Viime lauantain keikalla koko setin ajan basaripedaalin nuija tuppasi irtoamaan pedaalista. Ja eihän mulla ollut lähettyvillä rumpuavainta; tai no oli, mutta se oli pudonnut jonnekkin selän taakke pimeään mestaan josta en löytäny sitä. Oli kyllä soittofiilis kateissa, kun piti koko ajan laittaa nuijaa paikalleen hyvän paikan tullen. Yleisö ei sitä nähtävästi huomannut, koska oli ihan fiilareissa katsomon puolella, hyvä niin :P En kyllä tajua mistä johtui tuo tippuminen. Keikan jälkeen tutkin pedaalia ja huomasin, että nuija oli jotenki päässy "pulahtamaan" pois se kiristysruuvin välistä. Ja täten nuija oli vaan kiristysruuvin päällä kun soitin. :p näitä en halua enää lisää. |
Nämä kaikki katastrofit ovat kauheita, mutta ehkä pahin painajainen on se kun innolla odoteltu keikka alkaa ja mikään ei kertakaikkiaan suju. Koko yhtye kuullostaa ihan kammottavalta ja kaikki enemmän tai vähemmän huolella treenatut hommat menevät ihan päin ahteria. Yleisön taputukset vaimenevat ja joukkokato tapahtuu, fiilis lavalla nolla, laskee vain että "vielä kaksi biisiä niin pääsee pois täältä". Yksinkertaisesti surkea keikka ilman mitään oikein järkevää syytä. Ollaan vaan p*skoja. Ja tietenkin tälläisillä keikoilla on sitten joku henkilö johon pitäisi tehdä positiivinen vaikutus ja sitten treenikämpällä (ja/tai edellisellä keikalla) kaikki sujuu todella hyvin. Näitä tulee joskus takavasemmalta, aina ei vaan lähde. Mutta kyllä v*ttuttaa jälkeenpäin. Softer, worse, slower, weaker. |
Näitä tulee joskus takavasemmalta, aina ei vaan lähde. Mutta kyllä v*ttuttaa jälkeenpäin. Joskus on itsekin ollut keikalla väärään aikaan ja väärässä paikassa. Rockikeikalla eläkeläispiireissä tai tanssikeikalla nuorten pippaloissa. Pahimpia ovat olleet tuurauskeikat ilman lappuja bändissä, jossa joku muukin on tuuraamassa. Ihan on hävettänyt itsensä ja yleisön puolesta. Soundit, piuhat ja kajarit. |
Joskus on itsekin ollut keikalla väärään aikaan ja väärässä paikassa. Rockikeikalla eläkeläispiireissä tai tanssikeikalla nuorten pippaloissa. Pahimpia ovat olleet tuurauskeikat ilman lappuja bändissä, jossa joku muukin on tuuraamassa. Ihan on hävettänyt itsensä ja yleisön puolesta. Totta. Pahimmat keikat ovat olleet juuri näitä tanssikeikkatuurauksia tai jonkun ex-tangoprinsessan tms. säestyksiä, jossa rumpalille ei ole tietenkään mitään lappuja. Kyllä hävetti. Siksipä en niitä keikkoja enää teekään... hähähää. ODOMANKOMA BOO ADZEE
OBOO KYEREMA |