MK73 29.08.2007 15:21:43 | |
---|
Tarkoitinkin, että mielestäni listalle pitäisi saada riittävän monen asiantuntijan kasaamat Suomen kaikkien aikojen k o v i m m a t rumpalit. Eikä kaupallisella menestyksellä ole välttämättä mitään merkitystä tällä listalla. Eli juuri laadukasta levytyshistoriaakin voi olla, mutta ei missään nimessä pelkästään kaupallisessa mielessä. Eli Dingon Quuppaa ei siksi laitettaisi tälle listalle vaikkapa Upi Sorvalin sijaan, että bändi jossa Quuppa rummutti, on myynyt enemmän kuin Sorvalin proggikset. Ja mielenkiintoista on myös se, että Kuoppiksen kovimmat rumputyöskentelyt eivät ole myyneet mitään verrattuna vaikkapa näihin Idols-levyihin... ;) Ja kummatkohan oikeasti ovat niitä kriteerejä miettiessä merkittäviä taidonnäytteitä... Kaupallinen huttu haisee, eikä sillä ole kuin rahallinen merkitys. Tuosta olen hiukan erimieltä. Kyllä mun mielestä, jos esitellään m e r k i t t ä v i ä suomalaisrumpaleita, mukana pitäisi olla niin Remu, Quuppa, Jussi 69 ja Tuuli Taimi yhtälailla kuin teknisemmät studiojermutkin. Ketään tunnettua ei tarvitsisi jättää pois. Yhtyeensä kautta menestynyt bändirumpali kun on monelle juuri se suurin esikuva. Tottakai Kuoppiksen tai Nykäsen vetämät fuusiolevyt on rumpalismissa mitattuna huikean kovia, mutta ne eivät sano suurelle yleisölle mitään. Sivuston tulisi palvella kaikkia rumpaleista kiinnostuneita. |
Gardiner 29.08.2007 16:36:51 | |
---|
Tottakai Kuoppiksen tai Nykäsen vetämät fuusiolevyt on rumpalismissa mitattuna huikean kovia, mutta ne eivät sano suurelle yleisölle mitään. Sivuston tulisi palvella kaikkia rumpaleista kiinnostuneita. Kyllä maar ihan hyvä pontti on tää, kyseessähän olis niinku henkilökuva, eikä pelkästään kuka on kovin tiluttaja pläjäys. "White collar conservatives, pointing their plastic fingers at me, hoping, that my kinds would die" Jimi Hendrix |
BigPapa 30.08.2007 12:44:01 (muokattu 30.08.2007 12:45:12) | |
---|
Heikki Sandren ja Rami Eskelinen olis must aika kiinnostavia, sekä Tapani Laastola. The real danger is not in longhairs or Rock'n'roll, but in thumbsuckers. |
Cimble 31.08.2007 08:08:35 | |
---|
Tuosta olen hiukan erimieltä. Kyllä mun mielestä, jos esitellään m e r k i t t ä v i ä suomalaisrumpaleita, mukana pitäisi olla niin Remu, Quuppa, Jussi 69 ja Tuuli Taimi yhtälailla kuin teknisemmät studiojermutkin. Ketään tunnettua ei tarvitsisi jättää pois. Yhtyeensä kautta menestynyt bändirumpali kun on monelle juuri se suurin esikuva. Tottakai Kuoppiksen tai Nykäsen vetämät fuusiolevyt on rumpalismissa mitattuna huikean kovia, mutta ne eivät sano suurelle yleisölle mitään. Sivuston tulisi palvella kaikkia rumpaleista kiinnostuneita. Aivan, myönnän tuon. Tarkoitinkin että listalla ei saisi liikaa suosia rumpaleita pelkän kuuluisuuden takia, tai etteivät myydyt levyt ole välttämättömyys. Ja onhan tämä niin pieni maa, että kaikki nuorison suosimat julkkisrumpalit, sekä massalle tuntemattomat taituritkin mahtuvat samaan syssyyn. :) Enkä tarkoittanut Quuppaakaan mollata, olihan Dingo niin merkittävä bändi. Lisäksi taisin olla joskus "hitusen" pienempänä jopa Dingo- ja Quuppa-fani ;) Vain fiilis määrää, vaikka tosin pitää nyt helvetti osata soittaakin. Mutta fiiliksellä tietysti! |
Gardiner 31.08.2007 10:13:34 (muokattu 31.08.2007 13:05:43) | |
---|
Rami Eskelinen olis must aika kiinnostava Tuppaa aina jäämään sen höpöttävän pianistikaverinsa jalkoihin ku puheenvuoroja jaetaan,mut jotenkin velmusti soittelee,kiinnostas kyl kuulla aatoksiaan ja mielteitään musiikista ja mualimasta. Edit. Off topic on vähän, mut sentään henkilökuvan tekijä Suomalainen. Onkohan kukaan nähny Kaurismäen Sonic Mirror leffaa, joka ymmärtääkseni on henkilökuva Billy Cobhamista? Oliks hyvä ? Katsomisen väärtti kukaties ? "White collar conservatives, pointing their plastic fingers at me, hoping, that my kinds would die" Jimi Hendrix .....,se äänteli omalla tavallaan: |
Nolte 31.08.2007 11:19:54 | |
---|
Kyllä sinne suomalaiseen versioon Drummerworldista on otettava kaikki niin soitannollisesti kunnostautuneet, kuin muuten vaan tunnetut rumpalit mukaan, että saadaan edes toistakymmentä nimeä kasaan. ;) .fhgkjlsdfgnakjlrghkjdf!!! |
MK73 31.08.2007 13:19:49 (muokattu 31.08.2007 13:36:07) | |
---|
Kyllä sinne suomalaiseen versioon Drummerworldista on otettava kaikki niin soitannollisesti kunnostautuneet, kuin muuten vaan tunnetut rumpalit mukaan, että saadaan edes toistakymmentä nimeä kasaan. ;) Harri Ala-Kojola Rami Eskelinen Remu Aaltonen Esko Rosnell Vesa Aaltonen Tomi Parkkonen Anssi Nykänen Tomi Salesvuo Kari "Miri" Miettinen Jartsa Karvonen Jaska Lukkarinen Heikki Tikka Sakari Löytty Sami Kuoppamäki Heikki Malmberg Edward Vesala Tommi Rautiainen Heikki Sandren Anssi Sopanen Kalle Torniainen Juha "Quuppa" Seittonen Jari Kettunen Tuuli Taimi Jaska Raatikainen Jukka Nevalainen Upi Sorvali Olavi Louhivuori Markus Ketola Risto Niinikoski Laura ? (Indica) Jukkis Uotila Hanne Pulli Okko Laru Keimo Hirvonen Jussi 69 Janne Haavisto Ippe Kätkä Alf Forsman Mikko Kaakkuriniemi Marko Timonen Aku Syrjä Sampo Haapaniemi Teppo Mäkynen Tapani "Nappi" Ikonen Toni Porthen Ilpo Kallio Kari Saaristo Mika Kallio Teijo "Twist Twist" Erkinharju Tero Kling Sami Lehto Jani Auvinen Mika Karppinen Ronnie Österberg Reiska Laine Leevi Leppänen Matti Oiling Atte Sarkima Sami Järvinen Mikko Hassinen Jan Pethman Kai Hahto Tapio "Mongo" Aaltonen Tapani Laastola Jussi Lehtonen Zarkus Poussa Mirka Rantanen Harri Seppälä Harri Kinnunen Markku Ounaskari ..ja ketäs niitä onkaan? Siinä nyt parikymmentä ensihätään :) Ai niin perhana.. Hollmi, Jazzmies... Sori, listaaminen ei ole keskustelua, mutta en malttanut.. |
Nolte 31.08.2007 15:04:29 | |
---|
Sori, listaaminen ei ole keskustelua, mutta en malttanut.. Jep, hyvä hyvä. Tuossa kommentissani oli kansamme pienuuteen ja sitä kautta eri alojen erikoisosaajien vähyyteen viittaavia humoristisia sävyjä, jonka varmasti oivallisesti oivalsitkin, mutta sanonpa kuitenkin varmuuden välttämiseksi. :) .fhgkjlsdfgnakjlrghkjdf!!! |
Jaska 31.08.2007 22:35:39 | |
---|
Sori, listaaminen ei ole keskustelua, mutta en malttanut.. Olisit nyt edes pistäny aakkosjärjestykseen :p |
Pieni rumpalipoika 31.08.2007 22:42:16 | |
---|
Olisit nyt edes pistäny aakkosjärjestykseen :p Joo ja paremmuusjärjestykseen ;D Mua ehkä kiinnostais tietää millasta ammattirumpalin elämä oli joskus muinoin Suomessa - siis silloin, kun ei oikein ollu vielä mitään koulutusta ja silti tehtiin pop-musiikkia täysillä, kaikki opeteltiin levyiltä matkimalla ja rundattiin pää märkänä tyyliin häkäpönttödösillä ;D Niinku tohon henkilökuvaan liittyen... Rummut nurin ja nussimaan! |
MK73 01.09.2007 10:57:48 | |
---|
Olisit nyt edes pistäny aakkosjärjestykseen Aakkos- tai muullakaan järjestyksellä ei tässä ollut merkitystä. Mutta se, että viiden miljoonan väestöpohjasta (pelkästään LA:n metropolialueella porukkaa n. 14 milj.) voi äkkiä luetella kuutisenkymmentä suht. tunnettua, ansioitunutta ja mielenkiintoista rumpalia, on minusta ihan hyvin. Pienellä vaivannäöllä nimiä saisi helposti kasaan toisen mokoman. Sitä vaan, että tälläkin palstalla, rumpaleista puhuttaessa kotimaiset osaajat unohdetaan vieläkin liian usein. Tai mainitaan korkeintaan pari-kolme tyyppiä. Okei, "suuresta maailmasta" ne mallit ovat Suomeenkin tulleet. Siellä on joka alalla pidemmät perinteet kuin täällä takametsissä. Toisaalta, ei se rumpujensoitto ole kai Härmässä sen ihmeellisempää tahkoamista kuin Briteissä tai Jenkeissäkään.. |
Cimble 04.09.2007 08:30:43 (muokattu 04.09.2007 08:40:43) | |
---|
..ja ketäs niitä onkaan? Siinä nyt parikymmentä ensihätään :) Ai niin perhana.. Hollmi, Jazzmies... Siinä oiskin hommaa alkaa selaamaan suomalaisia bändejä läpi eri aikakausilta ja aina kerta kerran jälkeen muistaa taas joku listalle kuuluva nimi ;) Mutta eipä noita nimiä tosiaan Suomen oloissa saisi hirveetä määrää revittyä. Ite kun miettii niin eipä tuohon listaasi tule tällä minuutilla monta lisäystä mieleen: Jussi Parkkonen Pecu Cinnari Matti Takala Pelle Miljoona (kai myöskin rumpali) Lacu Lahtinen Rasmuksen juippi Onkai noita vielä muutama kymmentä lisääkin, kuka noita äkkisiltään saa mieleen... :) edit: Ja tietysti Eläkeläisten rumpali, kuka se niistä olikaan... ;) Vain fiilis määrää, vaikka tosin pitää nyt helvetti osata soittaakin. Mutta fiiliksellä tietysti! |
Gardiner 04.09.2007 09:09:56 | |
---|
edit: Ja tietysti Eläkeläisten rumpali, kuka se niistä olikaan... ;) Khristhian vhoutilhainenh . "White collar conservatives, pointing their plastic fingers at me, hoping, that my kinds would die" Jimi Hendrix .....,se äänteli omalla tavallaan: |
Twistaribasari 30.12.2007 19:58:58 | |
---|
Lordin Kita! Se ois sopiva. Punkkii, thrashii, hevii, mitä vaan rock n' rollista raskaanpaan! |
Mikko A 31.12.2007 14:38:27 (muokattu 31.12.2007 14:40:51) | |
---|
Antti Lehtinen, Sipe Santapukki ja Kaasu. ...ja tietysti Ari Koivunen XD The space is filled with orbiting children. |
kissu 08.01.2008 16:18:13 | |
---|
Lacu - Hanoi Roxx. |
welho 11.01.2008 12:44:14 | |
---|
Ari Toikka Lacu Twist Kaasu Kaakkuri Jussi 69 Anssi Nykänen Matti A. Takala Nuo nyt alkuun.. Kai niillä jotain kerrottavaa olis:) www.welhodrum.com, www.myspace.com/welhodrum |
gulfstream650 17.01.2008 19:27:26 | |
---|
Haluan nähdä Welho Siuruaisen pitämän rumpukoulun dvd:llä. Sen tulen myös todennäköisesti saamaan. Ari Toikka Lacu Twist Kaasu Kaakkuri Jussi 69 Anssi Nykänen Matti A. Takala Nuo nyt alkuun.. Kai niillä jotain kerrottavaa olis:) Svengaa kuin saksanhirvi. |
komppianddi 17.01.2008 20:35:50 | |
---|
Raatikainen, ei kahta sannaaa |
Gardiner 17.01.2008 20:39:30 | |
---|
"Elukka" Raatikaisella ois kyl hyvät tarinat ja kelpo mättöö. TV 1:n prime timeen henkilökuva ois paikallaan. Isänmaan asialla. :-D "We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix |