Aihe: Kitaristi aloittaa soittamaan virveliä
1
Tales
24.06.2008 18:25:50
Olen jo jonkin aikaa sitten omistanut heräteostoksen kautta Pearl EX -virvelin ja nyt olisi vihdoinkin aikomus alkaa opettelemaan sitä kunnolla.
 
Tähän mennessä olen katsonut opetusvideoita Vic Firth:n kotisivuilta, ja ne ovatkin auttaneet minua omaksumaan välttävän ote- ja rebound-tekniikan. Opetteleminen on kuitenkin takkuisaa, koska pidän pyrähdyksellisestä opettelemisesta. Saatan olla koskematta kitaraankin viikon verran, ennenkuin alan treenaamaan taas intensiivisesti useita tunteja.
 
Aloittelijoiden palstalla olen törmännyt useasti kitaransoittoa koskeviin kysymyksiin siitä, mitä vasta-alkajan tulisi opetella. Tuntuu nyt hassulta olla itse samassa tilanteessa, tosin eri instrumentin kanssa. Tarvitsisin siis kokeneimpien perkussionistien apua muunmuassa siihen, missä järjestyksessä eri asioita olisi hyvä opetella, ja mihin asioihin kuuluisi erityisesti kiinittää huomiota. Tarkoitus ei ole välttämättä enää tässä vaiheessa kehittyä maailman parhaimmaksi virvelinsoittajaksi, vaan laajentaa repertuaariaan rytmisoittimien pariin ja kehittää samalla musikaalista tajua tuolta areenalta.
 
Myös muut virpansoiton aloittelijat olisi kiva saada keskusteluun mukaan!
OPJ1974
24.06.2008 18:33:28 (muokattu 24.06.2008 18:34:07)
 
Tätähän on varmaan toitotettu täällä boljoziljoonaa kertaa, mutta H I T A A S T I hyvä tulee. Aloitat yksinkertaisista jutuista ja lisäät tempoa pikkuhiljaa sitten, kun sen hetkinen tempo tuntuu hyvältä ja kuulostaa oikealta.
 
Samahan pätee varmasti kitarajuttuihinkin: juoksemalla ei kuse kuin omille kintuilleen, eikös se niin ole? ;)
Kaverin suusta kuultua: "Ihmisellä on yläpää ja alapää ja siinä välissä on rytmi"
Tales
24.06.2008 18:41:10
Joo, se on ihan itsestäänselvyys.
 
Ainiin, mulla on joku 1900-luvun alussa julkaistu Stick Control -kirja. Triviana.
laatikko
24.06.2008 20:02:25
Ainiin, mulla on joku 1900-luvun alussa julkaistu Stick Control -kirja. Triviana.
 
No sittenhän sulla on kaikki tarpeellinen. Mutta miksi ihmeessä sua kiinnostaa opetella soittamaan pelkkää pikkurumpua yksikseen?
Tales
25.06.2008 10:20:44
Syy on sikäli käytännönläheinen, että mulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta tilan eikä talouden puolesta soittaa kokonaista settiä. Toki aina kun lainakamoilla(ja mahdollisesti yllä mainittujen seikkojen korjautuessa myös omilla) on mahdollisuus niin ehdottomasti kiinnostaa. Tykkään helvetisti rumpujen soittamisesta vastapainona kitaran hienomotoriselle hiplailulle.
karipv
25.06.2008 12:31:38
Ota treenikaveriksi metronomi ja opettele sen kanssa aika-arvopyramidia useilla temmoilla ja käsijärjestyksillä. Se on hyvää perustreeniä :-)
"En pelkää sattaakaa miestä, koha eivät kii käy!"
Epämuusikko
25.06.2008 13:19:28
No sittenhän sulla on kaikki tarpeellinen. Mutta miksi ihmeessä sua kiinnostaa opetella soittamaan pelkkää pikkurumpua yksikseen?
 
Se on hyvä soitin. Jos virvelin hallitsee, niin muun setin hallitseminen helpottuu. tietenkin koordinaatio ja groove tuottavat päänvaivaa, mutta sitä ne tekevät joka tapauksessa.
Duo Rehband & Voltaren. Bustard #1
OPJ1974
25.06.2008 13:51:05
 
Se on hyvä soitin. Jos virvelin hallitsee, niin muun setin hallitseminen helpottuu.
 
Komppaan. Toisenkin kerran. Ihmeesti sitä kehittyy pelkää rumpu-pädiäkin naputtaessa.
Kaverin suusta kuultua: "Ihmisellä on yläpää ja alapää ja siinä välissä on rytmi"
Velli
25.06.2008 16:25:01 (muokattu 25.06.2008 16:25:30)
Tykkään helvetisti rumpujen soittamisesta vastapainona kitaran hienomotoriselle hiplailulle.
 
Hienomotorista hiplailua se virvelin (ja myös koko setin) soittokin on, jos meinaat sillä oikeasti jotain järkevääkin saada aikaiseksi :).
Youni
02.07.2008 20:24:18
Kapulatekniikka kehittyy varmasti, hyvä jos tuota jaksat. Ota jalat mukaan, niin tulee groovea ja koordinaatiotakin.
"Käyttäkää sitä hakua, ja toisaalta älkää joka kohtaan itkekö turhaan sen haun käytöstä." -Moderaattori
Ruutikallo
03.07.2008 10:46:35
Tykkään helvetisti rumpujen soittamisesta
 
Kuten myös.
"Siit hyvästähä mie sahhaan siult puol päätä"
Tales
05.07.2008 00:46:49
Hienomotorista hiplailua se virvelin (ja myös koko setin) soittokin on, jos meinaat sillä oikeasti jotain järkevääkin saada aikaiseksi :).
 
Puhut totta. Mutta karkeampaa se ranneliikkeineen on vrt. kitaran "sormien liikerata minimissä/suu supussa" -ynkkätiluttelu. Vaikken sitä itse harrastakaan :).
 
Kapulatekniikka kehittyy varmasti, hyvä jos tuota jaksat. Ota jalat mukaan, niin tulee groovea ja koordinaatiotakin.
 
Mulla on myös Leevi Leppäsen Rokkaavat rummut -kirja, läpsyttelen sen tahdissa reiteen/lattiaan. Heh.
 
Kuten myös.
 
Keep it up!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)