Jazz ›

Olen viime aikoina diggaillut kovasti Breckerin -96 levyä Tales from the Hudson. Jotenkin Coltranemaisella fiiliksellä soitettua ja kekseliästä, mutta aika retroa ja meditatiivista matskua, sortumatta kuitenkaan menneiden suuruuksien kopsailuun.
 
Olisi muutenkin hakusessa saada vähän otetta 60-luvun jälkeiseen akustiseen mainstream-jazziin, olen enimmäkseen kuunnellut koko diggari-ikäni 40-50-60-luvun klassikoita, vaikka itse kerkisin hädin tuskin syntyä tuohon ajanjaksoon.
 
Mitkä Breckerin levyt kannattaisi seuraavaksi kuunnella, jos pitää enemmän vaikkapa tästä levystä kuin fuusioajan jutuista ? Entä muita uudemman kaartin soittajia samassa hengessä ?

Tales From the Hudson on kyllä todella mainio.. Samanhenkistä meininkiä löytyy ainakin Breckerin viimeiseksi jääneeltä levyltä, joka kantaa nimeä Pilgrimage. Breckerin lisäksi sillä soittavat Herbie Hancock, Brad Mehldau, John Pattitucci, Pat Metheny ja Jack DeJohnette.. Eli melkoinen all star -kokoonpano. Hyviä sävellyksiä ja maukasta soitantaa.. Suosittelen lämpimästi!

Itse olen pitänyt Michaelin kahdesta ensimmäisestä soololevystä. Varsinkin Don't Try This at Home on mahtava.

Pieni offtopic sallittaneen: Onkos toi Randyn Toe To Toe minkäänmoinen...mulla on se ollunna hyllyssä vinyylinä aikas kauan, kohta 20v...

Ostoslistalle siis.
 
Jos muuten haluaisi lähteä etsimään jotain tavaramerkkejä tai peruskauraa Breckerin soitosta, niin löytyykö jotain juttuja, joita voisi huvikseen etsiä noita kuunnellessa ? Vrt. Coltranella joku "sheets of sound" tai muu päräyttävä innovaatio. En ole kerinnyt kauheasti tutkimaan, muuten kuin että hyvältä kuulostaa. Silloin tulee aina mieleen, että "miten tää toimii..." ? Kuulostaa ainakin, että Brecker ei välttämäti soita koko ajan in-juttuja :) . Vai onko ne vaan sopivaan paikkaan iskettyjä perusskaaloja- vai jotain aivan muuta... No, hienoa on, että se ei kuitenkaan kuulosta akateemiselta vaan että sisältö on koko ajan ykkösenä.
 
Tales From the Hudson on kyllä todella mainio.. Samanhenkistä meininkiä löytyy ainakin Breckerin viimeiseksi jääneeltä levyltä, joka kantaa nimeä Pilgrimage. Breckerin lisäksi sillä soittavat Herbie Hancock, Brad Mehldau, John Pattitucci, Pat Metheny ja Jack DeJohnette.. Eli melkoinen all star -kokoonpano. Hyviä sävellyksiä ja maukasta soitantaa.. Suosittelen lämpimästi!

Jos muuten haluaisi lähteä etsimään jotain tavaramerkkejä tai peruskauraa Breckerin soitosta, niin löytyykö jotain juttuja, joita voisi huvikseen etsiä noita kuunnellessa ?
 
Tosta löytyi joku tämmöinen "in and out"-juttu. Osaako joku selittää... Coltrane ja Rollins mainittu vaikuttajina. Sattumoisin omat suosikkini. Yllättävä sattuma :).
 
http://davidvaldez.blogspot.com/200 … weights-weigh-in-about-brecker.html

Itse olen pitänyt Michaelin kahdesta ensimmäisestä soololevystä. Varsinkin Don't Try This at Home on mahtava.
 
Ainakin osuvasti nimetty :) . Pitää tsekata.

Älä vaan missaa levyä "No you see (Know you dont)". Itse aloitin Breckerin kuuntelun sillä ja en jäänyt kylmäksi!
 
Ja ei kannata missään nimessä jättää Brecker Brotherseja kuuntelematta jos pidät sooloalbumeista! Return of the Brecker Brothers ,,/ siinä vasta levy.

TIME IS OF THE ESSENCE!
 
Mm Larry Goldings, Pat Metheny, Bill Stewart, ja timanttina Elvin Jones (!). Urku-kitara-foni -soundilevy. Upea!

Ja ei kannata missään nimessä jättää Brecker Brotherseja kuuntelematta jos pidät sooloalbumeista! Return of the Brecker Brothers ,,/ siinä vasta levy.
 
Brecker Brothers on kyllä kova, mutta melko erilaista tavaraa, kuin esim. aloitusviestissä mainittu Tales From the Hudson, jota voisi luonnehtia nimikkeillä post-bop/modern mainstream jne. Brecker Brothersin tuotanto menee rankasti fuusion puolelle.

Ainakin osuvasti nimetty :) . Pitää tsekata.
 
Itse taisin tutustua Breckeriin Horace Silverin levyjen kautta. Don't Try This at Home -lp:tä tuli kuunneltua usein kirjastossa käydessä. Miehen omalla nimellä julkaistuja levyjä en omista, mutta niillä muutamalla levyllä, joissa hänen panoksensa on merkittävä, nostaisin esiin ainakin Directions in Music: Live at Massey Hall, jossa Brecker juhlistaa Miles Davisin ja John Coltranen 75-vuotissynttäreitä yhdessä Herbie Hancockin ja Roy Hargroven kanssa. Etenkin Breckerin soolona soittama tulkinta Coltranen Naimasta saa väreet juoksemaan pitkin selkäpiitä! Toisena on pakko mainita Gathering of Spirits, jossa Brecker soittaa yhdessä Joe Lovanon ja Dave Liebmanin kanssa - jälleen Coltranesta ammentaen.
 
Directions in Music: Live at Massey Hall
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=10:hnftxqy0ldje
 
Saxophone Summit: Gathering of Spirits
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=10:gifixqwsldde

Toisena on pakko mainita Gathering of Spirits, jossa Brecker soittaa yhdessä Joe Lovanon ja Dave Liebmanin kanssa - jälleen Coltranesta ammentaen.
 
Tuo Saxophone Summit homma onkin pitänyt tsekata jo pidemmän aikaa.. Ilmeisesti sen arvoista? Oliko niin, että Breckerin paikalla uudella levyllä soittaa Ravi Coltrane? Onko tuosta levystä kokemuksia kellään? Sori OT!

Tuo Saxophone Summit homma onkin pitänyt tsekata jo pidemmän aikaa.. Ilmeisesti sen arvoista? Oliko niin, että Breckerin paikalla uudella levyllä soittaa Ravi Coltrane? Onko tuosta levystä kokemuksia kellään? Sori OT!
 
Saxophone Summit: Seraphic Light
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=10:anfqxzwjldhe
 
On ollut itselläkin mielessä tuo levy, mutta toistaiseksi ei vain ole tullut tutustuttua.

Mitkä Breckerin levyt kannattaisi seuraavaksi kuunnella, jos pitää enemmän vaikkapa tästä levystä kuin fuusioajan jutuista ? Entä muita uudemman kaartin soittajia samassa hengessä ?
 
Itselleni ovat muutaman vuosikymmenen Breckerin kuuntelun jälkeen jääneet rakkaiksi erityisesti ensimmäinen ja viimeinen soololevynsä (Michael Brecker ja Pilgrimage). Uskoisin, että ne vetoavat, jos Tales From the Hudson kolisee.
 
Breckerismeistä: koska en itse soita fonia, en osaa eritellä, mikä on Breckerin soitossa miehen ominta ilmaisua, mutta niin tutuksi tulee nopeasti miehen soundi ja likit, että ne tunnistaa jopa tällainen reikäpäinen kielisoittaja aiemmin kuulemattomasta biisistä parissa sekunnissa (tämä on moneen kertaan testattu ja todeksi todettu). Tarkempaa analyysiä löytyi googlettamalla helposti, esim. http://www.danbowtell.co.uk/lessons/breckerpres.pdf
 
Breckerin manttelinperijäehdokas numero 1:ksi äänestäisin Chris Potteria, jonka omista levyistä selvä oma suosikkini on Follow The Red Line. Potter tekee myös ällistyttävää jälkeä useilla Dave Holland Quintetin levyillä.

Juhooo: Älä vaan missaa levyä "No you see (Know you dont)". Itse aloitin Breckerin kuuntelun sillä ja en jäänyt kylmäksi!
 
Ja ei kannata missään nimessä jättää Brecker Brotherseja kuuntelematta jos pidät sooloalbumeista! Return of the Brecker Brothers ,,/ siinä vasta levy.
 
jeps. mainio levy! varsinkin "Peep" on kunkkubiisi! Suomesta vain hankala löytää, omani jouduin tilaamaan jenkeistä...:(

packman: Itselleni ovat muutaman vuosikymmenen Breckerin kuuntelun jälkeen jääneet rakkaiksi erityisesti ensimmäinen ja viimeinen soololevynsä (Michael Brecker ja Pilgrimage). Uskoisin, että ne vetoavat, jos Tales From the Hudson kolisee.
 
Breckerismeistä: koska en itse soita fonia, en osaa eritellä, mikä on Breckerin soitossa miehen ominta ilmaisua, mutta niin tutuksi tulee nopeasti miehen soundi ja likit, että ne tunnistaa jopa tällainen reikäpäinen kielisoittaja aiemmin kuulemattomasta biisistä parissa sekunnissa (tämä on moneen kertaan testattu ja todeksi todettu). Tarkempaa analyysiä löytyi googlettamalla helposti, esim. http://www.danbowtell.co.uk/lessons/breckerpres.pdf
 
Breckerin manttelinperijäehdokas numero 1:ksi äänestäisin Chris Potteria, jonka omista levyistä selvä oma suosikkini on Follow The Red Line. Potter tekee myös ällistyttävää jälkeä useilla Dave Holland Quintetin levyillä.
 
Pilgrimagen kerkisin tässä välissä tsekata, tosiaan samanhenkistä meininkiä! Tota ykköstä en ole vielä saanut käsiini. Postaamasi PDF muuten on harvinaisen selkeä ollakseen tyyliä analysoiva artikkeli...

packman: - - Breckerin manttelinperijäehdokas numero 1:ksi äänestäisin Chris Potteria, jonka omista levyistä selvä oma suosikkini on Follow The Red Line. Potter tekee myös ällistyttävää jälkeä useilla Dave Holland Quintetin levyillä.
 
En lähde veikkailemaan tässä vaiheessa manttelinperijää, koska niitä tenorifonisteja on ameriikassa niin perkeleesti, mutta mitä Potteriin tulee niin on aika huikea ukko.
Soittaa kaikkea poppia, jazzia ja sillä on jopa oma kamarikokoonpano jousineen. Kaikessa se kuulostaa hyvältä sekä on vaatimaton ja tosi mukava ukko. Potterin kohdalla voi vähän painaa, että se on tullut näkyviin etenkin Steely Danin kyljessä, mikä taas tarkoittaa että noi inhofriikit ei tietenkään sellaista "kaupallisuutta" voi hyväksyä jazzariksi.
 
Esim. Ravi Coltranen (joka on siis m(in)usta tosi hyvä soittaja) verraten free ja epäkaupallinen underground taide, yhdessä oikean sukunimen kanssa voi painaa vähän enemmän.
 
Oma kokemus Sax Summittista on ollut perkeleen tylsä. En tykännyt. Osaltaan asiaan vaikuttaa myös se, että en jaksa kuunnella sitä Liebin tekotaiteellista pilitystä saati katkeraa vanhan ja vittumaisen miehen ylimielistä olemusta. No, nyt se on sanottu. Kuolleista kun ei saa puhua pahaa, niin ei jäänyt hampaankoloon sitten kun se päivä tulee. :)
Jeff T. Watts ja Joe Lovano veti kyllä tosi hienosti.
 
MrS