![]() 04.01.2007 15:52:35 | |
---|---|
On mahdollista. Useat täysin itseoppineetkin kyllä soittavat rudimentteja, vaikkeivat niitä tunne. Matkimalla opittuja kuvioita, niille ei vaan osata antaa nimeä. Jopa näissä nykyisin suosituissa "nopeuskilpailuissa" pärjää paremmin tarvittaessa, kun on malttanut tahkota tekniikan kuntoon. Irvistelemättä. Kyllä ne pirusti helpottavat helpottavat kehittymistä, soitti sitten millä tahansa tyylillä. Itseoppineet kaverit ovat usein oppineet taitonsa raa'alla työllä ja väkisin läpi harmaan kiven - metodilla. Se, että asiat opettelee hieman teoreettisimmista lähtökohdista helpottaa (=nopeuttaa) hommaa huomattavasti. No, toisaalta rudimentit ovat vain yksi osa soittoa eli niillä ei kannata sen enempää jäädä leijumaan. Itse niitä on tullut vaihtelevasti treenattuja, käytän niitä soitossa (tarkoituksella tai sattumalta), mutta en edes muista niiden kaikkien nimiä kysyttäessä saati tunnista kaikkia. Rudimentit - hyvä renki mutta huono isäntä. Kapulakieli = rumpalien oma kieli. | |
![]() 04.01.2007 16:13:23 | |
On mahdollista. Useat täysin itseoppineetkin kyllä soittavat rudimentteja, vaikkeivat niitä tunne... Matkimalla opittuja kuvioita, niille ei vaan osata antaa nimeä... Itseoppineet kaverit ovat usein oppineet taitonsa raa'alla työllä ja väkisin läpi harmaan kiven - metodilla... Se, että asiat opettelee hieman teoreettisimmista lähtökohdista helpottaa (=nopeuttaa) hommaa huomattavasti. Jepulis! Miksi keksiä pyörä joka kerta uudestaan... Less is less | |
![]() 04.01.2007 18:31:46 (muokattu 04.01.2007 18:32:02) | |
Vaikka vaste ei ollutkaan minulle suunnattu, tartun tähän siitä huolimatta. Tunnustan olevani varsinainen ogelispede, joka on käynyt koulun siellä ja jäänyt sinne opettamaan. Eli varsinainen superSPEDE! Toisaalta olen varsin huojentuntut siitä, että olen ogelispede. Minun ei tarvitse millään tavalla enää todistella olevani rokrok, koska ensimmäisestä päivästäni siellä spedeily johti munattomuuden ylivaltaan. Kannattaa kuunnella Juice Leskisen kappale 'Oulunkylä / Åggelby', siinä lauletaan suorat sanat työpaikastani ja siellä tehtävästä musiikista. Uskon ja toivon ettei heitto ollut suoranaisesti PJK:n päälle heitetty, vaan yleisesti pop/jazzmusiikin opiskelun aiheuttavaa stereotyppistymistä vasten. Tottakai opinnot päättänyt kuulostaa ohjaajiensa vaikutuksella joiltakin osin "standardilta", sillä opiskelijat harjoittelevat myös "standardia" kamaa. Keskiverto opiskelija, kuten minä, on melko standardi, ja friikithän tai itseohjautuvat eivät tunnetusti kauaa olekaan talossa viipyneet. Se on molempien osapuolien etu. Mutta toisaalta minä, keskiverto-superogelispede, olen saanut työllistettyä itseni spedeilyllä ja ohjaan lisää ihmisiä spedeilyn pariin. Ja se on mahtavaa se. Eipä tarvitse enää tehdä keskivertokeikkoja superjuntti-idioottien kanssa pitkin Härmää ja nähdä soittokaverieni intohimon ja soittotaidon ruostumista eikä päihdeongelmaista turoilua enää päivääkään, jos sitä en tahdo. Ennen vahvasti uskoin että muusikot ovat paratiisiin valittuja ja todellisia henki-olioita, mutta aikojen saatossa lähes jokaisesta on paljastunut suunnattomia urpoja sekä bisnes, logiikka, logistiikka ja muissa ammatillisissa asioissa keikkamatkalla Nurmekseen. Pidän varsin anteeksiannettavana sitä, että rokrok vähenee ja tilalle tulee ripaus ogelispedeä ja aimo annos kaikenlaisia muusikon yleistaitoja, jotta saisi vaikka asunnon ostetuksi tekemällä musiikkia. Siis muusikkona. Toki sitä pitää harrastaa itsensä ilmaisua "artisti maksaa" -periaatteella, niin kuin minäkin teen koko ajan opettajan työni ohessa, sillä muuten minulla ei ole mitään mitä opettaa. Tällä hetkellä kirjoitan graduani Philly Joe Jonesista ja se on sitä mitä opetan ja samalla artisti, siis minä, maksaa sen kaiken työtunteina. Ja muusikko on ihminen, joka toimii musiikin esittäjänä, tekijänä tai tuottajana ammatillisissa yhteyksissä joko päätoimisesti tai sivutoimisesti. Loistava kirjoitus, plussaa. Harva on seppä syntyessään,eikä kovin moni vielä kuollessaankaan. | |
![]() 21.01.2007 13:17:09 | |
Väittääkö joku tosissaan, että tossa Lipsasten versiossa ois haissut yhtään hiki ja pieru ja sperma ja pesemättömät ulkosynnyttimet? Musta se oli just niin varovaista, hajutonta ja mautonta (sanan kahdessa merkityksessä) kuin... niin - kuin mistä tää koko vääntö lähti liikkeelle! Eli sori Hollmi, en mä sieltä sitä hikeä haista. Duunarin kyllä. meikä tuli tähän palstalle kattomaan että mitähän noista rudimenteistä on täällä sanottu. Tulikin sitten siihen tulokseen että olen treenannut niitä turhaan. Huomasin että olenkin aina tykkännyt musiikissa hien, pierun, sperman ja pesemättömien ulko synnyttimien hajusta. taidan alkaa täst edes itse haista niiltä ja fanitan vaan bändejä jotka haisee noilta. No hei, onhan se nyt tosiaan! | |
![]() 27.01.2007 12:14:31 | |
![]() 27.01.2007 13:24:06 | |
http://img151.imageshack.us/img151/208/rudimentsfe5.jpg ja http://img249.imageshack.us/img249/5410/rudiments2jb9.jpg Kiitti näistä! Meitsikin 5-6 vuotta rumpuja soittanut, mutta rudimentteihin en ole tietoisesti kajonnut. Pitäsköhän huvikseen kokeilla. I let my moustache do the talkin'. | |
![]() 28.01.2007 15:38:05 | |
meikä tuli tähän palstalle kattomaan että mitähän noista rudimenteistä on täällä sanottu. Tulikin sitten siihen tulokseen että olen treenannut niitä turhaan. Huomasin että olenkin aina tykkännyt musiikissa hien, pierun, sperman ja pesemättömien ulko synnyttimien hajusta. taidan alkaa täst edes itse haista niiltä ja fanitan vaan bändejä jotka haisee noilta. Tiedätkö sä mitä sana funk tarkottaa? | |
![]() 28.01.2007 21:22:24 | |
Bonham käyttää soitossaan paljon rudimentteihin pohjautuvaa materiaalia, esimerkiksi 'Immigrant Songin' paradiddle-idea. Mun täytyy nyt laittaa tämmönen (vielä, rumputuntien otto alko just) hieman yksinkertaisemmin rumpujen soittoa ajattelevan kommentti, että kun kuulee tuommosen biisin bassoraidan niin minä ainakin, (kuten kaikki vähänkin rumpuja bändin kanssa soittaneet) laittaisin bassoa myötäilevän beatin ko. biisiin(mikä siinä onkin) enkä ajattelisi että se on paradiddlen kaltainen beatti. Eli pointti on että mun ei tarvitse tietää mikä paradiddle kuvio on laittaakseni ko. beatin ko. biisiin. Täytyy nyt tällä foorumilla kun ollaan, erikseen mainita että en yritä vidduilla kellekään, tää tuli vaan mieleen. Capish! | |
![]() 28.01.2007 22:25:55 (muokattu 28.01.2007 22:29:30) | |
Eli pointti on että mun ei tarvitse tietää mikä paradiddle kuvio on laittaakseni ko. beatin ko. biisiin. Mutta siitä huolimatta se ei poista sitä tosiasiaa, että sama rytmi löytyy paradiddlesta. Ja kun tietää paradiddlen ja rumpusetin mahdollisuudet, voi sitä voi harjoitella monin eri tavoin. Tietysti jos haikara tuo 1 000 000 bassokuviota, ei tarvitse tietää paradiddlesta mitään. Mutta taas jos haluaa oppia soittamaan rumpuja ja hankkimaan hyvän tekniikan, ei ole rudimenttien voittanutta. Maailman paras bändibasistikaan ei voi harjoitella puolestasi, joten haikara tuo sitten helmiä sioille. Amatöörit eivät oikeasti nauti musiikista ammattilaisia enempää - amatöörit eivät vain oikeasti osaa soittaa. | |
![]() 29.01.2007 01:09:19 | |
Tiedätkö sä mitä sana funk tarkottaa? Eiks se oo jotain nussimista? "Toi katu-uskottavuus läppä on oikeesti niin loppuun hinattu lehmä et ei oo tosikaan." -Roberto | |
![]() 29.01.2007 20:50:29 | |
Mutta siitä huolimatta se ei poista sitä tosiasiaa, että sama rytmi löytyy paradiddlesta. Ja kun tietää paradiddlen ja rumpusetin mahdollisuudet, voi sitä voi harjoitella monin eri tavoin. Joo eikäku mä vaan mietin tota lausetta että Bonham käytti soitossaan paljon rudimentteihin pohjautuvaa materiaalia niin eikö se viittaa siihen että Bonham olis saanu noista rudeista idean tuhon beattiin. Mielestäni asia voi olla niinkin ettei Bonham ajatellut hevonvidduakaan rudimentteja kun tuon beatin ko. biisiin päätti laittaa. Ja joku nyt huomasi vain että siinä kuulee sen paradiddle idean. Mutta en tiedä, voi olla että vuoden päästä oon samaa mieltä kanssas tietämyksen kartuttua. Tietysti jos haikara tuo 1 000 000 bassokuviota, ei tarvitse tietää paradiddlesta mitään. Mutta taas jos haluaa oppia soittamaan rumpuja ja hankkimaan hyvän tekniikan, ei ole rudimenttien voittanutta. Maailman paras bändibasistikaan ei voi harjoitella puolestasi, joten haikara tuo sitten helmiä sioille. Joo näin se varmasti on, mutta meinaatko tosiaan tolla helmi/sika läpällä vihjata ettei rudimentteja osaamaton rumpali voi kuulostaa hyvältä tai tehdä bändin/basistin kanssa hyviä biisejä? Haikara on muuten kaunis lintu. Capish! | |
![]() 29.01.2007 21:21:17 | |
Sanonpahan vaan että kannattaa harjotella rudimentteja. Siinä kehittyy nopeus ja (mikä se sana on?) kordinaatio?. | |
![]() 30.01.2007 09:40:20 | |
Joo näin se varmasti on, mutta meinaatko tosiaan tolla helmi/sika läpällä vihjata ettei rudimentteja osaamaton rumpali voi kuulostaa hyvältä tai tehdä bändin/basistin kanssa hyviä biisejä? Hyvällä tsägällä kyllä. Mutta jos haluaa pelkällä rumpujen soitolla joskus vaikka rakentaa omakotitalon, täytyy tsägän olla todella hyvä. Itselläni rudimentit varmistivat selustani ja nyt on 180 m2 + 112 m2 talousrakennus, jossa on muutama laatusetti. Ihan näin vihjeenä. Amatöörit eivät oikeasti nauti musiikista ammattilaisia enempää - amatöörit eivät vain oikeasti osaa soittaa. | |
![]() 30.01.2007 11:59:18 | |
jos haluaa pelkällä rumpujen soitolla joskus vaikka rakentaa omakotitalon Tämä on hyvä pointti, arkirealisimia. Samainen pointti jää usein täällä eri keskusteluissa selventämättä ja sitten saadaan aina näitä "nuoret maailmanvalloittajat vs. vanhemmat realistit" väittelyitä. Molempia toki tarvitaan ja jossain niiden välimaastossa on sitten niitä välimallin ideologeja, paljon mielenkiintoista sielläkin. Tuskinpa Jazzmieskään ihan koko sieluansa vielä on myynyt ja kohtahan se taas monen nuorukaisenkin sielun hinta tipahtaa;-) Sometimes more is more | |
![]() 30.01.2007 13:59:24 | |
Tämä on hyvä pointti, arkirealisimia. Samainen pointti jää usein täällä eri keskusteluissa selventämättä ja sitten saadaan aina näitä "nuoret maailmanvalloittajat vs. vanhemmat realistit" väittelyitä. Molempia toki tarvitaan ja jossain niiden välimaastossa on sitten niitä välimallin ideologeja, paljon mielenkiintoista sielläkin. Tuskinpa Jazzmieskään ihan koko sieluansa vielä on myynyt ja kohtahan se taas monen nuorukaisenkin sielun hinta tipahtaa;-) Naulan kantaan. Nettifoorumeille tyypillisesti tässäkin ketjussa provokaation voima on luonnottoman suuri. Omien juttujen takana pitääkin seistä, mutta rajansa kaikella. Jazzmiehellähän on mitä osuvimpia pointteja ja mies varmasti tietää, mistä puhuu, mutta jo allekirjoituksen ironinen (?) "amatöörit eivät vain osaa soittaa" saattaa pahoittaa monen amatöörin mielen. Foorumeilla kirjoitellaan nimimerkkien suojassa ja keskustelu on myös sen mukaista; asiat tuppaavat kärjistymään ja lillukanvarsiin takertumalla ketjut täyttyvät nahistelusta ja turhanpäiväisestä väittelystä. I let my moustache do the talkin'. | |
![]() 31.01.2007 08:32:15 | |
Voihan aina yrittää muutenkin. Tekee "Kim Heroldit": Näyttää hyvältä (Dieselin nahkatakki päällä). Siinä kaikki :-) http://www.vistalites.com/collection/mikahollstrom.htm | |
![]() 31.01.2007 08:37:28 (muokattu 31.01.2007 08:40:01) | |
Nyt kun rudimenteista jauhetaan, niin löytysköhän mistään hyvää esimerkkiä siitä, miten tuo ruff soitetaan oikeaoppisesti? Itsellä on jonkunlainen idea miten tuo toimii, mutta ois kiva saada varmistus, että olen ymmärtänyt sen oikein? Nuotinnoskaan ei auta, kun en osaa niitä vielä tarpeeksi hyvin lukea, että voisin soveltaa sen suoraan soittoon. Eli ääninäyte tai videopätkä ois rok. Vois kyllä täältä joku kovemman sortin soittaja tehdä vaikka youtubeen tuommoisen oppitunnin tai pari noista rudimenteistä, ainakin itselle on helpompi oppia jos ihan näkee käytännössä miten niitä kannattaa treenata ja miten niitä voidaan hyödyntää soitossa. Minä olen paradiddlejä naputellut jo pidempään eikä vieläkään tule mieleen miten tuolla tietyllä käsijärjestyksellä heitetään joku kuningasfilli. :) EDIT: Mutta taas toisaalta, tämäkin jo menee jotenkuten, kun sai hyvän esimerkin miten tuota käytetään: http://www.welhodrum.com/Treeni2.wmv Jos joku olisi lyönyt eteen tuon käsijärjestyksen "OvvOvvOvvOVOOVooVooVooVoVV" ja sanonut, että soitappa siitä jotain, niin ei varmasti olisi auennut koko homma. "I have a cunning plan" -Baldrick | |
![]() 31.01.2007 08:44:09 | |
Jos joku olisi lyönyt eteen tuon käsijärjestyksen "OvvOvvOvvOVOOVooVooVooVoVV" ja sanonut, että soitappa siitä jotain, niin ei varmasti olisi auennut koko homma. Minulle tuo on kyllä hyvinkin selvä. Ruffissa on iskun edessä kaksi hiljaisempaa lyöntiä: vvO esimerkiksi. Mutta ei taida tästä olla sinulle apua... http://www.vistalites.com/collection/mikahollstrom.htm | |
![]() 31.01.2007 09:14:41 (muokattu 31.01.2007 09:28:43) | |
Auttaako tämä: http://www.vicfirth.com/education/rudiments/31drag.html (siihen ruffiin) Hyödyntäminen, noh, nuo hiljaisemmat tuplaiskut lyödään esim. bassorummun eteen kompissa. Eli periaatteessa kädet tekevät juuri tuon kaksi hiljaista nuottia ja yksi normaali nuotti "iskusarjan", missä bassorumpu tulee normaalin nuotin kanssa yhtäaikaa. Oon kyllä aika toivoton näissä selitys hommissa.... ettäjotta | |
![]() 31.01.2007 10:14:42 | |
Auttaako tämä: http://www.vicfirth.com/education/rudiments/31drag.html (siihen ruffiin) Jahas, nytkö ne on saaneet sitten nuo videot toimimaan, kuukausi sitten yritin tapella noita näkymään mutta ei sitten millään auennut. Siitä selvisi, että oikein olen ymmärtänyt ja treenannut. :) "I have a cunning plan" -Baldrick | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)