Rummut: soittaminen ›

Tuo jazzmiehen kirjoitus on täyttä asiaa.
Sellainen vertaus esim. jääkiekkoon tuli mieleen, ei välttämättä jazzmiehen ylläolevasta kirjoituksesta, mutta kuitenkin yleisesti, että:
Miten musamaailmassa suhtaudutaan sellaiseen asiaan, että joku nuori voikin jyrähtää täydestä tehosta yllättäen vasta vuosikausien harjoittelun jälkeen ikään kuin kukkaan?
Jääkiekossa on ihan legendaarista, että junnutähdestä ei välttämättä tule kaluakaan aikuisena. Käy monesti niin ,että se hiljainen puurtaja jyräyttää jossain 15-17v. ikäisenä pakan selälleen ja hän jatkaa liigassa, ei junnutähdet. Hän ei ole koskaan kiinnostunut omasta suorituksesta. Katselee ja miettii kuvioita jo nuorena. Itsekkäästi kiekkoa itsellä pitävät ja kauniisti riplaavat vievät pisteet junnuna. Sitten kun pitääkin osata sekä triplata, että hallita koko kentän kuvioiden ajatusmaailma ollaankin ulalla.
Se hiljainen huono pelaaja olikin se paras ja suorastaan nero. Ajatteli heti junnuna jo kokonaisuutta, mutta se ei vaan mene kaaliin. Ei tietenkään, koska koko kuvio on hankala hahmottaa ja siihen päälle fyysiset vaatimukset,... Vuodet tekee kuitenkin tehtävänsä ja vot....
Kannattaa miettiä, miten tuomitsee jonkin junnun, yksittäisen rudimentin hallinnan takia nuoren. Hän voi miettiä jo sinfonioita ja vaikuttaa siksi tollolta,...
Pitää antaa aikaa ja kannustaa. Tarkoitan vuosia tässä aika kysymyksessä.
Ei siis ollut jazzmiehelle tämä, vaan yleisesti ihan ajatuksena.

Opettajuuteen.
 
Musta on tärkeää, että oppilas arvostaa syvästi opettajansa soittoa. Kun olin teini, niin mulle oli ihan selvää, kenen huippurumpalin oppiin olisin mennyt ja kenen en. Mun onneksi yksi arvostamani ja minua kovasti inspiroiva tyyppi opetti mua omalla vekkulilla tavallaan. Joi mm. Stolisnaja-votkaa "tappaakseen loputkin yskäntaudin pöpöt kurkusta". Se teki oppimisesta mukavaa ja kiinnostavaa.
 
Oppimista ei tapahdu aidosti, innolla ja iloisesti, jos oppilaan mielestä ope ei oo kiinnostava soittaja.
 
Mullon tietenkin kokemusta tosi vähän, mutta toi on mun mutu.

hollmi-5: Säilyn tekstistä näkee, että kasvatustiede ja didaktiikka (oppi oppimaan opettamisesta) on jäänyt ihan kokonaan opiskelematta (tai omaksumatta). Opettaminen on ihan kaikkea muuta, kuin omien taitojen esittelyä. Itseasiassa taidoiltaan ylivertaisen opettajan näytöt ovat oppilaalle aivan liian hankalia sisäistää ja siksi ne menevät ohi. Paras opettaja ei ole paras soittaja. Paras opettaja on se, joka saa oppilaan vahvudet esiin ja osaa sitä kautta tukea kehittymistä.
 
Onkohan Mika Säily muistanut kartoittaa jokaisen oppilaansa kognitiiviset, affektiiviset ja psykomotoriset taidot, ennen kuin on ladannut oman osaamisensa ;)
 
Kiva että silleen dissaat oikealla nimelläni, jotta asiat ilman kontekstia varmasti jäävät bittiavaruuteen iäksi. Kiitos tästä!
 
Tästä alkaa kirjoituksen editoitu osio:
 
Tiedän, että koulutukseni opettamiseen ja kasvatustieteisiin on puutteellinen, mutta siitä huolimatta työnantajallani on toistaiseksi ollut luottamus mitä opetustyöhöni tulee. Nautin tästä työstäni niin kauan kuin saan siitä nauttia. Mikään ei ole lopullista.

jazzmies: Juuri nuorten kanssa täytyy olla erittäinkin pätevä soittaja. Ammattiopetuksessa etenkin opintojen edetessä varsinainen soitonopiskelu alkaa jäädä vähemmälle.
 
Eli missä vaiheessa opinnot ovat siinä vaiheessa että varsinainen soitonopiskelu alkaa jäädä vähemmälle, mitä siihen tulee "tilalle"?

Speedy: Eli missä vaiheessa opinnot ovat siinä vaiheessa että varsinainen soitonopiskelu alkaa jäädä vähemmälle, mitä siihen tulee "tilalle"?
 
Kyllä mulla selvästi oli alussa enemmän soittamista, workshopeja jne., lopussa sovittamista, biisintekoa, opinnäytetyön kirjoittamista jne. Ja soittotunteja on varattu kullekin niin (tai ainakin silloin 2001-2006) että niitä riittää neljäksi vuodeksi. Viimeiset 1,5 vuotta ei ollu enää soittotunteja.
Eihän tuossa mitään ihmeellistä ole, sen kun katsoo Amk-muusikon tai soitonopettajan koulutusohjelmaa ja sitä mitä minäkin vuonna on suositeltu opiskeltavaksi.

Speedy: Eli missä vaiheessa opinnot ovat siinä vaiheessa että varsinainen soitonopiskelu alkaa jäädä vähemmälle, mitä siihen tulee "tilalle"?
 
Kun tekninen, motorinen, esteettinen, fraseerauksellinen sekä improvisatöörinen sujuvuus alkaa olla hanskassa (lue: C-kurssitaso). Sen jälkeen "normitapauksessa" alkaa toiminta kohdistua edellisen litanian hienouksien ja niiden vaihtoehtoisten toteutusmenetelmien esittelyyn sekä kysymyksiin musiikinesittämisen filosofisista peruskysymyksistä.

jazzmies: Kiva että silleen dissaat oikealla nimelläni, jotta asiat ilman kontekstia varmasti jäävät bittiavaruuteen iäksi. Kiitos tästä!
 
Tästä alkaa kirjoituksen editoitu osio:
 
Tiedän, että koulutukseni opettamiseen ja kasvatustieteisiin on puutteellinen, mutta siitä huolimatta työnantajallani on toistaiseksi ollut luottamus mitä opetustyöhöni tulee. Nautin tästä työstäni niin kauan kuin saan siitä nauttia. Mikään ei ole lopullista.
 
Dissaaminen pois. Siitä ei nyt ole ollenkaan kyse. Kyse on siitä, että realismi iskee päin naamaa... Totuus lyö silmille, onneksi = Ymmärtänet...

jazzmies: Kun tekninen, motorinen, esteettinen, fraseerauksellinen sekä improvisatöörinen sujuvuus alkaa olla hanskassa (lue: C-kurssitaso). Sen jälkeen "normitapauksessa" alkaa toiminta kohdistua edellisen litanian hienouksien ja niiden vaihtoehtoisten toteutusmenetelmien esittelyyn sekä kysymyksiin musiikinesittämisen filosofisista peruskysymyksistä.
 
Jos ja kun opiskellaan vaikapa rumpaliksi ammattitasolla niin minkä ihmeen takia niitä soittotunteja on niin surkean vähän?
 
Ai niin... Siksi, kun pitää olla ns. ammattikorkeakoulutaso ja muuten ei saa tuntimäärää täyteen, kuin ymppäämällä hurjan määrän epäolennaista...

jazzmies: Kun tekninen, motorinen, esteettinen, fraseerauksellinen sekä improvisatöörinen sujuvuus alkaa olla hanskassa (lue: C-kurssitaso). Sen jälkeen "normitapauksessa" alkaa toiminta kohdistua edellisen litanian hienouksien ja niiden vaihtoehtoisten toteutusmenetelmien esittelyyn sekä kysymyksiin musiikinesittämisen filosofisista peruskysymyksistä.
 
Eli nyt puhutaankin jo aikuisista, ns. ammattimuusikoista (lue: entinen D-kurssi suoritettu=muusikon ammattitutkinto) Käsitykseni mukaan puhuttiin nuorista? No joka tapauksessa vastasit siihen mitä kysyin..
 
Ja jos edelleen puhutaan aikuisista jo ammattimuusikon paperit omaavista (tai vastaavat tiedot ja taidot omaavista) AMK-tasolla opiskelevista soittajista, heillä onkin hyvät opettajat, väittäisin että suomessa on aika hyvä taso opettajissa vaikkei nyt montaa maisteria olekkaan.. Niin opettamisen kuin muusikkoudenkin kannalta. Mutta sehänkö ei sitten ollu välttämätöntä, koska varsinainen soitonharjottelu on jäänyt vähemmälle.. Huonokin opettaja voi opettaa nyansseja, taimia, groovea, tyylitajua, ammattimaisuutta yms. muuta hienosäätöä???? ..just..
 
Mutta, mistä keskustelun aloin, Cobusesta ja hänen "tasoisistaan" opettajista, eli yksityiset musiikkikoulut, perusopetus opistotasolla/konsalla ja mahdollisesti vielä myös ammatillinen koulutus, näitä opettajia on huomattavasti enemmän ja taso luonnollisesti vaihtelevampaa. Eli iältään puhutaan 7-14 vuotiaista rumpalin aluista.. 7-vuotiailla ei yksinkertaisesti ole niin kehittynyt korva että pystyisi erottamaan "hienouksia".. Tai saati että motoriikka kaiken sallisi, mutta senhän luulisi kaikki maaliman parhaan opettajankin tietävän..;)

Pitää kyllä aloittaa uusi ketju ihan vaikka heti.

markkuliini: Kyllä mulla selvästi oli alussa enemmän soittamista, workshopeja jne., lopussa sovittamista, biisintekoa, opinnäytetyön kirjoittamista jne. Ja soittotunteja on varattu kullekin niin (tai ainakin silloin 2001-2006) että niitä riittää neljäksi vuodeksi. Viimeiset 1,5 vuotta ei ollu enää soittotunteja.
 
Jaa, kyllä mulla on ollu joka vuosi yhtä paljon soittotunteja, koko opiskeluajalle, ainakin jos valmistuu ajallaan..;) Eikä mulla soitonopettelu (tai rumputunnit) ole vähentynyt vaikka sovitusta ja opinnäytetyötä on pitänyt tehdä.. En näkisi että se on soitonopiskelusta pois, paremminkin lisänä vaikkei asiaan suoranaisesti liitykkään..=I

jazzmies: Kiva että silleen dissaat oikealla nimelläni, jotta asiat ilman kontekstia varmasti jäävät bittiavaruuteen iäksi. Kiitos tästä!
 
Tästä alkaa kirjoituksen editoitu osio:
 
Tiedän, että koulutukseni opettamiseen ja kasvatustieteisiin on puutteellinen, mutta siitä huolimatta työnantajallani on toistaiseksi ollut luottamus mitä opetustyöhöni tulee. Nautin tästä työstäni niin kauan kuin saan siitä nauttia. Mikään ei ole lopullista.
 
Kaikki me tiedämme, kuka jazzmies on. Pahoittelen nimen ottamista peliin mukaan... Olkoon kaikille selvänä se, että arvostan jazzmiestä suuresti. Peistä taitan keskustelun plaanissa pysymiseksi...

markkuliini: Kyllä mulla selvästi oli alussa enemmän soittamista, workshopeja jne., lopussa sovittamista, biisintekoa, opinnäytetyön kirjoittamista jne. Ja soittotunteja on varattu kullekin niin (tai ainakin silloin 2001-2006) että niitä riittää neljäksi vuodeksi. Viimeiset 1,5 vuotta ei ollu enää soittotunteja.
Eihän tuossa mitään ihmeellistä ole, sen kun katsoo Amk-muusikon tai soitonopettajan koulutusohjelmaa ja sitä mitä minäkin vuonna on suositeltu opiskeltavaksi.
 
Noin se pitää olla järjen mukaan, jos kouluissa vuosia lusitaan.
Eli käsittääkseni sieltä tullaan muusikin ammattilaisena ulos, ei pelkästään rumpalina?

Ihanata...
 
http://www.youtube.com/watch?v=Ffurj3ZUatA&feature=related

Vallu-Veke:
Eli käsittääkseni sieltä tullaan muusikin ammattilaisena ulos, ei pelkästään rumpalina?
 
Naulan kantaan! :)
Joskin sellaisella lisäyksellä, että sieltä ei toki tulla valmiina muusikkona ulos. Ainakaan minä.

Speedy: Jaa, kyllä mulla on ollu joka vuosi yhtä paljon soittotunteja, koko opiskeluajalle, ainakin jos valmistuu ajallaan..;) Eikä mulla soitonopettelu (tai rumputunnit) ole vähentynyt vaikka sovitusta ja opinnäytetyötä on pitänyt tehdä.. En näkisi että se on soitonopiskelusta pois, paremminkin lisänä vaikkei asiaan suoranaisesti liitykkään..=I
 
Njaa. No mä aloin laajentaa loppupäässä palettia, niinkuin mun mielestä kaikkien kannattais. Laulutunneilla kävin vuoden vapaavalintaisena aineena ja stemmalauluworkshopeissa. Sit kaikki biisintekokurssit kolusin mitä oli tarjolla, ja B-kurssissa soitin sit pelkkää omaa musaa. Kurssit kyllä kannatti, erään ekan kurssin aikana tekemän biisin sain menemään Rajattomien levylle. Ilman kursseja ei olis millään ollut pokkaa tarjota mihinkään.
Sovitusta menin johonkin tolppa X:ään asti, emmä muista mikä numero se oli, mutta täydelle big bandille piti sovittaa, ja siinä kyllä loppui jo paukut mulla. Kerran läpisoitatin teoksen bändillä, ja heräsi kysymys, mutta kannattiko käyttää tähän kymmeniä tunteja, oliko sen arvosta. Käsin sinnillä kirjoitin vielä joka ikisen stemman. :D
Mun mielestä noita pääinstrumentin soittotunteja oli ihan tarpeeksi. 2 x 45 minuuttia joka viikko neljän lukuvuoden ajan. Kaksi viimeistä vuotta olin molemmat tunnit Kepan oppilaana. Loppuvaiheessa se alkoi jo sanoa, ettei se keksi enää mitään, että mun pitää valita aiheet. :D

markkuliini: Njaa. No mä aloin laajentaa loppupäässä palettia, niinkuin mun mielestä kaikkien kannattais... Kaksi viimeistä vuotta olin molemmat tunnit Kepan oppilaana. Loppuvaiheessa se alkoi jo sanoa, ettei se keksi enää mitään, että mun pitää valita aiheet. :D
 
Mikä sinulla oli toisena soittimena? Ihan vain mielenkiinnosta kyselen...
 
Kepan opissa varmaan saa paljon ja sinä ainakin sait. Sitä mietin, eikö opettajat voisi keskenään vaihdella oppilaitansa siinä kohtaa, kun huomaa oman laarin ammennetuksi?

hollmi-5: Mikä sinulla oli toisena soittimena? Ihan vain mielenkiinnosta kyselen...
 
Kepan opissa varmaan saa paljon ja sinä ainakin sait. Sitä mietin, eikö opettajat voisi keskenään vaihdella oppilaitansa siinä kohtaa, kun huomaa oman laarin ammennetuksi?
 
Pahoittelut kuitattu ja case closed :)
 
Minunkin mielestäni neljä vuotta 2 x 45 min viikoittain on riittävästi, sillä jenkeissä viikoittain useimmissa oppilaitoksissa on 1 x 30 min viikossa henkilökohtaista ohjausta, ja siitä huolimatta niissä kouluissa mennään todella vauhdilla eteenpäin. Opiskelijan tehtävänä siellä on harjoitella oppituntien välissä, kun täällä taas useimmiten keksitään litania tekosyitä sen tekemättömyydelle. Tietty $10000 lukukaudessa on jonkinlainen luontaisa kannuste. Soittotuntien järjestäminen on sitä paitsi järkyttävän kallista opetuksen järjestäjälle, ja vieläpä melko tehotonta. Amerikkalainen systeemi on enemmän materiaalilähtöinen kuin meillä, ja oppikirjat, -videot ja muut tavarat ovat luonteva osa palvelua. Tietyllä kurssilla hankitaan ja käydään materiaali läpi, ja that's it. Jos ei osaa, niin ei ole harjoitellut riittävästi.
 
Omasta mielestäni kustannustehokkaampaa opetusta on tekniset ja esteettiset soitinpajat, tyyliin Tommy Igoe's Great Hands for a Lifetime, rudimenttipaja, jazzrumpupaja, lattaripaja yms. Näissä voi helposti yhdessä kouluttaa 5-6 opiskelijaa, missä opiskelijat alkavat kilpailla positiivisessa mielessä toistensa kanssa, mikä on itsetuntoa kasvattavaa. Toimii myös nuoremmille vesseleille. Ryhmätuntien järjestäminen ja kurssimateriaalin valmistelu on työlästä ja antaa opettajalle pienemmän korvauksen suhteessa ponnistuksiin kuin yksilöohjaus. Suurin osa yksilöopetustyöstä täällä koto-Suomessa on valitettavasti lähempänä opettajien edunvalvontaa (lue: rahat pois), kuin suunnitelmallista, musiikkilähtöistä soitonopiskelua.
 
Henkilökohtainen ohjaus osaltani on enemmän soitonfilosofista, esteettistä ja teknistä terapiaa kuin varsinaista soitonopiskelua. Jossakin kohtaa soittotunneista on kuitenkin tullut täällä fokus, mikä lienee klassista perintoä. Monet ja monet aiheet olisi läpi käytävissä yhteisöllisin opiskelun keinoin, kunhan vain saataisiin opettajajäärät uskomaan siihen. Yhteisöllinen oppiminen tekisi gutaa meille metsien miehille ja naisille. Suomessa 20-vuotias opiskelija toisten edessä menee kipsiin, kun perinne on sellainen kuin se on. Poikkeuksen tekevät taustaltaan sibeliuslukiolaiset yms. opiskelijat, joiden itsetunto ja käsitys omista taidoistaan ovat kohdillaan. He osaavat nauraa itselleen ja eivätkä mene lukkoon toisten edessä.
 
Perusopetuksen ns. AMP-menetelmä (sama ryhmä ja opettaja teoria- ja yhtyetunneilla) tulee toivottavasti lähitulevaisuudessa näyttämään sosiaalisen oppimisen tuloksia myös ammattikoulutukseen pyrkivillä. Vielä kun saataisiin ryhmäsoitonopetus nousemaan relevantiksi toimintamuodoksi ja opettajat aktivoitumaan sen saralla.

hollmi-5: Mikä sinulla oli toisena soittimena? Ihan vain mielenkiinnosta kyselen...
 
Kepan opissa varmaan saa paljon ja sinä ainakin sait. Sitä mietin, eikö opettajat voisi keskenään vaihdella oppilaitansa siinä kohtaa, kun huomaa oman laarin ammennetuksi?
 
Kaikillahan on piano sivusoittimena (paitsi pianisteliia on rummut), ja siinä pitää tehdä tutkinnot 3/3:een asti
Opettajahan voi toki ehdottaa oppilaalle opettajan vaihtoa jos laari tyhjenee, mutta Kepan valitus oli sellaista puolileikillään heitettyä. Olisin toki voinut itse vaihtaa opettajaa jos olisin kokenut etten saa tunneista enää hyötyä, mutta koin saavani ja Kepa oli mulle sellainen eniten saman henkinen soittaja opettajista.
Mähän kävin about kaikki opettajat läpi tuon neljän vuoden aikana. Se oli ihan mun taktiikka, olla maikalla puoli vuotta tai vuosi maksimissaan ja imeä kyseisen opettajan vahvimmat tiedot kuin iilimato konsanaan, ja sitten eteenpäin. :)

Fuck yeah mikä ketju!