Aihe: Miten tässä nyt näin kävi..
1 2
Sbatan
11.06.2009 20:51:50 (muokattu 11.06.2009 20:52:55)
Hello!
 
Kesän kun tuli ja töitä ei, niin päätin käyttää luppoajan hyödyksi ja suunnata reenikselle. Tässä parin viikon aikana olen viihtynyt siellä nuin 5-7 tuntia päivässä soitellen tunnin aluksi metronomin kanssa peruskomppia väärin päin, jotta saisin vasemman käden jossain määrin edes yhtäläiseksi oikean käden kanssa. Sitten on tullut paukuteltu Flo Mounierin reenejä, eli siis pistänyt metronomiin temmoksi 120bpm ja soittanut kaksi minuuttia kahdeksas osia 30 sekuntia taukoa, 20bpm tempoa ylöspäin ja sitä rataa, kunnes katto tulee vastaan. Sama kaikilla raajoilla ja myös vuorokäsin/jaloin 16 osia. Kaikkea muutakin siinä tulee reenattua ja sitten biisejä lopuksi.

Eka viikko meni hyvin ja aloin innostumaan, kun pysty polkemaan ja blastaamaan 210bpm, eikä teho loppunut heti. Pysty jauhamaan polkenista ja blastia pitkänkin tovin putkeen. Mutta sitten alkoin ala mäki. Nytten ei enää jaksa yksinkertaisesti soittaa samallain ja force loppuu kesken ennen kuin pääsen edes kunnolla soittelemaan. Mitä on siis käynyt? Oonko reenannut liikaa ja jumittanut raajat totaalisesti, vai oisko tässä vain syytämä pitää päivä pari taukoo ja soitella vaikka jotain rennompaa rokkia? Kumminkin olen tekniikkaa koittanut hioa ja välttää pelkällä voimalla takomista. Iltaisin viel tulee soiteltua leffan ääressä semmosta kuvioa padii joka siis menee näin OVOVOVOVOVOVOVOV OOVVOOVVOOVVOOVV OVOOVOVVOVOOVOVV ja samaa toisin päin. Tällä toivoisin saavani totutettuani itseni soittamaan singlejä samalla tavalla kuin tupla iskuja, eli sais ranteen pumppaamaan ja sormet paremmin peliin.

Jos siis kenelläkään on kokemusta vastaavasta, tai neuvoa antaa mitä pitäisi tehdä, niin ohjeita otetaan vastaan. Olisi kumminkin hyvä saada tänä kesänä mahdollisimman paljon aikaiseksi, kun saattaapi olla viimoisia kesiä, että ehtii näin paljon reenata.
Maardi
11.06.2009 21:19:30
Aika hurjat soittomäärät on kyllä, enemmän lepoa. Nuo blastihommat kuitenkin on sen verran fyysistä touhua että lihaksien pitäisi antaa palautua ja levätä välillä. Ja jos tarkoituksenasi on treenata koko kesä yhtä intensiivisesti, niin varmaan kannattaa tehdä jonkunnäköinen treeniohjelma. Jonkun päiväkirjan tms pitäminenkään ei varmaan olisi ihan tyhmä idea, pystyy seuraamaan kehitystä ja huomaa jos jää junnaamaan paikalleen.
K.Suninen
12.06.2009 19:13:33
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ylikunto
 
Treenivuosien varrella on huomannu että se treenimeininki on kokoajan tämmöstä kehää. Ensi lähtee kaikki, sit ei lähe mikään, sit pikkuhiljaa alkaa taas lähteen, sit taas oppii jotain uutta ja lähtee astetta enemmän, sit taas ei lähe mikään ja siitä taas uuteen nousuun uutta alamäkeä varten.. se on kai tuommoista raajojen lievää ylikuntoutumista, ei nyt sentään vastustuskyky ala heikentymään, mutta sinnepäin..
Tommosia 5 tunnin treenipäiviä kans oon ajoittain vetäny putkeen mm juuri toissaviikolla ja muutaman semmosen jälkeen tipahti kyllä taas suorituskyky melko pohjamutiin. Se nimenomaan ilmenee meikällä kaikenmaailman suorituskykyä vaativien nopeiden juttujen tahmaantumisena, yleisenä voimattomuutena ja haluttomuutena treenata. Yleensä silloin pistelen silti meneen hampaat irvessä edes vähän hikeä pintaan, vaikka ei millään jaksaisi.. tosin en tiedä liekö se hyväksi tosiaan noissa blast-jutuissa, koska paikat voi helposti hajota..
Kannattaa vetää iisimmin, ei kuitenkaan pitää turhaa taukoakaan soitossa, kyllä se siitä aina alkaa palautumaan..
niinku mikä se fyysinen gebardeeri siinä oli, ett keinut sä sisään vai et?
Vallu-Veke
12.06.2009 19:59:51
K.Suninen: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ylikunto
 
Treenivuosien varrella on huomannu että se treenimeininki on kokoajan tämmöstä kehää. Ensi lähtee kaikki, sit ei lähe mikään, sit pikkuhiljaa alkaa taas lähteen, sit taas oppii jotain uutta ja lähtee astetta enemmän, sit taas ei lähe mikään ja siitä taas uuteen nousuun uutta alamäkeä varten.. se on kai tuommoista raajojen lievää ylikuntoutumista, ei nyt sentään vastustuskyky ala heikentymään, mutta sinnepäin..
Tommosia 5 tunnin treenipäiviä kans oon ajoittain vetäny putkeen mm juuri toissaviikolla ja muutaman semmosen jälkeen tipahti kyllä taas suorituskyky melko pohjamutiin. Se nimenomaan ilmenee meikällä kaikenmaailman suorituskykyä vaativien nopeiden juttujen tahmaantumisena, yleisenä voimattomuutena ja haluttomuutena treenata. Yleensä silloin pistelen silti meneen hampaat irvessä edes vähän hikeä pintaan, vaikka ei millään jaksaisi.. tosin en tiedä liekö se hyväksi tosiaan noissa blast-jutuissa, koska paikat voi helposti hajota..
Kannattaa vetää iisimmin, ei kuitenkaan pitää turhaa taukoakaan soitossa, kyllä se siitä aina alkaa palautumaan..

 
Ylikunnosta ei parin viikon treenauksessa ainakaan ole kysymys. Se on ihan varma asia.
Kyse on ihan normaalista väsymyksestä, kun lihakset, joita rasitetaan yllättäen ja ehkä yksitoikkoisesti eivät pääse palautumaan. Muuten olen ihan samaa mieltä.
Tönköt lihakset ei oikein innosta soittamaan rumpuja.
 
Rumpujen soitossa voisi ottaa mallia mustien miesten rennommasta asenteesta.
Kyse on rytmisoittimesta. Pakko ei ole ihan sikana takoa yksitoikkoisia tukutukuja koko ajan, jotku nopeuskisat mielessä? Välillä kannattaa kokeilla soittaa tuntikausia ihan, mitä päähän sattuu tulemaan tai mielimusiikkia, jonka tahdissa menee ehkä transsiin tai johonkin horkkaan, mutta se svengaa. Siihen sekaan omia fillejä,...

Ei kukaan jaksa reivata 12 tuntia putkeen, e-merkkisten karkkienkaan avulla, jos se musiikki on ihan paskaa ja se on pakko pullaa?
Rentoutta ja mielekkyyttä treeniin. Kovimmat nyrkkeilijät ovat aina hakeneet lyöntiin tehoa ja ns. potkua juuri rentouden ja rytmin avulla. Pidä herkistelyviikot, niin kuin ennen kisoja aina tehdään.
Strumbali
12.06.2009 22:36:35
Kesä kestää semmoisen pari-kolme kuukautta. 30 tuntia viikossa treeniä, niin tulee semmoinen 240-300 tuntia treeniä. Hurja määrä. 15 tuntia viikossa treeniä vuoden ajan, niin tulee semmoinen 780 tuntia treeniä vuodessa. Viidessä vuodessa taitaa tulla 3900 tuntia ja kymmenessä vuodessa tästä kertautuukin 7800 tuntia. 300 tuntia on tuosta kymmenen vuoden treenistä semmoinen 3,8 prosenttia. Kahdesta vuodesta tuo 300 tuntia on semmoinen 20 prosenttia. Monikohan hoitaa edes sen 80 prosenttia huolellisesti treenaten, saati sitten 96,2 prosenttia? ;-)
 
Joo, auttaisiko kokeilla soittaa ja treenata jotain ihan muuta musatyyliä välillä?
Ja taas tahdissa.
Renki
13.06.2009 16:21:23
 
 
Ja levon lisäksi muista nyt sitten syyvä kunnolla. Enempihän sulla on lihastreeniä tuossa konsanaan kuin normi punttaajalla.
http://www.djemberenki.com/
Sbatan
13.06.2009 22:40:02 (muokattu 13.06.2009 22:40:48)
Joo. Kyllä tässä itekkin kävin miettii, et ei sitä ehkä tarvii tuutata täysii kokoajan etiäppäin, mutta ajattelin kyllä koko kesän silti intensiivisesti ja agressiivisesti reenata. Voi vaan tosissaan pistää vähän rennommalla tatsilla välillä ja tänä viikonloppuna oonkin justiinsa jättänyt blastauksen kokonaan melkeinpä poies. Reenannut vaan leppoisammin pitkää päivää. Sain tossa sähkörummutkin lainasta takasin, niin on tullut käännettyä se vasen kätisiselle ja jalkaselle tyypille, eli reenattua väärin päin. Sieltä joku funkki tai blues looppi päälle ja eiku menoks. Kyllä sitä vieläkin jauhaa nuita tuplia, mutta tosi kevyillä spedujen asetuksella, et se on tosi herkkää ja koittanut päästä noista massiivisista tekniikka virheistä eroon samalla, eli reenannut hitaasti (taas) ja koittanut saa liikkeet jämäkiksi.

Ei tässä meikäläisestä mitään hyvää rumpalia tai ees mitään perus hevi mättäjääkään tehdä kesän aikana, mutta meneepähän aika vähän järkevämpään käyttöön ja jos en tosissaan opi yhtään paremmin soittamaan, niin saanpahan todistettua meiän vokalistille yhen pointin. Tai se sano joskun et "kyllä jokainen oppii ns perus hyväks rumpaliks reenaamalla paljon". No mie oon reenannut elämäni aikana ihan helevetisti ajoittain ja nykyään vielä enemmän, mutta ei se soitto vaan siitä mihinkää vieläkään taivu.
DrmBug
13.06.2009 22:55:38
Sbatan: Sain tossa sähkörummutkin lainasta takasin, niin on tullut käännettyä se vasen kätisiselle ja jalkaselle tyypille, eli reenattua väärin päin. Sieltä joku funkki tai blues looppi päälle ja eiku menoks.
 
Onko tossa oikeasti mitään järkeä kääntää setti nurin päin? Eikö olisi järkevämpää opetella soittamaan niiden looppien kanssa ihan oikein päin?
 
Jos independenciä haluaa treenata, niin siihen löytyy kyllä huomattavasti järkevämpiäkin treenejä. Kirjojakin on aiheesta varmasti pilvin pimein.
Epämuusikko
14.06.2009 12:45:46
Vaikkakin nostan helvetisti hattua noille treenimäärille, niin on myös hyvä tarkkailla sitä, Mitä ja Miten keskittyneesti soittaa. Itellä rupeaa viidennen tunnin kohdalla jo ajatus harhailemaan, eikä se ajatus sitä ennenkään kovin kasassa ole. Myöskin se objektiivinen korvapari on hyvä välillä hommata mestoille sanomaan, notta mikä hyvä ja mikä huonoa. Eli siis joku toinen soittaja joka kertoo asioita. Myöskin sanana "opettaja" tunnettu, mutta en nyt käytä sitä sanaa kun sillä tuntuu olevan negatiivinen klangi näillä sivuilla.
"BMMMBMMMBMMMMMMMM". Kesy animaali #1
jtpennane
14.06.2009 12:52:29 (muokattu 14.06.2009 12:53:08)
Allekirjoitan. Eräs ihmisen aivojen toimintaan opinnoissaan uppoutunut rumpali on sitä mieltä, että parhaat tulokset saavutetaan n. 2 tuntia kerrallaan ja 3 kertaa päivässä tyyppisellä harjoittelulla. Perustunee juurikin lähinnä keskittymiskykyyn. Mene ja tiedä. Yksilökohtaisia eroja on varmasti...
Mä tiedän missä sä asut!
Pieni rumpalipoika
14.06.2009 12:55:07
 
 
Epämuusikko: Vaikkakin nostan helvetisti hattua noille treenimäärille, niin on myös hyvä tarkkailla sitä, Mitä ja Miten keskittyneesti soittaa. Itellä rupeaa viidennen tunnin kohdalla jo ajatus harhailemaan, eikä se ajatus sitä ennenkään kovin kasassa ole. Myöskin se objektiivinen korvapari on hyvä välillä hommata mestoille sanomaan, notta mikä hyvä ja mikä huonoa. Eli siis joku toinen soittaja joka kertoo asioita. Myöskin sanana "opettaja" tunnettu, mutta en nyt käytä sitä sanaa kun sillä tuntuu olevan negatiivinen klangi näillä sivuilla.
 
Niinpä. Riippuu tietysti minkälaista treeniä tekee ja mitä sillä hakee, mutta todellisuudessa ihminen ei pysty keskittymään edes 90 prosenttisesti tuntiakaan.
 
Jotain kapulatekniikkaahan (tai muuta sorminäppäryyttä) voi treenailla vaikka TV:tä katsellessa tiettyyn rajaan asti, mutta enemmän keskittymistä vaativat koordinaatio ja taimitreenit (tai vire) eivät onnistu ilman täydellistä keskittymistä.
 
Noin yleisesti edelleen, ajattelisin että perustekniikan treenaamisessa määrällä on isokin merkitys, muissa asioissa treenin laatu ja varsinkin treenattavien asioiden mieltäminen, ymmärtäminen ja analysointi on isossa roolissa.
Rummut nurin ja nussimaan!
sahkuifk
14.06.2009 16:32:33
Ota Sbatani vähän lepiä väliin. Treenaa mutta lopeta kun tuntuu hyvältä ja joskus voi tehdä hyvää kun ei alotakkaan vaikka mieli tekis. Joskus pitää katella ja aatella pitkällekkin eteenpäin.
Meidän treenikämpän ikkunasta näkyy route 66, onhan sekin jo jotain matkalla menestykseen.
moderndrummer88
15.06.2009 17:05:35
http://www2.siba.fi/harjoittelu/ tuolla on erittäin hyvää tietoa "järkevästä" treenauksesta.
"Ja siitäkin syystä, pysytään erossa huumeista, viinasta ja uudemmasta jazzista"
Kailis
16.06.2009 06:41:23
 
 
Ai tää?
 
Harjoittelu
Harjoittelun suunnittelun hyödyt
Mahdollistetaan optimaalinen kehittyminen.
Ehkäistään harjoittelun taantuminen.
Vältetään uupuminen ja ylikunto.
Palautuminen on tehokkaampaa.
Harjoittelu tuottaa parempia tuloksia.
Vaihtelevuus lisää harjoitteluintoa.
Loukkaantumisten riski vähenee.
Epämuusikko
16.06.2009 09:17:19 (muokattu 16.06.2009 09:19:26)
Kailis: Ai tää?
 
Harjoittelu
Harjoittelun suunnittelun hyödyt
Mahdollistetaan optimaalinen kehittyminen.
Ehkäistään harjoittelun taantuminen.
Vältetään uupuminen ja ylikunto.
Palautuminen on tehokkaampaa.
Harjoittelu tuottaa parempia tuloksia.
Vaihtelevuus lisää harjoitteluintoa.
Loukkaantumisten riski vähenee.

 
????? Tuotahan se on.
 
edit: hyvää tekstiä kaiken kaikkiaan. pitäis lukea ajatuksella nuo, sitten matkustaa ajassa ~10 vuotta taaksepäin ja ruveta treenaamaan.
"BMMMBMMMBMMMMMMMM". Kesy animaali #1
Neurosaur
16.06.2009 11:21:23 (muokattu 16.06.2009 11:23:32)
Edit: olinpa hömpsä. Ei mitään sittenkään.
moderndrummer88
16.06.2009 11:26:12
Kailis: Ai tää?
 
Harjoittelu
Harjoittelun suunnittelun hyödyt
Mahdollistetaan optimaalinen kehittyminen.
Ehkäistään harjoittelun taantuminen.
Vältetään uupuminen ja ylikunto.
Palautuminen on tehokkaampaa.
Harjoittelu tuottaa parempia tuloksia.
Vaihtelevuus lisää harjoitteluintoa.
Loukkaantumisten riski vähenee.

 
Niin. Mitä sinä nyt et tajunnut tuolta sivustolta?
"Ja siitäkin syystä, pysytään erossa huumeista, viinasta ja uudemmasta jazzista"
Nolte
16.06.2009 12:25:40
Lisää harjoittelua. Kyllä se siitä...
http://kotistudio.com/foorumi/
Kailis
16.06.2009 14:21:21
 
 
moderndrummer88: Niin. Mitä sinä nyt et tajunnut tuolta sivustolta?
 
En mitään mitä säkään et. Suck that.
Niq
17.06.2009 12:38:56 (muokattu 17.06.2009 12:39:05)
 
 
Sitten kun paikat jumittaa ja mitkään nopeat ei lähde, niin treenaa hitaasti. 60bpm neljäsosia ja silleen. Sieltähän se nopeus ja tarkkuus oikeastaan tuleekin, eikä mistään 220bpm treenistä. Toki nopeuden kera on hyvä treenata kestävyyttä ja suorituskykyä, mutta tässä tapauksessa kun paikat on jumissa treenauksesta, niin kannattaa keskittyä muihin asioihin.
 
Tuttu tilanne kyllä itsellekin tuollainen megajumi. Pidät viikon taukoa, et edes katso kapuloihin ja sitten käyt toteamassa setin äärellä että oppi menikin perille vallan hienosti. Keho ja pääkoppa ei sisäistä asioita heti, vaan levon kautta. :)
"I have a cunning plan" -Baldrick
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)