Jazz ›

Allan Holdsworth olis kiva nähdä livenä, kunnioitan häntä eniten hienon legatomaisen soittotyylin johdosta.
Kaikilla on joku hyvä ominaisuus, hyvä niinkin!

Joosef: Kuten muussakin improvisoidussa musassa, yllätyksellisyys on mielenkiintoista. Ei voi tietää, mikä sävel tulee seuraavaksi. Sama pätee osin bluesiin ja rock-sooloon, mutta jazzissa on enemmän mahdollisuuksia.,,,.
 
Tuossa on paljon perää. Yllätyksellisyys on yksi osatekijä, vaikkei ainoa. Pidänhän monista sellaisista sooloista, jotka osaan suurin piirtein jo ulkoa. Syynä esim. melodisuus, älykkäät oivallukset, soundi, vivahteikkuus, herkkyys, tradition tuntemus, huumori jne.

Esiintynyt aikaisemminkin tässä threadissä tämä termi "yllätyksellisyys", mikä on varmasti on suurin tekijä omalla kohdalla. Saman syyn takia psykedeelinen rock ja bluesrock maistuu.

Mielestäni jazzmusiikki parhaimmillaan on kuninkuuslaji, joka elää juuri siinä hetkessä
ja aiheissa, joita se ilmentää. Soittajat, mikäli ilmaisevat omia melodisia ideoitaan (eikä apinoituja fraaseja), tuovat oman luovan panoksensa äänimaisemaan, näin syntyy fiiliksiä, jotka ovat ainutkertaisia.
Siinä koko jazzin suuruus! Jazzmusiikin tyylisuunta ei silloin ratkaise, vaan se
kuinka hyvin musiikillinen tunnelma tavoittaa kuulijat.

John My: Allan Holdsworth olis kiva nähdä livenä, kunnioitan häntä eniten hienon legatomaisen soittotyylin johdosta.
Kaikilla on joku hyvä ominaisuus, hyvä niinkin!
 
juuri näin ja vielä kun herra hankslaa sävellyksenkin .

John My: Allan Holdsworth olis kiva nähdä livenä, kunnioitan häntä eniten hienon legatomaisen soittotyylin johdosta.
Kaikilla on joku hyvä ominaisuus, hyvä niinkin!
 
Aika tylsa livena. :(
 
Nahnyt pari kertaa.
 
Lokakuussa menen katsomaan HBC:n! Se voikin olla kova plajays.

kekkuliheikki: Lokakuussa menen katsomaan HBC:n! Se voikin olla kova plajays.
 
Jos tarkoitat Henderson, Berlin & Chambers -trioa, niin voi olla, ettei tapahdu. Dennis Chambers joutui jättämään Stern-kiertueen kesken ja perui samalla Etelä-Amerikan HBC-keikat. Syynä rumpalin vakava sairastuminen.

JC: Jos tarkoitat Henderson, Berlin & Chambers -trioa, niin voi olla, ettei tapahdu. Dennis Chambers joutui jättämään Stern-kiertueen kesken ja perui samalla Etelä-Amerikan HBC-keikat. Syynä rumpalin vakava sairastuminen.
 
Ei helvetti sentaan! :(
 
Ja mulla liput varattuna 15 lokakuuta.

Jazz on niin laaja- alainen ilmiö, että kun yhteen artistiin puutuu niin heti löytyy
uusi kiinnostava lähde.
En pidä sitä oleellisena miten jazzia harjoitellaan, vaan kuinka niistä fraaseista ja ideoista luodaan uutta eli saadaan ne omaan käyttöön ja kontrolliin.
Tietty, jos olet ammatiksesi sitä soittava, niin voi vain kuvitella miten saat työsi
muokattua mielenkiintoa säilyttäväksi, kun aina ei voi vetää niitä biisejä mitä itse
haluat?

Harrastan jazzin kuuntelua, plokkaan sooloja,tutkin mitä skaaloja niissä käytetään,
kirjoitan niistä omia ideoita eli linjoja, koska se luo turvallisen perustan improvisointiin ja kehittää sävelkorvaa.
Yhden ihmisen lahjakkuus ei riitä kattamaan koko jazzin ideoita, on siis kuunneltava ja matkittava, että taito kasvaa.

John My: Harrastan jazzin kuuntelua, plokkaan sooloja,tutkin mitä skaaloja niissä käytetään,
kirjoitan niistä omia ideoita eli linjoja, koska se luo turvallisen perustan improvisointiin ja kehittää sävelkorvaa.
Yhden ihmisen lahjakkuus ei riitä kattamaan koko jazzin ideoita, on siis kuunneltava ja matkittava, että taito kasvaa.
 
Samoilla linjoilla. Mulle jazz on tunnelma, jota lopulta peilaan lähes kaikkeen kuulemaani musiikkiin. Korva etsii sitä kun se on sen kerran löytänyt. Kuvaavaa lienee myös se, että useimmille jazz on hermoja raastavaa melskettä, toiselle se ainoa rauhan paikka.
Itse tosin otan jatsista lomaa tasaisin välein.
 
Akateemisuus on osa jazzia, mutta ei se mitään, päinvastoin.
Vaikea kuvitella esim. Röyhkän tai Hendrixin tuotantoa ilman jaskan lumousta:
jazz on vapautta tehdä mitä lysti on.
Rajat ne on tosin tässäkin genressä. Nyt kun tästä lähden keikalle, on raamit tiukat:
impro-osuuksia ei käytännössä ole, Django kun on homman nimi.
Pitäisiköhän jättää toinen suti pois. Eikä tähän ketjuun osallistuminenkaan helppoa ollut;
jazz-kytät kun vahtivat.....;)

flirtti: Akateemisuus on osa jazzia, mutta ei se mitään, päinvastoin.
 
Tä? Jatsin on keksineet oppimattomat neekerit (anteeksi: afroamerikkalaiset)
Miten se muka olisi akateemista?

baron: Tä? Jatsin on keksineet oppimattomat neekerit (anteeksi: afroamerikkalaiset)
Miten se muka olisi akateemista?
 
Totta. Taide ja vallankumoukset syntyvät aina ruohonjuuritasolta. Sitten ne muuttuvat liikkeiksi ja institutioiksi ja lopulta päätyvät hallituksiin saakka, jolloin taide on taas muualla. Näin kävi jazzillekin. Kun se pääsi presidentinlinnaan, niin samassa taide siirtyi ITC-teknologiaan, mikä oli institutioille aivan vieras juttu, paitsi SMS.

baron: Tä? Jatsin on keksineet oppimattomat neekerit (anteeksi: afroamerikkalaiset)
Miten se muka olisi akateemista?
 
Aivan totta. Kuitenkin jazzista saattaa aluksi helposti saada hiukan akateemisen kuvan, kun on niin monta eri ihmistä sanomassa, kuinka sitä soitetaan ''oikein''. Ei saa lyyä aksenttia ykköselle fillin jälkeen (rummut) ja mitä improvisointi tapaa käytetään, horisontaalista vaiko verdikaalista ja miten fraseerataan ja kun on näitä pelottavia jazz akatemioita, joista ne kovat jazz hemmot tulevat :D
Mutta juuri näistä monista näkökulmista syntyykin se vapaus jazzissa...?

Mun täytyy ihan suoraan sanoa, että mä en ymmärrä miten ihmeessä sellainen konsensus edelleen elää, että jazz olis jotenkin "vapaata" musiikkia. Tai siis ymmärrän/tunnen toki historian siitä miten väite on syntynyt, mutta melkoinen zombiemyytti tuo on, ja sen saa tappaa todella usein.

Chunga: Mun täytyy ihan suoraan sanoa, että mä en ymmärrä miten ihmeessä sellainen konsensus edelleen elää, että jazz olis jotenkin "vapaata" musiikkia. Tai siis ymmärrän/tunnen toki historian siitä miten väite on syntynyt, mutta melkoinen zombiemyytti tuo on, ja sen saa tappaa todella usein.
 
Ootko soittanut joskus klasaria!

Minä pidän jazzista sen vapauden vuoksi. Se on vähän niinkuin käänteistä punkkia niinkö asenteensa puolesta. Pidän siitä, että jazzin soittajat uskaltavat ottaa riskejä eivätkä pelkää tehdä "virheitä" (niitähän ei jazzissa edes ole). Pidän siitä että jazzin soittajat eivät rakenna muureja suojakseen tutuilla likeillä, vaan tohtivat seikkailla eivätkä pelkää asettaa itseään alttiiksi. Siitä se yllätyksellisyys syntyy ja jännite kun sukelletaan tuntemattomiin vesiin ja jollakin ihmeen konstilla onnistutaan löytämään takaisin pintaan.
 
Jazzin vapautena pidän sitä että musiikkilajina se pakenee kaikenlaisia tyylimäärittelyjä. Heti kun joku nörtti päättää määritellä muodon sille, niin jazz keksii tuotapikaa uuden tavan olla olemassa. Jazzista ei voi tyylilajina pitää koska sillä ei ole yhtenäistä ilmiasua, vaan se on kuin iso legolaatikko josta voi rakentaa ja hajoittaa rakennelmat ja rakentaa jälleen uudelleen. Pidän jazzasenteesta ja jazzin vapaudesta.

Koska jazz tekee mahdollisuuden improvisoida. Autumn leaves on hyvä esimerkki. Kaunis melodia ja soinnut & helppo improvisoida.

Jazzissa minua kiehtoo vapaus. Voi valita jommasta kummasta a) valtavirta (perus) jazzista tai b) freestä tai jopa c) skandinaavisesta jazzista. Samalla voi valita pitääkö enemmän Miles Davisin a) 1950- tai b) 1960-luvun kvintetistä, vaiko jopa c) kasarifuusiosta. Sitten voi vielä vapauden nimissä päättää kummasta pitää enemmän a) Milestonesista tai b) Kind of Bluesta tai jopa c) Bitches Brewstä. Vapaus on hieno juttu.

Periaatteessa joka soolossa sävelletään piisi uusiksi lennossa ja täysi vapaus käyttää viimeisen päälle teorian mukaisia asteikkoja tai antaa niille piupaut.
 
Logiikka jatsin teorian opiskelussa on se että jos haluaa soittaa "ulos" (poiketa teorian mukaisista asteikoista) niin täytyy osata ne jotta ei "tyhmyyksissään" soittaisikin teorian mukaan:-)