Aihe: Rumputuntien antamisesta 1 2 | |
---|---|
![]() 03.05.2007 21:19:14 | |
Hei. En ole soittanut kovinkaan kauaa rumpuja (kaksi vuotta), olen ottanut tunteja koko sen ajan ja harjoittelen joka päivä. Jos minun pitäisi arvioida omaa tasoani, sanoisin, että olen hiukan ehkä keskitasoa parempi rumpali. Olen vähän jo joskus miettinyt sitä, että olisi kiva antaa joskus tunteja, mutta olen aina ajatellut, että se on sitten tulevaisuudessa, kun olen parempi. Nyt on kuitenkin ruvennut tekemään mieli rahaa, jotta sitä vois ostaa mikrofoneja, levyjä jne. Olen siltikin miettinyt, että kyllä tämä aika aikaista olisi. Nyt kuitenkin yksi minua vuotta nuorempi poika kysyi bändini kitaristilta, josko voisin ruveta antamaan tunteja tälle tyypille, joka aikoo siis alottaa rumpujen soiton. Minua rupesi tietenkin kiinnostamaan, mutt mietin tietty, ett oonko tarpeeks hyvä? Siks aattelinkin kysyy teiltä muusikoidennettiläisiltä, milloin sitä vois alkaa opettamaan. Ikää löytyy myös vain neljätoistavuotta, mutta täytän ihan piakkoin viisitoista. Sitten sitä kanssa mietin, että paljon sitä rahaa vois pyytää, kun en oo kuitenkaan lähdöss tekeen tätä ihan hyväntekeväisyysperiaatteella, varsinkaan, kun en sitä tyyppiä tunne. Se jätkä oli tarjoomassa kahtakymppiä puolelta tunnilta, mutta eikös se yleensä mee silleen, että se on kymppi puolelta tunnilta, vaiko? Näihin kysymyksiin siis haluisin vastauksen + kaikkea muuta, mitä tulee mieleen voi sanoa. Kiitti näin etukäteen. | |
![]() 03.05.2007 23:50:21 | |
Noh tuota niin niin. Jos rahaa mielesi tekee, sitä saa menemällä esim töihin. :D Mitä opettamiseen tulee, se on sitten muutakin kuin peruskompin ja fillin näyttämistä. Ennen kuin ryhdyt opetuspuuhasille, kysy itseltäsi että onko perusjutut (korostan perus) riittävästi hallussa. Kuten rudimentit ja kapulaotteet ja sen sellaiset. Että osaatko korjata jos oppilas soittaa esim epäergonomisesti ja näin. Nimittäin mahdollisesti väärin opeteltuja juttuja on vaikea opetella myöhemmin pois. Ja mitä taas rahaan tulee, niin itse olen ottanut 15 euroa tunti. Joku Kai Hahto ottaa varmaan enemmän, mutta hänellä lienee varaa pyytääkin. Mutta jos joku sulle maksaa kaks kymppiä puolesta tunnista niin en minä ainakaan hanttiin laittaisi. Ja nämä oli nyt vaan mun mietteitä aiheesta. Mutta mieti vielä, ja jos siltä tuntuu niin opettamaan vaan. Sanotaan nyt sekin että en minäkään tosiaan mikään alan maestro ole, kunhan rokkia veivaan ja yritän välittää rokkenrollin ilosanomaa myös tuleville Twist-Twisteille. Rok rok. "Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin" - Aki Kaurismäki | |
![]() 04.05.2007 00:32:14 | |
Noh tuota niin niin. Jos rahaa mielesi tekee, sitä saa menemällä esim töihin. :D Pointtihan on, että ois kiva saada rahaa ja olisi kanssa hankkia työkokemusta ja molempia asiasta, josta nauttii: musiikista. Mitä opettamiseen tulee, se on sitten muutakin kuin peruskompin ja fillin näyttämistä. Ennen kuin ryhdyt opetuspuuhasille, kysy itseltäsi että onko perusjutut (korostan perus) riittävästi hallussa. Kuten rudimentit ja kapulaotteet ja sen sellaiset. Että osaatko korjata jos oppilas soittaa esim epäergonomisesti ja näin. Nimittäin mahdollisesti väärin opeteltuja juttuja on vaikea opetella myöhemmin pois. Sitähän minäkin tässä pähkäilen ja mietiskelenkin, koska jokainen soittaja on kuitenkin yksilö ja tekee eri virheitä ja se tyyppi, jota mä sitten opettaisin, ei vältist tee samoja virheitä, kun mä oon tehnyt enkä siis niitä välttämättä huomaa. Kyllä mä tiedän, minkälainen se oikea kapulaote on ja kyllä se pitäisi olla mullakin hallussa (opiskelen kuitenkin kunnollisessa musiikkiopistossa) ja rudimentteja ollaan käyty läpi, joten kyllä ne mulla taipuu. Sitä ergonomiikka sitten mm. en välttämättä osaa korjata, koska en tiedä kuitenkaan tarkalleen, miten pitäisi soittaa. Jos rumpumaikkani huomaa, että soitan jollain erityisen epäergonomisella tavalla, hän kyllä korjaa, mutta jos se mun oppilaan epäergonominen tapa soittaa onkin eri... Sitä tässä mietin. | |
![]() 04.05.2007 02:43:24 (muokattu 04.05.2007 02:47:30) | |
Ei kahdessa vuodessa "mitään opi". Ohjaa parempaan paikkaan ja mee töihin jos rahaa tarvitset. Jos ois rummut niin vois soittaa. | |
![]() 04.05.2007 02:46:42 (muokattu 04.05.2007 02:47:17) | |
tuplaviesti Jos ois rummut niin vois soittaa. | |
![]() 04.05.2007 13:21:09 | |
Minusta sinä voisit jeesata ihan auttamisenhalusta sitä heppua, jos hän kerran sinulta oppia haluaisi ja sinusta tuntuu siltä, että on jotain annettavaa. Näytät perusjutut, eli kapulaotteet, vähän setin asettelua ja viritystä jne... Ei kyllä kuulosta yhtään realistiselta tuolla kokemuksella vielä rahaa ruveta ottamaan siitä. Hyvät kamat - huono soittaja! | |
![]() 04.05.2007 13:49:40 | |
Minusta sinä voisit jeesata ihan auttamisenhalusta sitä heppua, jos hän kerran sinulta oppia haluaisi ja sinusta tuntuu siltä, että on jotain annettavaa. Näytät perusjutut, eli kapulaotteet, vähän setin asettelua ja viritystä jne... Ei kyllä kuulosta yhtään realistiselta tuolla kokemuksella vielä rahaa ruveta ottamaan siitä. Olen samaa mieltä. Opettamisessa tulisi tietää muuten pedagogiikkaa sen verta, että tietää miten tulisi opettaa. Tulevaisuudessa tuota opettamista kannattaa kyllä harkita jos harrastus jatkuu. Itse en ottaisi kyllä tunteja alle 10 vuoden soittokokemuksen omaavalta. Ja mielellään opetuskokemusta saisi olla takana myös jonkin verran. Näin siis jos maksan tunneista. Ilmaiset ovat eri asia. Opeta kaveria vaikka hampurilaisateria-palkalla. Muutamien alkeistuntien jälkeen kaveri korvaa vaivasi aterialla. Siitä hyötyvät molemmat. Opettaminen auttaa omaan ja kaverin soittoon, sekä saat lisää uskottavuutta kasvattamalla mahaa hampparilla :) "Nyt lähdetään Karalahdelle soittamaan rumpuja ja bassoa" -Jussi 69 houkutteli matkaansa Tavastialla. | |
![]() 05.05.2007 21:15:53 | |
Ok, pitää siis funtsia vielä. Ainakin aion jutella sen tyypin kanssa vielä. Se on kyllä myös vähän hämäävää, että mä oon saanut ihan päinvastaisia vastauksia tästä aiheesta, kun pikaviestitse yksi tyyppi sanoi, että kyllä niitä tunteja voisi antaa ja että oli itsekin antanut :/ Pitää siis vielä miettiä | |
![]() 05.05.2007 21:53:06 | |
Ok, pitää siis funtsia vielä. Ainakin aion jutella sen tyypin kanssa vielä. Se on kyllä myös vähän hämäävää, että mä oon saanut ihan päinvastaisia vastauksia tästä aiheesta, kun pikaviestitse yksi tyyppi sanoi, että kyllä niitä tunteja voisi antaa ja että oli itsekin antanut :/ Pitää siis vielä miettiä Niin, kyllähän sinä niitä tunteja varmaankin voisit antaakin, mutta minusta vain siltä pohjalta, että näyttäisit kaverille ihan vaan perusjutut yms. Eli muutama tunti vaikkapa. Se, otatko siitä rahaa on tietysti sinun asiasi - itse en ottaisi. Kukaan ei epäile sinun soittajan- tai opettajantaitojasi sinänsä. Se vaan, että yleensä ei kuitenkaan kahdessa vuodessa kenenkään taidot, ja ennenkaikkea _näkemys_ ole riittävällä tasolla muiden opettamiseen enemmässä määrin. Eli: Muutama "tunti" kaveripohjalta ilman maksua olisi minun reseptini. Hyvät kamat - huono soittaja! | |
![]() 06.05.2007 12:42:58 | |
Ite annan tunteja, tällä hetkellä vain yhdelle nuorelle kaverille. Hän on kolmas oppilaani. Taksani hänelle on kympin per täysi tunti. Ensimmäisen "oppilaani" sain silloin, kun en todellakaan osannut itse mitään, mutta hän sentään vielä vähemmän. Nyt kun jälkeenpäin mietin, ei minulla olisi ollut mitään asiaa opettamaan. Nyt, kun olen soittanut vähän vajaat kuusi vuotta, tuntuu, että ihan aloittelijalle jopa minulla on jotain annettavaa. Lisäksi on hauska seurata, kun niin nuori (11v) oppii todella nopeasti... | |
![]() 06.05.2007 13:38:36 | |
mä oon kaverille opettanu perusjutut ihan ilimaseksi. tosin mun taidoilla, ei perusjuttuja enemmän opetetakkaan. kapulaote, komppeja, joitain perusrudimentteja. Sit ku ne osaa menee kunnon tyypille :D Pietu.
http://www.myspace.com/allfalldead | |
![]() 06.05.2007 23:34:46 | |
Ensimmäisen "oppilaani" sain silloin, kun en todellakaan osannut itse mitään, mutta hän sentään vielä vähemmän. Nyt kun jälkeenpäin mietin, ei minulla olisi ollut mitään asiaa opettamaan. Sellaista haluaisin vielä tarkennukseksi tietää, että kuinka kauan olit silloin soittanut ja saitko siitä mitään rahaa. | |
![]() 07.05.2007 11:03:13 (muokattu 07.05.2007 11:04:18) | |
mä opetin kaupungin järjestämässä bädikerhossa rumpujensoittoa alakouluikäisille, sain siitä 8€/45min, ja hommaa tein noin 5h viikossa. oppilaat joutuivat maksamaan tunneista 20€/45min, josta itse sain tuon 8€. mahtava juttu. oon soittanu nyt ite kymmenkunta vuotta, ja tuota opetusta harrastelin viime lukukauden, eli vähän reilu vuosi sitten. opetukseen kuului lähinnä rumpujen soittoon tutustuminen, tarkoitus ei ollut ruotia heistä ammattirumpaleita. lähtökohtana setin osien nimet, ja siitä sitten pikkuhiljaa kapulatekniikkaa ja perusbiitin handlaaminen. tämänikäisille oppiminen oli hieman toissijaista, hauskanpito oli se ensimmäinen prioriteetti. oppilailla pysyi mielenkiinto yllä ja ainakin 3 (oppilaita oli noin 10) jatkoivat yksityiselle opettajalle. en siis koe olleeni minkääntasoinen opettaja, olin lähinnä "opastaja". :) lähinnä tuon ikäisten kanssa puuhaaminen oli psykologista opettamista, tekninen osaaminen oli sivuseikka, mutta kun on hauskaa, oppiminen tapahtuu kuin itsestään. aikaisemminkin asiaa painottaneena vielä totean; soitosta pitää nauttia ja oppimisesta kuuluu iloita. se, miten tämä löpinä kuuluu topicin aloittaneen kaverin postauksiin, on vielä vähän hakusessa. voisinpa sanoa että yhdyn edellisiin. :) "2000-luvun kotimaista raskasta progea, vähän niinkuin heavympaa Jethro Tullia" -Jasse | |
![]() 07.05.2007 14:18:29 | |
Itseäni on myöskin mietityttänyt tämä tuntien antaminen. Täysin aloittelija kaveri kyseli josko voisin opastaa häntä hieman rummuttelun saloihin, komppia, otteita, setin ergonominen kasaaminen jne.. Kuitenkin minua hieman arveluttaa, vaikka uskallan väittää, että soittokokemusta (keikkoja ja studiota hieman vähemmän) on kertynyt melko mittavasti tämän kahdeksan vuoden aikana. Itse en kuitenkaan ole tunteja juurikaan ottanut (paitsi aikanaan muutaman studiotyöskentelystä). Mistä aloittaa? Mitkä ovat pahimmat virheet? Ajattelin että, setin kokoaminen, otteita, rudimentteja ja hiljalleen komppia, jonkin verran teoriaa ja hiljalleen muitten soittimien kanssa yhteen soittaminen...Kuulostaako hyvältä? Entä ne virheet? | |
![]() 07.05.2007 18:40:37 | |
Ja mitä taas rahaan tulee, niin itse olen ottanut 15 euroa tunti. Joku Kai Hahto ottaa varmaan enemmän, mutta hänellä lienee varaa pyytääkin. Itse asiassa Kaitsu ottaa 20€ 60 minuutista. | |
![]() 07.05.2007 18:51:48 | |
Itse asiassa Kaitsu ottaa 20€ 60 minuutista. Sangen kohtuullista. Gene Hoglan kuulemma ottaa 100 dollaria tunnista. :D "Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin" - Aki Kaurismäki | |
![]() 07.05.2007 22:35:01 | |
se, miten tämä löpinä kuuluu topicin aloittaneen kaverin postauksiin, on vielä vähän hakusessa. voisinpa sanoa että yhdyn edellisiin. :) Se liittyy hyvinkin oleellisesti, koska jos joskus (ei siis välttämättä vielä/vuosiin) opetan jotakuta tämä on hyvinkin tärkeä neuvo ja muutenkin se on tärkeätä pitää mielessä. Kyllä minusta tällaista offtopiccia saa ketjuissa puhua aika vapaasti. | |
![]() 08.05.2007 12:30:22 (muokattu 08.05.2007 12:30:33) | |
Sangen kohtuullista. Gene Hoglan kuulemma ottaa 100 dollaria tunnista. :D Sibiksen opettaja Jukkis Uotila(?) ottaa 100€ yksityistunnista. "jazzahtavia ridekomppeja tyyliin Ian Paice" -Brother Michael | |
![]() 09.05.2007 20:54:56 | |
Sellaista haluaisin vielä tarkennukseksi tietää, että kuinka kauan olit silloin soittanut ja saitko siitä mitään rahaa. hmm.. olisko ollut, että n. 2,5 vuotta olisin silloin alussa soittanut? Jotain sinnepäin ainakin. Sain 5e/60 min. Tämä tyyppi oli vanhempien tutun poika. | |
![]() 09.05.2007 22:41:23 | |
Olen opettanut viitisentoista vuotta ja soittanut rumpuja noin 25 vuotta, ja pikkuhiljaa tuntuu siltä, että alan ymmärtää jotakin opettamisen ja musiikin päälle. Opettajuus on asiantuntija-ala muiden joukossa. Opettajalta vaaditaan motivointikykyä, substanssiosaamista, metodologista osaamista ja kokemuksen tuomaa pelisilmää. Ne vaativat pitkän pitkän aikajänteen. Opettaa saa ja aina kokeneempi voi ohjata aloittelevampaa kaveria. Nuoren kaverin ei kannata ladella mitään yleisiä totuuksia, koska kokonaisuuden hamottamiskykyä ei voi vielä kehittyä, vaikka soittaisi kahden ja puolen vuoden ajan 24/7. Amatöörit eivät oikeasti nauti musiikista ammattilaisia enempää - amatöörit eivät vain oikeasti osaa soittaa. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)