Muusikoiden.net
10.12.2016
 

Jazz »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Onko jazzia mahdollista lähestyä epäteoreettisesti?
1 2 3 4
hallu
28.07.2015 11:15:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hei vaan kaikille. Tämä kysymys on itänyt mielessäni yhä enemmän osaltaan viimeikaisten keskustelujen muutamista kommenteista, mutta myös kun itse opettelen ja olen opetellut jo muutaman vuoden kuuntelemaan ja soittamaan jazzia ja lukenut jazzista. Päällimmäisenä huomio kiinnittyy samaan asiaan, eli valtava teoriataakka, jonka hallitsemista moni pitää täysin välttämättömänä. Pitää osata kaikenmaailman tolppaykkösiä ja kakkosia ja kolmosia ja sitä sun tätä opistosisältöä ennen kuin voi alkaa edes opettelemaan jazzia. Eikä minulle vieläkään ole selvinnyt, että mitä tutkintoja jazzin kuunteleminenkin vaatii.. ekonomi kai nyt ainakin pitää olla, mutta oliko vielä jotain muuta?
 
Luin erästä kirjaa josta minulle selvisi, että jazz on syntynyt katuojassa (paskasta kasvaa kauneimmat ruusut sen toki tiedämme) ja se on edennyt salonkeihin ja aina hoviin saakka ja on nykyisin kai silattu akateemisuudella ja kai se on hyväksytetty vatikaanissakin. Joskus tulee semmoinen tunne ettei nousukkaita ja rahvasta oikein haluta jazzin pariin tai jotenkin semmoista rajanvetoa tavalliseen kansaa voi tyhmempi väärin tulkita tapahtuvan.
 
Törmäsin hiljattain eräässä aviisissa ja myöhemmin etsin siitä myös youtubeklippejä, sellaiseen ryhmään kuin Jahnukaiset. Lienette kuulleetkin siitä, se on kaiketi tamperelainen jazzbändi, joka lähestyy tätä musiikkia hiukan erilaisesta epävirtuoosimaisesta vinkkelistä käsin ja oli sanallasanoen virkistävä tuttavuus. Veikeää ja iloista musiikkia hyvällä fiiliksellä ilman isompaa pilitystaakkaa. Se myös herätti minut kysymään, että mitä helvettiä?
 
Kysymykseni siis kuuluu. 1. voiko taitamaton soittaa jazzia? 2. voiko rahvas sitä kuunnella viihtyäkseen? 3. onko se sitten enää jazzia, jos niin kuitenkin tapahtuu?
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
apenaattori
28.07.2015 14:22:41 (muokattu 28.07.2015 14:29:23)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itsehän en osaa jazzia soittaa (hyvä aloitus postaukselle jazz -alueella), mutta teoriahan nyt ei ole mitään muuta kuin musiikillisten ilmiöiden nimeämistä ja tätä kautta käsitteellistämistä. Helpottaa kummasti elämää siinä vaiheessa kun esim. harmonia- ja rytmiosastolla alkaa meno mennä enemmän kikkailuksi niinkuin esim. jazzissa tuppaa välillä menemään. Ja vielä enemmän se helpottaa elämää siinä vaiheessa, kun pitäisi muiden soittajien kanssa sopia että mitäs helsveettiä oikein meinataan soitella.
 
"Teorian osaaminen" on mielestäni yleisesti aika väärinymmärretty ja turhaan mystifioitu asia. Jos soittaa jazzia tunnistettavasti ja tyylinmukaisesti, on väkisinkin perillä siihen liittyvästä sanastosta ja täten myös musiikin teoriasta. Sama juttu minkä tahansa genren kanssa.
 
Väitänkin siis, että "musiikin teorian osaaminen" ei varsinaisesti ole muusta soittotaidosta erikseen erotettava ilmiö. Standartisoitujen merkitsemis- ja nimeämiskäytäntöjen opettelua toki vaaditaan, mikäli musiikillisista ilmiöistä aiotaan kommunikoida "akateemiseen" (eli melko tehokkaaseen ja yksiselitteiseen) tyyliin sen sijaan että sanotaan että "soita silleen didididaududududududuududu". Aika usein teorian osaaminen sekoitetaankin mielestäni nimenomaan tähän nimeämiskäytäntöjen hallitsemiseen.
 
Omasta mielestäni on melko käsittämätöntä, miten osa jengistä tekee teorian tuntemisesta jäätävän peikon. Korvat (ja se mystinen fiilis) edellä voi mennä vaikka musiikin teoria olisi professoritasoisesti hanskassa. Itseasiassa väitän, että itsensä ilmaiseminen musiikin avulla muuttuu vaan helpommaksi teorian tuntemuksen myötä.
 
RIP in pieces Jorma -coctailjuoma. "Jorma on motissa" -Alkon myyjä
hallu
28.07.2015 20:12:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

apenaattori: Itsehän en osaa jazzia soittaa (hyvä aloitus postaukselle jazz -alueella), mutta teoriahan nyt ei ole mitään muuta kuin musiikillisten ilmiöiden nimeämistä ja tätä kautta käsitteellistämistä. Helpottaa kummasti elämää siinä vaiheessa kun esim. harmonia- ja rytmiosastolla alkaa meno mennä enemmän kikkailuksi niinkuin esim. jazzissa tuppaa välillä menemään. Ja vielä enemmän se helpottaa elämää siinä vaiheessa, kun pitäisi muiden soittajien kanssa sopia että mitäs helsveettiä oikein meinataan soitella.
 
"Teorian osaaminen" on mielestäni yleisesti aika väärinymmärretty ja turhaan mystifioitu asia. Jos soittaa jazzia tunnistettavasti ja tyylinmukaisesti, on väkisinkin perillä siihen liittyvästä sanastosta ja täten myös musiikin teoriasta. Sama juttu minkä tahansa genren kanssa.
 
Väitänkin siis, että "musiikin teorian osaaminen" ei varsinaisesti ole muusta soittotaidosta erikseen erotettava ilmiö. Standartisoitujen merkitsemis- ja nimeämiskäytäntöjen opettelua toki vaaditaan, mikäli musiikillisista ilmiöistä aiotaan kommunikoida "akateemiseen" (eli melko tehokkaaseen ja yksiselitteiseen) tyyliin sen sijaan että sanotaan että "soita silleen didididaududududududuududu". Aika usein teorian osaaminen sekoitetaankin mielestäni nimenomaan tähän nimeämiskäytäntöjen hallitsemiseen.
 
Omasta mielestäni on melko käsittämätöntä, miten osa jengistä tekee teorian tuntemisesta jäätävän peikon. Korvat (ja se mystinen fiilis) edellä voi mennä vaikka musiikin teoria olisi professoritasoisesti hanskassa. Itseasiassa väitän, että itsensä ilmaiseminen musiikin avulla muuttuu vaan helpommaksi teorian tuntemuksen myötä.

 
Joo mähän en ole mikään teorian vastustaja ja ymmärrän hyvin pointtisi. Lähinnä mietin sitä teorian määrää ja sitä, että missä vaiheessa osaamista voidaan puhua jazzista? jos tapailee kaljapäissää nuotiolla akkarilla "Autumn Leavesia" käyttämättä nelisointuja, niin onko se jassia, vai humalaisen hourailua? mut joo ehkä tämä mun postaus jää vähän hämäräksi ja ehkä se on hämärä mulle itselleenkin. Mä olen vanha punkkari, niin mietin että voisiko jazzia lähestyä samalla tavalla omaehtoisesti että alkaisi vaan soittamaan sitä ilman sen kummempaa painetta? ja jos niin tekee, niin onko se sitten oikeaa jazzia?
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
Vessajono
29.07.2015 15:18:55 (muokattu 29.07.2015 15:22:08)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: Mä olen vanha punkkari, niin mietin että voisiko jazzia lähestyä samalla tavalla omaehtoisesti että alkaisi vaan soittamaan sitä ilman sen kummempaa painetta? ja jos niin tekee, niin onko se sitten oikeaa jazzia?
 
Ei voi ja ei ole. Jazzin tarkoitus on tunkea kaikkialle mahdollisimman paljon kakkosvitosia ja tritonuskorvauksia ja ennen kaikkea nämä ilmiöt pitää pystyä tunnistamaan ja varsinkin nimeämään brassailevaan äänensävyyn. Tai siltä se ainakin vaikuttaa.
 
Ylipäätään tuntuu, että varsinkin oppilaitosympäristöissä on pikku hiljaa kehittymässä tai jo kehittynyt samanlainen vastakkainasettelu jazzin ja muun rytmimusan välille kuin mitä rytmimusiikin ja klassisen musiikin välille. Sääli sinänsä.
 
e: ja jos miettii jotain freetä, joka parhaimmillaan tai pahimmillaan muistuttaa silkkaa avohoitopotilaiden musiikkiterapian kakofoniaa niin missä vaiheessa ja millä perusteella se muuttuu kakofoniasta jazziksi?
 
Kampela77: Itsekin jaksoin 15 vuotta ravata salilla ja laskea kilokaloreita, mutta lopulta tajusin, että kaljan juominen alasti ja syöminen mitä huvittaa on paljon hauskempaa. Kuolen sitten kun kuolen.
sub zero
29.07.2015 15:30:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bix Beiderbeckeä ei päästetty muusikoiden liittoon (jonka jäsenyys oli edellytys joissain paikoissa esiintymisille), koska ei osannut lukea nuotteja.
 
Kyllä etenkin noita vanhoja stankkuja voi varmaan soittaa ilman kummempaa teorian tuntemusta. Jotenkin tuntuu, että ainakin tuon vanhemman jazzin perusolemus on muutenkin semmoinen huoleton melodioiden viheltely (jonka taitava muusikko osaa tulkita sitten soittimellaankin) kuin teorian pänttääminen.
 
Vehkeet on levällään, sen kanssa eletään, sen kanssa edetään
mpekkanen
30.07.2015 17:17:26
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu:
Kysymykseni siis kuuluu. 1. voiko taitamaton soittaa jazzia?

 
Mielestäni vain tämä kysymys on sellainen johon voi jotenkin vastata. Se kuka kuuntelee ja millaista musiikkia on minusta aivan se ja sama.
Jazz on kuitenkin rytmimusiikkia. Kaikki lähtee siis rytmistä, eli rummuista. Yksikin kaveri voi soittaa erilaista komppia hyvinkin pitkään vaikka pelkällä virvelirummulla. jos hänelle tulee siihen kaveriksi joku toinen joka soittaa vaikka jotain muuta rumpua rytmissä, niin jossain vaiheessa ollaan löydetty sellainen svengi jossa molemmat voivat leikitellä sillä omalla soitollaan ja silti pysytään yhdessä samanlaisessa rytmissä.
 
Jos siis soitat pianon valkoisia koskettimia ja otat niistä sointuja ja soitat melodiaa, niin sekin on jonkinlaista jatsia jos se vain pysyy rytmissä.
Jos ei tiedä pysyykö rytmissä ja sveengaako musa, niin silloin se ei yleensä pysy rytmissä eikä myöskään svengaa.
 
Ajatellaan, että basisti soittaisi vaikka walking bass tyylisesti samoja valkoisien koskettimien ääniä ja näiden päälle soittaa rytmissä pianolla myös valkoisia koskettimia, niin silloin se kuulostaa jo jonkinlaiselta jatsilta. Tosin molempien pitää soittaa rytmiin.
Kun halutaan hieman enemmän haastavamman kuuloista kamaa, niin sitä saa kun soitetaan vaikka samanlaista asteikkoa mutta basso ja kitara/piano soittavat eri sävelestä.
Näidenkin väilllä on oma musikaallinen jännite ja tärkeintä on soittaa rytmin mukaisesti. Voi leikitellä ja soittaa nopeasti tai miten tahansa, mutta rytmi on tärkeintä ja tietysti olisi hyvä kuunnella myös sitä toistakin. Yhteistyöstä se musa kuitenkin syntyy.
 
Kaikki musiikki on jonkinlaista opettelua ja jos siitä tykkää, niin sen pitäisi olla mukavaa. Ainakin itse tykkään soittaa muiden kanssa ja opetella uusia skaaloja ja kokeilla niitä käytännössä. Koskaan ei varmaan voi osata ihan kaikkea, että aina on uutta oppimista jos se vain suinkin kiinnostaa.
 
Melko taitamatonkin kaveri pystyy siis soittamaan jatsia jos rytmi on hanskassa. Aika moni aloittelia tosin luulee sen olevan, mutta se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen kun voisi luulla. Tämän voi huomata siitä kun soitetaan pieniä pätkiä ja sanotaan välillä "eikun" tai, että "kyllä se vielä kotona meni".
 
hallu
01.08.2015 13:25:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mpekkanen: ....................
 
Melko taitamatonkin kaveri pystyy siis soittamaan jatsia jos rytmi on hanskassa. Aika moni aloittelia tosin luulee sen olevan, mutta se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen kun voisi luulla. Tämän voi huomata siitä kun soitetaan pieniä pätkiä ja sanotaan välillä "eikun" tai, että "kyllä se vielä kotona meni".

 
Juuri tässä sä oot asian ytimessä ja juuri tätä puolta mietin. Eli musiikissa on yleensä erilaisia tasoja joilla sitä voi esittää eli aikoinaan viuluviikarit veti telkkarissa semmoisia juttuja joita minäkin osaisin soittaa. Jazzista tämä aloittelija taso tuntuu kokonaan puuttuvan. Ensin pitää ikään kuin harjoitella muilla musiikkityyleillä ennen kuin voi soittaa jazzia. Ymmärrän, että tietty virtuositeetti kuuluu jazzin henkeen, mutta kuinka elimellinen osa jazzia se virtuositeetti lopulta on? onko se semmoinen osa jonka olemassaoloa tai ainakin olemusta voi kyseenalaistaa? pitääkö soittajan todistella taitojaan joka käänteessä vakuuttaakseen oleva aito jazzmuusikko? heavyssa kitarasankaruudesta ja tiluttelusta tehtiin tavaramerkki ja helpotkin jutut piti saada kuulostamaan mahdollisimman vaikeilta. Sanoisin että se osa heavyä on tällä hetkellä kuollutta osaa. Sen vuoksi vähän mietin, että onko itsetarkoituksellinen taiturointi oikeastaan minkään kestävän perusta vai pitäisikö sittenkin tehdä mieluummin musiikkia miettimättä sitä kuinka vaikea sitä on soittaa.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
mpekkanen
01.08.2015 15:58:38 (muokattu 01.08.2015 15:59:49)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itsestäni jatsissa on erilaisten harmoonisten ratkaisujen löytäminen ja soittaminen kaikista tärkeintä tietysti sen rytmin ja svengaavuuden jälkeen.
Eli etsitään erilaisia asteikkoja ja soitetaan niitä sitten omalla tyylillä ja etsitään joskus sellaisiakin fiiliksiä joita ei mahdollisesti tiedä edes olevan olemassa tai niitä ei osaisi muuten kuin soittamalla antaa itsestään ulos. Tähän kyllä useasti tarvitaan niitä muitakin soittajia, koska lopputuloshan se on ratkaiseva.
 
Jazz ja metallimusassa on siinä mielessä yhteyttä, että monelle tuntuu olevan itsetarkoitus juurikin tiluttaminen tai asioiden mahdollisesti vaikeasti esittäminen kaikista tärkeintä.
Minusta jazz ei ole kuitenkaan lähtökohtaisesti vaikeaa musaa ja sitä voi soittaa todella hyvin, vaikka ei olisikaan kauhean nopea tai aivan älyttömän virtuoosi.
Teorian osaamista ja skaalojen/harminioiden opettelua ja halua soittaa se kyllä vaatii. Se on sitten jokaisesta itsestään kiinni onko maailman kaikki nuotit soitettava nopeasti ja mahdollisimman vaikeasti, jotta se oma sanottava tulee sanotuksi.
 
Kokeile kuunnella vaikka Bill Frisell tai Marc Ribotia. Tosin heilläkin on monenlaista, mutta ovat mielestäni tyylitajuisia ja soittavat useasti hyvinkin yksinkertaistetusti. Molemmilta lähtee kyllä sitten hieman rankempaa/vaikeampaakin ilmaisua, mutta se ei ole kuitenkaan mikään itsetarkoitus.
Mielestäni monet tiluttelijat paljastavat omat valttinsa useasti jo muutaman sekunnin jälkeen ja koko soitosta on harvoin enää löydettävissä kovinkaan suuria yllätyksiä. Puhutaan sitten jatsista tai metallista.
 
Bill Frisell:
https://www.youtube.com/watch?v=sWQuQ-K2eqU
(taitaa olla alkuperäinen sävellys Ennio Morriconea)
https://www.youtube.com/watch?v=cstRR3vvxIY
Samaisen levyn aloitys biisi.
https://www.youtube.com/watch?v=6wgyozwbLKs
Enemmän tällä kaverilla on tuon ensimmäisen klipin tyylistä kamaa kuitenkin. Tämä oli vain esimerkki jonka aika nopeasti hain. Hyllystä löytyy Frisellin levyja useita, mutta moniakaan en muista nimeltä. Tulee enemmän kuunneltua tämän tyylistä musaa kokonaisuuksina kuin yksittäisinä kappaleina.
 
Tässä taas Marc Ribot Tom Waitsin levyltä.
https://www.youtube.com/watch?v=XxCZC5dF8D8
Tässä taas John Zornin tuotantoa, mutta Ribot kitarassa.
https://www.youtube.com/watch?v=UAc4UBWLTCY
Tämä on varsinkin mielestäni todella hienoa soittoa. Kappaleessa on kitaran lisäksi vain sello ja basso.
 
Molemmilta kitaristilta löytyy paljon vaikeamminkin lähestyttävää kamaa, mutta ehkä niistä ei kannata aloittaa jos eivät soittajat ole muutoin jo tuttuja :)
 
hallu
01.08.2015 18:02:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo Bill Fresell on mun suosikkeja ja jazzkitaristeista eniten mua on puhutellut John Scofield jonka musaa en vaan väsy kuuntelemaan ja se äijän lähestymistavassa on jotain äärimäisen tenhoavaa ja omaperäistä että olen mennyt vähän jopa sekaisin siitä. Muitakin jazzkitaristeja on tullut kuunneltua ja ne puhuttelee enemmän tai vähemmän.
 
Oma rakkauteni jazziin on ollut aika ujoa etärakkautta. Teinipoikana se kiehtoi minua kovasti mutta oli vähän liian vaikeaa j aaivan liian aikuista lähestyttäväksi ja broke, heavy ja punk olivat turvallisempia teinin samaistua. Rush oli varmaan sellainen joka kaheksankytluvun alussa oli the kova juttu ja myös MSG ja Reinbow. Sitten tuli Bakcin Black joka löi aivot muusiksi ja siinä kahtaa kun muut innostui sukkahousuhevistä niin se jätti mut täysin kylmäksi ja löysin Sex Pistolsin ja muun Punkiksi luokiteltavan materiaalin.
 
Aikuisena sitten rohkenin lähestyä jazzia ja aloitin sen kuuntelun Charlie Parkerin cd boxista ja oli oikeastaan aika huvittavaa kun aloin niin, että lähdin ajamaan rovaniemelle ja laitoin ensimmäisen levyn soimaan ja se oli täysin kohinaa mun korviin. Ajattelin, että sitten kun erotan missä kohtaa biisi vaihtuu, niin vaihdan seuraavaan levyyn :-D (se tapahtui sitten varmaan jossain viitasaarella :-D. Sitten hoksasin Miles Davisin ja kaikki ei ollutkaan enää täysin käsittämätöntä ja modaaliset klassikot tuntuivat suorastaan viihdyttäviltä hc bebopin jälkeen. Nyt olen jo alkanut itse tapailemaan soittoakin ja lähestyn jazzin soittoa opettelemalla klassikkoja lähinnä teemoja (ehkä myöhemmin kokeilen blokkailla vähän soolojakin). Yritän harjoitella soittamalla musiikkia ja ajattelen, että jos se kuulostaa hyvältä, niin se on oikein. Toki opettelen teoriaakin mutta teoreettinen lähestyminen itse soittoon on mulle vieras ja pikemminkin teen niin että soitan sen mukaan mitä korva sanoo ja mietin niitä teoreettisiä yhteyksia vasta jälkeenpäin. Ajattelen että tämä on vähän niinkuin tutkimusmatka musiikkiin. Pikkuhiljaa on alkanut tulla tunne, että olisi mukavaa soittaa toisten kanssa tätä ja yksin pakertaessa jokin olennainen osa jää uupumaan.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
Zeeboo
01.08.2015 19:10:30 (muokattu 01.08.2015 19:29:00)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

On se perkele, jos musiikkiin pitää mennä sisään paperin kautta!
 
Tuohon kiteytyy aika paljon omasta soittelufilosofiastani. Tuon ylläolevan lausahti Raoul Björkenheim yhdessä haastattelussa, pohdittaessa teorian tuntemuksen pakollisuutta jatsin soittamissa. Ihan yhtä hyvin voisi pähkäillä sitä, millaiset kurssisuoritukest pitää olla plakkarissa, ennen kuin voi vetää jotain oikein tappisella polyrytmiikalla ryyditettyä etnomusaa. Tokkopa monellakaan Balkanin perinnesoittajalla on sikäläisen konsan sertifikaattia.
 
Joo. Jatsia voi lähestyä epäteoreettisesti. Ihan vaan fiilispohjalta, jos ei itse soita. Ihan vaan fiilispohjalta, kuuntelemalla ja apinoimalla jos itse soittaa. parikymmentä stankkua korvakuulolta ei ole mikään mahdoton homma. Kun parikymmentä on klaarattu, ei seuraava muutama kymmenen tee just tiukkaa. Tästä on ihan empiiristä tietoa ;) Sointusoittimen kanssa joutuu ihan takuulla funtsaamaan, että saa kompit ojennukseen. Ellei sitten ota sellaista asennetta, että "duurit ja mollit soitan niinkuin pittää, ja jonkun seiskankin saatan rimpsauttaa, mutta matematiikkaa en ala sotkemaan soittamiseen".
 
Teorian tunteminen auttaa, nuottien lukemisesta ei takuulla ole mitään haittaa. Kumpikin on karttuvia ominaisuuksia. Tokko kenelläkään just tämän hetkinen taso noissa on mikään päätepysäkki. Varsinkaan jos on minkäänlaista halua kehittyä.
 
E:
Oma prima vista oli öbaut kohtalainen, sointutuntemus vähän sinne päin, pop/jazz teoriasta en just ollut jyvällä, kun menin ekaan jatsipoppooseen. Sointulappuja oppi lukemaan aika sukkelaan, kun opetteli sointuteoriaa ja oman soittimen "maantiedettä" sitä mukaa kun lapuissa tuli entuudestaan tuntematon sointu vastaan. Sitten tätä hommaa tuli jatkettua vähän järjestelmällisemmin, edelleen omin nokkineen. Myöhemmin sitten ihan oikeissa teoriaopinnoissa.
 
White men can't Monk
hallu
01.08.2015 20:12:42 (muokattu 01.08.2015 20:39:26)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Zeeboo: On se perkele, jos musiikkiin pitää mennä sisään paperin kautta!
 
Tuohon kiteytyy aika paljon omasta soittelufilosofiastani. Tuon ylläolevan lausahti Raoul Björkenheim yhdessä haastattelussa, pohdittaessa teorian tuntemuksen pakollisuutta jatsin soittamissa. Ihan yhtä hyvin voisi pähkäillä sitä, millaiset kurssisuoritukest pitää olla plakkarissa, ennen kuin voi vetää jotain oikein tappisella polyrytmiikalla ryyditettyä etnomusaa. Tokkopa monellakaan Balkanin perinnesoittajalla on sikäläisen konsan sertifikaattia.
 
Joo. Jatsia voi lähestyä epäteoreettisesti. Ihan vaan fiilispohjalta, jos ei itse soita. Ihan vaan fiilispohjalta, kuuntelemalla ja apinoimalla jos itse soittaa. parikymmentä stankkua korvakuulolta ei ole mikään mahdoton homma. Kun parikymmentä on klaarattu, ei seuraava muutama kymmenen tee just tiukkaa. Tästä on ihan empiiristä tietoa ;) Sointusoittimen kanssa joutuu ihan takuulla funtsaamaan, että saa kompit ojennukseen. Ellei sitten ota sellaista asennetta, että "duurit ja mollit soitan niinkuin pittää, ja jonkun seiskankin saatan rimpsauttaa, mutta matematiikkaa en ala sotkemaan soittamiseen".
 
Teorian tunteminen auttaa, nuottien lukemisesta ei takuulla ole mitään haittaa. Kumpikin on karttuvia ominaisuuksia. Tokko kenelläkään just tämän hetkinen taso noissa on mikään päätepysäkki. Varsinkaan jos on minkäänlaista halua kehittyä.
 
E:
Oma prima vista oli öbaut kohtalainen, sointutuntemus vähän sinne päin, pop/jazz teoriasta en just ollut jyvällä, kun menin ekaan jatsipoppooseen. Sointulappuja oppi lukemaan aika sukkelaan, kun opetteli sointuteoriaa ja oman soittimen "maantiedettä" sitä mukaa kun lapuissa tuli entuudestaan tuntematon sointu vastaan. Sitten tätä hommaa tuli jatkettua vähän järjestelmällisemmin, edelleen omin nokkineen. Myöhemmin sitten ihan oikeissa teoriaopinnoissa.

 
Juu tuo apinoiminen on enemmän mun juttu kuuntelen ja matkin sillä tavalla olen oppinut kaiken muunkin. Opettelen johtamaan musiikkia teoriaksi siis kun soitan jotain niin voin jälkeenpäin pohtia "... jaha, tässä tapahtui varmaan jotain tähän tai tuohon liittyvää...", mutta en kirveelläkään osaa johtaa teoria musiikiksi ja olen kyllä yrittänyt.... mä en vaan saa sitä hengittämään.
 
Tiedostan, että minun lähestymistavassa on se riski, että soittamiseni on helposti liian tavanomaisiin ratkaisuihin turvautuvaa ja joudun kehittelemään tapoja "yllättää sormeni" päästäkseni pois boksista jolloin saatan toisinaan löytää uudenlaisia ratkaisuja.
 
Kuten jo aikaisemminkin sanoin, niin teoria ei ole minulle mikään mörkö ja opiskelen sitä omatoimisesti ihan mielelläni. mutta mielessäni on syvä juopa teorian ja musiikin välillä enkä saa niitä oikein yhdistettyä. Tämän koko ketjun alkuunpaneva innoitus oli kun kuuntelin Jahnukaisia ja mietin, että hitsi jäbät ei paljoa murehdi vaan vetää niinkö fiiliksellä. Minä varmasti käytän teitä hyvät kanssafoorumilaiset apuna omien psyykkisten patojeni ja ennakkoluulojeni purkamiseen. Kiitos että olette niin pitkämielisiä ja viitsitte vastata näihin eksyneen sielun aloittamiin ketjuihin :-).
 
E: Tuli mieleen, että amerikkalaisilla on sanonta "teeskentele osaavasi, kunnes osaat" ja käsittääkseni se tarkoittaa juurikin tuota matkimalla oppimista, että tekemisen kautta se asia hiljalleen sisäistyy ja muotoutuu osaksi omaa musiikillista identiteettiä. Luulen, että minä olen nyt siinä "teeskentely" vaiheessa. Pidän itseäni Rock ja Blues kitaristina ja yritän soittaa jazzia niin en sisimmässäni usko siihen, että se on niinkö oikein :-) (en usko, että se on oikeaa jazzia koska en ole oikea jazzmuusikko omasta mielestäni) teeskentelystä tulee vähän teennäinen olo. En pidä itseäni vielä sisimmässäni jazzsoittajana ja siksi tunnen oloni niin älyttömän epävarmaksi kun jazzidentiteettini on vasta idullaan. Tämän ketjun vuodatukseni on varmaan mun tapa vaan mitata sitä suhdettani jazziin. Mietin että mistä hemmetissä tässä mun jazzissa oikein on kysymys? peilaan tätä prosessia teihin muihin ja siksi mesoan täällä foorumilla.
 
Minä opin itsestäni koko ajan lisää ja opin ymmärtämään itseäni paremmin näiden keskustelujen avulla. kiitos että sallitte sen minulle:-).
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
Funkånaut
01.08.2015 23:45:22
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

apenaattori: "Teorian osaaminen" on mielestäni yleisesti aika väärinymmärretty ja turhaan mystifioitu asia. Jos soittaa jazzia tunnistettavasti ja tyylinmukaisesti, on väkisinkin perillä siihen liittyvästä sanastosta ja täten myös musiikin teoriasta. Sama juttu minkä tahansa genren kanssa.
 
Väitänkin siis, että "musiikin teorian osaaminen" ei varsinaisesti ole muusta soittotaidosta erikseen erotettava ilmiö. Standartisoitujen merkitsemis- ja nimeämiskäytäntöjen opettelua toki vaaditaan, mikäli musiikillisista ilmiöistä aiotaan kommunikoida "akateemiseen" (eli melko tehokkaaseen ja yksiselitteiseen) tyyliin sen sijaan että sanotaan että "soita silleen didididaududududududuududu". Aika usein teorian osaaminen sekoitetaankin mielestäni nimenomaan tähän nimeämiskäytäntöjen hallitsemiseen.

 
Vois olla hauska nähdä Remu jonkun jatsibändin kannuissa. "Hei gubbe, syöksy molskille mukaa sillee diudiudiu."
 
"Tissit naisia kaunistavat, sinua kai sian tissit."
baron
03.08.2015 20:28:06
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jazzhan on periaatteessa "rytmimusiikkia" ja ainakin traditionaalisessa jatsissa groove/svengi on tärkeintä ja sitten kun se toimii voi alkaa kikkailla teoreettisten sävelhienouksien kanssa.
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
ituvirtanen
03.08.2015 23:44:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Funkånaut: Vois olla hauska nähdä Remu jonkun jatsibändin kannuissa. "Hei gubbe, syöksy molskille mukaa sillee diudiudiu."
 
Eikös Remu and his all stars ole sitten jatsia? LP:t "Live @ Cafe Metropol" ja "Viittä vaille kaks'"?
 
https://www.youtube.com/watch?v=qxQOJ-QqCFg
 
Toki: Remu lauloi ja rumpuja soitti Jallu Sundelin mutta silti...
 
zorro
04.08.2015 13:44:04 (muokattu 04.08.2015 13:44:31)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse sanoisin, että jos pystyy soittamaan ilman säestystä improvisoitua soololinjaa biisin x sointukierron päälle, niin, että kuuntelija tunnistaa mikä sointukierto on kyseessä, silloin osaat soittaa ainakin jonkun verran jatsia.
 
saundi lähtee tukasta!
baron
05.08.2015 09:16:45
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zorro: Itse sanoisin, että jos pystyy soittamaan ilman säestystä improvisoitua soololinjaa biisin x sointukierron päälle, niin, että kuuntelija tunnistaa mikä sointukierto on kyseessä, silloin osaat soittaa ainakin jonkun verran jatsia.
 
Mun maikka antaa mulle irtopisteitä jos pystyn merkkaamaan sointuvaihdokset tunnistettavasti!
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Epämuusikko
05.08.2015 11:52:24 (muokattu 05.08.2015 11:53:52)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sub zero:
Kyllä etenkin noita vanhoja stankkuja voi varmaan soittaa ilman kummempaa teorian tuntemusta. Jotenkin tuntuu, että ainakin tuon vanhemman jazzin perusolemus on muutenkin semmoinen huoleton melodioiden viheltely (jonka taitava muusikko osaa tulkita sitten soittimellaankin) kuin teorian pänttääminen.

 
Vaikken melodiasoittaja ole, niin uskallan heittää tämmöisen "Kokeile Kaksi Viikkoa" -setin:
 
-Opettele nelisoinnut vitun hyvin
-Kuuntele paljon levyjä ja laula/jammaile mukana.
 
Jos ei homma etene niin tarjoan kahvit. Jos homma etenee niin tarjoat.
 
Tuo eka liittyy ylläolevaan Baronin heittoon, notta jos löydät itsesi tilanteesta (Spoiler alert!) jossa pystyt löytämään tiesi tulevan nelisoinnun sävelelle ilman sarvia ja hampaita niin hyvin menee.
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
Kefiiri
05.08.2015 15:41:43 (muokattu 05.08.2015 15:42:06)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zorro: Itse sanoisin, että jos pystyy soittamaan ilman säestystä improvisoitua soololinjaa biisin x sointukierron päälle, niin, että kuuntelija tunnistaa mikä sointukierto on kyseessä, silloin osaat soittaa ainakin jonkun verran jatsia.
 
Ja kun tuosta vielä kehityt, ei normikuulija enää tunnistakaan sointukiertoa vaan kuulijan pitää olla bebopin soittaja löytääkseen sieltä sen I Got Rhythmin =/
 
En ole musiikin asiantuntija.
mpekkanen
05.08.2015 17:04:25 (muokattu 05.08.2015 17:07:28)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllähän jatsia voi vain kuunnella. Ei sitä ole kaikkien pakko soittaa tai sen paremmin ymmärtää, mielestäni.
 
Olen monenkin ihmisen kanssa keskustellut musiikista ja kaikki nekin jotka eivät itse soita sanovat kuuntelevansa kuitenkin hyvää musiikkia. Tämä on siinä mielessä aika hauskasti ilmaistu, koska jokainenhan kuuntelee musiikkia josta tykkää. Jos on ikänsä kuunnellut vaikka punk musaa ja tykkää siitä, niin kuinka todennäköisesti samainen kaveri pystyy tunnistamaan uuden ja muutenkin laadukkaan teoksen(mikäli ei itse soita), jos se uusi kappale on vielä jotain muuta kuin sitä mitä yleensä kuuntelee? Varmasti monenlaisia virtuooseja on helppo nimetä, mutta tuovatko ne musiikin saralla mitään uutta on jo toinen asia.
Kaikkien kokemukset niin musiikissa kuin elokuvissakin perustuvat aikaisempiin kokemuksiin. Mikäli ei itse soita, voi olla aika vaikeaa löytää todella laadukasta uutta musiikkia.
Tähän voisi kyllä kysyä, että pitäisikö etsiä väkisin sellaista jota ei ole jo jossain muodossa tehty? Pitäisikö muutenkaan?
Musiikin historiassa on tehty jo monenlaista musiikkia ja sitä on tehty ja soitettu Afrikassa ja Aasiassa kauan ennen Eurooppalaisia. Oikeasti täysin uusi "biisi"harmonisesti voi olla jo niin vaikeaa musaa, ettei sellaista tavallinen tallaaja halua kuunnella.
 
Coltranen Giant Steps kappale on sellainen, että jos sen opettelee-->Niin silloin on otettu jo aika suuri askel. Tämän biisin opettelu myös vaatii jonkinlaista soittimen ja teorian tuntemusta. Toki sitä svengiä voi kuunnella muutenkin, mutta korvakuulolta ei tätä biisiä kukaan vedä bändin kanssa tai yksinkään jos ei tiedä sen harmonisesta rakenteesta. Toki tämänkin voi varmasti soittaa monellakinlailla ja voi tehdä myös uusiakin sovituksia. Onko kappale sitten vielä sama sen jälkeen on jo toinen juttu.
Jatsissahan pitäisi pystyä tekemään biisistä oma tulkinta, samoin kuin bluesissakin. Jos kappaleen rakenteesta ja harmoniasta ei ole mitään tietoa, niin tuskin onnistuu tai sitten kappale ei ole enää sama.
 
Raoul kertoi että on kumma kun mennään musiikiin sisään paperi edellä. Joo, ensin tulee sitä kuraa ja sitten tarvitaan paperia :)
Tämän paperin vertauksen kertoja on muuten itse opiskellut jatsia ja myöskin opettaa sitä. Varmaankin tarkoittaa, että kaikki musa lähtee melodioiden tapailusta jne.
Sitten kun haluaa kehittyä ja tehdä omaa juttua on pakko ottaa ne paperiasiat haltuun. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja virheistä oppii. Tosin jotkut ovat musiikin saralla toisia lahjakkaampia kuin toiset. Samoin on monessa muussakin jutussa, mutta musiikissa jokainen voi oppia sen rytmin ja soittaa omaksi iloksi jos vain on tarpeeksi halua ja innostusta asiaan. Kaikista ei tule varmasti maailma parhaita, mutta jokainen pystyy varmaan tulkitsemaan itseään paremmin kuin kukaan toinen. Siinä mielessä musiikki on aika ainutlaatuinen, että se on kaikkien ulottuvilla ja soittaminen saattaa tuoda sellaista iloa mitä ei mistään muusta tekemisestä saa.
 
Kyllä jatsin soittaminen ja "ymmärtäminen" vaatii rytmissä pysymisen lisäksi jonkinlaista teorian tuntemusta ja halua opetella soittamaan ja halua oppia uutta.
Toki jos ei tätä usko, niin voihan sitä opetella niinkuin itse haluaa.
 
Kuitenkin minusta ei kannattaisi laittaa teoriaa vastakkain sille, että soittaminen on mukavaa. Soittaminen voi olla myös mukavaa, vaikka ei jatsia soittaisikaan. Siltikin jatsia voi kuunnella ja pitää hauskaa vaikka muuten.
Rytmistä kaikki lähtee ja kyllä monikin osaa vaikka napsutella sormia jazz-kappaleen päälle. Siinähän on jo rytmi, että näin se homma lähtee etenemään.
Kitarakin on myös rytmisoitin, siinä on vain "rumpujen" tilalla kielillä soitettavia säveliä. Ne sävelet tulevat jostain asteikoista ja tästä kun pääsee jyvälle on homma käynnistynyt.
 
Itsekkin kuuntelen montaakin soittajaa/bändiä, enkä osaa heidän kappaleitaan. En myöskään halua edes opetella mitään sellaista joka ei kuulostaisi luontevalta soittaa, siltikin sitä voi kuunnella monenlaista musiikkia.
 
sub zero
05.08.2015 17:34:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko "Giant Steps" niin kuuluisa, koska se on kuuntelijan kannalta kiva teema vai koska...
 
Vehkeet on levällään, sen kanssa eletään, sen kanssa edetään
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti