Rummut: soittaminen ›

Ajattelin tuossa että mistä mut muistetaan rumpujen saralta sitten kun aika jättää?
Yhden ihanan nuoren tytön sain tunneille ja jaksaa jatkaa. Toinen on se että en ainakaan tietoisesti tee tästä lajia missä laitetaan asioita paremmuusjärjestykseen?
Mites teillä, ah niin rakkaat siskot ja veljet?

Eipä tähän paljon muuta voi sanoa kun, että toivottavasti pääsee paljon panemaan...

Eipä tähän paljon muuta voi sanoa kun, että toivottavasti pääsee paljon panemaan...
 
Matti Nykänen vai Seppo Rätykö se siellä?

No mistä mut muistetaan,,, enpä tiedä. Keikkailtu on paljon ja jatkoa seuraa vielä toivottavasti kauan.
Mutta opetus työssä koitan antaa suuntaa, virikkeitä, motivaatiota sekä itse oivaltamisen tunnetta.
 
Perusasiat, kuten kapulatekniikka, rudimentit ja harjoitusten saaminen siihen malliin että ne kuulostavat musiikilta eikä pelkäsään harjotteilta joita kirjassa lukee.
Toivon että minusta on apua oppilaille ja hee oivaltavat sen aatteen että opttaja antaa lähtökohdat ja niistä kehittyminen alkaa aueta.

Mitä jätät jälkees?
 
No pahan hajun ja hyvän grooven.

Enpä tiedä, onko aloittaja mikä-kymmenvuosi kriisissä, mutta kysymyksessä on vähän semmoinen ristiriita, että eihän tekijät itse usemmiten määrittele, mistä heidät muistetaan. Koska he eivät ole niitä, jotka muistelevat. Toki kevyehköllä narsismilla näin voi käydä. ;)
 
Enpä tiedä, mitä Bonhamin päässä liikkui, mutta tuskin hän ajatteli, että hänen Tukholmassa nauhoittamistaan "huolettomista" nauhoituksista käydään kovaa keskustelua vuonna 2007 suomenkielisellä nettipalstalla.
 
Enpä ole ajatellut moista, toivottavasti joku jossain, on inspiroitunut, jostain syystä. ;-)
Mietin ja tankkasin, no okei, oonhan mä ku Bonham, niinku. :)

Niin minähän tietenkin tarkoitin, että toivottavasti pääsee siittämään paljon lapsia tähän maailmaan, niin on jotakin jättänyt jälkeensä ja on joku muistamassakin, että voi hittolainen kun se pappa oli kovaa hakkaa runpui.

Niin minähän tietenkin tarkoitin, että toivottavasti pääsee siittämään paljon lapsia tähän maailmaan, niin on jotakin jättänyt jälkeensä ja on joku muistamassakin, että voi hittolainen kun se pappa oli kovaa hakkaa runpui.
 
Heh, itsekin olen kylvänyt siementä sen verran että pari mukulaa on jo pitämässä isukin toimeliaana. 3v poika soittaa innolla mitä instrumenttia vaan, tuo puolivuotias tyttö vielä tyytyy katselemaan vierestä. Etenkin kapulat tuntuu olevan pojalle mieluisat ja saunaämpäreitä pitää käsillä tömistää kuin viidakkorumpua konsanaan, samalla tietenkin laulaen jotain kivaa kipaletta. Sen verran ollaan kapuloilla jo treenattu soittoa että single stroke roll noin niinkuin periaatteessa menee, kohta kai jo paradiddlekin opetettava. ;)

Se minkä nuorena oppii niin vanhana taitaa.
 
Kyllä! Se on hyvä aloittaa nuorena. Itsellä ei ollut perheessä oikeen mitään musiikkihommia ja niinpä tämä juttu tuli mulle vasta pitkälti 20 paremmalla puolella.
 
Monesti kun on noiden kaverien penskojen kanssa leikkinyt niin kyllä siinä huomaa, että rytmi on jo ihan pienillekin lapsille hauska juttu ja musiikki muutenkin. Jos joskus omia lapsia siunaantuu niin niistä kasvatetaan sitten rumpaleita. Varo vaan tuleva vaimoke! Ehehee...
 
EDIT:
 
Ote henkilökohtaisesta vaimonvalintaoppaasta:
 
Kohta 1. Suunnaton kiinnostus Länsi-Afrikkalaista musiikkia ja tanssia kohtaan.
(Tästä ei voida joustaa)
 
Kommentti: Vähiin ne jää mutta jääköön!

Oma 2v mukulakin kerran pääs vähän soitteleen mun sähkörummuilla ja sen jälkeen on kyllä ahkerasti naputellut sängyn- ja pöydänkulmiin kaikenmaailman kepeillä ja pulteilla, mitä vaan on näppeihin sattunut :) Kai se sitten edes isänsä rummuista muistaa. Niin ja olenhan 10v pikkusiskonikin saanut rummuista innostumaan, jopa niin paljon, että sain just hommattua sille oman setinkin.

Meikä tullaan muistamaan ultranopeista heel-toe bassareista ja siitä että oon ainoita metallirumpaleita jotka vetää gretscheillä..
 
Haha, no ei nyt sentäs :)

Uskon ja toivon, että jätän jälkeeni satamäärin rytmeistä, rytmiikasta, svengistä, rummuista ja hyvästä meiningistä kiinnostuneita ja innostuneita lapsia. Rytmiikkaopetuksen kohderyhmänä on 20 vuotta ollut iso kasa 4 - 7-vuotiaita päiväkotilapsia. Ovat saaneet monta nastaa kokemusta yhdessä tekemisestä aiheen parissa.

Tuli muuten tässä mieleen kun oltiin kaverin ja muksujen kanssa katsomassa Hurriganes-klinikkaa Dafryn järjestämässä tilaisuudessa Tavastialla tässä taannoin. Tytöt aiheuttivat pientä hilpeyttä kun hyppivät musiikin tahtiin miten sattuu ja mossasivat samalla.
Muut olivatkin sitten aika rauhallisesti. En ole ikinä nähnyt niin monta rokkaria ryystämässä kahvia ja syömässä pullaa, eikä missään näkynyt edes yhtä kaljapulloa. Olin aika varma, että se on unta.

Ainakin kasan sahanpurua rumpumatolle. Ehkäpä hetkellisesti musiikkiakin.

Hämmentynyttä suhtautumista aika ajoin jakomielistä ja kärkästä persoonaani kohtaan. "Ketääs näyttelijää se nyt muistuttikaan", "Maksoiko se oman kierroksensa", "Kuka se luulee olevansa?", "Keneksi se mua luuli?", "Mikä vitun jako toi on?" tyyppisiä kommentteja. Enkä tarkoita kuolemanjälkeisiä. Sen jälkeen pojalle kallista rumpukamaa ja toivottavasti terveen ja innostuneen musiikki-ilmapiirin.