Rummut: soittaminen ›

Rumpusettihän on säilynyt suurinpiirtein samanlaisena ~100 vuotta.
Mutta miten ja miksi on itse setin soittaminen muuttunut tässä (etenkin länsimaisen populaari)musiikin kehityksessä? Minkälaiset asiat ovat vaikuttaneet siihen että nykyään esim. jonkin soul-yhtyeen rumpali soittaa joskus hyvinkin eri tavalla kuin hänen kollegansa 30 vuotta sitten, vaikka soitettava kappale olisi samankaltainen tai jopa sama. Toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan.
 
Aihe on niin laaja että siitä saisi muutamat väitöskirjat väännettyä, mutta toivon antoisaa ja suuripiirteistä keskustelua.

Jazzmiehellä on varmaan aiheesta kerrottavaa??

Jazzmiehellä on varmaan aiheesta kerrottavaa??
 
Olisi varmaan jotakin, mutta aloittakaa te, niin kommentoin ja täsmennän mielelläni omilla käsityksilläni. Kuten aloittaja sanoi, muutamat väitöskirjat saisi helposti asiasta väännettyä. Mutta alkajaisiksi lue esimerkiksi graduni, jonka linkki löytyy jäsenkuvauksestani. Siinä käsitellään suurpiirteisesti rumpusetin 50 ensimmäistä vuotta improvisoinnin näkökulmasta.

Steve Smithin History of US Beat valottaa mielestäni hienosti länsimaisen rytmimusiikin osalta rumpusetin ja settirummutuksen vaiheita: http://hudsonmusic.com/products/smith_drumsettechnique.html
 
Nykymuotoisen rumpusetin lanseerasi Gene Krupa jo paljon kauemmin, kuin 50-vuotta sitten. Krupa levytti ensimäisenä setillä jossa bassorumpua poljettiin pedaalilla (Ludwig teki niitä jo 1909) vuonna 1927. 1930-luvulla setti muistutti jo hyvin paljon nykyisiä. Tuplabassarit tulivat 1940-luvulla. Nahkakalvot alkoivat korvautua muovisilla 50-luvun lopulla. Viimeisin oikea innovaatio on 1979 patentoitu Rimms-tyyppinen kelluva tomiripustus.
 
Settien tomimäärä lisääntyi 70-luvulla. Se antoi uutta väriä soittoon. Mielestäni Neil Peart oli ensimmäisiä rumpaleita, jolla oli tosi "iso" setti. Billy Cobham veteli myös isolla setillä. Telineet tanakoituivat ja peltejä alkoi ilmestyä settiin useita. Chinaa ja splashia sekä belliä laitettiin settiin ja sekin toki toi soittoon uutta ilmettä.
 
Soittopuolella on ollut tähtiä, jotka toivat uudenlaista ilmaisua. Tosin tekniikat olivat tiedossa jo aikoja ennen sitä. Moellerin tekniikka ja rudimentit ovat nekin jo yli satavuotiaita. Jos listaisi joitakin nimiä, niin minulle tulee mieleen:
 
Buddy Rich
Max Roach
Tony Williams
Cozy Powell
John Bonham
Neil Peart
Phl Collins
Stewart Copeland
 
Tosin listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkästi.
 

 
Jonkin biisin sovituksen muuttuminen vuosien kertyessä ei välttämättä ole niinkään kehittymistä. Mielestäni se on tulkintaa.
 
Uudet musiikkityylit luovat uusia tapoja soittaa settiä. Grind Core on supernopeaa humppaa, mutta uutta ei sekään ole. Perusta on ollut jo kauan aikaa olemassa.
 
Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana setti ja rummutus on muuttunut oikeastaan aika vähän.

New Orleans on yleensä ihmisten huulilla, kun puhutaan marssirumpujen matkasta ensin lavalle ja sitten pikkuhiljaa nykyaikaisen setin muotoon. Swinger:it olivat asialla.

Mielestäni varsinaisia innovaatioita soittamisen osalta ei ole tapahtunut n.40-50 vuoteen. Enimmäkseen kaikki progressio on tullut kamojen osalta - viimeisimpänä varmaankin rumpukone, -koneet sekä sähköiset setit. Soittoa jos ajatteleen, niin ainoastaan tempoa on tullut lisää ja näitä independence-systeemeitä on viety aivan ultimaalisiin sfääreihin. Kuinka se sitten palvelee sitä musiikkia ja sen kehitystä, jää kysymysmerkiksi.

Soittoa jos ajatteleen, niin ainoastaan tempoa on tullut lisää ja näitä independence-systeemeitä on viety aivan ultimaalisiin sfääreihin. Kuinka se sitten palvelee sitä musiikkia ja sen kehitystä, jää kysymysmerkiksi.
 
Kunka monta biisiä muistat, jolla soittaa Virgil Donati tai joku muu näistä ultimate-hepuista? Eihän niiden tekemästä musiikista ole jäkipolville paljon kerrottavaa.

Steve Smithin History of US Beat valottaa mielestäni hienosti länsimaisen rytmimusiikin osalta rumpusetin ja settirummutuksen vaiheita: http://hudsonmusic.com/products/smith_drumsettechnique.html
 
Tämä DVD- julkaisu kyllä on vallan mainio teos. Sekä soittamisen, että eri musiikkityylien kehitystä tarkastellen.
 
-H-

On mielestäni huonoa puhua rumpujen soiton kehityksestä, kun se kuitenkin on aina hyvin subjektiivinen asia. Ja yleensä keskustelu johtaa siihen, että kaikki kehitys tapahtui jo ennen nuijasotaa ja nykyään vain kopioidaan ja matkitaan. Mielekkäämpää olisi puhua soiton ja soittotyylin muutoksesta, jota kuitenkin tuntuisi tapahtuvan koko ajan. Eli siis se mitä joku toinen kutsuu kehitykseksi, voi joku toinen kutsua taantumukseksi.

Mielestäni varsinaisia innovaatioita soittamisen osalta ei ole tapahtunut n.40-50 vuoteen.
 
Itse asiassa rumpusetin ainoat innovaatiot liittyvät jaloilla soittamiseen. Soittopuolella ei juurikaan voi katsoa kenenkään koskaan innovoineen yhtään mitään, sillä kysymys on yleensä aina ollut kulttuurien kohtaamisesta, vastakulttuureista tai kulttuurista piittaamattomuudesta. Länsi-Afrikassa näitä hommia on tehty satoja vuosia, ja nyt pikkuhiljaa länsimaissakin, viimeisen sadan vuoden aikana, on rytmielementistä alettu saada jotakin irti. "Länsimaiset rumpujensoiton innovaatiot" ovat lähinnä konemaisia, matemattisia suhteita ylistäviä huraa-huutoja ja soittimiella pätemistä.
 
Mutta musiikkikulttuurien ja erilaisten musiikillisten taustan omaavien muusikoiden kohtaamisia voi pitää rumpujen soittoa ja musiikkia uudistaneina tekijöinä, esimerkiksi meille tietoisiksi tulleina
- afrikkalainen rytmiikka ja espanjalais-eurooppalaiset musiikkikäytännöt (afrokuubalainen musiikki)
- Chano Pozon ja Dizzy Gillespien kohtaaminen (latin-jazz, mambo)
- ragtime-pianomusiikki ja Igor Stravinsky (Sotilaan tarina)
- Elvin Jones ja Igor Stravinsky (Terry Bozzio)
- Terry Bozzio ja MAOL-taulukot (Mike Portnoy)
- Mika Säily ja outo huumori (Rytmiikkaa rumpusetille)
...

Älkää suutuko, mie parin olusen jälkeen horisen aiheen ohi (vähän).
Aatellaan vaiks Batteriaa ( vai mikä se Samba porukka nyt on), yks hemmo päristää virvelii, toinen paukuttaa basarii ( kahel nuijal jopa, ei tarvii kantaa tuplii ), yhet sit paukuttaa tomeja ( niitä "porilais rummun" näkösii, en tiiä nimee. Jaa, tosiaan, porilais rummussa on kyl vissiin virvelimatto alla, onkohan niil Sambaajillakin?). Yhel kaveril on lauteset mitä se paukauttaa "kosh".
Eli, jos jazz trio olis klubilla keikalla, niin olis pianisti, basisti ja viis rumpalii.
Eli siis, rumpusettihän on vaan työtehokkuuden ( ja keikka liksan per nenä paitti niille neljälle työttömälle rumpalille) maksimoinnin huipentuma.
 
Kyssäri teille jotka jotain oikeesti tiiättekin historiasta.
Joskus oon mielestäni nähny sellasen pedaali virityksen missä nuija lyöpi iso tomii alapuolelta ( tai tavallaan voi aatella niinki, et bassari on kyljellään ja sitä voi soittaa yläpuolelta kapuloilla ja alapuolelta pedaalilla. No olipa taas sekavaa, koittakaa kestää ). Niin, onks jollain sellanen viritys?

Kyssäri teille jotka jotain oikeesti tiiättekin historiasta.
Joskus oon mielestäni nähny sellasen pedaali virityksen missä nuija lyöpi iso tomii alapuolelta ( tai tavallaan voi aatella niinki, et bassari on kyljellään ja sitä voi soittaa yläpuolelta kapuloilla ja alapuolelta pedaalilla. No olipa taas sekavaa, koittakaa kestää ). Niin, onks jollain sellanen viritys? Näitä kutsutaan cocktail-seteiksi. Joskus muinoin niitä myytiin. Ne tulivat kymmenen vuotta sitten uudelleen ja nyt niitä ei oikein näe missään. http://www.8thstreet.com/prod.asp?pid=7160

Kunka monta biisiä muistat, jolla soittaa Virgil Donati tai joku muu näistä ultimate-hepuista? Eihän niiden tekemästä musiikista ole jäkipolville paljon kerrottavaa.
 
Se oli tässä pointtinakin.

Eräs rumpujensoiton opettaja selitti joskus että soittotekniikka voidaan jakaa jollain peruseella USA:n länsirannikon ja itärannikon tekniikkaan. Onkos tässä jotain perää?

Soittoa jos ajatteleen, niin ainoastaan tempoa on tullut lisää ja näitä independence-systeemeitä on viety aivan ultimaalisiin sfääreihin. Kuinka se sitten palvelee sitä musiikkia ja sen kehitystä, jää kysymysmerkiksi.
 
Kyllähän nopeesti soiteettin jo nelkytluvulla, miltei hurjempia lukemia kuin keskiverto blackmetal-bändin vastaavat. Mitä tohon motoriikkaan tulee, eri syncopationreenejä ym. ei suinkaan ole tarkoitettu soitettavaksi keikalla, vaan kehittämään sitä niin sanottua luovuutta, jota sitten omassa soitossaan käyttää hyväksi katsomallaan tavalla. Eri asia on se, että mitä on järkeä treenata; esim. Donati: vasen käsi ja jalka paradiddle, oikee käsi/jalka double paradiddle, yhtä aikaa. Pirun vaikee, eikä juuri rumpalin paikkaa bändissä palvele. Klinikalla on kyllä hyvä lesoilla, mutta entäs esim.
groove, fraseeraus, ihmiseltä kuulostaminen? Ei mua ainakaan kiinnosta noi sekvensserit yhtään..

Eräs seikka mikä varmaan aika oleellisesti on muuttanut rumpujen soittoa ja soundia on äänitystekniikan kehittyminen. Ensin lähimikitys uudempana villitylksenä triggeröinnit. Ainakin bassorummun keskeisempi rooli nykymusiikissa on varmaan osaltaan seurausta tästä.

Älkää suutuko, mie parin olusen jälkeen horisen aiheen ohi (vähän).
Aatellaan vaiks Batteriaa ( vai mikä se Samba porukka nyt on), yks hemmo päristää virvelii, toinen paukuttaa basarii ( kahel nuijal jopa, ei tarvii kantaa tuplii ), yhet sit paukuttaa tomeja ( niitä "porilais rummun" näkösii, en tiiä nimee. Jaa, tosiaan, porilais rummussa on kyl vissiin virvelimatto alla, onkohan niil Sambaajillakin?). Yhel kaveril on lauteset mitä se paukauttaa "kosh".
 
Niin, rumpusettihän on kasattu tosiaan osista. Tokihan näitä osia soitetaan monissa orkestereissa erikseen edelleen. Syitä ovat nuottien vaikeus ja saundi. Ei haikkaa polkemalla voi A":sia soittaa, tai isoa rumpua pedaalilla.