Aihe: Rumpujensoiton aloittaminen alusta (taas)
1
pehmo
16.11.2019 21:26:58
 
 
Moi kaikki tytöt ja pojat ja muut.
 
Sain päähäni, että alan soittaa rumpuja taas 14 vuoden tauon jälkeen kun kävin kaverin kanssa vähän jamittelemassa kitaroilla ja hyppäsinkin kioskin taakse.
 
Joskus silloin kauan sitten ostin setin ja päätin, että nyt alkaa soitto. Perustettiin kaverin kanssa punk-bändi jne. Mielelläni soittelinkin vuoden päivät, kunnes piti muuttaa maalta kaupunkiin. Opiskelijan piti rahoittaa kaljanjuonti ja mikäpä siihen muu auttaa, kuin myydä rakastamansa bermuda blue Exportit ja pellit pois ja ostaa tilalle halpa korealainen 100e telecaster Joe Strummerin hengessä, jota yksiössä voisi alkaa renkuttelemaan.
 
Suuri masterplan tässä on ihan puhas ilo kannuttaa, mutta se olisi hyvä tapa saada vähän kuntoiltua, salipenailu ja juoksuhommat kun ei vaan ole yhtään mulle. Samalla saisi ehkä vähän kehitettyä biisi- ja rytmitajua ja soveltaa sitä myös kitaransoittoon, joka on se "ykkösjuttu". Työkavereiden kanssa voisi vähän myös jauhaa sitä Enter Sandmania.
 
Perheellisellä työtätekevällä ihmisellä on tietenkin erittäin rajallinen määrä aikaa treenata ja pönttöjen ääreen pääsee ehkä noin kerran viikossa muutamaksi tunniksi.
 
Silloin way back when hakkasin treeniksi lähinnä OVOOVOVV (peilitetty, jako eri raajoille ja muita variaatioita) ja jotain yleisiä (OV, OOVV ..) tempoharjoituksia alk. 60 bpm yks minuutti ja sitten metronomiin +1. Näillä varmaan voisi ottaa lämpöä ainakin?
 
Nyt kun nivelet alkaa olla jo hieman narisevat, ei mitään vauhtiennätyksiä aleta rikkomaan. Haluaisin oppia sellaista perussoittoa; 8-biittiä à la The War on Drugs. Musikaalisesti rumpujensoitossa on aina kiehtonut Interpolin Sam Fogarinon soitto ja sitten tietty Tony Allenin hommelit The Good, The bad, The Queenin kanssa, mutta se nyt menee jo ihan överiksi..
 
Oon miettinyt, että voisin ottaa muutaman rumputunnin ens alkuun, ja sitten vähän myöhemmin. Onko suositella opettajia Helsingin keskustan tuntumasta? Myös kirjastosta saa Rockway.fi:n videokursseja lainaan.
 
Haluaisin nyt kuulla teiltä, mikä olisi paras tapa aloittaa treenaamaan. Mitä itse tekisitte toisin jos aloittaisitte alusta, mitä treenaisitte ja mitä ette alkuun. Luonnollisestikin varmaan ihan se soitto on ykkösjuttu eli musa pauhaamaan ja perästä mennään. Pitää alkaa tekemään soittolistaa, joissa on helppoja juttuja. Mutta hei, antakaa palaa ja heittäkää kommenttia! Kiitos, hei!
 
Referenssejä mikä kiinnostaa.
https://youtu.be/V_ZbiN6K8NM (4:30 aaaaahhh)
https://www.youtube.com/watch?v=fkC2lauXCKU
https://www.youtube.com/watch?v=S2AX7K-6HZo
hollmi-5
17.11.2019 09:29:19
Netistä löytyy valtavasti materiaalia. Vic Firthin sivuilla on paljon rumpukoulukamaa kaiken tasoisille:
 
https://vicfirth.zildjian.com/downloadable-page
 
Rumputunteja: https://dafry.fi/rumputunnit/
Soundit, piuhat ja kajarit.
Epämuusikko
23.11.2019 11:23:30 (muokattu 23.11.2019 11:24:40)
Etkö nää jo suureksi osaksi vastannut omiin kysymyksiisi tuolla aloituspostauksella?
 
Muutamalla rumputunnilla käynti olisi ennen kaikkea hyvä siksi, että touhusi olisi musiikillisia tavoitteitasi ajatellen tarkoituksenmukaista. Esim. noita käsijärjestysyhdistelmiä ei kannata takoa sokeasti, vaan katsoa että liikehdintä on jouhevaa ja kaikki keinot ovat käytössä.
 
yms.
 
Mitä itse tekisitte toisin jos aloittaisitte alusta, mitä treenaisitte ja mitä ette alkuun.
 
Jos saisin resetoida itseni niin vetäisin asioita 1000% enemmän korvalla ja muuttaisin isommalle paikkakunnalle, mutta nämä ovat myöhäistä.
So smooth you can hear the beard.
pehmo
23.11.2019 20:26:15 (muokattu 23.11.2019 20:26:49)
 
 
Epämuusikko: Etkö nää jo suureksi osaksi vastannut omiin kysymyksiisi tuolla aloituspostauksella?
 
Joo, kaippa se pitää alas kirjoittaa, jotta omat mietteet selkeytyvät :)
AP
26.11.2019 09:53:31
Epämuusikko: Etkö nää jo suureksi osaksi vastannut omiin kysymyksiisi tuolla aloituspostauksella?
 
Muutamalla rumputunnilla käynti olisi ennen kaikkea hyvä siksi, että touhusi olisi musiikillisia tavoitteitasi ajatellen tarkoituksenmukaista. Esim. noita käsijärjestysyhdistelmiä ei kannata takoa sokeasti, vaan katsoa että liikehdintä on jouhevaa ja kaikki keinot ovat käytössä.

 
Tunnilla käynti kyllä juuhm. Minullahan oli myös vuosien tauko kolistelussa ja sain sitten homman taas jatkuessa lahjaksi muutaman tunnin. Itsellä oli joku käsitys siitä, mistä kiikastaa ja opettaja sitten katseli, onko näkemyksissäni ollenkaan perää plus katseli ja kuunteli soittoa ja näki vähän muita asioita, joita voisi yrittää fiilata, ihan settibalanssista alkaen. Toisaalta sieltä tuli myös paljon hyvää palautetta, joka osaltaan kannustaa jatkamaan. Eli jo tämän "vierain silmin katsomisen" takia kannattaa käydä tunnilla, parilla.
"Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura
Weturi
27.12.2019 20:51:23 (muokattu 29.12.2019 11:10:24)
Epämuusikko: Etkö nää jo suureksi osaksi vastannut omiin kysymyksiisi tuolla aloituspostauksella?
 
Muutamalla rumputunnilla käynti olisi ennen kaikkea hyvä siksi, että touhusi olisi musiikillisia tavoitteitasi ajatellen tarkoituksenmukaista. Esim. noita käsijärjestysyhdistelmiä ei kannata takoa sokeasti, vaan katsoa että liikehdintä on jouhevaa ja kaikki keinot ovat käytössä.
 
yms.
 

 
Jos saisin resetoida itseni niin vetäisin asioita 1000% enemmän korvalla ja muuttaisin isommalle paikkakunnalle, mutta nämä ovat myöhäistä.

 
Aloitin soittamisen noin 35 vuoden tauon jälkeen viime tammikuussa.
Ei ole edes käynyt mielessä, että ottaisi tunteja. Ja jotenkin tuntuu vieraalta myöskin noiden OV-yhdistelmien treenaaminen.
Jotenkin toi Epämuusikon kommentti korvakuulolla soittamisesta kuulosti hyvältä. Teen juuri niin.
Aion jatkossa toimia myös samoin, niin pitkälle kuin se kantaa ja riittää. Tämä ei nyt ole mitään vähättelyä niitä kohtaan joilla on korkea asennoituminen soittamiseen ja ottavat tunteja ja treenaavat noita OV- kirjaimia.
 
Mulla on vaan ikää niin paljon, että haluan vain nauttia soittamisesta, ilman pakkopullaa. Ja väistämättäkin sitä kehittyy kaiken aikaa kun antaa palaa vaan. Siis tämänkin ikäisenä.
Vuonna 1980 kun aloitin soittamisen, niin ei ollut youtubea. Nyt on. Se toimii mulle. Ja olen lisäksi kuunnellut tietenkin satoja ja tuhansia kertoja eri biisejä ja osaan ne ulkoa. Sitten vaan luurit korvaan ja puikkoihin. Niin, mulla on sähkörummut ja soitan rockia, hard rockia.
hollmi-5
27.12.2019 23:40:55
Weturi: Ja väkinsinhän sitä kehittyy kaiken aikaa kun antaa palaa vaan. Siis tämänkin ikäisenä.
 
...Niin, mulla on sähkörummut ja soitan rockia, hard rockia.

 
Väkisin ei kehity. Sähkörummuilla soitetaan Frööbelin Palikoita.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Weturi
28.12.2019 13:45:48
hollmi-5: Väkisin ei kehity. Sähkörummuilla soitetaan Frööbelin Palikoita.
 
Perustuuko mitenkä vahvaan kokemusperäiseen tietoon väittämä?
Tuolta voi käydä katsomassa, että mitä kaikkea muuta kuin frööbelin palikoita voi sähkörummuilla soittaa;
 
https://m.youtube.com/user/drumtecTV
 
Itsellä on rolandin td9 ja tarkoituksena joskus päivittää td17.
Kun lähehettää td9 vaihdossa, niin drum tec hyvittää siitä noin 150e.
Ja samalla otan siihen ;
 
https://www.drum-tec.com/metal-sound-edition-roland-td-17-download
 
Päivitys ;
 
https://www.drum-tec.com/module-upgrade-roland-td-9-to-td-17
 
Yhdessä kuulostaa tältä ;
 
https://m.youtube.com/watch?v=r1408Q86nH8
 
Vaikea arvata minkä merkkiset tomit ostan. Kun perse kestää.
Mutta matkalla ollaan ;
 
url=https://aijaa.com/3gSxE8imghttps://img.aijaa.com/m/00559/14779418.jpg/img/url
 
Peukalot pystyyn.
 
https://m.youtube.com/watch?v=iaM9roSv1ZU
hollmi-5
29.12.2019 08:08:46
Weturi: Perustuuko mitenkä vahvaan kokemusperäiseen tietoon väittämä?
Tuolta voi käydä katsomassa, että mitä kaikkea muuta kuin frööbelin palikoita voi sähkörummuilla soittaa;

 
Väkisin kehittyminen? Kyllä esimerkkejä on paljonkin, kuinka se väkisin kehittyminen (soittaminen) vie toisilta soittokyvyn kokonaan. Raajat eivät tee sitä, mitä aivot haluavat. Katsele vaikka Remua 70-80-luvulla ja viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Rummuissa on ihan eri mies ja kehittyminen on mennyt väärään suuntaan.
 
Täysin itseoppineita hyviä rumpaleita on myös, mutta hekin ovat harjoitelleet perustekniikkaa, käsienjärjestyksiä ja rudimentteja.
 
Sähkörumpukeskusteluun en ala sen kummemiin, kuin että minulle ne ovat eri soitin, kuin akustiset rummut. Ajastaan vielä happanevat, kuin maito kaapisssa.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Weturi
29.12.2019 10:56:11
hollmi-5: Väkisin kehittyminen? Kyllä esimerkkejä on paljonkin, kuinka se väkisin kehittyminen (soittaminen) vie toisilta soittokyvyn kokonaan. Raajat eivät tee sitä, mitä aivot haluavat. Katsele vaikka Remua 70-80-luvulla ja viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Rummuissa on ihan eri mies ja kehittyminen on mennyt väärään suuntaan.
 
Täysin itseoppineita hyviä rumpaleita on myös, mutta hekin ovat harjoitelleet perustekniikkaa, käsienjärjestyksiä ja rudimentteja.
 
Sähkörumpukeskusteluun en ala sen kummemiin, kuin että minulle ne ovat eri soitin, kuin akustiset rummut. Ajastaan vielä happanevat, kuin maito kaapisssa.

 
No voi herranjumala.
En ole mikään äikänmaikka, mutta sanaa väkisin käytetään eri asiayhteydessä, kuin sanaa väkisinkin.
 
Varmasti olisi ollut vaikeampi pistää sanoja suuhun, jos sanavalinta olisi ollut pakostakin tai vaikkapa väistämättäkin.
 
Muutan sanavalintaa. Se on ; väistämättäkin.
Ei väkisin, eikä pakolla.
 
Nykyaikainen fröbelin palikat ;
 
https://youtu.be/S3fjg49eONc
 
https://youtu.be/gvp8XwdNpEE
 
Happy drumming for everyone.
hollmi-5
29.12.2019 20:16:17
Weturi: No voi herranjumala.
En ole mikään äikänmaikka, mutta sanaa väkisin käytetään eri asiayhteydessä, kuin sanaa väkisinkin.
 
Happy drumming for everyone.

 
Toivotan hauskoja hetkiä hyvän harrastuksen parissa.
 
Netistä löytyy valtavasti hyvää opetusmateriaalia ja niitä kannattaa hyödyntää. Minä aloitin vuonna 1978 ja silloin ei ollut meidän kylällä ketään, joka olisi voinut opettaa tai edes neuvoa.
 
Vuodesta 1991 olen opettanut rumpujensoittoa verokirjalla ja monille ilman ja imaiseksi. Toivon, että osaat ottaa perusasiat huomioon ja sitä kautta kehittyä rumpalina myös.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Weturi
31.12.2019 19:14:33
hollmi-5: Toivotan hauskoja hetkiä hyvän harrastuksen parissa.
 
Netistä löytyy valtavasti hyvää opetusmateriaalia ja niitä kannattaa hyödyntää. Minä aloitin vuonna 1978 ja silloin ei ollut meidän kylällä ketään, joka olisi voinut opettaa tai edes neuvoa.
 
Vuodesta 1991 olen opettanut rumpujensoittoa verokirjalla ja monille ilman ja imaiseksi. Toivon, että osaat ottaa perusasiat huomioon ja sitä kautta kehittyä rumpalina myös.

 
No niin. Nyt oli asiallista tekstiä.
Niinkuin aiemmin mainitsin, niin mulla on opena youtube.
Aloitin vuonna 1980 ja ei ollut muita opeja kuin yks kouluaveri, joka oli soittanut ehkä vuodenpäivät. Näytti mulle ja piankos ostin omat. Ammati/ keikkamuusikko Timo Strömmerin Tama Swingstarit. Oli äitivainaan tuttuja ja sain sopivasti.
Luokalla oli yks poika, joka oli musiikillisesti lahjakas. Saa tänäpäivänäkin elantonsa musiikista. Onkin aika korkee viskaali. No, sitten oli yks poika samalta luokalta, jonka isoveli oli tukkajumala ja omisti siihen aikaan kunnioitusta herättävän hevilevy kokoelman. Lintsattiin koulusta ja käytiin niitä kuunteleen extaasissa. No, ei mitään, pojalle basso kaulaan, mää rumpuihin ja tää lahjakkuus kitaraan ja bändi oli valmis.
Sittemmin tiet erkani yläasteen jälkeen. Soittelin jonkin aikaa ihan yksin. Se ei maistunut. Rummut myyntiin.
 
Nyt kun mahdollisuus kehittyä ihan eri tavalla, kuin silloin vuonna kivi ja miekka, niin käytän sitä myös hyödykseni. Tarkoitan internetin tuomia mahdollisuuksia.
Varmaankin moni nuori aloitteleva rumpali myös hyödyntää netin monia mahdollisuuksia.
 
Koska otsikko oli; aloitin taas, niin siksi mulla oli oma mielipide ja suhtautuminen asiaan omasta vinkkelistä.
En siis voi yleistää ja en ketään yllytä, tyyliin "antaa palaa vaan".
Koska mulla on paljon paljon ikää ja kokemusta, varsinkin musiikin kuuntelijana ja en ollut, ainakaan omasta mielestä mitenkään huono rumpalinalku silloin nuorena, niin ajattelin tietysti itseäni lähtökohtaisesti, mutta ehkä samalla myös muitakin tässä tilanteessa olevia.
 
Vähän sama kuin jos 70-80 luvulla omisti 750 kuutioisen "tuutti" hondan ja nyt "aikuisena" palaa harrastuksen pariin takaisin.
 
Mutta ymmärrän sun pointin ihan täysin.
Mulla on perusasiat menneet niin.
Että.
Ensin laitetaan tuoli sopivalle korkeudelle.
Sitten.
Laitetaan bassorumpu ja polkimet oikean paikkaan.
Sitten vasta aletaan kasaamaan settiä mieluisesti näiden ympärille. Ergonomia.
Tälläistä ei kukaan opettanut 80-luvulla.
Hyvää uuttavuotta. Ja happy drumming.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)