JPQ 22.04.2007 20:30:17 | |
---|
Mistähän löytyisi tietoa jolla oppis rummuille kirjoittamaan niin ettei kuulosta tyhmältä ? ja toisekseen menikös tämä metsään että tomit viritetään tietylle korkeudelle ? kuin melodia soittimet ikään. Jälkimäinen on tosi hämärän muistin varassa eli naurakaa jos tarpeen mutta pitäkää se omana tietonanne.. |
JPQ 22.04.2007 20:32:06 | |
---|
Vai auttaisiko rumpuraitoihin kun midillä niitä ideoin se että veden quantizen vastakohtaa hieman eli kun tarkkaan en osaa sanoa missä ongelma on eli soundit itse ei mätä mutta jotenkin kuulostaa aivan liian tönköltä muuten.. |
Simbe 22.04.2007 20:54:07 (muokattu 23.04.2007 16:42:59) | |
---|
Helpompi olisi ääninäytteestä lähteä selvittämään, mikä on pielessä. Rumpuosuuksien keksimiseen ja kirjoittamiseen ei auta muu kuin ns. perinteen tuntemus. Eli pitää kuunnella paljon levyjä. Tomien viritys ei ole mitenkään tarkka sävelestä, koskapa ne eivät soi niin pitkään, että sotkisivat harmonioita. Toki ne silti voisi virittää sopimaan suunnilleen kappaleen sävellajiin. Kahdella erivireisellä tomilla saa tehtyä jo erittäin monipuolisia kuvioita. Aina ei tarvitse soittaa kaikkia tomeja ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Elävän kuuloinen rumpukomppi ei ole ihan pilkuntarkka, siinä voi olla hiukan imua ja eteensoittoa tai sitten laid back -meininki. Joskus esim. pelkkä basari voi hiukan haukata iskun eteen. Tällöin sen soundikin koetaan lyhyempänä ja aggressiivisempana vaikkei se periaatteessa ole muuttunut mihinkään. Rock 'n roll 'n blues 'n jazz, kiss my ass. Onko sinulla Yamaha rummut? Käy täällä. |
JPQ 22.04.2007 21:14:27 | |
---|
Pitää ehkä rohkaistua joskus näytteen piston avulla ja täytyy noita mietiskella ja levyjä on paljon tullut kuunteltua. PS. masterointikin toki vaikuttaa kaikkeen. |
Analuuk 23.04.2007 12:19:20 | |
---|
Tomien viritys ei ole mitenkään tarkka sävelestä, koskapa ne eivät soi niin pitkään että sotkisivat harmonioita. Toki ne silti voisi virittää sopimaan suunnilleen kappaleen sävellajiin. Studiossa mä viritän tomit yleensä kappaleen mukaan. Esim. jos biisi menee d:stä, viritän pienimmän ja suurimman tomin d:hen oktaavin päähän toisistaan ja keskimmäisen g:hen tai a:han (kvartti tai kvintti)... tai sitten niin että kaksi tomia kvinttiin ja keskimmäisen perussäveleen. Basarikin saattaa kuulostaa yllättävän paskalta jos soundiin on jätetty paljon sustainia ja se soi esim puolen sävelaskeleen päästä biisin perusäänestä. Jos ei kulje, niin soitetaan kovempaa! |
Epämuusikko 23.04.2007 12:24:24 | |
---|
Studiossa mä viritän tomit yleensä kappaleen mukaan. Esim. jos biisi menee d:stä, viritän pienimmän ja suurimman tomin d:hen oktaavin päähän toisistaan ja keskimmäisen g:hen tai a:han (kvartti tai kvintti)... tai sitten niin että kaksi tomia kvinttiin ja keskimmäisen perussäveleen. Basarikin saattaa kuulostaa yllättävän paskalta jos soundiin on jätetty paljon sustainia ja se soi esim puolen sävelaskeleen päästä biisin perusäänestä. Mites jos moduloidaan? "Kyllä mä uskon että osaat soittaa, ilman että pitää joku näyte kuunnella." -KMT RR4E:lle.
Bustard #1 |
markkuliini 23.04.2007 13:16:59 (muokattu 23.04.2007 13:17:38) | |
---|
Mites jos moduloidaan? Sitten muutetaan kappaletta siten että ei moduloida. "Sori vaan, mr.biisintekijä...mut nyt on sellanen juttu että...." |
Youni 23.04.2007 14:07:16 | |
---|
Sitten muutetaan kappaletta siten että ei moduloida. "Sori vaan, mr.biisintekijä...mut nyt on sellanen juttu että...." Komp komp. Modulaatoin voi jättää Euroviisuihin IMO. "Käyttäkää sitä hakua, ja toisaalta älkää joka kohtaan itkekö turhaan sen haun käytöstä."
-Moderaattori |
markkuliini 24.04.2007 00:43:59 | |
---|
Modulaatoin voi jättää Euroviisuihin IMO. No ehkä sen viimeisten kertsien välisen sekunnin noston verran moduloinnin voi jättää viisuihin. Muut on ihan jees. IMO tai jotain... |
Danko 24.04.2007 10:28:34 | |
---|
Mites jos moduloidaan? Sit vaan melodynellä kannutkin korkeemmaks. q: Ei vaan, isot pojat kirkolla kerto et ainakin bassarin tunettaminen biisin sävellajiin on ihan peruskauraa = potkii. Dunkkis on kuin potku nivusiin. Siihen voi luottaa. -noir |