Aihe: 5-kymppisenä eläkeläisenä musiikista ammattiako? 1 | |
---|---|
![]() 28.12.2024 09:17:00 | |
Olen huomannut useiden ammattiopintoihin hakujen myötä, että ei ole helppoa päästä sisälle näihin laitoksiin opiskelemaan. Ensinnäkin minulla on toinen ammatti, joka kai vähän vaikuttaa hakuprosessissa, koska arvioivat haussa koulutuksen tarvetta ja kun on jo joku ammatti, on kait vaikeampi päästä sisälle. Toinen pointti on se, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja tuntuu, että eläkeläiset myös vähän syrjäytetään ja ajatellaan, että jos on eläke, niin sillähän pärjää. Kolmas on sitten jo tämä ikä, kun tänä vuonna täytin jo 50v. Neljäntenä tulee sitten itse soittotaito, kun soitan kitaroita, koskettimia ja saksofonia, sekä jonkin verran muitakin soittimia. Aika ei vain riitä, että tulisi erikoisen hyväksi kaikissa näissä soittimissa. Koulun myötä tulisi ehkä väistämättä se hyvä, että keskittyisi enemmän pääinstrumenttiin, kaikkien näiden sijaan. Teoriaa olen opiskellut tolppa ykkösen. Instrumenteista ehkä arviolta tuo 3/3 taso olisi, joka kait tänä päivänä on ammattikoulutukseen hakeutumiselle se minimi vaatimus. Tuntuu, että aikaa ja voimia olisi. Koulutuksesta leikkaaminen ei ainakaan minun kohdalla tätä asiaa auta, kun sitten on vielä hankalampi päästä näihin kouluihin. Tuntuu vain niin hullulta se, että intoa ja voimia olisi ja on soittamiseen ja opiskeluun, mutta neuvot loppuu koulutuspaikan hakemisen kanssa. Rajoitteena sekin, että nyt on mieleinen kämppä, josta ei haluaisi luopua. Eli toiseen kaupunkiin ei kovin mielellään lähtisi muuttamaan. Eli opiskelupaikan pitäisi sitten löytyä Jyväskylästä, jossa nyt asun. Olen hakenut joskus kymmeniä vuosia sitten pianolla ja pari kertaa saksofonilla, mutta pääsin vain osan matkaa hakuprosessissa eteenpäin. Mitä olette mieltä, että olisiko mitään mahdollisuuksia näillä spekseillä enää yrittää, vai pitäisikö vain jatkaa soittelua harrastuspohjalla ja luopua moisesta ajatuksesta? Itse ainakin ajattelen, että eihän tuo hakeminen mitään maksa ja samalla saa hyvää harjoitusta, kun joutuu miettimään ja opettelemaan kappaleen hakua varten. Toisaalta kyllähän siinä sitten aina meinaa hetkeksi tulla uskon puute, jos ja kun ei sitten yrityksestä huolimatta pääsekään opiskelemaan. Mietinpä vielä sitäkin, että koska nykyään tuo kitaran soitto innostaa taas ja sillä en olekkaan yrittänyt ammattiopintoihin, voisi sitä kokeilla seuraavana. Jos ei muuten, niin olisihan siinä sitten hakulautakunnalla ihmettelemistä, että taas tuo sama tyyppi, mutta taas käsissään eri soitin. :D Manteloa/Mozarella/Cis-Duuri@Oikeutta etsimässä... | |
![]() 28.12.2024 11:03:43 (muokattu 30.12.2024 21:16:16) | |
Lisään tähän vielä, että hain juuri kansalaisopistolle kitaraa soittamaan, kun siellä sattui olemaan vapaita paikkoja akustisen kitaran ryhmissä. Kitaran kanssa minulla ehkä lieviä ongelmia aiheuttaa se, että soitan sitä kielet väärinpäin. No ainakin kansalaisopiston kursseilla sitä voi opiskella niinkin. :) Mietin hetken ja tajusin, että tuskin jaksaisin enää 8h/vrk opiskelua, joten jätän tämän homman nuoremmille tai ainakin reippaammille. Haaveita saa ja pitää kuitenkin olla loppuun asti, Joten jatkan soittamista ja soittoporukan etsimistä. Manteloa/Mozarella/Cis-Duuri@Oikeutta etsimässä... | |
![]() 04.01.2025 20:51:06 | |
No siinähän alat vääntää ei se ikää kato | |
![]() 06.01.2025 08:35:59 | |
Näin minäkin tahtoisin ajatella. Manteloa/Mozarella/Cis-Duuri@Oikeutta etsimässä... | |
![]() 18.01.2025 20:46:39 | |
Mikä olisi se mahdollinen työpaikka, josta haaveilisit koulutuksen myötä? Harvemmin kukaan nimittäin papereita kyselee muusikon hommissa, jos ei kyse ole sitten julkisista opettajien viroista, joissa kahdesta taitavasta tyypistä valitaan tietysti se, jolla on todistus taskussa. Suhteita koulun kautta voi saada, mutta kylläpä niitä löytää muualtakin. Opiskella ja harjoitella saa jokainen tietysti vaikka hautaan saakka niin paljon, kuin päivässä tunteja riittää ja nykyään oppimateriaaleja riittää kahlattavaksi loputon määrä. Jos ei koulun ovet aukene tai päätät ettet hae, niin eiköhän koulun opinto-oppaasta löydy listaus kursseista ja niiden vaatimuksista eli sitä kautta voi vaikka itselleen rakentaa lukujärjestyksen jonka mukaan opiskelee asioita sopivista kirjoista, videoista ja nettikursseista. Yleensä, kun muusikot miettivät miten saisivat elannon musiikkia tekemällä, olisikin ehkä järkevämpää opiskella puolet ajasta markkinointia ja lähteä sitä kautta rakentamaan itselleen tulonlähteitä musiikkiin liittyen. | |
![]() 18.01.2025 23:06:51 (muokattu 19.01.2025 11:00:52) | |
Kasu-_-: Mikä olisi se mahdollinen työpaikka, josta haaveilisit koulutuksen myötä? Harvemmin kukaan nimittäin papereita kyselee muusikon hommissa, jos ei kyse ole sitten julkisista opettajien viroista, joissa kahdesta taitavasta tyypistä valitaan tietysti se, jolla on todistus taskussa. Suhteita koulun kautta voi saada, mutta kylläpä niitä löytää muualtakin. Opiskella ja harjoitella saa jokainen tietysti vaikka hautaan saakka niin paljon, kuin päivässä tunteja riittää ja nykyään oppimateriaaleja riittää kahlattavaksi loputon määrä. Jos ei koulun ovet aukene tai päätät ettet hae, niin eiköhän koulun opinto-oppaasta löydy listaus kursseista ja niiden vaatimuksista eli sitä kautta voi vaikka itselleen rakentaa lukujärjestyksen jonka mukaan opiskelee asioita sopivista kirjoista, videoista ja nettikursseista. Yleensä, kun muusikot miettivät miten saisivat elannon musiikkia tekemällä, olisikin ehkä järkevämpää opiskella puolet ajasta markkinointia ja lähteä sitä kautta rakentamaan itselleen tulonlähteitä musiikkiin liittyen. Vaikeita kysymyksiä , mutta yritän vastata. No olen eniten tykännyt musiikin opiskelusta, kun katson kaikkia opiskeluja mitä olen kokeillut. Musiikki kiinnostaa kai eniten siis alana ja oppina/asiana. Olenkin miettinyt tätä ja ehkä nyt ainakin tällä hetkellä tuntuu, että voimat on sen verran vähissä, että en enää tiedäkkään olisiko minusta tuohon musiikin täysipäiväiseen opiskeluun, niin en ehkä nyt ainakaan sitten yritäkkään hakea tällaiseen koulutukseen. Idea olisi tietysti saada oppia, kehittyä musiikin tekijänä/muusikkona, löytää samoin ajattelevia ihmisiä ja lisää mielekästä sisältöä elämään ja työllistyä. On minulla muitakin keinoja tätä yrittää ja esim. täällä etsin soittoseuraa Wanted-palstan kautta. Ja opiskelenhan minä kertausluonteisesti akustisen kitaran näppäilyä nyt kansalaisopistolla. Ja teen kotonani ihan tekemisen ilosta YouTubeen omia juttujani. Tuo markkinointipuoli ei mahda olla minun juttuni. Ainakaan tällä hetkellä ei ole. Edit: Päätin juuri vähän kuin itsestään kokeilla tuota markkinointipuolta tämän foorumin kautta ja mielestäni hyvä alku sille on siinä, että kerroin pienen pintaraapaisun muodossa "Ärsyttävät asiat" -osion alla elämästäni ja siitä miten näen ja koen asiat. Kun eniten ehkä kiinnostaa löytää näiden asioiden kanssa samoilla linjoilla ainakin ajatuksen tasolla kulkevia ihmisiä, jos yhteistyötä ajatellaan. Yritin keksiä elämässäni edes jotain järkevää, mutta totean vain:
Sankarin ja antisankarin suurin ero kait siinä, että sankarilla on toimissaan tarvittavaan voimankäyttöön oikeuttava syy. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)