Rummut: soittaminen ›

Moro, mulle on ollu iät ja ajat vaikeaa keksiä tai hahmottaa miten saa biisien loppufillailut ja sellaiset kuulostamaan siltä että homma on hanskassa. Esim. rokn rolli biisien lopussa tulee hirveet kitara vingutukset ja basso räyhää solisti huutaa ja rummut pölisee, mutta mistä se koostuu?? onko se rudimenttien sekoitus vai hakataanko sitä sun tätä että kuulostaa mahdollisimman massiiviselta? olen aivan älyttömän kateellisena kuunnellut muiden bändien rumpaleita ja varsinkin biisien lopussa keskittynyt kuuntelemaan ja kyttäämään mitä tapahtuu.. muu taittuu mutta en osaa kehittää loppupölinää, aina menee kädet sekaisin. mikä vois olla suositeltava yhdistelmä? mitä te käytätte?

Toi "loppupölinä" ainakin itsellä on vähän semmonen juttu et se tulee fiilispohjalta jos tulee, et ei sitä väkisin kannata lähtee biiseihin vääntämään. Fiilispohjalta. Mut jos tulee vedettyä niin yleensä muutamat sarjat tomeihin ja lopetus krässiin tai muutamalla rudimentilla avoimeen/puoli-avoimeen haitsuun. Lisäksi toimiva on muutaman kevyen näpäytyksen sarja rideen/krässiin ja jättää pelti soimaan itsellään loppuun. Näistä ainakin kuullut iha positiivista palautetta.

Aika pitkälle pääsee jo sillä, että helistää crasheja ja polkee bassorumpua tasaisesti. Käytän itse tuota eräänlaisena pohjana ja heittelen väliin single stroke rolleja ympäri settiä. Loppuun tulee yleensä hidastus ja sitten bändin yhteinen lopetusisku.
 
Minä ajattelen noita loppurämistelyjä lähinnä siltä kannalta, että niissä on tarkoitus vain tuottaa jonkinlainen yhtenäinen äänimassa kaikilla taajuuksilla. Siinä ei yksityiskohdilla ole hirveästi merkitystä, kunhan vain mekkalaa syntyy.

Ihan perusmallin käsi/jalkajärjestyksillä saa helposti hyviä "katstrofilopetuksia"
 
ovb
oovvbb
ovbb
ovovbb
oov
ovv...
 
Niiitä eri puolille settiä orkestroiden saa kivoja lopetuksia.

Bändin kanssa näitä lopetuksia tulee treenattua aivan liian vähän, joskus oikeen kamalasti harmittaa kun muuten hyvä veto loppuu miten sattuu, jää paha mieli ja seuraavaan on vähän paska fiilis sitten lähtee. Oikeestaan sama mitä tekee kunhan se tehdään yhdessä.
Juicen biisi rock loppuu kuin seinään on tosi hyvä esimerkki siitä kuinka pieni juttu voi olla tosi rock, siis sen biisin lopetus.

Tsekatkaa Zeppelinin Rock and Rollin lopetus :D *Perunasäkki kellariin ja kaikki tavarat hyllyiltä alas* :P

Näissä ongelma on vain sitä, että ne on ihan yhtä spontaaneja kuin laulajan huutamat "onks teil kivaa", "ootte paras yleisö" ja muut legendaariset.
 
Mun mielestä siis ihan vitun typeriä juttuja. Joskus toki voi toimia, mutta tää "hei vedetään sit keikalla tollanen loppumättö tohon biisiin" on kyl niin vittu kasaria ja lääst siisön ettei mitään järkee...
 
Oon toki syyllistynyt tuohon itsekin, oon myös tanssinut kerran - vuonna 91 diskossa kännissä - mutta ihmisen on tarkoitus oppia ja kehittyä...
 
Hoho.

Juicen biisi rock loppuu kuin seinään on tosi hyvä esimerkki siitä kuinka pieni juttu voi olla tosi rock, siis sen biisin lopetus.
 
Näistä tyylikkäistä lopetuksista puheen ollen, Heartin Barracuda loppuu myös näin. On muuten helvetin pätevä rumpuraita muutenkin siinä biisissä!

Pieni rumpalipoika: Näissä ongelma on vain sitä, että ne on ihan yhtä spontaaneja kuin laulajan huutamat "onks teil kivaa", "ootte paras yleisö" ja muut legendaariset.
 
Mun mielestä siis ihan vitun typeriä juttuja. Joskus toki voi toimia, mutta tää "hei vedetään sit keikalla tollanen loppumättö tohon biisiin" on kyl niin vittu kasaria ja lääst siisön ettei mitään järkee...
 
"Jätkät on tänään täällä keikalla vai...? Ennalta sovittu homma? Omistajan kans sopivat?
Just....Tosi spontaania. Ziizus..."

Treenikämpällä ihan ok, mutta keikalla, puhumattakaan levystä, kandee munsta välttää. Jos on ihan pakko ja jengit pääosin kännisiä kavereita niin mikäs siinä.

AC/DC:n keikalla esim For Those About to Rock-biisissä on tosi hyvin vedetty "loppumälli". Sovitettu ja tykitetty hienosti.
 
On niitä muitakin esimerkkejä, mutta kuten jo mainittiin, ei se nyt aina ja jokapaikkaan sovi.

Tässä musta ihan hyvä "loppumälli". 4.00 ->
 
http://www.youtube.com/watch?v=Z3x-R16lXMw
 
James ja kosketinsoittaja liidaavat, muut mällää.

4.00 ->
http://www.youtube.com/watch?v=Z3x-R16lXMw
James ja kosketinsoittaja liidaavat, muut mällää
 
Ja mälläävätkin aika napakasti. Pistää rumpali sellaisen fillin, että oksat pois.

markkuliini: "Jätkät on tänään täällä keikalla vai...? Ennalta sovittu homma? Omistajan kans sopivat?
Just....Tosi spontaania. Ziizus..."
 
En nyt tiedä, oliko tämä kuitti vai jotain aivan muuta, ei kiinnosta kun oli niin epäselvästi ilmaistu, mutta...
 
Pointtihan on selkeästi se, että sellainen täysin kontrolloimaton sähellys fiilispohjalta joka toisen biisin lopussa on vaan tylsää. Jos ja kun biisille on ajan kanssa treeniksellä/studiossa/missä ikinä sovitettu jokin järkevä biisiin sopiva lopetus, miksi se pitää tuhota jollain epämääräisyyksillä. Ihan yhtä kätevää olisi rymistellä vaikka kesken kertsin.
 
Aivan eri asia on toki, jos jokin loppurymistely johtaa esimerkiksi seuraavaan biisiin luontevasti. Mutta ne taas ei onnistu ainakaan amatööreiltä ilman sovittamista.
 
Musta vaan kaikki etukäteen päätetty "muka-spontaani" touhu, oli se sitten spiikkejä, ilmehdintää, liikkumista lavalla tai jotain muuta, on vaan vitun tragikoomista. Kaikista eniten ahistaa tämä nykysuuntaus, jossa joka helvetin pop/rock-orkan keikoilla ja videoilla pitää elehtiä kuten vedettäisiin maailman lopun meiningillä. Ja siis joka biisissä. Ja peilin edessä treenatut maneerit haisee stadikan toiseen päähän asti.

Pieni rumpalipoika: joka toisen biisin lopussa
 
Toihan on jo aivan eri asia.

Itse tulee lähinnä mällättyä encoren viimeisen biisin lopussa, muuten biisit lopetellaan vaihtelevasti viimeisen crashin jäädessä soimaan ja joskus taas filli-cräshhhh-tskäkäpum. Osaan biiseistä on vakioloput, mutta ei mitään mälläystä kuitenkaan, vaan ollaan yhdessä sovittu miten lopetetaan. Raskaamman väännön bändissä on monesti kehitelty yllättäviä loppuja, esimerkiksi kesken loppuriffin yms. hauskoja jekkuja mitkä saa yleisön välillä hieman hämmentyneeseen tilaan.
 
Sinänsä aihe on ihan osuva, mun mielestä biisin lopetus on tärkeä, sitä kannattaa miettiä ihan yhtä lailla kuin aloitustakin. Hölmön ja amatöörimaisen kuvan muuten hyvin vedetystä biisistä antaa jos loppu menee siten että jokainen lopettaa vähän miten sattuu eri aikaan.

Oiva lopetus löytyy kokemuksen myötä...
Yksi esimerkki ollee,,,, 1-ee & aa 2-ee & aa, 3-ee & A!
what!!

Hyvistä lopetuksista puhuttaessa tässä Deep Purplen biisissä on mun mielestä ollut aina erittäin hienosti sovitettu lopetus:
 
http://www.youtube.com/watch?v=HPWKyQpAaDg
 
Ei-rokkimiesten korvaan toi saattaa kuulostaa hieman kornilta, mutta mun mielestä rokkilopetuksista parhaita.

Velli: Hyvistä lopetuksista puhuttaessa tässä Deep Purplen biisissä on mun mielestä ollut aina erittäin hienosti sovitettu lopetus:
 
http://www.youtube.com/watch?v=HPWKyQpAaDg
 
Ei rokkimiesten korvaan toi saattaa kuulostaa hieman kornilta, mutta mun mielestä rokkilopetuksista parhaita.
 
Kaikki mitä nää tekee on hyvää, kaikki paitsi Morse. Hyvä äijä mutta väärässä paikassa, musta.
Eilen tää just nähtiin ja kuultiin, paha mieli jäi lopetuksista kun menivät miten sattuu. Pitäs varmaan reenata.

sahkuifk: Kaikki mitä nää tekee on hyvää, kaikki paitsi Morse. Hyvä äijä mutta väärässä paikassa, musta.
Eilen tää just nähtiin ja kuultiin, paha mieli jäi lopetuksista kun menivät miten sattuu. Pitäs varmaan reenata.
 
Aiaiai... Tässä olisi herkkupaikka aloittaa iänikuinen Mursu vs. Morse väittely, mutta enpä taijja.
 
Purplen pojat ovat vetäneet niin pitkään, että livenä on keritty kokeilemaan jos jonkinlaista säätöä. Hyvällä maulla valikoivat pojat toimivia juttuja livesetteihinsä tätä nykyä. Tässä kohtaa voitaneen huoletta puhua siitä paljon puhutusta syvästä rintaäänestä. Me tavalliset kuolevaiset voimme sitten täällä M.netissä vääntää "jotain vitun analyysiä...", vai kuinka se ilmaistiinkaan siinä Ketosen ja Myllyrinteen työpaikkapalaverissä;-)