Jazz ›

Tuo taitteiden huomaamaton "korostaminen" onkin sitten oma taiteenlajinsa. Täydellisessä maailmassa rakenne on kaikilla päässä ja se menee menojaan ilman että sinne tarvii hätäraketein ja äänimerkein kulloistakin sijaintia ilmoittaa.
 
Niinpä. Joskus on nasta soittaa kaikki A:t aina ihan pihalla ja merkata B:stä jotain vähäsen. Vaikka joku yks kulminaatio huomaamatta ja sit taas metsään.
 
Metsään voi mennä kyl mut pitää vaan muistaa tulla sieltä takaisin mukanaan korillinen vaik sieniä tms.

Metsään voi mennä kyl mut pitää vaan muistaa tulla sieltä takaisin mukanaan korillinen vaik sieniä tms.
 
Tai sitten käy hakemassa metsästä vähän jatsisientä ennen esitystä, niin tulee outsidet vielä luontevammin.

Kun jazz-stankkujen kovin tavanomainen rakenne on 32 tahdin AABA, jossa tulee kolme A:ta peräkkäin ja sitten se B, niin mulla tahtoo mennä sekaisin kun kovin monta chorusta yhtä soittoa tulee.
 
Onko kellään jotain "salaista" kikkaa miten tän pitää handussa vai onko tää kaikille muille itsestään selvä ja ainoastaan mun ongelma?
 
Tuttu ongelma oli tuo joskus. Pitää vaan tosi konkreettisesti ajatella, että kolmas a-osa on viimeinen ja kierto päätty siihen. Seuraava osan alussa ollaan taas kierron alussa jne. Vähän aikaa kun huomioi aina itse selkeästi mistä alkaa uusi chorus, kyllä se siitä.

Itse kelaan AABA:n silleen, että viimeinen A on B-osan darravaihde, missä lähtään pikku hiljaa kasaamaan luita takaisin kohti uutta alkua. Seuraavan vinkin voisin antaa, mikä on osoittautunut toimivaksi opetustilanteessa:
 
- 16 tahtia alusta on uuden asia esittelyä ja kehittelyä, mikä ejakuloituu
- rakenteen "dominanttiin", B-osaan, joka sävyltään poikkeeaa joka tapauksessa, ja edelleen
- viimeinen A kyllästetään jonkunlaisella cresendolla, polymetreillä tai kromatiikalla kohti seuraavaa uuden asian esittelyä
 
Elikkä muotoa voi harjoitella harjoittelemalla muotoa esim. edellisellä tavalla.

No joo, olisi joku voinut kertoa että treenaamalla sen oppii.
Kerta kerralta joutuu vähemmän kiinnittämään huomiota rakenteeseen pysyäkseen siinä.

Mä jostain lukenut/kuullut että jotkut pitää Coltranen "Giant Steps" piisiä joteskin vaativana?
Levine kirjassaan kertoo, että koko piisin voi selvitä kolmella pentatonisella asteikolla, mitä vaativaa siinä muka on?

baron: Mä jostain lukenut/kuullut että jotkut pitää Coltranen "Giant Steps" piisiä joteskin vaativana?
Levine kirjassaan kertoo, että koko piisin voi selvitä kolmella pentatonisella asteikolla, mitä vaativaa siinä muka on?
 
Tai yhdellä kokosävelasteikolla - vielä vähemmän vaativaa.
 
Nythän on päästy jazzin aloituksessa jo jonkinlaiseen kulminaatiopisteeseen, kun ollaan jo Giant Stepsissä.

baron: Mä jostain lukenut/kuullut että jotkut pitää Coltranen "Giant Steps" piisiä joteskin vaativana?
Levine kirjassaan kertoo, että koko piisin voi selvitä kolmella pentatonisella asteikolla, mitä vaativaa siinä muka on?
 
Tai kromaattisella... Tai koko choruksen kestävällä tauolla...
 
Asteikon muuttaminen musiikiksi on vissiin vaativaa, olkoon sointuprogressio mikä tahansa.

Apricot: Tai yhdellä kokosävelasteikolla - vielä vähemmän vaativaa.
 
Nythän on päästy jazzin aloituksessa jo jonkinlaiseen kulminaatiopisteeseen, kun ollaan jo Giant Stepsissä.
 
Mä en ole tuota Giant Stepsiä ikinä oikein tajunnut, siin niinkuin musiikillisessa mielessä. Onhan se ihan looginen kierto, ja toimii varmasti tosi hyvänä harjoituksena ideoiden ja II-V-lickien siirtämiselle sävellajista toiseen, mutta siihen on vaan niin vaikea keksiä oikeasti järkeviä fraaseja, etten enää näe pointtia hommassa. En ole myöskään kuullut yhtäkään versiointia koko kipaleesta, joka olisi vedonnut jotenkin muutenkin, kuin että "kylläpäs soittajilla toimii aivot nopeasti".

Zeeboo: Tai kromaattisella... Tai koko choruksen kestävällä tauolla...
 
Asteikon muuttaminen musiikiksi on vissiin vaativaa, olkoon sointuprogressio mikä tahansa.
 
No joo, ei "So What" sen helpompi ole.

kimurantti1: ... En ole myöskään kuullut yhtäkään versiointia koko kipaleesta, joka olisi vedonnut jotenkin muutenkin, kuin että "kylläpäs soittajilla toimii aivot nopeasti".
 
Josta tuli mieleen: http://www.youtube.com/watch?v=OjONQNUU8Fg&feature=related

kimurantti1: Mä en ole tuota Giant Stepsiä ikinä oikein tajunnut, siin niinkuin musiikillisessa mielessä. Onhan se ihan looginen kierto, ja toimii varmasti tosi hyvänä harjoituksena ideoiden ja II-V-lickien siirtämiselle sävellajista toiseen, mutta siihen on vaan niin vaikea keksiä oikeasti järkeviä fraaseja, etten enää näe pointtia hommassa.
 
Mun tulkinta Giant Stepsistä on että ne ii-V -jutut ei ole pihvi, vaan haastavinta on ne duuriterssin alaspäin menevät moduloinnit. Mulla oli kirjastosta joskus lainassa transkriptiokirja useammasta Coltranen GS vedosta ja jäi sellainen kuva että noihin kohtiin Coltrane vetää aika "mekaanisesti" niitä neljän nuotin soluja (Bmaj7 (B C# D# F#) - D7 (D E F# A) - Gmaj7 (G A B D) - Bb7 (Bb C D F) jne...)
 
En ole myöskään kuullut yhtäkään versiointia koko kipaleesta, joka olisi vedonnut jotenkin muutenkin, kuin että "kylläpäs soittajilla toimii aivot nopeasti".
 
Bruce Hornsbyn jazzlevyllä (Camp Meeting w/ Christian McBride & Jack DeJohnette) on siisti versio, varsinkin mulle tipahtaai Hornsbymainen melodian uudelleen harmonisointi. Joe Pass on tainnut vetää sen bossana ja Ted Greene balladina. Molemmat on kanssa hienoja!

Olen sattumoisin juuri viime aikoina rimpuillut Giant Stepsin kanssa kitaralla ja jos ei siitä muuta iloa ole, niin auttaapahan "thinking ahead" -ajattelun kehittämisessä sooloillessa.
 
Mutta harvinaisen vaikeata todellakin on rakentaa kauniita soolonkaaria tuohon, käytti sitten mitä skaalalähestymistapaa hyvänsä. Mutta kyllä kuutti kehittyy, kun tuota analysoi ja saa edes jotenkin rimpuiltua läpi oikeassa tempossa.

Coltranen "tri-tonic" -ilmiötä hyödyntävät biisit Giant Steps, Countdown, 26-2 ja muut vastaavat ovat ainakin hyviä treenejä tätä silmällä pitäen: http://supremefactory.org/blog/?page_id=61 (lukekaa sieltä lyhyen bion jälkeen - "Coltrane Change" in superimposition jne.)
 
Mutta nyt mennään jo niin kauas "Jazzin aloituksesta" että tätä kannattaa sulatella harkiten ja pienissä määrin. Parhaimmillaan noiden juttujen käyttö kuulostaa todella maukkaalta, pahimmillaan järjettömältä sahaukselta.

packman: Mutta kyllä kuutti kehittyy, kun tuota analysoi ja saa edes jotenkin rimpuiltua läpi oikeassa tempossa.
 
286???
(Tyhmä kirjoitus!)

Tässä Giant Stepistä Coltranen jostain (alkuper.?) versiosta hienosti toteutettu erikoinen nuotinnusvideo Tuupissa.
 
http://www.youtube.com/watch?v=2kotK9FNEYU
 
Tässä fonirobottiversio MM350, kaamea soundi ...
 
http://www.youtube.com/watch?v=Z7VJMGy3P4w&feature=related

Tätä jatsia ei sitten ihan puolessa tunnissa opetella, mutta näin olen itse tavallaan vieläkin aloittelemassa groove-soittajan taustalla, ja into on kova. Eli aineksia pitempijaksoiseen harjoitteluun kuuntelun, transkriptoinnin ja ulkoaopettelun rinnalle ja usein myös edelle:
 
- auttaa kyllä, jos duuriasteikot ja nelisointuarpeggiot ovat hanskassa kaikissa sävellajeissa myös "murrettuina" kuvioina, ts. esim. c-e-d-f-e-g-f-a ja takas alas, jne., MUTTA:
- hahmota kunkin biisin sointukulusta II-V (-I) -kulut (löytyy duuri- ja molliversioina). Mieti, mitä sävellajia se edustaa (I). Jos et tiedä, mikä on II-V, niin selitys löytyy helposti, ja se on tärkeä
- laula terssilinjaa biisin sointuihin, kun alkuperäisversio soi stereoissa tai päässäsi
- kun biisin sointuvaihdokset tuntuvat tota myötä tutummalta, laulakin II-V:en kohdalla II-soinnusta sen septimi ja kuuntele, miten se purkautuu useimmiten puolta sävelaskelta alemmaksi V-soinnun terssiin. NÄMÄ kaksi ääntä 7,3 OVAT TÄRKEÄMPIÄ KUIN ASTEIKON MUUT SÄVELET tuossa kohtaa, ja niiden ympärillä kun pyörit diatonisissa eli siinä paikkaa sopivan duuriasteikon äänissä ja päädyt 7-3 -ääniin, pysyt auttavasti kartalla.
- I-asteella voi levätä ja soitella duurikuvioita
- myöhemmin voit miettiä, mitä ovat lisäsävelet ja minkälaisia värejä ne tuovat V:een (b5,+5, b9,+9,+11)
- tältä pohjalta mieti, miksi transkriptoimasi jutut toimivat, ja muuntele niitä
- muista, että teoretisointi on _erittäin_paljon helpompaa kuin em. juttujen luova toteuttaminen reaaliajassa rinnakkain polla edellä eli niin, että sormet tekevät, mitä pää "laulaa" eivätkä tee pelkästään pakkoliikkeitä
 
Toistelen tässä lähinnä viisaammilta saatuja neuvoja.
 
PS. Ton verran teoriaa oikeesti pikku hiljaa tarvitaan, muuten taidot jää siihen, että soitetaan Ranskalaisia korkoja ja Lulua, ja jats kuuluu kokonaisuudessa sen verran, että rumpalilla on sudit...

Ja unohda se Giant Steps pitkäksi aikaa, tai olet rähmälläsi ennen kuin pääset edes alkuun. Kuuntele sitä fiilistelyn vuoksi mielin määrin, mutta lähde aluksi soittamaan mieluummin jotain Tune Up:ia tai All the Things You Area keskitempossa. Aebersoldin komppilevyt on hyviä, samaten Band In A Box-ohjelma.

JoeQPublic: Ja unohda se Giant Steps pitkäksi aikaa, tai olet rähmälläsi ennen kuin pääset edes alkuun.
 
II-V-I terssin välein?????
Pitäähän ne osata/opetella kaikissa 12 sävellajissa?

baron: II-V-I terssin välein?????
 
Enhän mä noin sanonut, vaan että koittaa laulaa mielessään aluksi harjoiteltavan biisin sointujen terssit. Tuo kun on kunkin soinnun tunnusomaisin sävel (ns. karakteerisävel). Tulee harmonia tutuksi.
 
baron: Pitäähän ne osata/opetella kaikissa 12 sävellajissa?
 
Toki. Mutta en tarkoittanut II-V-I :llä pelkästään tiettyjen lickien harjoittelua omalla soittimella vaan sointukulkua ja korvan treenaamista sen kuulemiseen, olipa se missä paikkaa biisiä hyvänsä minkälaisen matkan päässä hyvänsä perussävellajista.
 
Mullakin nämä on vaiheessa, mutta noi jutut on auttaneet...