Rummut: soittaminen ›

Minä en pidä sitä pahana, että hiukan kiilaa. Tuo nykymallinen "Pro Tools-rokki" on kyllä hyvin tempossa, mutta mielestäni kompissa pitää olla hienoista eloa, niin paremmin vörkkii.
 
Amen! Samoin mielestäni henkeä pidättäen vedetyt kiilafillit esim. kertsiin sisään toimivat usein ihan kybällä. Rumpalikollegoilta niistä kuulee kyllä järjestään itkua.

hollmi-5: Minä en pidä sitä pahana, että hiukan kiilaa. Tuo nykymallinen "Pro Tools-rokki" on kyllä hyvin tempossa, mutta mielestäni kompissa pitää olla hienoista eloa, niin paremmin vörkkii.
 
Niin minäkin ihan kiusalla heitin tuon, eihän noin pienellä heitolla ole mitään merkitystä. Ainakaan treeneissä ja vielä vähemmän livenä. :). Ja aina kannatan elävyyttä soittamisessa. Huomasin tuon heiton sattumalta, kun jotenkin klikkasin mediaplayer-soitinta biisin alusta biisin loppuun. Ihme kyllä tempoero pisti minun puurokorvaan. Oisko johtunu siitä, että soitto oli muuten suht tarkkaa.
 
Ja eihän kukaan pidä absoluuttista tempoa ilman klikkiä. Melko varmalla otteella vetelit, kun juhlimisesta huolimatta heitto alusta loppuun pysyi neljän bpm:n sisällä :)
 
Nolte: Mitä vikaa siinä on, jos (varsinkin rokkimusassa) tempo nousee loppua kohti? Ihan olen nähnyt/kuullut "paremmissakin" piireissä...

EDIT: Ihan siis livehommia tarkoitin.
 
Kyllähän yleensä sitä temmon pitämistä samana voidaan pitää pyrkimyksenä. Eli mitä enemmän tempo kusee, sitä enemmän siinä on vikaa. Temmon huojuminen olisi syytä pitää mahdollimman pienenä, niinkuin Hollmi näyteessään varmoin ottein onnistui. Varsinkin livenä, koska silloin harvemmin on muita kikkoja korjata epätasaisuuksia soitossa (jos klikkiä ei ole). Myös rokkihommissa. Ei sitä nostatusta ja fiilistä kannata yrittää luoda biisiin tempon kiihdyttämisen muodossa. Biisin lähtötempo on otettava sellaiseksi, että se voi myös loppua mahdollisimman samaan. Tahtilajien muuttumiset eivät periaatteessa vaikuta tähän, jos tempo käy matemaattisesti muuten samaan.
 
Eri asia jos tempoa muunnetaan varsin tarkoituksellisesti niin kuin ennen vanhaan oli taiteellisena vapautena, koska erinäisiin seikkoihin ei kiinnitetty niin paljoa huomiota. Nykyään vaan kaikki pitää olla lähtökohtaisesti tarkassa tempossa, että varsinkin studiomateriaalia saadaan leikata, liimata ja sovittaa mahdollisimman helposti. Eli tällaiset tarkoituksellisetkin biisin osat toisistaan erottavat tempon heitot ovat nykyään jo kai melko harvinaisia: http://www.youtube.com/watch?v=zCjQqKCLkis

passe: Amen! Samoin mielestäni henkeä pidättäen vedetyt kiilafillit esim. kertsiin sisään toimivat usein ihan kybällä. Rumpalikollegoilta niistä kuulee kyllä järjestään itkua.
 
No tässä yksi kollega taas itkee. :) Mutta sen kiilan voimakkuus on kai melko aavistuksenomainen juttu. Jos se selkeästi menee hätiköidyn kuuloisesti, niin en tiedä. Sellaiset merkittävät kertsien lähtöfillit kyllä toimivat parhaiten, jos niissä on se tyyli ja voima, sekä ennen kaikkea, jos ne saa menemään tarkasti tempoonkin, eli naatiskellen. Joskus olen jopa kuullun kehuttavan jotakin rumpalia, joka osaa soittaa silleen aavistuksenomaisesti jälkeen, eli ikäänkuin jarruttaa ilman temmon hidastumista. Kuulostaa kuulemma herkulliselle.

Cimble: Kyllähän yleensä sitä temmon pitämistä samana voidaan pitää pyrkimyksenä. Eli mitä enemmän tempo kusee, sitä enemmän siinä on vikaa. Temmon huojuminen olisi syytä pitää mahdollimman pienenä, niinkuin Hollmi näyteessään varmoin ottein onnistui. Varsinkin livenä, koska silloin harvemmin on muita kikkoja korjata epätasaisuuksia soitossa (jos klikkiä ei ole). Myös rokkihommissa. Ei sitä nostatusta ja fiilistä kannata yrittää luoda biisiin tempon kiihdyttämisen muodossa. Biisin lähtötempo on otettava sellaiseksi, että se voi myös loppua mahdollisimman samaan. Tahtilajien muuttumiset eivät periaatteessa vaikuta tähän, jos tempo käy matemaattisesti muuten samaan.
 
Eri asia jos tempoa muunnetaan varsin tarkoituksellisesti niin kuin ennen vanhaan oli taiteellisena vapautena, koska erinäisiin seikkoihin ei kiinnitetty niin paljoa huomiota. Nykyään vaan kaikki pitää olla lähtökohtaisesti tarkassa tempossa, että varsinkin studiomateriaalia saadaan leikata, liimata ja sovittaa mahdollisimman helposti. Eli tällaiset tarkoituksellisetkin biisin osat toisistaan erottavat tempon heitot ovat nykyään jo kai melko harvinaisia: http://www.youtube.com/watch?v=zCjQqKCLkis
 
Tässä tapauksessa se onkin meillä sitten täysin tarkoituksellinen taiteellinen tehokeino. :) Nojoo, mutta en itse koe rokin paahdossa pientä tempon nousua ollenkaan pahana. En tavoittele sitä, mutta jos nousee, niin nouskoon.

Kunpa saataisiin tänne joku biisin tunteva kaheksankyt-lukulainen Rockin Suomen Metsuri kommentoimaan, että mites tämä Vitosen Holmin porukan versio rullaa? ;)
 
En tiiä. Pitää muistaa että kiilaaminen ja tempon nopeutuminen on kaksi eri asiaa. Molemmilla on aikansa ja paikkansa.

Kailis: En tiiä. Pitää muistaa että kiilaaminen ja tempon nopeutuminen on kaksi eri asiaa. Molemmilla on aikansa ja paikkansa.
 
Äääh! Sääh... :) Entäs tempon kiilaaminen paikalleen ajallaan?

Nolte: Tässä tapauksessa se onkin meillä sitten täysin tarkoituksellinen taiteellinen tehokeino. :) Nojoo, mutta en itse koe rokin paahdossa pientä tempon nousua ollenkaan pahana. En tavoittele sitä, mutta jos nousee, niin nouskoon.
 
Kuunnelkaa 60-luvun sinkkuhittejä alusta loppuun ja sitten alusta uudestaan. Huomaatte että lähes kaikki biisit ovat nopeutuneet loppua kohti. Silloinhan ei klikkiä vielä tunnettu. Yksi harvoista joka yleensä pysyi tempossa oli Ringo!

hansakemanelius: Huomaatte että lähes kaikki biisit ovat nopeutuneet loppua kohti.
 
Tempon nouseminen on täysin sekundaarinen juttu, jos musiikissa ei ole käytetty koneita. Kun ei ole käytetty koneita, ei ole olemassa myöskään tasaista pulssia inhimillisessä toiminnassa. Pulssi ja tempo venyy ja huopuu suuntaansa jatkuvasti riippuen musiikin tapahtumista kokonaisuudessaan. Kiihtyminen johtuu lähes aina koko bändistä ja intensiteetin kasvamisesta. Jos alkaa sleebata näissä tempoissa, sen huomaa sitten helpommin, kun putoaa "käsky" poijeti. Mun mielestä on totaalisen turhaa mäkättää edes huumorilla kiihtymisestä välillä 112-116 im.

Tempo elää usein A- ja B-osien välillä, jos groovessa tapahtuu muutoksia tai esim. laulussa aletaan synkopoida enemmän. Tuossa Hollmin kipaleessa tempo säilyy tosi hyvin, mutta taitteissa ja virvelifilleissä tapahtuu horjahduksia, eli pikku kiilaamista muttei hälyttävää tempon karkaamista. Esteettisesti minulla olisi paljonkin kommentoitavaa koko yhtyeen rytmisestä toiminnasta, mutta se onkin sitten toinen juttu.

Tämä oli sellainen treeniotto, joka jokaiselle soittajalle annetaan tutkittavaksi ja kuunneltavaksi. Omaa soittoa ja yhteissoittoa kuuntelemalla sitten varsinainen sovitus tehdään ja yleensä se on karsitumpi ja tiukempi. Komppiryhmän osalta otamme aina yhtenäisemmän linjan. Eli sovimme, miltä osin linjaa muutetaan. Samoin kitaristit kuuntelevat oman osansa ja sopivat, miten tehtävät jaetaan ja kiipparistille esitetään näkemyksiä myös. Kun ei ole sovittajaa, niin sovitetaan yhdessa.
 
Täytyy tunnustaa, että oli toinen kerta, kun bändi soitti ko. biisin. Kun meillä on porukka levällään, ei treenejä saada montaa vuoteen. Silloin ajankäyttöä on pakko miettiä. Ratkaisuna on nämä nauhoitukset ja niiden analysointi.
 
Tämmöisiin hommin Zoom H4n on varsin erinomainen väline.

Kaksi sanaa; Keith Moon.

hansakemanelius: Kuunnelkaa 60-luvun sinkkuhittejä alusta loppuun ja sitten alusta uudestaan. Huomaatte että lähes kaikki biisit ovat nopeutuneet loppua kohti. Silloinhan ei klikkiä vielä tunnettu. Yksi harvoista joka yleensä pysyi tempossa oli Ringo!
 
Eikä tainnut 70-luvullakaan vielä olla mitenkään itsestäänselvyys, klikki.

jazzmies: Mun mielestä on totaalisen turhaa mäkättää edes huumorilla kiihtymisestä välillä 112-116 im.
 
Miksi et salli huumoria? Parempi harrastaa huumoria, kuin mäkättää ihan tosikkona, niin kuin jotkut täällä tekee...
 
Tempo elää usein A- ja B-osien välillä, jos groovessa tapahtuu muutoksia tai esim. laulussa aletaan synkopoida enemmän
 
Miten usein keskimäärin ja minkä verran sen varaa elää kussakin tapauksessa? Ja onko se jopa suotavaa, vai vain tahatonta ja merkityksetöntä? Entä mahdollinen C-osa tai kertsi? Entä jos laulussa ei juurikaan synkopoida? MIten näiden kaikkien lisäkysymysten vastaukset sovelletaan kunkin musiikkityylin ja eri tahtilajien välillä? Mites biisin alkuperäinen lähtötempo voisi vaikuttaa kussakin tapauksessa? Entä otetaanko kunkin rumpalin ominaisuudet ja kunkin biisin luonne huomioon? Entä muun bändin vaikutus? Luettele tempon mahdollisimman hyvän pitämisen huonot puolet, ja eikö biisi elä silloin tarpeeksi?
 
Kirjoita kirja "Tempon ainoat totuudet". Kyllä luulis sinun koulutuksella, taidoilla, kokemuksella ja näennäiskoristeellis-teknisellä tekstillä onnistuvan.

hansakemanelius: Kuunnelkaa 60-luvun sinkkuhittejä alusta loppuun ja sitten alusta uudestaan. Huomaatte että lähes kaikki biisit ovat nopeutuneet loppua kohti. Silloinhan ei klikkiä vielä tunnettu. Yksi harvoista joka yleensä pysyi tempossa oli Ringo!
 
No Ringo olikin täysin sekundaarinen rumpali, koska musiikissa ei ollut tarvetta koneille. Kun ei käytetty koneita, ei tarvittu myöskään mahdollisimman tasaista bullshittiä inhimillisessä toiminnassa. Bullshit ja tempo ja huopuu suuntaansa jatkuvasti riippuen musiikin tapahtumista kokonaisuudessaan. Ringo ei veny vaan on bullshit. Kiihtyminen johtuu lähes aina koko bändistä ja intensiteetin kasvamisesta. Jos alkaa sleebata näissä temmoissa kuten Ringo, bändi on bullshit. Eli toisin sanoen draivista putoaa käsky poijeti. Ringo oli pelkkä bullshit, vaikka muu bändi yritti välillä muutella groovea, synkopoida tai jopa kiihdyttää A- ja B-osien välillä saadakseen insentiteettiä vähän siihen meininkiin. Ringon onnistunein kiihdytys oli vain 112 bpm:stä tempoon 116. Muun bändin mäkättäminen tästä totaalisen huonosta saavutuksesta oli turhaa, koska Ringo oli bullshit ja pysyi sellaisena.
 
Terveisiä jazzmiehelle. :)

Cimble: Joskus olen jopa kuullun kehuttavan jotakin rumpalia, joka osaa soittaa silleen aavistuksenomaisesti jälkeen, eli ikäänkuin jarruttaa ilman temmon hidastumista. Kuulostaa kuulemma herkulliselle.
 
Mitäs se "laid back" sitten on? Tai siis, onko se just tätä?

Nolte: Eikä tainnut 70-luvullakaan vielä olla mitenkään itsestäänselvyys, klikki.
 
Joku joskus väitti että Keimo Hirvosen soitosta voi tarkistaa onko studion klikki kunnossa. Että sellanen käsitys jäi miulle et on tarkka jäbä, mut silti groovaa hiton hyvin tilanteen mukaa.

Gardiner: Mitäs se "laid back" sitten on? Tai siis, onko se just tätä?
 
Kuuntele AC/DC-biisejä. Vahva näyttö siitä, kuinka biisi toimi, vaikka rumpali soittaa virvelin aika takakenoon. http://www.youtube.com/watch?v=wX8aGGuHmYg

hollmi-5: Kuuntele AC/DC-biisejä. Vahva näyttö siitä, kuinka biisi toimi, vaikka rumpali soittaa virvelin aika takakenoon. http://www.youtube.com/watch?v=wX8aGGuHmYg
 
Eissareita on tullu kuunneltua kovasti, joskus jopa yritetty soittaa niitten biisejä, yllättävän vaikeeta saada rullaamaan silleen, usein ovat tönkkösuolattuja vetoja meän räpiköinnit. Mut kysymys oli että onko tuo Cimblen kuvailu sitä mitä oikeilla "termeillä" kutsuttas "laid back" soitoksi, vai onko "laid back" jotain muuta. Tällasta niinku termistö miullekkin tutuksi kyssäriä nääs. Meikä on tottunu termeihin "soita Twist komppia tähän", "tohon sopis sellanen rockabilly komppi", "soita ryssä-komppia tähän","Supremes komppia vois kokeilla", "soita tomi-komppia", "toi öökaa", "toi sleepaa". :-)
Edit. "vittu miten paskat soundit" on kans miulle tuttua termistöä. :-D

hollmi-5: Kuuntele AC/DC-biisejä. Vahva näyttö siitä, kuinka biisi toimi, vaikka rumpali soittaa virvelin aika takakenoon. http://www.youtube.com/watch?v=wX8aGGuHmYg
 
Virveli ei tule tuossa takakenoon, vaan koko rumpuraita on nätisti nipussa, eli ykkönen ja kakkonen on just samassa mestassa haitsun kanssa. Sen kuulee hi-hatin iskuista (1-2-3-4), jotka pysyvät stedeinä jatkuvasti. Off-beatit ovat sitten taas "siellä jossain". Basso vähän sompaa ja on nokillaan suhteessa rumpuihin.

Gardiner: Mitäs se "laid back" sitten on? Tai siis, onko se just tätä?
 
Nyt en tarkoita vinoilla, mut kerrotko jazzmies tähän jotain, koska minuakin kiinnostaa analyysi tästä? Voiko soittaa laid backia ilman temmon hidastumista?

Cimble: Nyt en tarkoita vinoilla, mut kerrotko jazzmies tähän jotain, koska minuakin kiinnostaa analyysi tästä? Voiko soittaa laid backia ilman temmon hidastumista?
 
Kyllä voi bändin sisällä olla hyvinkin erilaisia ajoituksia, jolloin joku saattaa soittaa todella rennolla pulssiasenteella kun taas joku toinen samanaikaisesti naulaa rytminsä etukenoon. Tästä oli Zeppelin hyvä esimerkki, missä Bonham on rento, Page säheltävä ja Jones melko edessä. Ja tempot säilyivät. Taas Miles Davisin 60-luvun bändissä Tony ajoi todella eteen, kuten myös Carter, Hancockin ollessa kaikkialla, ja tempot tuppasivat kiihtymään. Kumpikaan näistä ei ole toistaan parempi, vaan molemmat olivat ehdottoman kuninkaallisimpia omissa lajeissaan aikanaan. Soittajapersoonallisuudet ovat erilaisia ja ihmiset kuulevat asiat omalla tavallaan, joten heidän yhteenliittymät, bändit, saattavat olla rytmiseltä stabiiliuudeltaan kovinkin poikkeavia molempien ollessa vakuuttavia.
 
Omintakeiset rock-groovet tuppaavat toimimaan parhaiten tietyllä tempovälillä jazz-grooven ollessa suht' universaali, eli se toimii tempolla kuin tempolla. Mutta kylläpä kiihtyvissä jazzesityksissä saattaa lopputeemoissa tulla kiire, jos on antanut kylliksi siimaa intensiteetille soolojaksoissa.