Rummut: soittaminen ›

DrummerBoy13: Olen törmännyt tälläiseen ongelmaan, että mua kiinnostais soittaa jossain isomman porukan edessä, mut must tuntuu ettei oo itseluottamusta mulla tarpeeks, ja jännitän sitä ihan pirusti...
 
Mikä neuvoksi?
 
Siis bändin kanssa vai soolona? En suosittelisi sooloja kokeneemmillekaan muuten kuin klinikkaluontoisesti tai sitten bändin setin lyhyenä pyrähdyksenä. Sitten kun treenaat bändin kanssa ohjelmiston kuntoon voitte yhdessä jännittää =D

DrummerBoy13: Olen törmännyt tälläiseen ongelmaan, että mua kiinnostais soittaa jossain isomman porukan edessä, mut must tuntuu ettei oo itseluottamusta mulla tarpeeks, ja jännitän sitä ihan pirusti...
 
Mikä neuvoksi?
 
Kaikki jännittää esiintymistä. Vesa-Matti Loiri lienee yksi legendaarisimmista. Mitä enemmän oksentaa ennen keikkaa, sen parempi veto :)
 
Nykyisin ei enää niinkään jännitä livenä keikalla, mutta keväällä suoran TV-lähetyksen alla oli aivan mahdoton jännitys. Toisen alla vain hiukan ja kolmannella kerralla ei sitten yhtään.
 
Uuden edessä on ihan normaalia jännittää ja monelle se tekee paremman tuloksen: Skarppaa enemmän.

hollmi-5: Kaikki jännittää esiintymistä.
 
Bruce Dickinson taisi vetää Maidenin kanssa toista vai kolmatta maailmankiertuetta, kun sanoi että usein vielä ennen keikkaa pikku puklut tulee. Onhan siinä ainakin lataus oltava kohdillaan!

DrummerBoy13: Olen törmännyt tälläiseen ongelmaan, että mua kiinnostais soittaa jossain isomman porukan edessä, mut must tuntuu ettei oo itseluottamusta mulla tarpeeks, ja jännitän sitä ihan pirusti...
 
Mikä neuvoksi?
 
Itsehän pääsin tämän vaivan kanssa sinuiksi niin, että kun se keikka tuli, niin rakennettiin biisilista niin että alkuun sellaset biisit mitkä on parhaiten hallussa ja mistä yleisö on yleensä diggaillu. Siitä kun saa sen fiiliksen päälle niin sitten ei harmita enää muuta kuin se että biisit/keikka loppuu :))

DrummerBoy13: Olen törmännyt tälläiseen ongelmaan, että mua kiinnostais soittaa jossain isomman porukan edessä, mut must tuntuu ettei oo itseluottamusta mulla tarpeeks, ja jännitän sitä ihan pirusti...
 
Mikä neuvoksi?
 
Tuolla tulikin jo hýviä vinkkejä.
En jännitä enää oikeastaan mitään, vaikka hyvä olisi joskus jännittää, vaikka enemmänkin. Pieni jännittäminen on hyvä juttu.
Entisenä jännittäjänä vanhoja kikkojani:
Totuttelu tilanteisiin. Kutsu/päästä bänditreeneihin aina porukkaa hengailemaan, niin totut yleisöön. Pienikin porukka on yleisöä.
Jos olet se porukan hiljainen kaveri, niin opettele olemaan enemmän se, joka puhuu ja esiintyy.
Jos jännittää oikein sikapaljon, niin ennen esiintymistä kannattaa tehdä rankkoja fyysisiä juttuja, punnerruksia, kyykkyhyppyjä tai vedä vaikka pikkuinen lenkki, varjonyrkkeilyä,... Läpsit siinä itseä naamariin välillä. Kuuntele "raivoa" kehittäviä biisejä, ne nostaa voimat 20% ===> 150%. Uhobiisit tuo voimaa ja itsetuntoa. Tee kaikkea, mikä hilaa fiilistä ja ajatukset menee pois esiintymisestä ja sydämmentykytyksestä,...
Hyvä on kait muistaa, että melkein kaikilla nuorilla on itsetunto-ongelmia, jne.
Jos jännittää virheiden tekemistä, niin ne huomaa yleensä vain itse. Kukaan muu ei niistä välitä.

Kutsu/päästä bänditreeneihin aina porukkaa hengailemaan, niin totut yleisöön.
 
En tiedä onko kysyjällä bändiä mutta vaikka olisikin olen asiasta jyrkähkösti eri mieltä. Vaikka mahtuisikin (esim. meidän kämpälle ei mahdu) pyhittäisin treenit kuitenkin treenaamiselle. Silloin tällöin toki, vaikka pikkujoulut, mutta aina tai edes usein? Ei.

Kailis: mutta aina tai edes usein? Ei.
 
No ehkä ei aina. Hengaajien pitää olla semmoisia ettei niiden kanssa tarvitse seurustella. Pitää voida keskittyä soittamiseen. Siinäkin mielessä se on karaisevaa, että aika äkkiä ne kyllästyvät ja muuttuvat pitkästyneen näköisiksi. Ihan niin kuin keikalla!

Ei hengaajille, kyllä keikoille. Niska-perse-otteella ihmisten eteen, kyllä se siitä.

Kailis: En tiedä onko kysyjällä bändiä mutta vaikka olisikin olen asiasta jyrkähkösti eri mieltä. Vaikka mahtuisikin (esim. meidän kämpälle ei mahdu) pyhittäisin treenit kuitenkin treenaamiselle. Silloin tällöin toki, vaikka pikkujoulut, mutta aina tai edes usein? Ei.
 
Olen ihan samaa mieltä. Tol konstilla treenaamisesta ei tu mitn, eikä toi siihen jännitykseen auta.

Kefiiri: No ehkä ei aina. Hengaajien pitää olla semmoisia ettei niiden kanssa tarvitse seurustella. Pitää voida keskittyä soittamiseen. Siinäkin mielessä se on karaisevaa, että aika äkkiä ne kyllästyvät ja muuttuvat pitkästyneen näköisiksi. Ihan niin kuin keikalla!
 
Eikä sitä paitsi ainakaan meidän treenit ole kauhean mielenkiintoisia kun hinkataan sovituksia. Siis harjoitellaan biisejä. Kuka sitä jaksaa?

Hei! Tietääkö kukaan, että mistä löytäis hyviä aloittelijoille suunnattuja ohjeita bongojen soittoon? Tajusin että oon omistanut bongot jo 6 vuotta enkä osaa tehä niillä mitään, muutakun läps läps.. Jotkut perus lyöntitekniikat yms. ois varmaan hyvä tietää :P

Drummpali: Hei! Tietääkö kukaan, että mistä löytäis hyviä aloittelijoille suunnattuja ohjeita bongojen soittoon? Tajusin että oon omistanut bongot jo 6 vuotta enkä osaa tehä niillä mitään, muutakun läps läps.. Jotkut perus lyöntitekniikat yms. ois varmaan hyvä tietää :P
 
http://www.youtube.com/results?search_query=bongo+lesson

Kailis: Eikä sitä paitsi ainakaan meidän treenit ole kauhean mielenkiintoisia kun hinkataan sovituksia. Siis harjoitellaan biisejä. Kuka sitä jaksaa?
 
Eihän sitä kukaan jaksakaan. Ja rutinoituneen ryhmän treeneissä ylimääräisistä tietysti on vain haittaa. Mutta muistaisin että nuorempana vähän jänskätti, jos joku ulkopuolinen oli paikalla, ja oli ihan mukava huomata että sitten kumminkin kehtasi jopa laulaa :)

Kailis: Eikä sitä paitsi ainakaan meidän treenit ole kauhean mielenkiintoisia kun hinkataan sovituksia. Siis harjoitellaan biisejä. Kuka sitä jaksaa?
 
Joskushan niistä biiseistä tulee (enemmän/vähemmän) valmiita ?
Vinkkinä myös - no kyl te tän tiedätte - joskus se eka hinkkaus on se paras...jos sitä enää muistaa, "been there, done that":)
 
Muistan hyvin, kun tässä ikäihmisenä aloitin nää soittohommat uudestaan ja kun muutama biisi oli saatu jonkinlaiseen kuosiin, kutsuttiin mun sisko ja sen miesystävä käymään treeniksellä - hyvä luoja että sydän pamppas. Ihmettelen vaan vieläkin syytä. Mutta niin vain kävi ja se teki kyllä hyvää (myös se "esiintyminen"), koska oon miettinyt sen jälkeen tuota esiintymis- ja jännittämisakselia ihan silleen kunnolla mentaalisesti. Jotenkin näin :
muutamalla keikalla nyt oon yrittänyt ottaa niin sanotusti homman hanskaan : valmistaudun huolellisesti (toki jo kotona tavarat & paperit järjestykseen) ja - tämä on tärkeää, mulle - käännän tietoisuuteni hiukan "sisäänpäin" (jep, olen harrastanut meditointia ja keskellä arkea harjoitan sitä, joskus jopa "tietämättäni", luonnostaan) eli käytännössä tarkoittaa yksinkertaisesti vaan sitä, että (ennen keikkaa) keskityn olemaan itsekseni siinä tilassa & ajassa, vaikka olisikin paljon hyörinää ympärillä, enkä kiinnitä huomiotani mihinkään epäolennaiseen enkä luo mitään utopioita/fantasioita/etukäteiskuvitelmia keikasta tai muustakaan. Keskityn olemaan läsnä niissä valmisteluissa ja toimin vähän kuin kone : en anna mieleni karata ja ajatukseni lähteä laukkaamaan sitä omaa raviansa. Ihmismieli kun on sellainen rakkikoira.
Ennen keikkaa käytän tilaisuutta hyväkseni ja oleskelen mahdollisimman vähän jossain takahuoneen sopukoissa; pyörin yleisön seassa juttelemassa ja haistelemassa ilmaa, tsekkaan miltä esiintymistila näyttää, saatan syödä ravintolan puolella, kuunnella tilan akustiikkaa ja siinä sitten aistitkin kummasti herkistyy ja rentoutuu. Toki just ennen vetoa kohotetaan fiilistä takahuoneessa, lämmittelen kädet valmiiksi. Jos keikan aikana joku alkaa tökkimään (mieli, kroppa) niin saatan sulkea silmät tai siis jollain tavalla hieman kääntää huomiotani "sisäänpäin", ikäänkuin snadisti sitä luukkua silmille, ja tarvittaessa jotain kommentoivaa (äänettömästi) itsesuggestiota peliin.
Pyrin rentouteen, ja toki pikku adrenaliiniannos tekee ihan gutaa ja sen avulla voi mennä välillä muualtakin kuin sieltä, missä aita on matalin.
 
Mikäs tän otsikko olikaan...;) ja vähän pitkä, sori, mut äkkiäkös ton vilkaisee pois...

Sille että syö liikaa ennen keikkaa on ihan oma nimikin; ruokavirhe =D

Kailis: Sille että syö liikaa ennen keikkaa on ihan oma nimikin; ruokavirhe =D
 
Okei. Mikäs tämä : hellasärö ?

Vallu-Veke: Tuolla tulikin jo hýviä vinkkejä.
Mukavaa että pidit linkkaamastani tietopaketista!

marktark: Okei. Mikäs tämä : hellasärö ?
 
http://www.youtube.com/watch?v=6ZiXbnbh3bY

DrummerBoy13: ...soittaa jossain isomman porukan edessä, mut must tuntuu ettei oo itseluottamusta mulla tarpeeks, ja jännitän sitä ihan pirusti... Mikä neuvoksi?
 
Muutama ajatus.
 
1. Ota tuolta toi keikkakuva http://muusikoiden.net/jasenet/14921
(saako sen tai pyydä limited edition, varmaan antaa) ja liimaa seinääsi. Tuijota sitä joka päivä. Ne alkaa liikkua, hyvä. Totut näkymään.
 
2. Osallistu aina kaikkeen, missä joutuu ihmisten eteen. Näytelmäkerho?
 
3. Opettelet soittamaan hyvin kaiken ja keskityt tekemiseen. Kun tietää mitä tekee ja tietää että osaa, ei jännitä liikaa.
 
4. Mukulana (ja nuorenakin) jännitin esitelmiä ym, vetelänä sopotin ja äkkiä pois. Yllätys, kuorossa ei ollut mitään ongelmaa. Esitettiin paljon harjoiteltua porukalla ohjaajan kanssa ja piti keskittyä moneen asiaan samaan aikaan. Iän/ kokemuksen myötä on esiintymisjännitys vähentynyt huomattavasti.

Ihan hyviä vinkkejä statistilta, ehkä poislukien se ensimmäinen. Mä oikeestaan olen aloittanut koko soittohomman ja keikat aikanaan, että joudun yleisön eteen. Voi kuulostaa erikoiselta. Vähän semmonen "avantouinnin" tyyppinen harrastus aikanaan.