Rummut: soittaminen ›

PsychedelicWarlord: ...Näin mä tuon "pioneerin" tässä yhteydessä ymmärrän.
 
Ok, me ymmärretään se hieman eri tavoin. :)

Leslie West täytyy kans laittaa tähän pioneerisarjaan, kun häntä pidetään Heavy Metallin isänä jopa. Itse tutustuin häneen vasta Ozzyn kautta. Ikävä kyllä en aikaisemmin. ( Metallitaustasta johtuen tulee enemmän näitä miehiä mieleen vaan sori)
Mutta Mick Ronson se oli tyylikäs. Bowien alkuaikojen tuotanto ei olis niin kovaa ilman Ronsonia. Oli kait Randyn esikuva myös ja sen kuulee. Ted Nugent on ollut Slashin esikuva ja sen vasta kuuleekin, vaikka persekorvalla. Kyllä niillä kaikilla on melkein ollut joku, mistä on lähdetty omaa juttua kehittämään.
Nyt internet aikakautena on ollut ilmeisesti helppo opetella tilumestarien tyylit ja kikat. Netti onkin pullollaan mestareita. Suomestakin löytyy maailmanluokan tilumiehiä.
Mutta ehkä niitä on jo jopa kyllästymiseen asti. Olen alkanut palaamaan taaksepäin ajassa, missä tyylikäs soitto oli pääosissa, eikä pelkkä näppäryys ja nopeus.
Koskee rumpujen soittoa myös.

PsychedelicWarlord: Kyse ei siis ole myöskään teknisestä taituruudesta eikä osaamisesta vaan ihan uuden soundin ja tyylin luomisesta joka sitten vaikuttaa legioonaan uusia soittajia (joista osasta itsestään tulee merkittäviä muusikoita).Näin mä tuon "pioneerin" tässä yhteydessä ymmärrän.
 
Samoilla linjoilla. Vain saundi on kyllä korviinkuultavan persoonallinen ja sen tunnistaa parista sävelestä, mutta itse näen hänet hänen oppi-isiensä ja vaikutteidensa summaajana ja selkeyttäjänä.
 
Itse lyön pioneerisarjaan Steve Stevensin, jonka huolella prosessoidut saundit, sävelkulut ja riffit tekivät kosketinsoittajan lähes tarpeettomaksi. Hän on minun mielestä 1980-luvun kitarasaundi kaikki lajit summattuna. Kuunnelkaapa mitä tahansa Billy Idolia tai Stevensin Youtube-pätkiä, niin ällistytte hänen taidoistaan ja näkemykestään.

Mielenkiintoista keskustelua kitaristeista. Ihmettelin tovin Joe Satrianin puuttumista keskustelusta, mutta tarkempi asiaanperehtyminen antoi selvyyttä senkin syihin. Itse muistelin miehen olleen mm. Steve Vain opettaja, mikä pitikin paikkansa, mutta Satrianin varsin menestyksekäs levyttävän instrumentalistin ura onkin saanut alkunsa vasta Vain puffattua Joeta useaan otteeseen antamissaan davidleeroth-aikaisissa haastatteluissaan.
 
Tarinan opetus on siis se, että opettamalla hyvin (hyvin) lahjakkaita soittajia voi saada myös oman hetkensä julkisuuden valokeilassa.

jazzmies: Samoilla linjoilla. Vain saundi on kyllä korviinkuultavan persoonallinen ja sen tunnistaa parista sävelestä, mutta itse näen hänet hänen oppi-isiensä ja vaikutteidensa summaajana ja selkeyttäjänä.
 
Itse lyön pioneerisarjaan Steve Stevensin, jonka huolella prosessoidut saundit, sävelkulut ja riffit tekivät kosketinsoittajan lähes tarpeettomaksi. Hän on minun mielestä 1980-luvun kitarasaundi kaikki lajit summattuna. Kuunnelkaapa mitä tahansa Billy Idolia tai Stevensin Youtube-pätkiä, niin ällistytte hänen taidoistaan ja näkemykestään.
 
Kuuluu sinne. Tulee kehuttua pelkästään noita metallimiehiä usein, kun ei äly pelaa.
Steve on todella taitava ja tyylikäs soittaja. Ilman Steveä Billy ei ollut enää juuri mitään, vaikka kuin uhosi ;)

PsychedelicWarlord: Pioneerille?
 
Kitarataiteen pioneerille. En kirjoittanut, että perinteisen rock- ja blues-pohjaisen sähkökitaransoiton pioneerille. Olkoonkin kaikki soitto taidetta.
 
No ehkä teille nuoremmille
 
Ja sinäkö olet jotain 50 v?
 
Näin vanhemmalle tuota pioneeriosastoa edustavat Hendrix,Clapton,Iommi,Page ja vaikkapa Herra Blackmore.
 
Olen minäkin sitten vanhempi, juuri noilla ymmärrän minäkin yleisen pioneeriuden kitaroinnissa, varsinkin rock- ja bluespohjaisessa musassa. Mutta minusta Vai edustaa taidetta, sen tietää jo siitä että sen musaa on vaikea ymmärtää... ;) Ymmärsimme taidekitaroinnin pioneeriuden ehkä eri tavoin. Ja taiteen lisäksi Vai tarjoaa myös silkkaa poikkeuksellista taitoa ja tekniikkaakin.

Vallu-Veke: Leslie West täytyy kans laittaa tähän pioneerisarjaan, kun häntä pidetään Heavy Metallin isänä jopa.
 
Mountainin levyihin kannattaa jokaisen tutustua:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mountain
 
http://www.youtube.com/watch?v=9S4ThsGrkqo
http://www.youtube.com/watch?v=q0JrV86EKCs
http://www.youtube.com/watch?v=iOlLeV1IylA&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=kMx6OvwboFo&feature=related

Mitähän kirjoja sitä pitäis ostaa kun alkaa sitä jazzia ja rytmimusiikkia opiskella? Jazzmiehen Rytmiikkaa rumpusetille ja Dave Vose: Reading drummer ainakin nyt mielessä.

hansakemanelius: Mountainin levyihin kannattaa jokaisen tutustua
 
Paitsi Mountainiin ei kyllä kannata tutustua ja Leslie West ei ole soittimensa pioneeri. Kylläpäs oli kömpelöä tekemistä joka saralla ja sävellykset kauheita. Tuosta on melko matka Sabbathiin ja Creamiin. Apua!

jazzmies: sävellykset kauheita.
 
Tuosta uskallan olla eri mieltä.

Ronttu: Mitähän kirjoja sitä pitäis ostaa kun alkaa sitä jazzia ja rytmimusiikkia opiskella? Jazzmiehen Rytmiikkaa rumpusetille ja Dave Vose: Reading drummer ainakin nyt mielessä.
 
John Rileyn -Art of bop drumming-
Tuosta linkki johki ulkomaille: http://www.amazon.com/Drumming-Book … an-Music-Publications/dp/089898890X
 
Mielestäni oikein pätevä tsjäässikirja, ellei tsjääsmannen tyrmää mielipidettäni??
Löytyypi play-a-longia jne..
Suosittelen ja myöskin Garibaldin -Future Sounds- opusta.

henydrum: John Rileyn -Art of bop drumming-
Tuosta linkki johki ulkomaille: http://www.amazon.com/Drumming-Book … an-Music-Publications/dp/089898890X
 
Mielestäni oikein pätevä tsjäässikirja, ellei tsjääsmannen tyrmää mielipidettäni??
Löytyypi play-a-longia jne..
Suosittelen ja myöskin Garibaldin -Future Sounds- opusta.
 
Molemmat ovat sillaa rautaa, ehdottomasti. Sen lisäksi kannattaa mennä ottamaan muutamat rumputunnit aiheesta. Suosittelen sellaista tuusulalaista opettajaa kuin Mika Säily, p. 0500 601 685.

Hitsi jos se jääzmies meni jo nukkuu laitoin viestii iiiiiiikk

Tänne kai tämän uskaltaa laittaa...
 
Jos on kaksi etutomia, niin mitä yksinkertaisia kuvioita niillä voi tehdä niin, että kädet menee ristiin?
 
Eli sellaisella Max Weinberg tyylillä, mutta hitaalla tempolla harjoitellen?
 
Hollmi laittoi soolokilpailuun nautittavan esimerkin, mutta se on liian nopea että saisin siitä selvää.

jazzmies: Paitsi Mountainiin ei kyllä kannata tutustua ja Leslie West ei ole soittimensa pioneeri. Kylläpäs oli kömpelöä tekemistä joka saralla ja sävellykset kauheita. Tuosta on melko matka Sabbathiin ja Creamiin. Apua!
 
Joo saman tyylistä tilua löytyy ja on löytynyt ennen Leslietäkin, mutta joistakin biiseistä olen eri mieltä tai niiden sovituksista. Mississippi Queen on aika perusbiisi (hyvä sellainen) ja siinä biisissä ainakin revittelee siihen malliin, että juuri niihin aikoihin se oli jo heavymetallia muistuttavaa seurakuntatoimintaa. Samoin rumpalointi kuulosti jo olevan hivenen tanakampaa, kuin noihin aikoihin oli yleensä.
Siihen aikaan muut rumpalit kilkatteli vielä ihan helvetinmoisella kiireellä kilin kolin, ... Kuten esim. Jimbon bändi, The Who,...
Eli se pontevampi yleispötinä saattoi olla noihin aikoihin heavymetallin pioneeritoimintaa? Black Sabbathin jälkeenhän se kilkattelu väheni ja hehän soittelivat juuri samoihin aikoihin, niin hankala sanoa, kuka sen metallin oikein keksi. Tai kuka saa siitä kunnian (tai häpeän)
Sävellyksiä ja soittotaitoja en tarkoita tässä vertailla. Milloin se homma muuttui metalliksi? Metalliin kuuluu se Black Sabbath-tyylinen tanakka rumpalointi esim.
Kuka sen tyylin edelläkävijä oli lopulta? ;)
Creamit,.. ei ole metallia, jos he muulla alalla ovat sitten olleetkin pioneerejä ja muut ovat heistä mallia ottaneet, myös metallimiehet... :)

Vallu-Veke: Siihen aikaan muut rumpalit kilkatteli vielä ihan helvetinmoisella kiireellä kilin kolin, ... Kuten esim. Jimbon bändi, The Who,...
Eli se pontevampi yleispötinä saattoi olla noihin aikoihin heavymetallin pioneeritoimintaa? Black Sabbathin jälkeenhän se kilkattelu väheni ja hehän soittelivat juuri samoihin aikoihin, niin hankala sanoa, kuka sen metallin oikein keksi.
 
Nyt kyllä on sanottava, että mielikuva tässä Tho Whon rytmimaailmasta on metsässä. Todellisuudessa Keith Moon oli steady soittaja kaikin puolin. Hän oli myös ensimmäisiä rumpaleita sekvensserimaailmassa, eli klikkitouhuissa. Kannattee tsekata Who's Next -albumi, niin saa todellisen kuvan hänen soittonsa substanssista ihan mahtavissa kappaleissa. Hänen poseerauksensa oli "kiireistä" ja tomeissa viihtyi hän, mutta kiireilynsä hän jätti niihin soolospotteihin, tyyliin 'Young Man Blues'.
 
Samoin Jimi Hendrix Experiencen kiireinen vaikutelma syntyy samantapaisista jutuista, 1960-luku, tiedättehän. Mitch Mitchellilla on hieman enemmän jazzista tulevia chopseja kuin Keith Moonilla. Näistä uraanuurtavampana rockrummutukselle pidän Keith Moonia, miltei pioneerina. Hän oli tosin niin hullu ja ylipersoonallinen, jonka takia hän on hieman jäänyt varjoon suurena rockvisionäärinä ja etenkin taitavana rumpalina.
 
Bill Ward ja Black Sabbath kuuluu tähän kaanoniin, missä vallankumouksellisuus tulee enemmän kappaleiden tempoista kuin rummutuksesta itsessään - junnaavista harmonioista ja ytimekkäistä riffeistä. Samoin musiikissa on aikansa psykedeliaa ja modaalista improvisointia Coltranen tyyliin. Wardin soitossa ja set-upissa näen paljon jazzrumpaleilta perittyä tavaraa, sekä Keith Moonia ja myös Mitch Mithchelliä. Hän kyllä löi lujempaa kuin aikalaisensa, mikä ei ollut hänen kohdallaan kovin juttu, sillä moukarointi teki hänen itsessään pätevistä jutuista hieman veitsenterällä horjuvia, koska tapissa liikuttiin. Tietylle LSD-pöhnässä kulkeville pölkkypäillehän tämän moukarointi toimi, sillä heillehän liikaakaan ei ole tarpeeksi. Siitä heavy metal, ja sen 40-vuotinen menestystaival työväenluokan ja varsinkin kehittyvien maakuntien Suomen viihdyttäjänä.

jazzmies: Nyt kyllä on sanottava, että mielikuva tässä Tho Whon rytmimaailmasta on metsässä. Todellisuudessa Keith Moon oli steady soittaja kaikin puolin. Hän oli myös ensimmäisiä rumpaleita sekvensserimaailmassa, eli klikkitouhuissa. Kannattee tsekata Who's Next -albumi, niin saa todellisen kuvan hänen soittonsa substanssista ihan mahtavissa kappaleissa. Hänen poseerauksensa oli "kiireistä" ja tomeissa viihtyi hän, mutta kiireilynsä hän jätti niihin soolospotteihin, tyyliin 'Young Man Blues'.
 
Samoin Jimi Hendrix Experiencen kiireinen vaikutelma syntyy samantapaisista jutuista, 1960-luku, tiedättehän. Mitch Mitchellilla on hieman enemmän jazzista tulevia chopseja kuin Keith Moonilla. Näistä uraanuurtavampana rockrummutukselle pidän Keith Moonia, miltei pioneerina. Hän oli tosin niin hullu ja ylipersoonallinen, jonka takia hän on hieman jäänyt varjoon suurena rockvisionäärinä ja etenkin taitavana rumpalina.
 
Youtubesta löytyy muuten ihailtavaksi Moonien pelkkiä rumputräkkejä.. http://www.youtube.com/watch?v=K5b7eON_L5U
 
Kohdassa 3:09 tuleva huuto.:)
 
Vau. Ja rummut soundaa mahtavalta, osaisko joku tietäjä kertoa setupista ja äänitysmetodeista?

jazzmies: Nyt kyllä on sanottava, että mielikuva tässä....
 
Mielikuvasta vaan tässä.
Vihasin lapsena juuri sitä mielestäni vanhanaikaista tynnyrien kolistelua. Muuten olisin 60-luvun musaa ehkä sietänytkin. Pidin heitä täysin humppaukkoina ja vanhanaikaisina muinaisjäänteinä.
Rumpaleille olisin sanonut, kuten Amadeukselle huomautettiin:" too many notes" ;)
Kaikki mitä tuossa kerrot on ihan ok juttua ja tiedät asiat paremmin. Kunhan kehitän juttua tässä ajan kuluksi. Aivot on vielä lomalla, vaikka istun työpaikalla. Mutta huomasin tuon luettuani, että se lapsuuden mielikuva onkin aika tiukassa. Nykyään nimittäin arvostan näitä lapsena vihaamiani jamppoja ihan eritavalla. Ne "kolisevat" rummut soundaakin jopa makeelta joissakin tapauksissa. Omat rummutkin jäljittelee käsittääkseni niitä tynnyreitä, vaikka on uudempaa satsia :)

Olly: Tänne kai tämän uskaltaa laittaa...
 
Jos on kaksi etutomia, niin mitä yksinkertaisia kuvioita niillä voi tehdä niin, että kädet menee ristiin?
 
Eli sellaisella Max Weinberg tyylillä, mutta hitaalla tempolla harjoitellen?
 
Hollmi laittoi soolokilpailuun nautittavan esimerkin, mutta se on liian nopea että saisin siitä selvää.
 
Tuossa on Steveltä ehkäpä sellasta mitä etsiskelet, tosin vain yhdellä etutomilla, mutta mikä estää tekemästä samaa soveltaen etutomeihin.
 
http://www.youtube.com/watch?v=2xrmmCbgXBk
 
Siitä Hollmin pätkästä tuli juuri tämä mieleen.

Cimble: Kitarataiteen pioneerille. En kirjoittanut, että perinteisen rock- ja blues-pohjaisen sähkökitaransoiton pioneerille. Olkoonkin kaikki soitto taidetta.
 
Ihan samasta asiasta on kyse.Jos osaa kitaristeista pidetään "taiteilijoina" niin melkoinen rajanveto on edessä.Ja auttamattoman subjektiivinen sellainen.
 
Monikohan klassisen ystävä pitäisi esim.Yankee rosea "taiteena"?
 
Olet kyllä aivan metsässä.Vaikuttaa siltä ettet voi myöntää olleesi metsässä koko jutussa ja nyt yrität epätoivoisesti paikkailla? Kuuntele enemmän musaa - opit enemmän.
 
Ja sinäkö olet jotain 50 v?
 
Ainakin mä otan selvää asioista ennenkuin kirjoitan.
 
Olen minäkin sitten vanhempi, juuri noilla ymmärrän minäkin yleisen pioneeriuden kitaroinnissa, varsinkin rock- ja bluespohjaisessa musassa. Mutta minusta Vai edustaa taidetta, sen tietää jo siitä että sen musaa on vaikea ymmärtää... ;) Ymmärsimme taidekitaroinnin pioneeriuden ehkä eri tavoin. Ja taiteen lisäksi Vai tarjoaa myös silkkaa poikkeuksellista taitoa ja tekniikkaakin.
 
Sä et edes taida itsekään tietää mitä sä tuolla taidekitaroinnilla tarkoitat.
 
Ihan mielenkiinnosta: Ketä muita tuohon "taidekitaroinnin" luokkaan kuuluu? Ja toiseksi: Miten siihen sopii Vain Alcatrazzille,Whitesnakelle,Ozzylle tai David Lee Rothille tekemät biisit?
 
Tässä näemme ja kuulemme siis vaikeaa taidemusiikkia:
 
http://www.youtube.com/watch?v=NsC7oEjCHAM
 
Ja sitähän ei käy kiistäminen etteikö Vai ja Sheehan vedä tuossa todella komeasti.