Rummut: soittaminen ›

pata: ...Edelleen makuasioita. Ja juu saa kirjoittaa näihin, mutta pidetään sisältö järkevänä eikä tehdä omasta mielipiteestään ehdotonta totuutta.
 
Minua on kritisoitu siitä että olen tällä palstalla käyttänyt liikaa sanaa "mielestäni". Mielestäni on kuitenkin niin, että mielipiteensä tulee voida ilmaista sellaisenaan. Parempi onkin niin. Nykypuhekieli ja -slangi luo jatkuvasti uusia keinoja kätkeä sanottavansa sanahelinän näennäisironiaan. Sellaista ei tarvita. Mielipidettä voi arvostaa vasta kun se on ilmaistu ja perusteltu riittävän selkeästi.
 
Ja niin hei, Holy Diver on tosiaankin surkuhupaisa kappale. Pat Boonen esityksenä aavistuksen siedettävämpi mutta eihän se asia siitä tyylilajia vaihtamalla miksikään muutu.

velipesonen: Ja niin hei, Holy Diver on tosiaankin surkuhupaisa kappale. Pat Boonen esityksenä aavistuksen siedettävämpi mutta eihän se asia siitä tyylilajia vaihtamalla miksikään muutu.
 
Yeah! Puukorvien paratiisissa kakka muuttuu mielipiteillä kertalaakilla namiksi, koska diggarimatkustajat luulevat että kaikessa taiteessa on kysymys vain makuasioista. Laiskuutta se on, eli tarkoitushakuista asennoitumista kuvitellussa korkea-matala -asetalmassa rahvaan makutottumuksiin.
 
Jos itsensä kouluttanut asiantuntija tai muuten näkemykselinen asiaansekaanunut sanoo jotakin painavaa, niin sitä sietäisi kuunnella. Mutta miten laiska, vihreä onnenonkija suhtautuu asiaan: hän alkaa terävöittää miekkaansa ja vetoaa siihen, että asiantuntija puhuu vain makuasioista ja omasta mielipiteestä, eli laiska pyrkii kaikin tavoin kumoamaan asiantuntijan mielipiteen. "Ei se ole huono kappale, tuo tuo asiantutija ei vain tiedä mitä siinä kuunnella tai hän ei tajua tämän musiikin pointtia, headbangers, jeejee...ja tupakki". Mutta jos markkuliini alkaa kehua 'Holy Diverin' riffiä, niin sillon tulee mieleen se, mihin laiskimuskin veromarkkojansa syytää, monivuotiseen koulutukseen.
 
Eli uskaltanen siten argumentoida, että 'Holy Diveristä' pitävät ihmiset luulevat kappaletta hyväksi, koska he eivät tunnusta sitä, että on olemassa absoluuttisesti hyvä ja huonoja kappaleita. He viittaavat aina makuasioihin. He eivät halua sitä, että musiikki kehittyy, koska se olisi tosi elitististä. Tosin tietotekniikalta ym. vaaditaa jatkuvaa progressiota.

Diggaan aidosti kaikkia M-Netin Absolutisteja. Tiedän jo kaksi, itsekin yritän joltain osin ko. kastiin kuulua.
 
Makuasia-kortille bannia!

jazzmies: Yeah! Puukorvien paratiisissa kakka muuttuu mielipiteillä kertalaakilla namiksi, koska diggarimatkustajat luulevat että kaikessa taiteessa on kysymys vain makuasioista. Laiskuutta se on, eli tarkoitushakuista asennoitumista kuvitellussa korkea-matala -asetalmassa rahvaan makutottumuksiin.
 
Jos itsensä kouluttanut asiantuntija tai muuten näkemykselinen asiaansekaanunut sanoo jotakin painavaa, niin sitä sietäisi kuunnella. Mutta miten laiska, vihreä onnenonkija suhtautuu asiaan: hän alkaa terävöittää miekkaansa ja vetoaa siihen, että asiantuntija puhuu vain makuasioista ja omasta mielipiteestä, eli laiska pyrkii kaikin tavoin kumoamaan asiantuntijan mielipiteen. "Ei se ole huono kappale, tuo tuo asiantutija ei vain tiedä mitä siinä kuunnella tai hän ei tajua tämän musiikin pointtia, headbangers, jeejee...ja tupakki". Mutta jos markkuliini alkaa kehua 'Holy Diverin' riffiä, niin sillon tulee mieleen se, mihin laiskimuskin veromarkkojansa syytää, monivuotiseen koulutukseen.
 
Eli uskaltanen siten argumentoida, että 'Holy Diveristä' pitävät ihmiset luulevat kappaletta hyväksi, koska he eivät tunnusta sitä, että on olemassa absoluuttisesti hyvä ja huonoja kappaleita. He viittaavat aina makuasioihin. He eivät halua sitä, että musiikki kehittyy, koska se olisi tosi elitististä. Tosin tietotekniikalta ym. vaaditaa jatkuvaa progressiota.
 
Jätkä on häijy! :D

jazzmies: ... Jos itsensä kouluttanut asiantuntija tai muuten näkemykselinen asiaansekaanunut sanoo jotakin painavaa, niin sitä sietäisi kuunnella. Mutta miten laiska, vihreä onnenonkija suhtautuu asiaan: hän alkaa terävöittää miekkaansa ja vetoaa siihen, että asiantuntija puhuu vain makuasioista ja omasta mielipiteestä, eli laiska pyrkii kaikin tavoin kumoamaan asiantuntijan mielipiteen. "Ei se ole huono kappale, tuo tuo asiantutija ei vain tiedä mitä siinä kuunnella tai hän ei tajua tämän musiikin pointtia, headbangers, jeejee...ja tupakki". Mutta jos markkuliini alkaa kehua 'Holy Diverin' riffiä, niin sillon tulee mieleen se, mihin laiskimuskin veromarkkojansa syytää, monivuotiseen koulutukseen.
 
Eli uskaltanen siten argumentoida, että 'Holy Diveristä' pitävät ihmiset luulevat kappaletta hyväksi, koska he eivät tunnusta sitä, että on olemassa absoluuttisesti hyvä ja huonoja kappaleita. He viittaavat aina makuasioihin. He eivät halua sitä, että musiikki kehittyy, koska se olisi tosi elitististä. Tosin tietotekniikalta ym. vaaditaa jatkuvaa progressiota.
 
Relativismiksi kustuttu monialainen uskonto - kyllä, uskonto - pyrkii kaikin keinoin hämärtämään myös asiantuntemuksen arvoa ja käsitettä. Pertti Lindfors -vainaa puhuikin halveksivaan sävyyn asiantuntemuksen asiantuntijoista viitaten relativisteihin ja olikin täysin oikeassa. Maailma on monessa suhteessa ikävämpi paikka kuin haluaisimme, eikä relativismillekaan ole muuta vaihtoehtoa kuin absolutismi. Olen absolutisti.
 
Miljoona postmodernia naistutkijaa ei pysty korvaamaan paneutumisen ja opiskelun merkitystä millään vaikka kuinka nerokkaasti keksityllä asenteella, koska realistinen asenne on ainoa oikea eikä sen omaksuminen edellytä nerokkuutta. Todellisuus ei rakennu arvostuksista tai kielipeleistä vaan arvostukset ja kielipelit ovat osa todellisuutta.
 
Mitä on taiteen kehitys? Modernien säveltäjien työt ovat yleensä 3000 vuotta vanhaa syyrialaista kirkkolaulua huonompaa musiikkia. Musiikki on taidetta ja taiteen olennainen sisältö on emotionaalinen. Ihmisen tunnemaailma ilmeisesti kehittyy ajan saatossa mutta perusasioiden laiminlyönti tekee musiikkikappaleesta epätaidetta. Tunne on peräisin jostakin ja kytkeytyy mielekkäällä tavalla muihin tunteisiin. Nykymusiikin ongelma onkin kaikkine keinotekoisine genreineen tunneköyhyyden yhdistyminen raakalaismaiseen sentimentoon eli paisutteluun.
 
Tästä päästäänkin asiantuntijuuteen: Musiikin asiantuntijana herkästi pidetään henkilöä, joka on pätevöitynyt tunneköyhän raakalaismaisuuden arvioijana. Siinä asiantuntemuksessa yhdistyvät mauttomuus, snobismi, diivailu, äärimmäinen kliseisyys ja teknokraattisuus ELI KAIKKI RELATIVISMIN HYVEET.
 
Relativismin tulevaisuus riippuu siihen uskovien eli siitä henkisesti riippuvaisten kyvystä käyttää valtaa. Siellä täällä heidän valtansa on suurta.

jazzmies: Jos itsensä kouluttanut asiantuntija tai muuten näkemykselinen asiaansekaanunut sanoo jotakin painavaa, niin sitä sietäisi kuunnella. Mutta miten laiska, vihreä onnenonkija suhtautuu asiaan: hän alkaa terävöittää miekkaansa ja vetoaa siihen, että asiantuntija puhuu vain makuasioista ja omasta mielipiteestä, eli laiska pyrkii kaikin tavoin kumoamaan asiantuntijan mielipiteen. "Ei se ole huono kappale, tuo tuo asiantutija ei vain tiedä mitä siinä kuunnella tai hän ei tajua tämän musiikin pointtia, headbangers, jeejee...ja tupakki". Mutta jos markkuliini alkaa kehua 'Holy Diverin' riffiä, niin sillon tulee mieleen se, mihin laiskimuskin veromarkkojansa syytää, monivuotiseen koulutukseen.
 
Asiantuntijan mielipide on siis valistuneempi eli perustuu suurempaan tietopohjaan kuin vihreän onnenonkijan mielipide. Tekeekö se asiantuntijan mielipiteestä arvokkaamman tai oikeamman? Tai: jos onnenonkija tykkää biisistä A, ja asiantuntija biisistä B - onko biisi B silloin absoluuttisesti parempi? Mikäli on, onko onnenonkijan velvollisuus pyrkiä kehittämään musiikkimakuaan, jotta myös hän voisi arvoida musiikkia asiantuntijan kriteerein, vai sallitaanko hänelle oma asiantuntijan mielipiteestä poikkeava näkökulma ja voidaanko se subjektiivisena kokemuksena hyväksyä myös validiksi?
 
Toki, antoisaa keskustelua ei voi syntyä, jollei jokainen keskusteluun osallistuva kunnioita muiden mielipiteitä ja ajatuksia. Tämä vaatimus koskee niin asiantuntijoita kuin onnenonkijoitakin.
 
Rohkenen epäillä, että musiikkia harrastavien ihmisten musiikkimaku kehittyy joka tapauksessa muuta reittiä kuin asiantuntijoiden verbaalisesti toteuttamalla sivistystyöllä.
 
Jos ystäväni, joka tuntee viinit läpikohtaisin, moittii omaa suosikkipunkkuani, pitääkö minun nöyrästi hyväksyä, että makuaistini on väärässä? Vai nostanko leuan pystyyn ja tunnen ylpeyttä junttimaisesta, mutta ikiomasta viinimaustani? EDIT: Vai kerronko kenties viiniharrastajalle, että hän on väärässä?
 
velipesonen:Musiikki on taidetta ja taiteen olennainen sisältö on emotionaalinen.
(...)
Tästä päästäänkin asiantuntijuuteen: Musiikin asiantuntijana herkästi pidetään henkilöä, joka on pätevöitynyt tunneköyhän raakalaismaisuuden arvioijana.
 
Emootiot ovat yksilön henkilökohtaisia kokemuksia, ja näiden arviointiin taidetta (jos kohta mitään muutakaan) opiskelleilla asiantuntijoilla ei olekaan minkäänlaisia eväitä. He toki tuntevat taiteen ulkokuoren ja kykenevät analysoimaan sitä hyvinkin yksityiskohtaisesti. Mutta mistä löytyisi yleistettävissä oleva yhtymäkohta tämän analyysikyvykkyyden ja musiikin keskeisimmän ja ainoan olemassaolon syyn, tunteen, kanssa?

kimkorho: ... Tai: jos onnenonkija tykkää biisistä A, ja asiantuntija biisistä B - onko biisi B silloin absoluuttisesti parempi? Mikäli on, onko onnenonkijan velvollisuus pyrkiä kehittämään musiikkimakuaan, ...?
 
Kysymys on osoitettu jazzmiehelle mutta koska aihe on hyvin yleinen tekee minunkin mieleni vastata: Räkänokkaliberalismi ja suvaitsevaisuus ovat eri asioita. Kellään ei ole velvollisuutta olla oikeassa misään. Se ei tee oikeasta ja väärästä samanarvoisia asioita. Kaikilla on puhevalta ja olemassaolon oikeus, mutta se ei tee tyhmyydestä ja viisaudesta samanarvoisia.
 
Suvaitsevaisuus on välttämättömyys mutta siihenkään ei voi pakottaa. Suvaitsematon on siis tyhmä koska kieltäytyy välttämättömästä. Suvaitsematon ei kuitenkaan ole henkilö, joka esittää oman mielipiteensä.
 
Mielipide ei ole jotain mikä on joko oikein tai väärin, vaan henkilön oman maailmankatsomuksen kehittynyt ilmaus. Paino sanalla kehittynyt. Räkänokkaliberalismin henkeen kuuluu nimittää mielipiteeksi mitä hyvänsä sutkautusta.

kimkorho: Emootiot ovat yksilön henkilökohtaisia kokemuksia, ja näiden arviointiin taidetta (jos kohta mitään muutakaan) opiskelleilla asiantuntijoilla ei olekaan minkäänlaisia eväitä. He toki tuntevat taiteen ulkokuoren ja kykenevät analysoimaan sitä hyvinkin yksityiskohtaisesti. Mutta mistä löytyisi yleistettävissä oleva yhtymäkohta tämän analyysikyvykkyyden ja musiikin keskeisimmän ja ainoan olemassaolon syyn, tunteen, kanssa?
 
Jokainen meistä tuntee itse, samoin kuin hengittääkin itse. Tunteet eivät kuitenkaan ole olemukseltaan yksilöllisiä, niin kuin eivät hengittämiseen tarvittavat keuhkotkaan ole. Että valtaosa ihmisistä ei ymmärrä tunteitaan, edes omiaan, ei muuta asiaa. Analysointikyky on tarpeellinen ja tunteet välttämätön ominaisuus kun taiteesta puhutaan. Yhtymäkohta löytyy mainitsemastani realistisesta asenteesta.
 
P.S. Erityistieteiden kuten psykologian erityisasioista en ala väitellä, lukekoon kirjasta ken tahtoo.

jazzmies:
Jos itsensä kouluttanut asiantuntija tai muuten näkemykselinen asiaansekaanunut sanoo jotakin painavaa, niin sitä sietäisi kuunnella.
 
Nythän vaan on sinänsä hankala tilanne, että ainakin kahdelta koulutetulta (minulta ja sinulta) tulee päinvastaista sanaa kys. kappaleesta. Kumpaa silloin tulisi kuunnella? Korkeammin koulutettua? Vai ratkaiseeko sanojan julkaisujen määrä tai laatu asiantuntija-statukseen, kun biisinteosta puhutaan? :)
 
Mutta jos markkuliini alkaa kehua 'Holy Diverin' riffiä, niin sillon tulee mieleen se, mihin laiskimuskin veromarkkojansa syytää, monivuotiseen koulutukseen.
 
Nyt täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, etten ymmärtänyt lauseen sisällöstä mitään, edes sitä vittuiltiinko siinä minulle. Lohdutuksekseni perheemme korkeammin koulutettu osapuolikaan (filosofian tohtori) ei ymmärtänyt lausetta. Eli kohautan olkapäitäni tyhmän kysyvä ilme kasvoillani. :D
 
Eli uskaltanen siten argumentoida, että 'Holy Diveristä' pitävät ihmiset luulevat kappaletta hyväksi, koska he eivät tunnusta sitä, että on olemassa absoluuttisesti hyvä ja huonoja kappaleita. He viittaavat aina makuasioihin.
 
Ei pidä paikaansa ainakaan minun kohdalla. :P
Toisaalta mä olenkin sillä tavalla pervo, että tunnustan avoimesti saavani posiitiivisia tunnereaktioita joistain ihan absoluuttisen huonoista musiikkikappaleista. Viimeisimpänä esimerkkinä Ruotsin ja Kreikan 2010 Euroviisukappaleet.

Holy Diver on hyvä biisi. Ärsyttävän hyvä, koska se jää päähän soimaan kuin jätkän humppa. Ostin levyn, kun se ilmestyi. En ole paljoa kuunnellut. Ei siitä tullut kulutusmusaa minun soittimeen, mutta Holy Diver on jäänyt elämään.

Onko näiden argumentaatioiden pohjalta siis oletettava, että Vinny Appice on yliarvostetuin rumpali?

jazzmies:
 
Eli uskaltanen siten argumentoida, että 'Holy Diveristä' pitävät ihmiset luulevat kappaletta hyväksi, koska he eivät tunnusta sitä, että on olemassa absoluuttisesti hyvä ja huonoja kappaleita.
 
Tottakai näin. Kuinkas muuten.
Paskaahan sen täytyy olla, kun ihan järjellä miettii.
Jos joku muuta väittää, niin jazzmies lyö nokan eteen sellaasen rätingin, että se ei voi olla hyvä biisi :)
Kyllä jokainen varmaan tykkää kuunnella ennemmin niitä ihan absoluuttisesti hyviä hittejä, vaikka ne saattais alkuun paskaltakin kuulostaa, kuin niitä, jotka vaan kuulostaa muka helvetin hyviltä ja saa jalat vipattamaan ;)

Sellainen jännä piirre on havaittavissa, että yleensä kovimat kriitikot ovat haluttomia nimeämään sitten niitä hyviä biisejä. :)

markkuliini: Sellainen jännä piirre on havaittavissa, että yleensä kovimat kriitikot ovat haluttomia nimeämään sitten niitä hyviä biisejä. :)
 
Helppo se paras biisi on todeta: Paranoid. Sitä niin kovasti toivotaan joka keikalla :-)

kazaa: Onko näiden argumentaatioiden pohjalta siis oletettava, että Vinny Appice on yliarvostetuin rumpali?
 
Kyllä kait. Jos oikein nyt olen käsittänyt, niin absoluuttisen paska sen täytyy olla. Älä anna hämätä sen, että se kuulostaa hyvältä ;)

markkuliini: Nythän vaan on sinänsä hankala tilanne, että ainakin kahdelta koulutetulta (minulta ja sinulta) tulee päinvastaista sanaa kys. kappaleesta. Kumpaa silloin tulisi kuunnella? Korkeammin koulutettua? Vai ratkaiseeko sanojan julkaisujen määrä tai laatu asiantuntija-statukseen, kun biisinteosta puhutaan? :)
 
Tässähän on kai sitäkin, että sinusta Holy diver kuulostaa ihan hyvälle ja siitä voi saada positiivisia tuntemuksia. Näin minäkin musiikista ja biiseistä ajattelisin ja tuntisin. Jazzmies taas nojaa ilmeisesti joihinkin pelkästään teoreettisiin yhtälöihin, mitä tulee biisin rakenteeseen ja ratkaisuihin. Sillä on ilmeisesti ne todella kattavat matemaattiset kaavat ja asetukset, millä mitataan onko joku biisi hyvä vai ei. Jumankauta, jos nyt otetaan vaikka Holy diver... Jazzmiehen mielestä se riffi ei täytä hyvän biisin yhtälöitä, kaavoja, asetuksia ja vaatimuksia, joten biisi on automaattisesti huono?
 
Toisaalta mä olenkin sillä tavalla pervo, että tunnustan avoimesti saavani posiitiivisia tunnereaktioita joistain ihan absoluuttisen huonoista musiikkikappaleista.
 
No eikö musiikin eläminen ja kokeminen pitäisikin perustua pääosin siihen, eikä mihinkään tunnekuolleeseen "psykopatiaan" ja akateemisiin, teoreettisiin ja näennäisiin arvoihin. Se on hienoa jos ihmiset on kouluttautuneet pitkälle musiikin maailmassa, mutta jos sitä käytetään vain narsistisena työkaluna tuohon tunnekuolleeseen tieteilyyn ja kaavoihin, niin voih.

markkuliini: Nyt täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, etten ymmärtänyt lauseen sisällöstä mitään, edes sitä vittuiltiinko siinä minulle. Lohdutuksekseni perheemme korkeammin koulutettu osapuolikaan (filosofian tohtori) ei ymmärtänyt lausetta. Eli kohautan olkapäitäni tyhmän kysyvä ilme kasvoillani. :D
 
Ehkä tämä oli nyt sitä metav*ttuilua, missä predikaatti (v-sana) jo lähtöviivoilla kompastuu omiin buutseihinsa kirjoittajansa toimesta.

Kyllä se musiikki peruustuu ennenkaikkea fiilikseen ja musiikin aiheuttamiin tunteisiin, ei matematiikkaan.

Cimble: Jazzmies taas nojaa ilmeisesti joihinkin pelkästään teoreettisiin yhtälöihin, mitä tulee biisin rakenteeseen ja ratkaisuihin. Sillä on ilmeisesti ne todella kattavat matemaattiset kaavat ja asetukset, millä mitataan onko joku biisi hyvä vai ei.
 
No eikö musiikin eläminen ja kokeminen pitäisikin perustua pääosin siihen, eikä mihinkään tunnekuolleeseen "psykopatiaan" ja akateemisiin, teoreettisiin ja näennäisiin arvoihin.
 
Hyviä pointteja, mutta ihan päinvastaista tarkoitan. 'Holy Diver' toteuttaa juuri sitä ennalta-arvattavinta yhtälöä, missä rakenne ja ratkaisut ovat tuoretta kuin eilinen patonki. Akateeminen teoriamaailma on todella luovaa tekemistä Ronnie James Dion tuotannon rinnalla, mitä valitettavasti edes Vinny Appicen uljas rumputyöskentely ei voi pelastaa.

jazzmies: Ehkä tämä oli nyt sitä metav*ttuilua, missä predikaatti (v-sana) jo lähtöviivoilla kompastuu omiin buutseihinsa kirjoittajansa toimesta.
 
Selitys kuulostaa loogiselta. :)
V-sanan kunniaksi laskettakoon, että kaatui saappaat jalassa. :D