Aihe: Rumpujen lainaaminen
1 2 3
gulfstream650
01.06.2008 14:06:41
 
 
Jokainen rumpali joskus (yleensä) laiskistuu. Oltiin keväällä yksillä "minifestareilla" Tallukassa Vääksyssä Menneisyyden Vankien ja Puolikuun kanssa. Rumpujen vaihtelu oli roudausteknisesti aivan kamalaa touhua (väkijoukon läpi kaman kantoa). Sovin Puolikuun Häkkäsen ja Menkkareiden Kujan kanssa, että soitan jomman kumman rummuilla, että saadaan jouhevasti ohjelma skulaamaan. Teknisistä syistä päädyin Puolikuun rumpalin kamoihin ja käytin jopa hänen pedaaliaan ja symbaalejaan. Oli valmiiksi mikit paikoillaan jne.
 
Olen joskus kohteliaasti kysynyt rumpuja lainaan ja joskus niitä on kysytty myös minulta. Aina olen ollut kohtelias ja maltillinen, kun olen soitellut lainarummuilla. Se vaikuttaa suoritukseen, mutta menettelee. Joskus kamojen kanssa säätö on vain niin vaikeaa.
 
Lainaan myös tiukan paikan tullen rumpujani mielelläni, jos siihen on hyvä syy. Aikataulut, backlinerumba jne. Yhtään huonoa kokemusta lainaajasta minulla ei ole. Sillä tavoin en lainaa rumpujani, että "anna mulle rummut keisseissä lainaan Seinäjoelle ensi viikolla kun omien kalvot on niin paskana". Tällaisessa tapauksessa aikoinaan tuli tosi hauskoja ylläreitä kun kaivoin rumpuja esiin Hardcaseista.
 
Minkälainen on teidän, arvon rumpuherrojen politiikkanne? Lainaatteko koskaan missään tapauksessa? Entäpä jos lainaajalla ei ole edes symbaaleja tai pedaalia? Onko se "full stop" vai kuinka menettelette?
 
Kertokaa hieman kokemuksistanne. Mie oon fleksiipeli ja kunnioitan toisten kamoja aina.
Svengaa kuin saksanhirvi.
Kukkis 77
01.06.2008 15:10:42 (muokattu 01.06.2008 17:01:03)
 
 
Lainaan toki kaikkea paitsi peltejä en hirveän mielelläni. Pääosin ei mitään valittamista, kyllä soittajakollegat ovat osanneet kamojani käsitellä.
 
No kerran vitutti kun lupasin lainata kannuja erään nimeltämainitsemattoman bändin rumpalille, joka sitten paikan päällä alkoi mussuttamaan kun setissä oli vaan kaksi tomia kun hän välttämättä olisi tarvinnut kolme. Urpo.
"Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin." -Aki Kaurismäki
Jaska
01.06.2008 16:25:07
Lainaan kyllä samalla keikalla aika helposti omia kamoja. Symbaaleita kylläkään en.
 
Mutta ite oon kyllä niin laiska roudaamaan että oon todella tyytyväinen jos selviän vaikka pelkällä peltejen roudaamisella. Pedaaleihin olen aika sopeutumiskykyinen, ei se soitto lainapedaaliin kaadu.
Keikasta riippuen voin soittaa jopa toisen pelleillä jos siihen on lupa. On niin hienoa joskus tulla keikkapaikalle pelkkä kapulapussi mukana ja painella suoraan lavalle kun joku muu on tehny paskahommat (setin roudauksen ja kasauksen).
hollmi-5
01.06.2008 22:50:31
Olen lainannut usein. Pienellä riskilläkin. Viimeiksi oltiin samalla keikalla Poets of the Fallin kanssa. Rumpali soitti minun setillä. Asiasta sovittiin etukäteen puhelimessa ja sähköpostilla. Minulla ei ole tapana kuljetella varakalvoja mukana, joten bändi hoiti varakalvosatsin vahingon varalle. Yleensä homma toimii hienosti.
 
Yhden kerran kerroin checkin jälkeen rumpalille, että omat kamat olisi tuotava. Joka lyönnistä jäi kalvoon jälki. Rumapali otti nokkiinsa ja basisti tuli kesken keikan vinoilemaan. Oli rumpalilla todella jäykkä käsi. Kaikki lyönnit tulivat koko käsivarrella ja loppuun asti...
 
Kerran toinen bändi soitti meidän jälkeen ja onneksi niin, koska rumpali soitti seisaaltaan ja kaikki lyöntikalvot menivät vaihtoon. Viisi tomia, virveli ja bassari oli sillä kertaa seuraavan päivän keikalle vailla uusia kalvoja.
Soundit, piuhat ja kajarit.
J.Newkid
02.06.2008 18:46:55 (muokattu 02.06.2008 18:47:31)
 
 
Lainaan settiäni ihan mielellään, mutta pellejä en, ellei kyseessä ole joku äärimmäisen luotettava henkilö, kuten joku frendi. Normistihan se keikoille mennessä on mennyt niin, että joka äijä tuo virpelin, pällit, pedeelit ja käpylät. Luulisi urpommankin rumputaiteilijan käsittävän tuon, ellei erikseen ole jotain sovittu. Vedin minä kerran Saaren Heikin setillä ja pelleillä kun herra ystävällisesti sitä ehdotti. Mikäs siinä, kun säädöltä vältytään.
Setin lainaaminen on äärimmäisen reilua, kyllä runpaleiden välillä sellanen asevelihenki pitää olla. Kerran lainasin vanhaa settiäni tutulle studiosessioon ja sen tullessa takaisin kalvot oli ihan ruvella. Noh, onneksi oltiin sovittu vuokran lisäksi myös kalvojen korvauksesta. Kannattaa siis sopia asiat tarkkaan ja miettiä kannattaako jollekin urpolle, tuntemattomalle tai äärettömän lujaa vasaralla runpuja soittavalle neanderntaalille satsiaan lainata.
Mulle ainakin voi, oon helläkätinen ja korvaan jos jotain hajotan=)
Imperanon influences lay strong under the style of Children of Bodom, but imo they are no COB II: just consider the difference in guitar techniques , in temperament, and above all in drumming. Great drumming by Jaakko Nylund who is a founder member of t
Ruutikallo
02.06.2008 18:54:26
Kyllä minä lainaan kalustoani. Tosin tietyin varauksin. Symbaalit pysyy mulla jollei ole kyseessä tuttu helläkätinen kaveri.
 
Ja itse olen myös lainaseteillä soitellut roudausteknisistä ja backlinestä johtuen.
Josta ole äärimmäisen kiitollinen heille.
 
Omat symbaalit tietysti aina mukana sekä snare. Jollei vieras snare miellytä.
Pedaalilla ei juurikaan ole merkitysta. Pärjännyt ole ja toivon niin olevan jatkossakin.
 

 
-H-
"Siit hyvästähä mie sahhaan siult puol päätä"
markkuliini
02.06.2008 19:00:32
 
 
Lainaan settiäni ihan mielellään, mutta pellejä en.
 
Saakelin pihtari! Omit ittelles vaikka moni muukin haluais päästä testaamaan legendaarista Hermannia.
Oiligi. Aaltonen elämä kans oikeesti kiinnosta. Ronnie Österberg. Muutenki mua kinnosta hirvesti tausta. Henkilökuva on tarkea.
Kailis
02.06.2008 19:01:20
 
 
Kyllähän se on pakko neuvotella setin lainasta tilanteen vaatiessa. Mutta oma snare, pellit ja kepit pitäisi kyllä löytyä vähintään. Mulla kun on joskus paukahdellut crashejä usealle bändille lainatessa, niin on tullut varovaiseksi. Eikä sitä maksumiestä löydy kun on useampia käyttäjiä. Tuli kalliiksi kun piti vetää vitutukseen koomakännitkin vielä. Tuo kalvojenkorvaus on hyvä diili, jos ei yhtään tiedä kaverin tatsia. Ei se kalvosettikään niin halpa ole, ja jotkut pätkivät yhdellä keikalla ne käyttökelvottomiksi.
Kailis
02.06.2008 19:02:18 (muokattu 02.06.2008 19:03:34)
 
 
Saakelin pihtari! Omit ittelles vaikka moni muukin haluais päästä testaamaan legendaarista Hermannia.
 
Sata Lasta bändissä olin mm. Pelle Hermanni. Mua saa kyllä lainata =D
 
EDIT.
 
Suolaa, suolaa enämpi suolaa! Mikäs tulppaani se sieltä housuista kurkistaa?
fifehole
02.06.2008 20:50:39
 
 
Sata Lasta bändissä olin mm. Pelle Hermanni. Mua saa kyllä lainata =D
 
ja ihan mahoton tuo kepakko?
Head for an eye
Kukkis 77
02.06.2008 20:51:16
 
 
ja ihan mahoton tuo kepakko?
 
Äitiliinistä puhumattakaan.
"Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin." -Aki Kaurismäki
Strumbali
02.06.2008 20:58:19
Olen lainannut useita settejä ja lainaan omaani yhteisille keikoille. Tomien määrän tarvetta olen jokus kysellyt etukäteen. Pyrin välttämään muiden settien nuijimista ja pitämään useimmiten säädötkin paikallaan. Aina, jos on jotain erikoisvirityksiä(madallettu setti, paljon vipstaakeja), niin pieneltä säädöltä ei useimmiten voi säästyä. Soittoni on kuitenkin aina täydellistä, kuten olemme huomanneet.
 
Hyvien tapojen mukaiset käsipäiväät ja kiitokset jälkikäteen ovat kuuluneet tapoihin. Ja juu, kolme S:ää, spellit, spedut ja snare mukaan.
Jaska
02.06.2008 21:07:24
Pyrin välttämään muiden settien nuijimista ja pitämään useimmiten säädötkin paikallaan.
 
Juu, tämä itelläkin. Jos on vaikka vaan kaks bändiä ja vedän toisen bändin rummuilla niin en sitte ala kyllä säätelemään. Korkeintaan haitsun ja virvelin korkeutta, jos se on helppoa ja sitte jälkeenpäin takasi samoille kohille.
Bobana
02.06.2008 21:45:37
Settilläni annan kyllä muidenkin soitella, tosin sekin särkee sydäntä, mutta ehdoton ei on symbaaleilla. Ne on minun, Piste. Hankkikoot muut 200€: n kiekkonsa ja lyökööt ne palasiksi.
Rummuissa vielä pääsee kalvon vaihdolla mutta pellin hajoominen on lopullista.
 
Eka laatusettini ei ole ollukkaan vasta kun yhdellä keikalla ja seisoin kyllä vieressä avaimien kanssa ja pidin tai yritin pitää huolta siitä ettei niitä tomeja väkisin väännellä. Ja silti. Mikäköhän siinä on että kun ei ole oma niin ei oo vitunkaan väliä? Kumma juttu.
Illalla hilpeenä kaljaa ja aamulla kalpeena hiljaa.
poopi
03.06.2008 10:18:11
Eräs festarijärjestäjä pyysi kannujani lainaksi. Mainitsin että settini ei ehkä nykymittapuissa ole ihan normikamaa. Tomikoot 13", 14", ft 18" ja syvyydessä löytyy. Tämä ei kuitenkaan järjestäjää tuntunut kiinnostavan. Miten on arvon runputaiteilijat, lentäisikö perkeleitä jos moisia joutuisi soittamaan?
Kukkis 77
03.06.2008 12:56:48
 
 
Eräs festarijärjestäjä pyysi kannujani lainaksi. Mainitsin että settini ei ehkä nykymittapuissa ole ihan normikamaa. Tomikoot 13", 14", ft 18" ja syvyydessä löytyy. Tämä ei kuitenkaan järjestäjää tuntunut kiinnostavan. Miten on arvon runputaiteilijat, lentäisikö perkeleitä jos moisia joutuisi soittamaan?
 
Häh? Tuohan on ihan normi setti. Mitä nyt vähän isompi lattiatomi.
 
Kyllä minä soitan millä tahansa lainasetillä. Pääasia että ääntä lähtee. Vituttaa sellaiset kitisijät joille ei mikään kelpaa. "Näissä on hei väärän väriset kalvot".
"Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin." -Aki Kaurismäki
samantien
03.06.2008 13:57:58
en lainaa mitään koskaan ikinä. ikinä en ole saanut mitään lainatavaraa samassa kunnossa takaisin.
"haista paska. mistä tiiät? ootko soittanu? NÄttää hyvältä, muute iha pasnoja?" - Juzzu.
Anri8000
03.06.2008 19:37:28 (muokattu 03.06.2008 19:39:43)
 
 
Aika normi käytäntöhän toi yksi setti keikalla on, ainakin sen kokoluokan klubeilla missä meidän bändit ihmisiä viihdyttää.
 
Yleensä on etukäteen sovittu kuka tuo setin, ja onko ok lainata. Ja tosiaan spedu, snare ja spellit omasta takaa. Ekat omat pellit meni mäsäks juurikin kaiken maailman lainaajien toimesta. Sen jälkeen en ole peltejä lainannunna. Säätäminen on vähän inhottavaa, mutta välillä on pakko. Siitäkin on ihan kiva ilmottaa reilusti kollegalle. Ei tuu sit yllärinä ku on kiire kamojen vaihdossa.
 
Pari kertaa on kalvot kärsinny, mikä ei nyt muuten haittaa, koska kulutustavaraahan ne ovat, mutta on inhottavaa jos lämppäri ruoskii kalvot kuopille. Ja varsinkin jos ei tajuta näyttää katumuksen merkkiäkään, vaan luimitaan kovana rokkikukkona takahuoneeseen imemään viinaa ja naisia. Itse olen pyrkinyt jättämään aina itsestäni sellaisen kuvan, että toistekin yhteistyö natsaa.
 
Ja onpa kerran käynyt niinkin, että lämppäribändin rumpali pieksi jokikisen lyöntikalvon setistä pahki. Ja ihan perusrokkia soittivat. Ei voinut kun pyöritellä päätä. Uskomaton suoritus munsta "soittaa" esim basarinkalvo rikki. Mutta oli kaveri niin rikki itsekin, ja lakki kourassa pyyteli anteeksi, ettei siinä auttanut suuttua. Varakalvoja ei tieteskään ollut, vaan piti hakea uutta settiä treenikseltä. Hieman showtime venähti, mutta oli kiva ilta loppujen lopuksi!
 
E-type
E:typo
Heart is heaven, mind is hell.
BanZai88
03.06.2008 20:47:53 (muokattu 03.06.2008 20:51:39)
Melko monesti olen settiä lainannut ja se on ihan ok, kun vain toiset rumpalit pitävät huolen, että tuovat omat pellit mukanaan ja mahdollisesti sen oman virvelin & pedaalit. Jokusen kerran olen myös peltejä lainannut, mutta silloin yleensä on kysymyksessä ollut joku tuttu. Tosin muutaman kerran on myös ns. "joutunut" peltejä ja settiä lainaamaan, kun toisen bändin rumpali on ilmaantunut paikalle ilman mitään omia tavaroita (kyllä, luit aivan oikein, eii edes omia kapuloita mukana...) Kuulemma, kun oli kuullut, että paikalta löytyvät rummut. Eipä siinä muukaan auttanut, kuin lainata. Melko tarkkaan tosin joutui asiaa miettimään ja pelisäännöt tehtiin selviksi.

 
Sattuipa vielä n. vuosi sitten eräässä bänditapahtumassa, jossa soitti yhteensä n. 8 bändiä. Ehdotin tapahtumanjärjestäjälle, että voin tuoda omat rummut paikalle. Samalla sovittiin, että muiden bändien rumpalit tuovat mukanaan omat pellit, virvelin ja pedaalit (mahdollisesti oman penkin) niinkuin on yleensä aina tapana. Eipä siinä mitään, hyvillä mielin kävin setin jo tapahtuman edellisiltana lavalle kasailemassa / mikittämässä / säätämässä / virittämässä. Seuraavana päivänä paikalle ilmestyi 8 rumpalia, joista muistaakseni yhdellä oli oma virveli ja pedaalit, toisella pedaalit ja hi-hat & ride mukana. Muilla ei mitään muuta kuin kapulat. Sovittiin sitten, että kaikki soittaa minun rummuilla & pelleillä. Ilmeisesti ei ollut mennyt viesti aivan perille kamapolitiikasta tai sitten sitä eivät vain halunneet noudattaa... Teki mieli siinä vaiheessa ns. puhaltaa peli poikki ja roudata omat vehkeet kotia turvaan. Mutta eipä se enää siinä vaiheessa onnistu, kun tapahtuman pitäisi alkaa.
 
Onneksi Osa oli "koulun tyttöbändejä", joten tiesin että heillä ei välttämättä ole omia rumpuja, joten ei siinä mitään. Ne kun olivat vielä sitä kevyttä pop / rock osastoa, hädin tuskin uskaltivat rumpuihin koskea :) Mutta löytyi sieltä sitten muutama täysin vastakohtakin, jolloin miun vitutuskäyrä alkoi olemaan jo melko korkealla. Ensin mulkoiltiin settiä, sen jälkeen käytiin kiinni ja väännettiin tomit "mikkihiirenkorvat"- asentoon jne. Lupaa eivät missään vaiheessa kysyneet, vaikka seisoin siinä vieressä ja katselin. Siinä vaiheessa tuli ensimmäinen kysymys, kun ei saanut itse räkkiclämppiä auki, jotta olisi voinut laittaa komppipellin melkein lattiatasoon :) Itse olin kuitenkin edellisiltana säätänyt setin "normaali asetteluksi", että se kelpaisi niin pitkälle kuin lyhyemmällekkin rumpalille. Noh, kaikillehan se ei kuitenkaan kelvannut, vaan trio einarit piti saada, että soitto sujuisi :) Yritin kuitenkin olla kohtelias ja auttaa setin säädössä jne vaikka teki mieli sanoa muutama harkittu sananen.
 
Noh, 3-4 ensimmäistä bändiä niin ei mitään valittamista soitossa / setin kohtelemisessa. Sitten siitä seuraavat pari olivatkin setin omistajalle tuskaa. Ilmeisesti ei yksi rumpali ollut ennen splashia nähnyt, vaan luuli sen olevan joku 18-19" Crash, jota voi piestä olan takaa. Empä voinut sitä sen enempää katsoa, vaan lähdin sieltä pois siksi aikaa. Toki kävin jokaisen bändin jälkeen tsekkaamassa setin, että tietää mistä suunnasta alkaa rahaa perimään. Harmikseni en löytänyt pelleistä halkeamia tai muuta. Teki mieli kyllä laskua jo laittaa perään menemään, mutta ei. Vaikka ei nuo minut pellit / setti mitään aivan pro-tasoa olekkaan, niin kyllä se silti vituttaa kun niitä kohdellaan ilman mitään kunnioitusta. Sitten kun oli oman bändin vuoro soittaa, niin osaltaan oli kyseiset tapahtumat syöneet soittointoa. Ja melkoinen säätöhän siinä oli laittaa setti jälleen "soittokuntoon". Noo, kylläpä tuosta tuli opittua, että omat pellit pysyvät tästä eteenpäin tiukasti laukussa, kun ei ole itse soittamassa.
 
Tuo setin säätäminen on hieman kaksipiippuinen juttu, itse annan omaa settiä säätää, mikäli toinen sitä osaa kohteliaasti kysyä, eikä suoraan ala settiä kääntelemään ja vääntelemään. Itsellä myös tapana, että jos joudun toisen setillä soittamaan ja jotain pitäisi säätää, niin kysyn aina ensin kohteliaasti, voisiko esim tomien korkeutta hieman laskea jne. Ja tietenkin sitten oman keikan jälkeen säädetään setti takaisin alkuasetuksiin. Siinä samalla antaa kuvan, että kunnioittaa settiä ja sen omistajaa.
 
edittiä..
Simbe
03.06.2008 22:49:02
Mun mielestä on kohteliasta olla etukäteen yhteydessä henkilökohtaisesti siihen rumpaliin, jonka settiä lainaa. Kokemusta on näistä "joo joo, se basisti lupas et homma on ihan ok näin" ja sitten keikkapaikalla rumpali ei ole kuullutkaan lainaushommista.
 
Itse olen parin viikon päästä menossa keikalle, jossa settiäni käyttäisi kuulemma myös toisen bändin rumpali. Toivottavasti ei sitten kaverilta pääse itku, kun alkaa asettelemaan Bonham-kokoisia pannuja. :D Välikäsien kautta olen toistaiseksi joutunut viestittämään, että ihan nykyajan normisettiä ei keikalle ole tulossa. Vielä ei ole tullut mitään vastausta, joten kaipa se sitten käy näin...
Onko sinulla Yamaha rummut? Käy täällä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)