Jazz ›

Joo, ei sitä pilitystä aina jaksa, oli kyseessä sitten John Coltrane tai Steve Vai. Musta Kind Of Bluella on jokseenkin täydellisessä balanssissa tämä. Varsinkin kun vertaa Milesin soittoa Cannonballin soittoon, joka on toisinaan nimensä mukaista. :-)

Olin perjantaina todistamassa erään suomalaisen "iskelmätähden" saksofonisooloa kauppakekus Sellossa. Kaveri oli kiteyttänyt sen neljään säveleen ;)
Laulu sentään kulki jopa kvintin alueella.

Joo, ei sitä pilitystä aina jaksa, oli kyseessä sitten John Coltrane tai Steve Vai. Musta Kind Of Bluella on jokseenkin täydellisessä balanssissa tämä. Varsinkin kun vertaa Milesin soittoa Cannonballin soittoon, joka on toisinaan nimensä mukaista. :-)
 
Minusta taas juuri Coltrane on se Kind of Bluen tilu-kuningas, siinä missä Cannonball on hillitymmän blues. Muodostavat kyllä täydellisen kolmikon Milesin kanssa.
Mutta tämä alkaa jo mennä ohi aiheen :)
 
Antero

Olin perjantaina todistamassa erään suomalaisen "iskelmätähden" saksofonisooloa kauppakekus Sellossa. Kaveri oli kiteyttänyt sen neljään säveleen ;)
Laulu sentään kulki jopa kvintin alueella.
 
Niin. Minkä takia ne musta kuulostavat usein niin väkinäisiltä tai puolivillaisilta (= ei jazzilta), on se, että improvisaatio on korvattu lyhyillä ja simppeleillä valmiiksi sävelletyillä teemamelodioilla. Tietysti sen musiikin funktio on niässä tapauksissa aivan eri, mutta vähemmän ei aina ole enemmän. :-)
 
Antero:
Joo, olen aivan samaa mieltä. Molemmat on ainakin livetaltioinneilla aikamoisia tilusankareita.

No et ole kovin montaa kirjaa sitten selaillut. Minä olen soittanut tuota kirjaa ja se toimii äänenkuljetuksen oppimisessa eri käännöksin. Nykyisin sormet löytävät paikoille eikä tarvitse pomppia koskettimistolla jättiaskelin. Eli olen aloittelevana pianistina oppinut, eikös se ole sitten toimivan metodin elävä todiste.
 
Jos aloittaja kysyy alkeista, niin silloin puhutaan alkeista, eikös juu? Ensin kihloihin ja sitten naimisiin - miten se olikaan. Voihan sitä maailman sivu takoa soituja ja sitten yrittää selviytyä standardeista. Mutta jos yhtään haluaa ei-jazz-taustaisena soittajana perehtyä sointusävelinjoihin ja äänenkuljetuksen perusteisiin, eipä siitä tule kovinkaan hyvää saldoa, koska kaikki tietävät kuinka vaikeaa aloittelijan ja vähän kokeneemmankin on selvittää kulloisetkin sointuhajotukset levyltä ilman teoreettista pohjaa.
 
Ja suomalaista musiikkia tuettakoon kaikissa eri muodoissaan.(jazzmies)
 
HOHO :) Jätkä pätee...onkohan koskaa tanssimusiikkiakaan raiskaamatta soittanut? (dance music's raper =)

Max Tabellin Jazzmusiikin harmonia on selkeä ja kattava teos jazzin sointuteoriaan. Paras ja ainoa suomenkielinen.
 
Mies itse opettaa piano-oppilailleen viisisävelistä hajotustapaa: alhaalta lukien 1-3-6/7-9-5/13 tai 1-6/7-3-5/13-9 (left hand voicingeissa 4 säveltä - ei perussäveltä). Näitä tapoja yhdistelemällä saa varmaa satsia ulos, ja II-V-I:set on luonteva soittaa.

HOHO :) Jätkä pätee...onkohan koskaa tanssimusiikkiakaan raiskaamatta soittanut? (dance music's raper =)
 
Tarkoitatko etta onko Jazzmies soittanut raiskaamatta humppaa kosketinsoittimilla? Hanhan on rumpali ensin sitten kitaroiden ja muiden jalkeen vasta humppaurkuri...
 
Ensin kihloihin ja sitten naimisiin - miten se olikaan.
 
Eikun ensin susipariksi, sitten kihloihin ja siiten vasta naimisiin ;>)
 
Meni vahan asian laidasta mutta en voinut olla kommentoimatta.... mulla on se Mark Levinin The Jazz Theory Book ja siina on asiaa ainakin keskiverto- ja pidemmalle ehtineille soittajille, eika tietenkaan pelkastaan soinnuista. Suosittelen.
 
JS

Kyselin tuossa aikasemmin jazz pianisteja. Kysyisin nyt jazz soinnuista, että tiedättekö mitään hyviä internet sivuja tai jazzin opetteluaiheisia nuottikirjoja missä opiskellaan jazzin alkeita tai niitten sointuja? :)
 
meidän kirjastosta kyllä löytyi jotakin, mutta englanniksi nekin... itse hain netistä sanalla jazzsoinnut, ja hakuehdoksi googleen laitoin vain suomenkieliset sivut...sieltä pitäisi tärpätä

Mutta, mutta... John Scofieldillä toimii ... kannattaa kuunnella ja guitarist lehdestä löytyy soinnut ja riffit... numero josta löytyy oli viimevuodelta... kunhan saan lainassaolevan lehteni takaisin palaan asiaa!

Ehkä nyt helpoin lähtökohta olisi se että jatsissa käytetään yleensä vähintään nelisointuja kolmisointujen ja powercordien asemesta.
 
Mitenkäs, voiko sointukulussa käyttää sekaisin kolmi-, neli- ja viisisointuja?

Mitenkäs, voiko sointukulussa käyttää sekaisin kolmi-, neli- ja viisisointuja?
 
Voi. Kolmisoinnut ovat siksi harvinaisia, että ne kovin huonosti määrittävät asteikkoa.

Voi. Kolmisoinnut ovat siksi harvinaisia, että ne kovin huonosti määrittävät asteikkoa.
 
Tai jättävät solistille liikaa valinnanvaraa? ;-) Ei noh, vaikka harmonia määriteltäisiin vaan kolmisointuina (tai komppi soittaisi vain kolmisointuja), niin kyllä siihen silti tietynlainen harmonia muodostuu, jonka pohjalta voidaan funtsia tarkat skaalat. Kyllä mä olen lukenut jazz-lappuja, joissa on biisit kirjoitettu vain kolmisointuina, ilmeisesti syystä, että soittajien oletetaan tajuavan, että tässä tyylissä yleensä käytetään laajempia sointuja. Kovin usein siitä perusharmoniasta, jonka kolmisoinnut muodostavat halutaan poiketa, ja silloinhan on pakko merkata soinnut tarkemmin.
 
Edit: Konkretisoidaanpa nyt vielä vähän. Soittajalle lyödään eteen lappu, jossa lukee näin (tällaisia oon lukenut useastikin): || D- | G | C | C- F ||
 
Jos soittajille kerrotaan (kuten "ihan jees" olisi :-D), että kyseessä on jazz-tyylinen kipale, niin ilman muuta on selvää, että kolmisointuja isommilla soinnuilla mennään. D- tarkoittaa Dm7 ja siis doorista, G on miksolyydistä C on joonista, eli harmonia pelaa C-duurisävellajin ympärillä kolmessa ensimmäisessä tahdissa. Myöskin jos bändissä on muitakin harmoniasoittimia kuin piano ja basso, eikä muuta sovita, niin sointuja voi kyllä käsitellä vapaasti, kunhan vaan pysytään C-duurisävellajin puitteissa. Vaikka soittajat jostain syystä soittaisivatkin kompin kolmisoinnuilla, olisi ilman muuta selvää minkälaiset asteikot soinnuille muodostuu, eikä niistä kolmisoinnuista luonnollisesti syntyvää harmoniaa erottaakseen tarvitse olla jazz-teoriaa lukenut. Vaikkei osaisi sitä eksaktisti määritellä, niin varmasti monen korvaan kuulostaisi todella erikoiselta, jos solisti soittaisikin ekassa tahdissa D-fryygistä, tokassa G-lyydistä ja kolmannessa C-miksolyydistä.
 
Minä usein komppaankin perus jazz-stankuissa muiden soolot niin, että määrittelen ainoastaan terssin ja seiskan. Mollisävellajissa ehkä toisen asteen vähennetyn kvintin, mutta m11 -sointukin toimii hyvin, jos haluaa jättää kvintin määrittämättä. Etenkin dominanteilla jätän kvintit pois, ellei solistilla ole selkeää ideaa/linjaa, josta helposti arvaan, mihin se johtaa. Antaa solistille kivasti valinnanvaraa muokata harmoniaa haluamallaan tavalla.

Mun mielestä yksinkertaisinta on treenata duuri-, molli-, ja dominanttiseiskasoinnut mahdollisimman monesta asetelmasta ja jauhaa arpeggioita loputtomiin, niin että pystyy liikkumaan eripuolillla aika helposti ja pysymään mukana sointukulussa. Kutonen-, kasi ja ysi antavat vaihtoehtoisina melodiaääninä hyvin liikkumatilaa.
 
Dissonanssi/murretut soinnut ovatkin seuraava askelma. Suosittelen kuitenkin, että treenaat hyvän pohjan, jota pystyt käyttämään ennen kuin menet pitemmälle. Siihen asti pärjää, jos treenaa ko. soinnut parista kohtaa. 'm7b5', '7b5', 'dim' ja '7#5' riittävät pitkälle.
 
Kolmisoinnut ovat aliarvioituja siihen nähden, miten paljon niillä saa aikaan. Jos tajuaa kolmisointuharmonian todella hyvin, voi hyvin pitää yllä jatkuvaa modaalista lähestymistapaa ja kuulostaa todella jazzilta. Kaikki soinnut voi vaihtaa toisiksi ja pitää silti melodian kasassa. En pysty itsekään siihen, mutta sanon tämän vain kannustaakseni opettelemaan kolmisointujen muodot ja diatonisen kokonaisuuden.
 
Diatoonisuutta on hyvä treenailla vähän kerrassaan. Pianolla C-duuri on helppo, kun se on kokonaan valkoinen ja voit pitää saman otteen koko sointuskaalan ajan. Ota vaikka Cmaj7, tai C6 ja liikuta samaa otetta valkoisilla koskettimilla koko skaala. Kolmisoinnuilla on hyvä treenailla arpeggioita tyyliin 1,3,5; 2,4,6 jne. Hyvä harjoitus joka lähentää huomattavasti skaalaa, arpeggioita ja sointuja suhteessa toisiinsa.
 
Lopuksi vielä haluan sanoa, että paljon parempi on käyttää sen verran yksinkertaisia sointuja, että tajuaa missä mennään. Monimutkaisemmat soinnut tulevat kyllä vastaan. Ja kun pohja on kunnossa, eivät ne ole enää niin monimutkaisia. Jazzia voi soittaa parhaiten hallitsemalla perustan. Ja se voi myös kuulostaa jazzilta.

Kutonen-, kasi ja ysi antavat vaihtoehtoisina melodiaääninä hyvin liikkumatilaa.
 
Kasi????
Erikoista.

Kasilla tarkoitan tietysti soinnun pohjaääntä oktaavia ylempää. Se toimii myös melodiaäänenä esim. maj7:n sijaan. Jolloin kysymyksessä on siis kolmisointu.

Kasilla tarkoitan tietysti soinnun pohjaääntä oktaavia ylempää. Se toimii myös melodiaäänenä esim. maj7:n sijaan. Jolloin kysymyksessä on siis kolmisointu.
 
No 15:kin sitten taitaa olla ihan sopiva?

Jospa nyt pysyttäisiin aiheessa.
 
Jooko?
 
Ps: Täytyy todeta että soitan itse kitaraa ja siksi voi olla, etteivät vinkkini päde pianolla yhtä hyvin. Esim. dominanttisoinnuissa kvintti pohjaäänenä toimii hyvin kitaralla, koska se tukee kitaran rytmillistä olemusta (antaa potkua rytmisektiolle). Pianolla lähestymistapa on ehkä hivenen harmoniapainotteisempi. Vaikkei nyt välttämättä perussvingistä kyse olisikaan, niin tiettyä asetelmaa tästä voinee yleistää.