Aihe: Nykänen ja Phillips Oulussa (ja tampereella) 1 2 | |
---|---|
![]() 18.08.2007 21:11:13 | |
Tulipa eilen nähtyä Nylon Beat ja Toto Oulussa ja harvemmin pesiskentän takaviivan kohdalla on noin kovia kannuttajia pyörimässä. Nykänen (samoin kuten muukin bändi) veti keikan aivan uskomattoman tarkasti, niin hyvässä kuin pahassa. Tuon olisi voinut pistää samantien nauhalle, sen verran ammattitaidolla ja rutiinilla meni. Hyvin eleetöntä soittamista ja mielestäni liiankin minimalistista vetoa, vaan eipä tuo Nylon Beat kai ole ikinä ollut mitään progea :-) No, Toto ja Simon Phillips vetivät setin vieläkin ammattimaisemmin, mutta siitä huolimatta (tai juuri siksi) rennosti ja erittäin viihdyttävästi ja toimivasti. Toton musiikista voi olla montaa mieltä (monien ensireaktio on aika negatiivinen kun mainitsee bändin), mutta kyllähän noin uskomattoman rautaisten tyyppien soittamisen kuunteleminen ja ihaileminen livenä on herkkua! Phillipsin Taman setti oli aikamoinen kioski kullattuine vanteineen jne ja soitto kulki, kyllä vaan. Rosanna oli hieman tahmea ja siitä puuttui studioversion rentous ja sujuvuus (juu, juu, Phillips ei ole Porcaro, mutta silti), mutta viimeisenä tullut Africa veti kyllä täydet pisteet Simonille. Toimi! -:mikko "I have as much authority as the Pope, I just don't have as many people who believe it."
-George Carlin | |
![]() 18.08.2007 21:30:57 | |
Mahottoman huono idea pistää Nylon Beat lämppäämään Totoa. Mahto Toton pojat ajatella että niitä pidetään täysin vitsinä Suomessa kun saivat nuo narisijat (olkoonkin suomen parhaimpia muusikoita taustanaan) lämppäriksi. Kyllä on jollakulla välähtäny. | |
![]() 18.08.2007 22:57:01 (muokattu 18.08.2007 23:42:49) | |
naikkareita en nähny, mut toton yhteissoitto oli jäätävän tarkkaa. "lukather and her band" täydellisen tarkkaa yhteissoittoa ei oikeastaan edes ihmettele, kun tsekkaa tän: http://www.toto99.com/disco/disco.shtml | |
![]() 18.08.2007 23:46:37 | |
Kiva lukea, että ollut onnistuneet keikat. Minkäslainen setti Anssilla oli, perus pari tomia ja pari-kolme peltiä, tuskin mitään ekstraa, ehkä toinen lattiatomi? | |
![]() 19.08.2007 12:45:55 (muokattu 19.08.2007 12:48:36) | |
Olikos tämä keikka sama(nlainen) kun se mikä oli vähän aikaa sitten kanssa suomessa? Saman levyn tiimoiltahan kuitenkin kumpikin oli.. Tietääkös kukaan koska on DVD tulossa? E: tai no lukinhan tuolla ettei se vielä tulekkaan, ehkä ennen joulua.. hitto..=( "All I think about is time and groove" J. Porcaro | |
![]() 19.08.2007 12:55:09 | |
Minkäslainen setti Anssilla oli, perus pari tomia ja pari-kolme peltiä, tuskin mitään ekstraa, ehkä toinen lattiatomi? Hyvin veikattu. Yks etutomi, kaks lattialla ja kolme peltiä. I'm a gooner | |
![]() 19.08.2007 15:33:14 | |
täydellisen tarkkaa yhteissoittoa ei oikeastaan edes ihmettele, kun tsekkaa tän: http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=content&p=peitsamo | |
![]() 19.08.2007 20:52:37 | |
http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=content&p=peitsamo Miten Peitsamo liittyy tähän aiheesen? Soundit, piuhat ja kajarit. | |
![]() 20.08.2007 01:00:29 (muokattu 20.08.2007 01:01:49) | |
Mahottoman huono idea pistää Nylon Beat lämppäämään Totoa. Mahto Toton pojat ajatella että niitä pidetään täysin vitsinä Suomessa kun saivat nuo narisijat (olkoonkin suomen parhaimpia muusikoita taustanaan) lämppäriksi. Kyllä on jollakulla välähtäny. Et ole tainnut nähdä naikkareita livenä? Omat kokemukseni ovat olleet osastoa "uitun-kova"! | |
![]() 20.08.2007 03:24:23 | |
Olisi kyllä jotenkin mahtavuutta jos saisi kuulla Nykästä soittamassa TOTO:ssa. Mutta se onkin vain mielikuvituksen asteella. Mun mielestä vaan sillä Phillipsillä ei ole sitä groovea mikä oli Porcarolla ja se oli TOTO:ssa aika paikkaamaton kuoppa kun Porcaro kuopattiin 1992. Juristi-isä pojansa uravalinnasta: "Tanssiorkesterin rummunlyöjä, onpa siinäkin ammatti". | |
![]() 20.08.2007 03:26:25 | |
Miten Peitsamo liittyy tähän aiheesen? Se on kato viisdonalla ollut trollaati trollaan meno päällä. Juristi-isä pojansa uravalinnasta: "Tanssiorkesterin rummunlyöjä, onpa siinäkin ammatti". | |
![]() 20.08.2007 12:38:43 | |
Et ole tainnut nähdä naikkareita livenä? Omat kokemukseni ovat olleet osastoa "uitun-kova"! Minä olen nähnyt. Minusta myös "uitun kova". Yksi parhaita kokemiani keikkoja koskaan. Soundit, piuhat ja kajarit. | |
![]() 20.08.2007 14:18:23 | |
Et ole tainnut nähdä naikkareita livenä? Omat kokemukseni ovat olleet osastoa "uitun-kova"! No en ole kyllä nähny, ja olen kuullut kehuttavan, mutta onhan nuo kaks bändiä ihan eri maailmasta. Ei vaan tunnu oikein hyvältä asetelmalta. Mutta sehän on vaan minun mielipiteeni. | |
![]() 20.08.2007 17:27:28 | |
Mahottoman huono idea pistää Nylon Beat lämppäämään Totoa. Mahto Toton pojat ajatella että niitä pidetään täysin vitsinä Suomessa kun saivat nuo narisijat (olkoonkin suomen parhaimpia muusikoita taustanaan) lämppäriksi. Kyllä on jollakulla välähtäny. Enpä usko, kyllä Toto voi olla ylpeä pääesiintyjän paikasta, naikkarit olis voinu olla ihan yhtä hyvin. Olis Lukatherin poekakii saanu maistaa nöyryyttä (tosin naikkareiden jälkeenkin sopii lavalle mennä hieman nöyristellen) :) | |
![]() 20.08.2007 17:32:02 | |
No en ole kyllä nähny, ja olen kuullut kehuttavan, mutta onhan nuo kaks bändiä ihan eri maailmasta. Ei vaan tunnu oikein hyvältä asetelmalta. Mutta sehän on vaan minun mielipiteeni. Asetelma toimi yllättävän hyvin - Naikkarithan olivat pikemmin "Se Toinen Bändi" kuin perinteinen lämmittelybändi, jota kukaan ei kuuntele, saundit ovat päin helvettiä ja valaistus se 40 watin hehkulamppu. Oli pyrot ja ilotulitteetkin mukana, mikä oli hienoa. Kuten myös se, että muutama biisi oli vissiin vähän raskaammin sovitettu ja kansa (ei Tapani) oli myös hyvin messissä. Joten, kyllä Naikkarit toimi ja soi komeasti, itse asiassa Kumuissa oli mielestäni hemmetin paljon parempi (nimenomaan basari)soundikin kuin Siimeonin Tamoissa (ilkeämielinenhän voisi jopa todeta, että ei liene mikään yllätys). Ja itse pääbändistä - otti vähän päähän, kun en SP:iä nähnyt lainkaan, Valotolppa vai mikä lie oli just tiellä, kun sivukatsomossa istuin - niin kyllähän se toimii kuin se kuuluisa vanha junan vessa. Ja hienoa oli, että soittivat vähän näitä harvemmin livenä kuultavia vetojakin. Tosin, hieman keikan puolimatkassa puudutti ylipitkien soolojen aikana mutta ne vaihdot biisien välillä kyllä... Niin, sopiva määrä ammattitaitoa ja treeniä sekoitettuna, niin mikäs siinä on kikkaillessa :) Ja Mitä Siimeonin soittoon tulee, niin eipä sieltä tainnut juurikaan niitä kompastuksia tulla -ei kait ollut odotettavissakaan. Tosin kyllä minäkin kaipaan niitä Porcaron suffle-juttuja joihinkin biiseihin, mutta nyt ei haitannut, fiilis oli kohdillaan niin bändillä kuin yleisölläkin? Ja mitenkäs muut, olikos teidän mielestä kanssa virppasaundi Simonilla joten lussu, ainakin sivukatsomoon kuulosti tosi tukkoiselta.... Offtopic: ja tämä tuuraava basisti ZZ-TOP partoineen kruunasi illan; siinä on kuulkaa katu-uskottavuutta, varsinkin näin Joulupukin luvatussa maassa. Soitannollisesti todella kovia ukkoja, molemmat tuuraajat. Kaverin suusta kuultua: "Ihmisellä on yläpää ja alapää ja siinä välissä on rytmi" | |
![]() 20.08.2007 18:22:04 | |
Mikäs siellä on ollut settilista näillä keikoilla? | |
![]() 20.08.2007 19:59:21 | |
Asetelma toimi yllättävän hyvin - Naikkarithan olivat pikemmin "Se Toinen Bändi" kuin perinteinen lämmittelybändi, jota kukaan ei kuuntele, . Varmasti on toiminut - vaikka en paikalla ollutkaan. Nylkkärithän oli nimenomaan konserttien "kotimainen pääesiintyjä". Ja kyseiseltä bändiltä on laadukkaat live-tallenteet (cd/dvd) olemassa, joilta epäilijät voivat meiningin tarkistaa. Ja mitä Phillips:iin tulee, muhkeasoundinen maailmanluokan rumpali. Mutta mikä häneltä puuttuu, niin minusta kyky soittaa svengaavasti esim. Nylon Beatin Naparengas (live-sovitus) -tyylinen kappale, sellainen mukaansatempaavan keinuva ska-komppi, joka saa pyllyt liikkeelle. | |
![]() 21.08.2007 02:36:24 | |
Ja itse pääbändistä - otti vähän päähän, kun en SP:iä nähnyt lainkaan, Valotolppa vai mikä lie oli just tiellä, kun sivukatsomossa istuin no mä seisoin aika lähellä ja keskellä, just ja just näkyi pää sen monsterisetin takaa. Ja Mitä Siimeonin soittoon tulee, niin eipä sieltä tainnut juurikaan niitä kompastuksia tulla -ei kait ollut odotettavissakaan. Tosin kyllä minäkin kaipaan niitä Porcaron suffle-juttuja joihinkin biiseihin, mutta nyt ei haitannut, fiilis oli kohdillaan niin bändillä kuin yleisölläkin? niin. se vetää niin mekaanisen tarkasti... mun mielestä phillipsin groovauksen ongelma on, et se vetää niin täydellisen samankuulosia soundeja niin äärettömän tarkasti. siinä missä normaali rumpali pikkasen hengittää timessä - simon nakuttaa kuin metronomi. siinä missä normaali rumpalilla jokainen isku soundaa vähän eriltä, simonin jokainen isku kuulostaa just samalta, siltä miltä se kai haluaakin sen kuulostavan. Tuntuu et kaikki sen soitto olis samplattua. Se vaan osaa luoda sen identtisen soundin ja identtisen kompin uudelleen ja uudelleen. on varmaan ikuisuuden saanu treenata moista taitoa, mutta olikohan vaivan väärti. Jeffin soitosta tulee vaan heti niin hyvä fiilis musaan. Jos toton rumpupallille sais nyt heittää jonku elävistä ukkeleista, niin (nykästä tippaakaan vähäksymättä) haluaisin kuulla, miten Vinnie Colaiuta soittais nuo biisit. Ja mitenkäs muut, olikos teidän mielestä kanssa virppasaundi Simonilla joten lussu, ainakin sivukatsomoon kuulosti tosi tukkoiselta.... se snaresoundi on minusta aika kauhea. mut hei, tama... tama tekee kyl jykeväsoundisia muita rumpuja, mut snareissa tuntuu jäävän muista valmistajista jälkeen. jotenkin kylmiä ja kolkkoja. Offtopic: ja tämä tuuraava basisti ZZ-TOP partoineen kruunasi illan; siinä on kuulkaa katu-uskottavuutta, varsinkin näin Joulupukin luvatussa maassa. Soitannollisesti todella kovia ukkoja, molemmat tuuraajat. se gandalf / tohtori sykerö oli ihan huikea. soitti mahtavalla timellä ja groovella, ihan niinku olis ikänsä toton biisejä soittanut. savut ja keikkavalot päälle..jylhä näky. tuli sellanen fiilis et pakko saada iteki tollanen mahtava parta. phillinganesilla oli komee kioski ja hyvinhän se veti myös. ja pakko nyt vähän brassailla: http://irc-galleria.net/view.php?nick=J_Cool&image_id=65263299 ; ) | |
![]() 21.08.2007 06:54:56 | |
Se vaan osaa luoda sen identtisen soundin ja identtisen kompin uudelleen ja uudelleen. on varmaan ikuisuuden saanu treenata moista taitoa, mutta olikohan vaivan väärti. Jeffin soitosta tulee vaan heti niin hyvä fiilis musaan. Jeffissä on juurikin tämä piirre ja eipä se jeffin soitto kokonaisuutena myöskään huoju yhtään... mutta ne mikroskooppisen pienet nyanssit ja time-kikkailu niissä yksittäisissä iskuissa sekä harvinainen kyky luoda aksentoinneilla kerrasta toiseen musiikkia musiikin sekaan. Ekan kerran kun kaveria aikanaan kuulin, niin ihmetys juuri tämän takia on suuri. Ja näin kaksikymmentä vuotta myöhemmin ihmettelen edelleen. se snaresoundi on minusta aika kauhea. mut hei, tama... tama tekee kyl jykeväsoundisia muita rumpuja, mut snareissa tuntuu jäävän muista valmistajista jälkeen. jotenkin kylmiä ja kolkkoja. Mulla oli aikanaan Taman Rockstar Prot ja pitää kyllä sanoa, että niissä kannuissa ainoastaan basarista sai hyvän soundin ulos. Snaresta ei saanut hyvää soundia ulos koskaan, tomeista säkällä uusilla kalvoilla. Mutta ehkä tilanne on toinen tänä päivänä? Niin, ja ennen kuin kaikki Taman seteillä soittavat ja merkkiä kannattavat tulevat hamppuköysien kanssa mun kotiovelle, tarkoitus ei ollut halventaa teitä. Puhun nyt yli kymmenen vuoden takaisista kokemuksista. phillinganesilla oli komee kioski ja hyvinhän se veti myös. ja pakko nyt vähän brassailla: http://irc-galleria.net/view.php?nick=J_Cool&image_id=65263299 ; ) Heh, sähän oletkin varsinainen keräilijä :D Kaverin suusta kuultua: "Ihmisellä on yläpää ja alapää ja siinä välissä on rytmi" | |
![]() 21.08.2007 16:10:05 | |
Jeffissä on juurikin tämä piirre ja eipä se jeffin soitto kokonaisuutena myöskään huoju yhtään... mutta ne mikroskooppisen pienet nyanssit ja time-kikkailu niissä yksittäisissä iskuissa sekä harvinainen kyky luoda aksentoinneilla kerrasta toiseen musiikkia musiikin sekaan. Ekan kerran kun kaveria aikanaan kuulin, niin ihmetys juuri tämän takia on suuri. Ja näin kaksikymmentä vuotta myöhemmin ihmettelen edelleen. Ts. Jeff Porcaro osasi tulkita kappaleita harvinaisen hyvällä maulla. Rumpali, joka ei tyytynyt vain "läpisoittamaan" biisejä. Nero. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)