Moi.
Nailonkieliset Landolat eivät koskaan ole olleet mitenkään määrättömän lähellä sydäntä, mutta yhdennäköisyys "peruskoululandolan" kanssa on silmiinpistävä.
Samankaltaisia "mallimerkittömiä" muistan koko peruskouluaikani 70-80 luvuilla roikkuneen musaluokkien seinillä, vähällä käytöllä ja heikolla hoidolla.
Joskus joku innokas varsinkin yläasteella aina otti kännyyn sen jossa oli eniten kieliä ja tapaili tikapuita taivaaseen jos oli kalkkis tai oletti moisella balladilla pesää saavansa, ja jotain modernimpaa jos seurasi aikaansa, mutta poikkeuksetta aika nopsakkaasti palautui luuttu takaisin seinälle pölyttymään.
Näin jälkikäteen ajatellen, olisivat varmaankin olleet hyvin säädettynä ja vireessä varsin päteviä ja nätisti soivia pelejä, mutta senhetkisessä kunnossaan lähinnä syvensivät meidän tulevien kitarasankarien antipatioita muovikielisiin, halkokaulaisiin kitaran irvikuviin.
Vaikka meissä useimmissa piileksivän nationalistin tulisi kotimaista massakitaranrakennusperinnettä toki kunnioittaakin, ja hartaasti toivoo sen sadannen kirppari/divari-löytö-Landolan vahvistavan poikkeuksen säännössä, omalle kohdalle ei moista poikkeusta ole vielä osunut.
Vaikka eri ikäisiä 12-kielisiä on aikoinaan reissukitaroiksi muutama tullutkin jätettyä :).
Toivottavasti sinulle on ostoksestasi enmmän iloa kuin mitä meikäläisen Landola-kokemukset ovat tuoneet.
T:Samuli |
J-Bq
barclay
