestäni hyvän laulumelodian keksiminen on pirun vaikeeta, niihinhän hitit rakentuu. Ja hyvässä soolossa on yleensä jotain tuollaista samanlaista laulumelodian omaista, esim. just Friedmanin ja Nunon sooloissa. Mukanalaulettavia kohtia, vaikkei lauleta.
 
Totanoin. Kannattaisi ehkä kuunnella muutakin kuin metallimusiikkia, jos tää oli ihan tosissaan sanottu - suorastaan järkytyin nimittäin. Melkein kaikesta muusta musiikista tuollaista tavaraa löytyy ihan JÄRKYTTÄVÄT määrät. Suosittelen vähän laajentamaan perspektiiviä ja kuuntelemasi musiikin kirjoa, jos ihan oikeasti et ole törmännyt plokkaamisen arvoisiin improvisoituihin sooloihin - niitä kun on oikeasti miljoonittain.
 
Oon mä kuunnellut paljon kaikenlaista, mutta niin kovaa kolahtaneita sooloja ei ole kovin monta, että on tullut pakottava tarve opetella ne. Ja ne on ollut metallia. On tässä nyt muunkinlaista tullut soitettua viimesen puolen vuoden aikana, enhän mä ole kitaraakaan soittanut oikeastaan kun vasta 2 vuotta ja 1 kk. Jos ei Metallican riffien opettelua lasketa. Musaa oon kuunnellut siitä lähtien kun synnytyslaitokselta kannettiin, laidasta laitaan. Musiikkiperhe...
 
Ja en kyllä todellakaan ole mikään "vain nopea soitto on hyvää" -idiootti, vaikka soitostani voi muuta luulla. Myrkytän vaan sillä tilulla ne pätkät, kun en keksi mitään oikeasti hyvää. Kyllä mä joskus keksinkin, mutta hitaasti rakentaen, lennosta ei onnistu... vielä.

Jees, no jos sulla ei vielä hurjasti ole soittovuosia takana, ei varsinkaan tässä vaiheessa kannata vielä lannistua - eikä nyt ylipäätäänkään kannata: pidä vaikka tauko välillä, jos homma rupeaa maistumaan puulta. Tässä on vaan saanut katsella sivusta jo aika monen vuoden ajan yhtä tämän ajan "suurinta musiikillista vitsausta", eli sitä, että yllättävän moni osaa soittaa todella huikaisevan nopeita ja teknisiä juttuja, mutta kun tulisi aika oikeasti "sanoa jotain" kitaralla, tuleekin yhtäkkiä kauhean hiljaista.
 
Voi olla, että olen täysin hakoteillä, mutta mun on jotenkin kauhean helppo nähdä, että tämä on täysin suoraa seurausta siitä, että ollaan älyttömän kiinnostuneita siitä, mitä kaikkia asteikoita voi soittaa minkäkin soinnun päälle ja varsinaisten vahvojen melodioiden rakentaminen jää aivan liian vähälle huomiolle. Myös suosikkikitaristien tilusoolojen soittelu suoraan tabulatuureista jättää varsinaisen oman "äänen" löytämiselle todella vähän eväitä: luetaan sujuvasti, vaan ei ymmärretä lukemaansa. Osataan ulkoa vaikka mitä soitantaa, mutta ei kyetä kysyttäessä kuvaamaan, mitä siinä tapahtuu ja miksi.
 
Kuulostan pedagogilta (jaa juu, semmonenhan mää oon virallisestikin), mutta periaatteessa mun mielestä ei ole kauhean paljon järkeä plokata yhtään sooloa, jos ei oikeasti myös käy läpi, mitä siinä tapahtuu musiikillisella tasolla: miksi siinä on juuri ne sävelet, jotka siinä on ja minkä takia juuri kyseiset sävelvalinnat puhuttelevat juuri sinun korviasi. Juuri tämänkaltainen asioiden pureskelu kehittää huomattavasti omien soolojen rakentelua (vaikka sitten lennossa), kun pääsee edes hieman jyvälle, mitä ne "isot pojat" kenties funtsivat soittaessaan. Niillä on yleensä ihan hyvä syy soittaa juuri ne sävelet, jotka vahvistimesta ulos pölähtävät.
 
Mun mielestä missään ei oo määrätty, että juuri raskaan musiikin kitaristin olisi oltava käsittämättömän nopea. Paljon enemmän mun vaakakupissa painaa kaveri, jolla on oikeasti jotain sanottavaa: hyviä melodioita ja soittoa, joka hengittää. Myös tauot ovat musiikkia, se kannattaa muistaa!
 
Onks tässä mitään järkee?

Jucciz: Voi olla, että olen täysin hakoteillä, mutta mun on jotenkin kauhean helppo nähdä, että tämä on täysin suoraa seurausta siitä, että ollaan älyttömän kiinnostuneita siitä, mitä kaikkia asteikoita voi soittaa minkäkin soinnun päälle ja varsinaisten vahvojen melodioiden rakentaminen jää aivan liian vähälle huomiolle.
 
En usko, että useimmat ovat kiinnostuneita edes siitä.
 
aalataur:On tässä nyt muunkinlaista tullut soitettua viimesen puolen vuoden aikana, enhän mä ole kitaraakaan soittanut oikeastaan kun vasta 2 vuotta ja 1 kk. Jos ei Metallican riffien opettelua lasketa.
 
Tolla perustein mäkin olisin soittanut vasta 8 kuukautta.

cr4b: Tolla perustein mäkin olisin soittanut vasta 8 kuukautta.
 
Jep.. no mä en soittanut niitä riffejä ees kovin timmisti. Kitara oli satunnaista ajanvietettä monen vuoden ajan. Ja esim. sooloskaboihin en täällä olisi ikinä kehdannut osallistua, Kirk Hammettin helpommat soolotkin teki tiukkaa vielä sillon jouluna 2008. Joku voi muistaakin (tuskin tosin) mun ensimmäiset sooloskabat tuolta normiskaban puolelta, teknisesti oli tosi vaatimattomia ja muutenkin erittäin omituisia. Jostain se oli lähettävä.
 
Ja ohan Jukalla pointti. Jätkä taitaa ite improta noita sooloskabojaan, hyvinhän sulta lähtee noita juttuja kieltämättä. Mikä kelläkin vahvuus, itse keskittynyt tähän asti vaan tohon nopeuteen, tarkkuuteen ja tekniseen puhtauteen lähinnä + säveltämisajattelun kautta sooloiluun.

aalataur: Joku voi muistaakin (tuskin tosin) mun ensimmäiset sooloskabat tuolta normiskaban puolelta, teknisesti oli tosi vaatimattomia ja muutenkin erittäin omituisia. Jostain se oli lähettävä.
 
Kontataan ensin, kävellään sitten. Kyl sitä edistystä tapahtuu koko ajan, kun on valmis näkemään vaivaa.
 
Ja ohan Jukalla pointti. Jätkä taitaa ite improta noita sooloskabojaan, hyvinhän sulta lähtee noita juttuja kieltämättä.
 
Tänks. Yhtään sooloa en oo vielä säveltänyt mihinkään skabaan tai millekään keikalle. Jos ei lähe lennossa, ei lähe. Mun suhtautuminen soolosoittoon on vaan niin vahvasti improvisaatiokeskeinen ja -lähtöinen, etten pysty kuvittelemaan muuta lähestymistapaa - tai ainakin se tuntuisi tosi vieraalta.
 
Piti oikein kaivaa esimerkki, kun silloin tällöin olen säästänyt parikin eri ottoa samasta skabasta:
http://mp3.jucciz.com/other/jucciz91.mp3
http://mp3.jucciz.com/other/jucciz91_take2.mp3
 
Kai noi vähän erilaisia on, vaikka toki yhteistä "sanavarastoakin" noissa pätkissä varmasti on, taustankin sanelema juttu paljolti.
 
Mikä kelläkin vahvuus, itse keskittynyt tähän asti vaan tohon nopeuteen, tarkkuuteen ja tekniseen puhtauteen lähinnä + säveltämisajattelun kautta sooloiluun.
 
Mulla tekniikka ja puhtaus jättävät varmasti paljonkin toivomisen varaa. Pyrin vaan "purkamaan ajatuksiani" kitaran avulla.