Aihe: Tuumailua
1 2
pata
13.09.2007 19:30:48
Ajattelin aikani kuluksi pistää juttua. Tulee monesti mieleen että kun monet puhuvat joidenkin "siistien juttujen" treenaamisesta, niin toisinaan olen kummastellut moista hommaa, koska on ihan varma että kannattais perehtyä ihan siihen perus soittoon. Vaikka hakemaan sitä kantti saundia että läsähtää joka kerta aivan samalla tavalla ja monia muita käytännön läheisiä juttuja. Kun kumminkin 99 prossaa ajasta soitetaan biisejä sillä perusmeiningillä.
Pistäkää ajatuksianne tähän vaan jatkoksi. Sillä itse seison 100% omien sanojeni takana.
Zap
Gardiner
13.09.2007 19:41:29
 
Mie komppaan tätä. Iliman kapulan pomputteluu ja tupuhupulupukoshkoshkosh tuulimyllyfillejä.
"White collar conservatives, pointing their plastic fingers at me, hoping, that my kinds would die" Jimi Hendrix ...,se äänteli omalla tavallaan:
Jaska
13.09.2007 19:56:39 (muokattu 13.09.2007 19:59:53)
Voi treenaaminen käydä tylsäks jos se onnistumisen tunne on "Noni, sata peräkkäistä rimshottia kuulostaa samalta", sitävastoin että se olisi "Perkele, osaan soitettuu jo ton Toolin Aeniman oikein"
 
Sitäpaitsi, omasta mielestäni se on viihdyttävämtää katsella/kuunnella huippurumpalia joka hiukan revittelee ja pyörittää maukkaasti, kuin huippurumpalia joka soittaa ihan perusjuttuja maukkaasti. Kuiteski molempien groove huippurumpalin groovea.
 
Ja sitten kun sieltä iskeekin vastaan se 1% niitten perusjuttujen joukosta ni on nolo sanoa että ei lähe. Eli vähän turhaa tuudittautua siihen luuloon että joutuu aina soittamaan pelkkiä perusjuttuja. Ei vara venettä kaada.
pata
13.09.2007 20:00:27
Voi treenaaminen käydä tylsäks jos se onnistumisen tunne on "Noni, sata peräkkäistä rimshottia kuulostaa samalta", sitävastoin että se olisi "Perkele, osaan soitettuu jo ton Toolin Aeniman oikein"
 
Sitäpaitsi, omasta mielestäni se on viihdyttävämtää katsella/kuunnella huippurumpalia joka hiukan revittelee ja pyörittää maukkaasti, kuin huippurumpalia joka soittaa ihan perusjuttuja maukkaasti. Kuiteski molempien groove huippurumpalin groovea.
 
Ja sitten kun sieltä iskeekin vastaan se 1% niitten perusjuttujen joukosta ni on nolo sanoa että ei lähe.

tarkoitin ihan treenaus mielessä... sillä moni sortuu sellaiseen notta vaan myllyttelee. toki itsekkin joskus pitää päästää höyryjä ku treenaa kumminkin useita tunteja päivässä niitä perusjuttuja.
Zap
Jaska
13.09.2007 20:03:08
sillä moni sortuu sellaiseen notta vaan myllyttelee
 
No pelkkä myllyttely onkin asia erikseen mutta voi sellastakin treenata harkitusti ja tavoitteellisesti.
K.Suninen
13.09.2007 21:55:47 (muokattu 13.09.2007 22:07:50)
tarkoitin ihan treenaus mielessä... sillä moni sortuu sellaiseen notta vaan myllyttelee. toki itsekkin joskus pitää päästää höyryjä ku treenaa kumminkin useita tunteja päivässä niitä perusjuttuja.
 
Mä reenaan myllyttelyä ihan yhtä vakavissani ku perusbiittiäkin. Kun kerran ne on keksitty ja niitä voi soittaa rummuilla, niin miks ei. Bändin kaa biisit sujuu, ku osaa soittaa yksinkertasesti ja timessä, mutta entäs sitten kun menee sinne omaan kellariin ja haluaa tehdä jotain aivan omaa, missä ei tarvita bändiä, ja mikä ei oo riippuvainen siitä että tykkääkö joku. Soitatko pelkkää perusbiittiä? Haluuki tehä jotain muuta, vaikka nauhottaa ittelleen ja parille kaverille jotain häröjä juttuja, mutta kun ei vaan lähde, kun ei ole tullut reenattua niitä myllytyksiä kunnolla.
Oon joutunu vetää keikoilla vaikka kuinka monta erityyppistä rumpusooloa, pisimmillään yli 5 minuuttisia. Jos en ois reenannu kaikkia kikkakolmosia, niin miten vetäisin? en kai mitenkään ja sanoisin että en halua vetää sooloa, enkä pääsis hehkuttamaan tempuilla vaikka siihen ois mahdollisuus ja "lupa" bändiltä ja biisiltä.
Rummut ovat soitin siinä missä muutki ja niillä voi soittaa sooloa myös. Tottakai täytyy myöntää etten ole hää- tai humppakeikoilla vetänyt mitään sooloja (paitsi isoveljeni häissä jotain 4 minuuttia). Mutta kun esimerkiksi ylioppilasjuhlissani tampere-talon isossa salissa 1800 ihmisen edessä sai vetää oman, vapaamittaisen soolon keskellä biisiä (taisi tulla jotain about 1,5 minuuttia), niin oli se vain elämäni ehkä hienoimpia hetkiä lavalla. sai kaikessa rauhassa oikeen fiilistellen vetää ilman mitään paniikkia ja koko ihmismassa seuraa jokaista liikettäsi..huh..
Rumpalina en halua ikinä jäädä taka-alalle tai varjoon, vaan pyrin tulemaan esille ja jäämään yleisön mieleen. Tällä en tarkoita että haluaisin jyrätä bändiä tai mitään, eihän kukaan enää muuten olisi pyytämässä keikallekaan. Mutta jos mahdollisuutta sooloon tarjotaan, niin ota aina ilomielin vastaan.
 
Kompit on tehty bändiä ja biisiä varten, joskus pelkkä komppi yksinäänkin voi olla biisi. Kaikilta maailman guruimmilta biitin soittajilta, esim Gadd, Burdie, Bonzo jne, kaikilta löytyy myös rumpusooloja ja ikimuistosia lickejä ja temppuja.
Rummut ovat kummiskin myös oma soittimensa.
niinku mikä se fyysinen gebardeeri siinä oli, ett keinut sä sisään vai et?
K.Suninen
13.09.2007 21:58:38
Ainiin ps. oon pelkällä rumpusooloillulla netonnu tähän mennessä ilmasen päässyn Frankfurtin musamessuille ja about 1500€ arvoset rummut..
niinku mikä se fyysinen gebardeeri siinä oli, ett keinut sä sisään vai et?
Gardiner
13.09.2007 22:07:16
 
Hieno ja idearikas myllytys on joskus tosi komeeta,mut ku kuulee eka hillitöntä kikkailuu jota on selvästi reenattu kauan ja hartaasti ja sit biisin vieminen rullaavasti, bändin komppaaminen timmillä biitillä töksii, niin mulle tulee henk. koht. mieleen et kuitenkin se beat on kaiken ydin. Sen pitää olla timmi. Kaikki muu on extraa.Ite en kylläkään osaa kumpaakaan, en timmiä bittii enkä kikkoja.
"We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix
DrmBug
13.09.2007 22:20:14
Likit ja kikkakolmoset koostuu perusrudimenttien yhdistelmistä ja niiden jakamisesta eri raajoille ja eri setin osille. Rudimentithän ovat kaiken a ja o joten miten likkien treenaus on ihan turhaa?
 
Olen nyt paljon kuunnellut Benny Grebiä ja Felix Lehrmannia. Kummallakin on mieletön groove soitossa ja tarvittaessa kyllä lähtee. Lehrmann osoittaa minusta hyvin, miten peruspoppibiiseihin saa mielettömästi lisää väriä kun ei soita vain sitä perusbiittiä.
ODOMANKOMA BOO ADZEE OBOO KYEREMA
J. Cool
14.09.2007 00:56:55 (muokattu 14.09.2007 00:59:08)
 
Likit ja kikkakolmoset koostuu perusrudimenttien yhdistelmistä ja niiden jakamisesta eri raajoille ja eri setin osille. Rudimentithän ovat kaiken a ja o joten miten likkien treenaus on ihan turhaa?
 
Olen nyt paljon kuunnellut Benny Grebiä ja Felix Lehrmannia. Kummallakin on mieletön groove soitossa ja tarvittaessa kyllä lähtee. Lehrmann osoittaa minusta hyvin, miten peruspoppibiiseihin saa mielettömästi lisää väriä kun ei soita vain sitä perusbiittiä.

pakko myöntää, että nuo herrat on löytäneet vinnie colaiuta -tyyppisen tyylin salaisuuden. musikaalisia, hienoja, biisiin mahtavasti soveltuvia juttuja huipputimellä. Colaiutan mestarillisesta kädenjäljestä toki varmaankin kaikilla on mielessä aika äkkiä stingin seven days. Colaiuta itse oli tiukasti turhaa tiluttelua vastaan, ja vahvasti biisejä rikastuttavien juttujen puolella. Teknisesti voi olla haastavaa, mutta sehän ei ole lainkaan se pointti. Se pitää kuullostaa luonnolliselta ja vaivattomalta. En ole kuullut ainuttakaan rumpalia, joka saisi soitollaan tuettua seven daysiä edes sinnepäinkään niin hyvin kuin colaiuta. Se, että treenaa eri tyylejä ja licksejä ei ole mitenkään väärin. Se, että ei ole musiikillista tyylikkyyttä ja varmaa osaamista soittamisessa silloin kun biisejä äänitetään tai soitetaan... se on se huono juttu. Ja tuo pätee yhtälailla niihin, jotka ei osaa kuin peruskompin ja niihin jotka osaa minnemanin koko soolotuotannon. Se vaan keskimäärin ketuttaa enemmän, jos kaveri, joka osaa selkeästi teknisesti on kykenevä luomaan kaikenlaista, päättää käyttää sitä vaikka herkässä slovarissa laulun murhaamiseen. jos ei osaa mitään teknisesti vaativiksi nähtäviä juttuja, niin silloin ei ainakaan niin todennäköisesti käy noin. Tai jos käykin, niin se on todella ärsyttävää kuunnella (perunakellari, joka on kaksi kuukautta ohi timestä ja murskaa muiden soittajien ja laulajan jutut totaalisesti).
 
Se on selvä asia, että komppia pitää tykittää lukematon määrä tunteja, ennen kuin se homma alkaa toimia. Jos treeniaika on rajallista, niin sitten kannattaa kysyä itseltään, että mikä on tärkeää, ja mitä haluaa osata. Musiikki ja rumpujen soitto voi olla hieno harrastus, eikä sitä intoa saisi pilata. Mitä tahansa treenaakin, niin siitä on enemmän hyötyä kuin, että katselisi vaikka telkkaria. ps, olis kiva, jos otsikko olisi otsikko. Eli kertoisi, mistä on tarkoitus keskustella.
jussiohman
14.09.2007 15:27:47
On se vaan ihmeellistä. Mitä enemmän soittaa, sitä enemmän haastetta löytää noiden perusrokkien vetämisestä. Tuntuu että on vielä niin kaukana valmiista kuin olla voi. Peruskomppi saatana, mun paras kaveri. Basaria kovaa, virvelin iskut nasevasti, haikkaa lyötävä 'keinuvasti' mieluummin vielä niin että jalalle ihan pikkiriikkisen antaa löysää neljäsosille. Tämä on nopeissa tempoissa vaikeaa. Mieluummin reilulla kädellä hitusen etukenossa kuin että pyrkii über tasaiseen 'kellomaiseen' komppiin josta puuttu se kruuve. Ellei sitten osaa, ja minähän en. Helevetti ku pääsis taas keikalle tahkomaan backbiittiä.
subutex willer
Youni
25.09.2007 11:22:22
Suninen omisti kirjoituksellaan, komppaan.
"Käyttäkää sitä hakua, ja toisaalta älkää joka kohtaan itkekö turhaan sen haun käytöstä." -Moderaattori
Linnunlaulupuu
25.09.2007 18:00:16
Kyllä mä toisaalta mielummin harjoittelisin 10 vuotta pelkkää kanttilyöntiä ku toolia.
Jos puhutaan siisteistä kikoista, niin sitten asia menee uusiksi.
Be quiet! I'm trying to watch the medium! Go medium... Wish I could talk to ghosts. That would be sweeeeeeet!
paice60
25.09.2007 18:46:51
Eiköhän noi kaikki temput ja kikkailut palvele myös perusbiitin soitossa. Tekniikka pitää olla kunnossa jotta perushommat onnistuu rullaavasti. Ja tekniikka tulee kun alkaa leikkimään ja kokeilemaan eri juttuja mutta mieluummin siellä treenikämpällä kuin keikalla. Onhan se mukava kun paikan tullen pystyy pistämään jonkun makeen ja vaikean fillin, tulee itselleenkin hyvä mieli ja bändikaveritkin saavat siitä fiilinkiä.
Vittu näitä hommia.
Ar1
28.09.2007 23:17:33
Mä reenaan myllyttelyä ihan yhtä vakavissani ku perusbiittiäkin. Kun kerran ne on keksitty ja niitä voi soittaa rummuilla, niin miks ei. Bändin kaa biisit sujuu, ku osaa soittaa yksinkertasesti ja timessä, mutta entäs sitten kun menee sinne omaan kellariin ja haluaa tehdä jotain aivan omaa, missä ei tarvita bändiä, ja mikä ei oo riippuvainen siitä että tykkääkö joku. Soitatko pelkkää perusbiittiä? Haluuki tehä jotain muuta, vaikka nauhottaa ittelleen ja parille kaverille jotain häröjä juttuja, mutta kun ei vaan lähde, kun ei ole tullut reenattua niitä myllytyksiä kunnolla.
Oon joutunu vetää keikoilla vaikka kuinka monta erityyppistä rumpusooloa, pisimmillään yli 5 minuuttisia. Jos en ois reenannu kaikkia kikkakolmosia, niin miten vetäisin? en kai mitenkään ja sanoisin että en halua vetää sooloa, enkä pääsis hehkuttamaan tempuilla vaikka siihen ois mahdollisuus ja "lupa" bändiltä ja biisiltä.
Rummut ovat soitin siinä missä muutki ja niillä voi soittaa sooloa myös. Tottakai täytyy myöntää etten ole hää- tai humppakeikoilla vetänyt mitään sooloja (paitsi isoveljeni häissä jotain 4 minuuttia). Mutta kun esimerkiksi ylioppilasjuhlissani tampere-talon isossa salissa 1800 ihmisen edessä sai vetää oman, vapaamittaisen soolon keskellä biisiä (taisi tulla jotain about 1,5 minuuttia), niin oli se vain elämäni ehkä hienoimpia hetkiä lavalla. sai kaikessa rauhassa oikeen fiilistellen vetää ilman mitään paniikkia ja koko ihmismassa seuraa jokaista liikettäsi..huh..
Rumpalina en halua ikinä jäädä taka-alalle tai varjoon, vaan pyrin tulemaan esille ja jäämään yleisön mieleen. Tällä en tarkoita että haluaisin jyrätä bändiä tai mitään, eihän kukaan enää muuten olisi pyytämässä keikallekaan. Mutta jos mahdollisuutta sooloon tarjotaan, niin ota aina ilomielin vastaan.
 
Kompit on tehty bändiä ja biisiä varten, joskus pelkkä komppi yksinäänkin voi olla biisi. Kaikilta maailman guruimmilta biitin soittajilta, esim Gadd, Burdie, Bonzo jne, kaikilta löytyy myös rumpusooloja ja ikimuistosia lickejä ja temppuja.
Rummut ovat kummiskin myös oma soittimensa.

Tö vuodatus^,
 
Joo olihan siinä mielipidettä ja kokemuksen tuomaa oman itsensä rumpalina tunnistamista. Kyllä mä on siinä samaa mieltä että rummut on instrumentti ja jos kerran osaa soolota niin, että se kuulostaa hyvältä, niin oikeassa kohdassa doddakai. Tuntuu siltä että, suurin osa kuulemistani rumpusooloista on melkeinpä vain itsensä nopeuden ja teknisyyden todistelua, kun yksinkertaisempi voisi tässäkin olla parempi. Rumpalilla pitäisi olla asenne että, nyt tarjotaan yleisölle hienoa musaa, vaikkakin pelkillä rummuilla soitettuna . Ei " nytpä näytän kuinka etevä olenkaan" asenne.
 
Mitä nyt mieleen on jäänyt hyvänä soolona (äänet huonohkot) Keith Carlockin soolo:
http://www.drummerworld.com/Videos/keithcarlockclinic.html
 
Rummut voi olla myös soolo instrumentti^
 
Mistä olikaan topic aloitettu? Nooh...
Call me Hutchinson
passe
29.09.2007 21:16:52 (muokattu 29.09.2007 21:18:00)
Rumpalilla pitäisi olla asenne että, nyt tarjotaan yleisölle hienoa musaa, vaikkakin pelkillä rummuilla soitettuna . Ei " nytpä näytän kuinka etevä olenkaan" asenne.
 
Totta kuin kirkonrotta! Mutta nämähän eivät toki sulje kokonaan toisiaan millään lailla pois. Mutta kun puhutaan esim. joistakin tyyliin Virgil Donatin sooloista, niin siinä täytyy jo olla maailman toisiksi teknisin rumpali ymmärtääkseen mitä soolossa tapahtuu. Se on se kohta missä Teppo Tervamuna lähtee hakemaan lisää kaljaa..
 
Pakko myöntää, että itse viihdyn rumpusoolojen katselijana aika huonosti. Kai sekin on vähän oma rotunsa jotka niistä diggaa.
Sometimes more is more
OPJ1974
04.10.2007 10:40:03 (muokattu 04.10.2007 10:42:34)
 
Pakko myöntää, että itse viihdyn rumpusoolojen katselijana aika huonosti. Kai sekin on vähän oma rotunsa jotka niistä diggaa.
 
Minä puolestani osaan sujuvasti ihailla sellaista rumpusooloa, mitä soittaa teknisesti taitava soittaja, jolla sattuu vielä olemaan mielikuvitusta. Onpa kuitenkin tilanteita tullut vastaan, missä soittajalla ei ole mitään hajua mitä hän tekee tai näkemystä tai riittävästi taitoa. Sillon on myötähäpeän tunne suuri. Ja tuohon osaamattomaan joukkoon kuuluu joitakin SUURIEN bändien rumpaleitakin. Okei, suurimmalle osalle kuuntelijoista rumpusoolo ei edusta sitä , mitä yleisössä oleville rumpaleille, mutta kuitenkin...
 
Olen henk. koht kuitenkin sitä mieltä, että soolo on jollain mittapuulla kuitenkin se taidon mittari, jota halutaan yleisölle esittää.
 
Itse olen paska soolojen soittajana ja lisäksi tuppaa jotenkin jännittämään (kuu, kyllä, vielä näin parinkymmenen vuoden jälkeenkin) aina kun yksin joutuu soittamaan ja olemaan huomion keskipisteenä (kerpele, jos huomiota haluan, alan laulajaksi), että mielelläni keskityn enemmän noihin perusasioihin.
 
Soolojen soittamatta jättäminen ei kuitenkaan tyrmää sitä tosiasiaa, että rudimenttien ja likkien opettelu tukee sitä perusjutun vääntämistä - kuten moni asian on jo täällä todennut.
 
Ja vaikka olisikin huono sooloilija, ei se siis tarkoita sitä, että on huono rumpali, eh? :)
 
(Enhän minä mitään tiedä, kunhan puhun) :D
Kaverin suusta kuultua: "Ihmisellä on yläpää ja alapää ja siinä välissä on rytmi"
paice60
04.10.2007 23:24:32

Tosi juttu. Monet hyvät bändirumpalit ovat aika huonoja soolorumpaleita. Ala laulamaan rumpujen soiton ohella, se on hauskaa. Olen sitä tehnyt reilut 20 vuotta. Siinä saa huomiota. Kaikenlainen tekniikka palvelee aina soittamista, antaa työkalut soittoon.
Vittu näitä hommia.
OPJ1974
05.10.2007 08:59:54
 
Tosi juttu. Monet hyvät bändirumpalit ovat aika huonoja soolorumpaleita. Ala laulamaan rumpujen soiton ohella, se on hauskaa. Olen sitä tehnyt reilut 20 vuotta. Siinä saa huomiota. Kaikenlainen tekniikka palvelee aina soittamista, antaa työkalut soittoon.
 
Heh, laulan kyllä ja ihan mielelläni vielä, mutta en kyllä ole harkinnutkaan tekeväni sitä yhtä aikaa rumpujen soittamisen kanssa. Kaiketi olen sen verran yksinkertainen, että tykkään keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan :)
 
Täyyy kuitenkin myöntää, että hyvää treeniähän se olisi.. joskus kuitenkin sitä kokeilleena, olen huomannut sen olevan älyttömän vaikeaa laulaa ja soittaa samaan aikaan - tarkasti.
Kaverin suusta kuultua: "Ihmisellä on yläpää ja alapää ja siinä välissä on rytmi"
paice60
05.10.2007 21:11:54 (muokattu 05.10.2007 21:12:09)
Heh, laulan kyllä ja ihan mielelläni vielä, mutta en kyllä ole harkinnutkaan tekeväni sitä yhtä aikaa rumpujen soittamisen kanssa. Kaiketi olen sen verran yksinkertainen, että tykkään keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan :)
 
Täyyy kuitenkin myöntää, että hyvää treeniähän se olisi.. joskus kuitenkin sitä kokeilleena, olen huomannut sen olevan älyttömän vaikeaa laulaa ja soittaa samaan aikaan - tarkasti.

Ehkä mieluummin ensin kun saa rumpujen soiton siihen malliin ettei tartte sitä enää miettiä, niin voi alkaa miettiä laulamista. Tai sitten jos laulu kulkee niin ettei tartte sitä miettiä niin sitten rumpujen soittoa, on ehkä vaikeempaa noin päin, en tiedä. Joka tapauksessa kehittävää kumpaankin asiaan. Tyylilajista riippumatta.
Vittu näitä hommia.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)