Tämä on lopulta YMMV-kysymys, jossa vain itse voi päättää, että ovatko mahdollisten palkkioiden ja riskien suhteet itselle sopivia vai eivät.
Tärkeämpää on kuitenkin, että toisin kuin itse, niin täällä on sentään annettu paljon enemmän tietoa siitä, että miltä alan todellisuus voi näyttää. Sekin on melko yleistä, että alun idealismin jälkeen mieli muuttuu myöhemmin. Tätä voi kuitenkin ennakoidakin.
Minusta pääongelma ei edes ole se, että joku on sitä mieltä, että tuo on kutsumusala tms., vaan se, että markkinataloutta ja muita ihmisiä ei kiinnosta sinun kutsumuksellisuutesi talouden osana. Jos pystyt yhdistämään kutsumuksen ja taloudellisuuden, niin olet onnekas/lottovoittaja. On niitäkin, jotka päätyvät lopettamaan aiemmin kiinnostavan asian, koska sen työrealiteetit ovat ihan erilaisia kuin he luulivat. Samaten voi olla mahdollista kokea opiskeluaika kiinnostavana, mutta sitten kun menee ekaan työhön, niin alkaa vihata koko alaa, koska työn vaatimukset ovat erilaisia kuin luuli. Esim. tekee 10% ajasta taidetta ja 90% bisnestä. Itseä ei esimerkiksi kiinnosta musiikkialasta muu kuin ääniteteollisuus, muussa en näe mitään mielenkiintoista. Sitten tuolleen yleisesti minulla on myös melko "low opinion" ammattimuusikoista, joten arvostan alan valinnassa myös sosiaalista statusta sen verran, ettei tarvitse kuulla jotain kuittailua ("eihän tuo ole oikeaa työtä", "eihän tuo ole mikään vakava tutkinto").
Näiden takia on hyvä ainakin olla "plan B" -kortteja eli mitä tehdä sitten, jos mieli muuttuu tms. |
soundmodel
