Renki 09.01.2007 18:02:57 | |
---|
Terppa! Viime aikoina on alkanut ranteita ja käsivarsien lihaksia särkeä ja kolottaa. Luulen, että vaivat johtuvat huonosta tekniikasta ja llian raskaasta soittamisesta. Koko ajan on tullut treenattua hieman yli oman osaamisen. Nyt sitten mietin, että millä keinoin näitä kolotuksia voisi hoitaa? Kannattako esmes. venytellä? Onko jotain muita keinoja, Salvoja tai sellaisia? Pitäisikö käyttää säännöllisesti jotain joka ehkäisee tulehduksia? Pelottaa tuo jänneltuppitulehdus niin penteleesti. Parin viikon taukokin oli soittamisessa, mutta ei se kyllä paljon mitään käsien tilanteeseen auttanut. Itte asiassa kun eilen oli pitkästä aikaa treenit kädet tuntuivat olevan sen jälkeen paremmassa kunnossa kuin moneen viikkoon, mutta tänään taas sama juttu, ihan juntturassa ovat. Nyt kun vaan saisi jotain droppia tähän niin voisi jatkaa soittamista ja opetella pehmeämpää tekniikkaa. Neuvoja, kiitos! T: Joona Jos ois rummut niin vois soittaa. |
isoaarne 09.01.2007 18:22:40 | |
---|
Itselläni auttaa rento, toistuva venyttely, eli ei muuta kun handulla toisesta kiinni ja venymään. Muista toki kohtuus voimankäytössä, liian kovaa venytellessä voi jopa pahentaa asioita. "There is still an enemy out there who would like to inflict the same kind of damage." |
-jaani- 09.01.2007 18:39:56 | |
---|
Kun minä aikoinani soitin rumpuja ja harjoittelin hirveitä määriä kärsin jännetupintulehduksesta melkein kroonisena ja lääkärit ehdotteli mitä hurjempia myrkkyjä siihen, mutta löysinkin parannuksen vyöhyketerapiasta. Vaivat katosi parissa kuukaudessa totaalisesti. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan tuon hihhulihomman. |
Renki 09.01.2007 19:03:16 (muokattu 09.01.2007 20:00:29) | |
---|
^Kerrotko vähän tarkemmin, että mikä ihmeen vyöhyketerapia? EDIT: Asia jo selvisikin. Täytyypä kokeilla.... Jos ois rummut niin vois soittaa. |
Tarre 09.01.2007 20:19:50 | |
---|
Vaikka en djemben soittamisesta juuri mitään tiedä niin yleisohjeena: Jos lihakset on kipeät, venyttele. Jos nivelet on kipeät, hanki opastusta. Muista lämmittely. Ovi saranoillaan kääntyilee, Taisto vuoteellansa. |
passe 10.01.2007 00:02:57 | |
---|
Venyttelyä ennen ja jälkeen. Muutama minuuttikin on aina himaan päin. Treenaatko jotain rässiä, siis siten että raajasi joutuvat ihan puhtaasti fyysisesti koville? Jos näin, niin soittotekniikka korostuu entisestään. Sitä harjoitellessa voisi varmaan kokeilla "urheilijoiden metodia", eli lopettaa treenit portaittain rauhoittuen. Lopussa sitten kädet makarooneina vaan.. Sometimes more is more |
Renki 10.01.2007 10:53:37 | |
---|
Venyttelyä ennen ja jälkeen. Muutama minuuttikin on aina himaan päin. Treenaatko jotain rässiä, siis siten että raajasi joutuvat ihan puhtaasti fyysisesti koville? Jos näin, niin soittotekniikka korostuu entisestään. Sitä harjoitellessa voisi varmaan kokeilla "urheilijoiden metodia", eli lopettaa treenit portaittain rauhoittuen. Lopussa sitten kädet makarooneina vaan.. Kyllä dundunujen soitossa joutuu välillä aika koville. Ottaa näköjään aikaa siinäkin, että lihakset kehittyvät mukana. Jos ois rummut niin vois soittaa. |
the_anaster 10.01.2007 17:30:11 | |
---|
Vaivat katosi parissa kuukaudessa totaalisesti. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan tuon hihhulihomman. kuinka monesti jouduit parin kuukauden aikana käymään? Groove on niin kovalla, että muut soittimet ei kuulu. |
-jaani- 10.01.2007 23:14:27 | |
---|
Taisin siellä käydä parin viikon välein. En tarkemmin muista kun siitä on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja jatkoin siellä käymistäkin useamman vuoden. |
Narcosynthesis 11.01.2007 09:42:26 | |
---|
Jep, venyttely, rentouden ylläpito tärkeitä! Älä soita liian kovaa äläkä liian nopeasti, koska silloin alat soittaa jäykästi ja virheellisellä tekniikalla. Jos haluat vetää nopeasti, anna lihasten ensin avautua rauhassa - soita vaikka samoja juttuja hitaasti - ennen kuin alat paukuttaa täysillä. Vyöhyketerapiasta olen minäkin kuullut hyvää palautetta. Itse koklasin kerran akupunktiota kun oli yläselkä lukossa ja auttoi älyttömän hyvin! Samoin tietenkin kaikki osteopaatit ja kiropraktikot on hyviä... |
Bailey M 11.01.2007 13:31:30 | |
---|
Itse olen kärsinyt ala- ja yläselän kivuista pitkään, mutta paranemaan päin ovat onneksi, nyt kun tuli otettua itseään niskasta kirjaimellisesti kiinni niiden tulehtuessa :) Soittoasento on hyvin tärkeä. Reenatessa tulee pitää hyvä ryhti kokoajan yllä, ja tätä tietenkin kannattaa soveltaa myös muussa toiminnassa, kuten päätteen ääressä, muusikoiden.nettiä seuratessa :) Venyttely on tietenkin oleellisen tärkeää, mutta kannattaa muistaa, että venyttelyssä ei ole kyse ns. väkisinvenyttelystä, eli voimaa ei venyttämiseen saa käyttää. Ihmiset ovat myös malttamattomia; ei jakseta tehdä venytystä tarpeeksi pitkää aikaa saatikaan sitten toistoja. Tietyissä venytyksissä on hyvä pitää liike päällä 20-30 sekuntiakin, ja tietenkin toistoja usea määrä. Ja tietenkin lämmittely: Stick Control händyyn, hitaasti, legatosti aloittaen :) |
ziggy 11.01.2007 23:15:29 | |
---|
Venyttelystähän on monia terioita ja tutkimuksia, miten kannattaa venytellä esim ennen ja jälkeen suorituksen. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa se, että toiset sanovat että kylmiä lihaksia ei saa koskaan venytellä (eli aina ensin lihasten lämmittely) ja toiset eivät näe siinä mitään vaaraa. Venytyksien pituuksistakin saa milloin mitäkin ohjeita, jotka vaihtelevat ennen suoritusta 6-15s, jotta lihakset eivät rentoudu liikaa ja jälkeen suorituksen 15-30s. Näistä pitää vaan yrittää keksiä ne lämmittelymetodit, jotka toimivat itsellään parhaiten. "Mielummin reilusti metsään, kun arasti paskaan". -Alexander Kuoppala |
passe 11.01.2007 23:48:19 | |
---|
Akupunktiohan on sitten myös yksi vaihtoehto. Itse iso Vinnie:kin sitä kehui tässä taannoin (silloinhan sen on pakko olla hyvä juttu:-). Sometimes more is more |
Mikko/DE 12.01.2007 09:55:54 | |
---|
Jos asut etelässä, niin ainakin mulla on tää pitkä syksy saanut kaikki paikat kolotteleen, vaikka olen soittanut huomattavasti rauhallisemmin nyt kun on vaan treenejä. Pidä nivelet lämpimässä, ja älä soita heti kun tuut pihalta, vaan lämmittelet ihan tosissaan vaikka kahvikupillisen ajan... |
Renki 15.01.2007 12:55:50 | |
---|
No Kalliossa minäkin asun. Polvia tässä on myöskin kolottanut jonkin aikaa ja sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä soittamisen kanssa. Vuonna 27 rakennettu talo ei ole niitä kaikken parhaiten eritettyjä ainakaan ikkunien osalta. Tulee monesti herättyä aamusin jalat kohmeessa. Ranteet alkaa olla nyt paranemaan päin... Nyt on taas sitten niska jumissa. Voi kele. Jos ois rummut niin vois soittaa. |
fabarm 15.01.2007 15:21:23 | |
---|
Minä kärsin jossain vaiheessa tolkuttomista ranne- ja käsivarsikivuista. Loppuivat vasta, kun uskoin viisaampia, ja rupesin lämmittelemään ja venyttelemään ennen ja jälkeen treenien. Lihaskunnon harjoittelukaan ei tee pahaa. Tekniikalla myös tietysti iso vaikutus asiaan. Jos parituntia jännittää lihaksia tolkuttomasti, saa paikat kipeiksi ihan sohvalla istumallakin. Harva on seppä syntyessään,eikä kovin moni vielä kuollessaankaan. |
Aimo 15.01.2007 19:02:48 | |
---|
Olkaapa sitten venytellessä varovaisia, että ette venytä yli. Mulla on kyynärtaipeissa yliliikkuvat nivelet, ja ei hirveästi passaisi venytellä nuita sisäpuolen lihaksia, jotka tietenkin ovat olleet pian vuoden jo melkoisen kivuliaat. Selling coal!!! Lowest prizes!! Press 4678 to buy!!!!! |
Roberto 15.01.2007 19:20:06 | |
---|
Terppa! Viime aikoina on alkanut ranteita ja käsivarsien lihaksia särkeä ja kolottaa. Luulen, että vaivat johtuvat huonosta tekniikasta ja llian raskaasta soittamisesta. Koko ajan on tullut treenattua hieman yli oman osaamisen. Nyt sitten mietin, että millä keinoin näitä kolotuksia voisi hoitaa? Kannattako esmes. venytellä? Onko jotain muita keinoja, Salvoja tai sellaisia? Pitäisikö käyttää säännöllisesti jotain joka ehkäisee tulehduksia? Pelottaa tuo jänneltuppitulehdus niin penteleesti. Parin viikon taukokin oli soittamisessa, mutta ei se kyllä paljon mitään käsien tilanteeseen auttanut. Itte asiassa kun eilen oli pitkästä aikaa treenit kädet tuntuivat olevan sen jälkeen paremmassa kunnossa kuin moneen viikkoon, mutta tänään taas sama juttu, ihan juntturassa ovat. Nyt kun vaan saisi jotain droppia tähän niin voisi jatkaa soittamista ja opetella pehmeämpää tekniikkaa. Neuvoja, kiitos! T: Joona Venyttelyä: ylä- ja alaselkä, käsivarret, olkavarret ja -päät sekä niska. Divarista joku parin euron vanha joogaopas ja sieltä liikkeet haltuun, tai netistä tietty löytyy vaik mitä. Viikon kuuri magnesiumia ja samalla lämmittelyä/venyttelyä vaikka aamuin illoin 30 min kerrallaan. Kun kädet alkaa aukeamaan aloita perus etunojapunnerrukset, vatsa ja selkäliikkeet ja hyppäät vaikka narua yht tunnin päivässä, pari lepopäivää viikossa. Jos röökaat niin lopeta se. Samoin jos vedät järjettömiä kahvimääriä niin vähennä ja juo vettä sen sijaan. Salvat ja muut on ihan spedeä. Luulis toimivan :) ps. kn hapenotto paranee lenkillä tai muuten urheillessa niin lihasjännityksetkin vähenee huomattavasti |
nikkenakkertton 16.01.2007 22:40:44 | |
---|
runkkaa enempi nii ei kipeydy..vetreyttää kummasti. |
paice60 18.01.2007 16:33:08 | |
---|
runkkaa enempi nii ei kipeydy..vetreyttää kummasti. Niinpä, kaikkia paikkoja. Miks´ mä oon täällä? |