Rummut: soittaminen ›

mitäs silloin tehdä kun mieltä kaivertaa, että se musiikki mitä sinä soitat olisi jotenkin vähempipitoisempaa, kuin muiden tekemä musiikki?
Omalla kohdalla tarkoitan sitä, että jotenkin vahingossa, monen mutkan kautta ajauduin afrikkalaisen perinnemusiikin pariin ja välillä minun mieleni valtaa ajatus, että ei tämä ole niin vaikeaa musiikkia kuin esim. klassinen musiikki. Tiedän, että tuohan on ihan tyhmä ajatus, mutta jotenkin vaan tuollaista alemmuudentunnetta tulee joskus harvoin hetkittäin mieleen. En tiedä onko se väsymystä, esim. omaan treenaamiseen vai mitä, mutta kumman vittumaisesti se vaan syö miestä. Miten siitä ajatuksesta pääsee eroon? Mun ongelma on se, että en tunne musiikkia perusteellisen laajasti ja ehkäpä muiden genrejen suurempi tutkiminen voisi auttaa asiaan tjs. Sillä eiks se oo niin, että kaikessa musiikissa on se joku oma juju, joka tekee juuri siitä musiikista kiehtovan ja enemmän kannattaisi miettiä näitä jujuja kuin rypeä polvia myöten suossa ja itkeskellä.. kun itse pääsee niin "helpolla"

mitäs silloin tehdä kun mieltä kaivertaa, että se musiikki mitä sinä soitat olisi jotenkin vähempipitoisempaa, kuin muiden tekemä musiikki?
Omalla kohdalla tarkoitan sitä, että jotenkin vahingossa, monen mutkan kautta ajauduin afrikkalaisen perinnemusiikin pariin ja välillä minun mieleni valtaa ajatus, että ei tämä ole niin vaikeaa musiikkia kuin esim. klassinen musiikki. Tiedän, että tuohan on ihan tyhmä ajatus, mutta jotenkin vaan tuollaista alemmuudentunnetta tulee joskus harvoin hetkittäin mieleen. En tiedä onko se väsymystä, esim. omaan treenaamiseen vai mitä, mutta kumman vittumaisesti se vaan syö miestä. Miten siitä ajatuksesta pääsee eroon? Mun ongelma on se, että en tunne musiikkia perusteellisen laajasti ja ehkäpä muiden genrejen suurempi tutkiminen voisi auttaa asiaan tjs. Sillä eiks se oo niin, että kaikessa musiikissa on se joku oma juju, joka tekee juuri siitä musiikista kiehtovan ja enemmän kannattaisi miettiä näitä jujuja kuin rypeä polvia myöten suossa ja itkeskellä.. kun itse pääsee niin "helpolla"
 
Mitä merkitystä musiikin helppoudella on?
 
Jos ei omaan tuotantoon ole tyytyväinen kannattaa miettiä kahteen kertaan haluaako käyttää aikaansa kys. projektiin. Mutta miksi ihmeessä mietit sitä onko oma musiikkisi tarpeeksi "vaikeaa"? Mitä väliä sillä on? Kyse on luomisprosessista. Se mitä haluat ilmaista voi tulla julki ihan perus perus 4/4 -kompilla ja sillä hyvä. Jos joku uikuttaa, että se ei ole tarpeeksi progea, se kertoo siitä uikuttajasta enemmän.
 
Tee mitä haluat, soita niin kuin haluat, äläkä mieti onko se tarpeeksi hankalaa. Kaikkien meidän ei tarvitse olla virtuooseja ja kaikkien meidän ei tarvitse soittaa polyrytmiikkaa tuodaksemme oma näkemyksemme julki.
 
E: Alemmuuden tunteesta ei sitten ihan niin helpolla pääse eroon. Tällä palstalla jokainen soittaja soittaa mut suohon, eikä siitä pääse mihinkään, mutta sen kanssa on vain elettävä. Siitä pitäisi osata ottaa opikseen ja kääntää se omaksi eduksi, mutta eihän se ihan näinkään mene. Turha miettiä kuitenkaan kuinka vaikeaa tai helppoa se oma soitto on. Tekniikka on lopulta vain työkalu omaan ilmaisuun, ei itse tarkoitus. Tekniikkaa treenataan, jotta voisi ilmaista itseään mahdollisimman monipuolisesti. Ei siksi, että voisi näyttää kaverille, miten hankalia juttuja hallitsee.

Tekniikkaa treenataan, jotta voisi ilmaista itseään mahdollisimman monipuolisesti. Ei siksi, että voisi näyttää kaverille, miten hankalia juttuja hallitsee.
 
Todellakin. Plussaa tulee. :)

Tekniikkaa treenataan, jotta voisi ilmaista itseään mahdollisimman monipuolisesti. Ei siksi, että voisi näyttää kaverille, miten hankalia juttuja hallitsee.
 
Hyvin sanottu, lussaa täältäkin.
 
Noin niinkuin yleisesti ottaen rumpujen soitossa ei ole mikään helppoa. Se ihan tavallinen, kaikkien osaama, kakkosnelonenkin voidaan soittaa niin maan miljoonalla tavalla. Kuitenkin, kakkosnelosen osaaminen vaatii monen vuoden työn. Joka muuta väittää, ei vielä tajua.
 
Tärkeintä on tajuta se oma rooli bändissä. Soittaa siten, että bändi kuulostaa hyvältä. Ylenmääräiset kikkailut kuulostaa yleensä vain huonolta ja sekavalta.

Ihan totta puhuen soittamalla afrikkalaista perinnemusiikkia et pääse millään tavalla helpommalla kuin soittamalla länsimaista taidemusiikkia. Jos klasaripetterille lyö dudunpan käteen ja sanoo että vedetäänks 'Soli', menee samalla tavalla sormi suuhun kuin minulla vetäessäni Ligetiä stemmasta.
 
Ei ole helppoja lajeja hallita mestarin tavalla. Myös 'Für Elise' eiku-eiku-eiku on alottelijalla samankaltaista räpiköimistä kuin missä tahansa soittajalle uudessa musiikissa.
 
Jotkut neropatit kuin Ralf Gothoni ovat myrkyttäneet hevit sun pelit tajuamatta niistä hevonpaskanhelvettiä. Sen haluaisin kuulla kun Gothoni vetäisi Gary Peacockin ja Jack DeJohnetten kanssa, svengaako? Epäilen että hänen ei tarvitse svengata koska jo Beethoven blaablaablaa...
 
Ei aloittaja hyvä. Ei muuta kuin matkalippu Burkina Fasoon niin alkaa unohtumaan musiikinlajien hegemoniataistot "siitä kauneimmasta musiikista". Kauneinta on se, josta innostuu ja jonka ottaa haltuun!

Sitä vielä etten kyllä tarkoittanut, että musiikki jota harrastan olisi mulle mitenkään helppoa. Päin persettä menee ja usein. Esim. tuosta solista tuli mieleen... sen kenkeni on mulle ikuisuusprojekti. Mutta kyllä mää uskon, että kun jaksaa vuosia treenata niin kyllä se joten kuten sitten menee.
 
EDIT: Burkina Fasoon kyllä lähtisin mielellellään!!!

Tämä homma (rummuttelu ja yleensä musan tekeminen) ei käsittääkseni ole minkäänlainen kilpalaji missään mielessä.
 
Tuollainen alemmuudentunto ja epävarmuus vain vaikuttaa esim keikalla siten, että yleisö jotenkin "aistii", ettei soittajat pysty aivan seisomaan esittämänsä homman takana. Tuloksena ruuhka tupakkikopissa tai naapurikuppilassa.

mitäs silloin tehdä kun mieltä kaivertaa, että se musiikki mitä sinä soitat olisi jotenkin vähempipitoisempaa, kuin muiden tekemä musiikki?
Omalla kohdalla tarkoitan sitä, että jotenkin vahingossa, monen mutkan kautta ajauduin afrikkalaisen perinnemusiikin pariin ja välillä minun mieleni valtaa ajatus, että ei tämä ole niin vaikeaa musiikkia kuin esim. klassinen musiikki.
 
Tuollaisina hetkinä on syytä pysähtyä miettimään elämän perusasioita ja unohtaa moiset itsensä soimaukset. Etkös kuitenkin Renki tykkää perinteisten rytmien soittamisesta? Jos vastaus on kyllä, niin mun mielestä ei ole mitään aihetta tuntea alemmuutta soittamastaan musiikista.
 
Henkilökohtaisesti itse tunnen tiettyä tervettä ylpeyttä perinteisten afrikkalaisten rytmien soittamisesta, siitä että olen kyennyt oppimaan djemben soiton ja muutamia rytmejä siten kuin osaan soittaa niitä. Afrikkalainen rumpumusiikki on tuonut paljon hyvää elämääni ja kiitän toissatalvista tapaturmaa siitä, että mulla oli aikaa miettiä uudelleen lyömäsoitinten hommaamista ja sitä kautta tutustuin myös djemben soittamiseen. Eikä mielestäni perinteisiä afrikkalaisia rytmejä voi verrata esim. klassiseen musiikkiin, koska ne on niin eri asioita. Tää on siis mun mielipide. Jokaisessa musiikkityylissä on omat hienot jutut. Sen takia on aivan turha alkaa arvottamaan eri musiikkityylejä ja lajeja.
 
Soitatko Renki koskaan mitään muuta kuin perinteisiä rytmejä? Mietipä sitten tätä. Itse soittelen aika paljon myös kaikkea mitä minun köykäinen luovuus saa aikaiseksi. Jussina kehitin ja jalostin ihan spontaanisti syntynyttä rytmiä ja tänään jalostin rytmiä lisää. En ole kuullut rytmiä soitettavan yleisesti. Uskallan siis sanoa sitä omaksi rytmikseni. Enää en ole törmännyt epämääräisiin ajatuksiin siitä, että ns. "omat rytmit" olisivat jotenkin vähempiarvoisia suhteessa perinteisiin, laajalti tunnettuihin ja soitettuihin rytmeihin verrattuna. Olen kuitenkin joskus aiemmin miettinyt moisia ja se on ajanut minut pakonomaiseen perinteisten rytmien treenailuun. Tarkoitan siis, että nimi ja perinne antaisi rytmille todella kovan aseman rytmien maailmassa. No, onhan niillä tietty asema, mutta olenko vähempi arvoinen soittaja, jos soittelen ihan omianikin? Jos soittaa djembeä, täytyykö pakosta soittaa vain perinteisiä jo nimettyjä rytmejä, ollakseen hyvä ja varteenotettava soittaja? Mielestäni ei, koska kyllähän mä voin naputella konemaisesti ilman sielua Sofaa tai Sunua, mutta koen omalla kohdalla tärkeäksi luovuuden, jonka avulla löydän jotain uutta. Joskus on hyvin virkistävää ryhtyä vaan soittamaan ja sitä kautta kehittyä.
 
Helppoahan näiden perinteisten rytmien soittaminen ei ole. Olen muuten huomannut, että joskus jokin yksinkertainen rytmi toimii paremmin kuin hyvinkin monimutkainen. Ainakin simppelimmät jää paremmin mieleen.