Aihe: Taylor, Ibanez, Yamaha vai jotain aivan muuta?
1 2
Fiz
04.07.2007 22:32:25
Pahoittelen jo etukäteen tästä postista - kävin kuitenkin kaikki alueen postit läpi enkä löytänyt oikein vastausta hakemaani.
 
Olen ostamassa ensimmäistä teräskielistä akustistani. Hintahaarukka on 500-1000e. Mitä lähemmäs 500e päästään, sitä parempi, mutta lopulta kuitenkin kitara, ei raha, ratkaisee. Sillä toivottavasti soittaa sen kymmenen vuotta kuitenkin - se nyt olisi ainakin tähtäimessä. Hintalaatusuhde kuitenkin on hyvä pitää aina mielessä!
 
Musiikki jota soitan ei ole ränttätänttäbluessia enkä myöskään sooloile ihan kamalasti. Kuitenkin allround kitara on lopulta hakusessa. Arvostan voimakasta soundia ja bassopään selkeää sointia. Pieni tummuus soundissa ei haittaa ja yleensä kielten vaihtaminen elixireiksi on ratkaissut tuon "ongelman" muutenkin. Soitan sekä sormilla että plekulla, kuitenkin pääasiassa plekulla.
 
Elektroniikka kitarassa ei suuren suuri lisä ole, mutta toisaalta se voisi olla investointi tulevaisuuteen.. vaan toisaalta sen saa kyllä jälkikäteenkin (käsittääkseni?) asennettua.
 
Olen soitellut about kaikki tuohon hintahaarukkaan asettuvat Helsingin suurempien liikkeiden kitarat läpi ja pikkuhiljaa päätymässä näihin vaihtoehtoihin, joista tarkemmin alla. Tässä hintaluokassa kuitenkin tehdään hirveästi vielä kompromisseja, ja kaipaisinkin vähän viisaampien neuvoa tässä:
 
Taylor 110-214. En ole 200-sarjaa enkä Grand Auditorium -malleja päässyt testaamaan, mutta 110 oli todella upean kuuloinen. Thomannilta 200-sarjakin tulee juuri tonnin tietämiin. En kuitenkaan penkomallakaan oikein löytänyt, mitä käytännön eroja näiden sarjojen välillä ja tällä hetkellä 210 kiinnostaa lähinnä sen takia, että musaliikkeen myyjä sitä markkinoi soitellessani 110 kanssa. "Voi kun olisi 210 niin kuulisit miten hiton hyvä se on." Jäi siis kummittelemaan.
 
Ibanez EP9 (Steve Vai) ja jokin vanhempi AW. EP9 tuntui hyvältä soittaa, kuulosti hyvältä ja näytti aivan hiton hienolta. Todella helpposoittonen peli. Käsittääkseni elektroniikka kitarassa on parasta mitä Ibanezilla on tarjota ja tämä voisi maksaa itsensä tulevaisuudessa takaisin. Ehkä? AW:n mallista en ole aivan satavarma - kyseessä käytetty, muutaman vuoden vanha malli jonka ovh on ollut jossain reilun tonnin kieppeillä. Kuulosti ja tuntui vanhoista kielistä huolimatta hyvältä. Olen kuitenkin vähän skeptinen.. en tiedä miksi, mutta tuntuu, ettei Ibanez kuitenkaan ole merkki, joka on tunnettu hienoista akustisista kitaroistaan. Vai olenko aivan väärässä?
 
Yamaha LL6. Pirun halpa, puolet siitä mitä Taylor 210e maksaisi. Soi hyvin ja kirkkaasti. Alapää kuitenkin oli kaikissa testaamissani 5 eri mallissa jotenkin.. ponneton. Kitaraa ehkä vaivasi vähän semmoinen luonteettomuus - se oli vähän kaikkea, mutta ei oikein mitään. Vaan hintalaatusuhteeltaan niin kova, että päätin sen pitää vielä pelissä mukana.
 
Testattu on myös Takaminejä, K. Yaireja, Corteja ja Lakewoodeja, jotka tuntuivat olevan ihan OK, mutta eivät kuitenkaan niin hyviä, että pitäisin ne kisassa mukana. Saman kohtalon koki Ovation, joskin ehkä enemmän liian oudon kopan takia. Se pyöreä, muovinen kaikukoppa ei vain tuntunut oikealta. Martineita en tähän hintahaarukkaan ole ainakaan vielä löytäny testattavaksi.
 
Nyt kaipaisin vinkkejä - jos jollain on kokemuksia mainitsemistani kitaroista, lisätietoa Tayloreista yms. Miten kestävät ajan kanssa ja tätä rataa. Ja ihan rehellisiä mielipiteitäkin tyyliin "No älä nyt ainakaan Tayloreita, ne on ihan ylihinnoiteltuja perusakkareita!", kunhan perustellaan edes jotenkin.
 
Kiitän jo etukäteen!
mixxa82
04.07.2007 23:17:30
Terve!
 
En ole soittanut mainitsemiasi malleja, mutta heitän yhden vaihtoehdon lisää, joka mahtuu juuri ja juuri tonnin budjettiin. On kokeilemisen arvoinen, ehkä saatat ihastua: Martin D-15!
Turder
05.07.2007 11:26:51
Yamaha LL6. Pirun halpa, puolet siitä mitä Taylor 210e maksaisi. Soi hyvin ja kirkkaasti. Alapää kuitenkin oli kaikissa testaamissani 5 eri mallissa jotenkin.. ponneton. Kitaraa ehkä vaivasi vähän semmoinen luonteettomuus - se oli vähän kaikkea, mutta ei oikein mitään. Vaan hintalaatusuhteeltaan niin kova, että päätin sen pitää vielä pelissä mukana.
 
Eipä noita Yamahan LL-skeboja voi paremmin kuvata. Voisit kokeilla vielä vaikka LL-16-mallia. On kokopuinen vs kutonen, jossa vain kansi kokopuuta. Mulla oli aikoinaan juurikin tuollainen LL-16 ja hyvä kokemus kaikinpuolin. Siihen hintaan mitä ne sitä myy ei muilta valmistajilta oikein löydy vastaavaa.
 
Tässä kun puhutaan soittopelistä pidemmäksi aikaa niin kyllä mä kattelisin sieltä budjetin yläpäästä. Testaa myös ne halvemmat Martinit. Käytettynäkin voisit saada jonkun kitaran tuohon budjettiin, joka on kuitenkin ihan eri liigassa kuin jo mainitut kitarat.
apip
05.07.2007 14:28:42 (muokattu 05.07.2007 14:29:24)
Yamaha LL6. Pirun halpa, puolet siitä mitä Taylor 210e maksaisi. Soi hyvin ja kirkkaasti. Alapää kuitenkin oli kaikissa testaamissani 5 eri mallissa jotenkin.. ponneton. Kitaraa ehkä vaivasi vähän semmoinen luonteettomuus - se oli vähän kaikkea, mutta ei oikein mitään. Vaan hintalaatusuhteeltaan niin kova, että päätin sen pitää vielä pelissä mukana.
 
Kannattaa kokeilla Turderin mainitseman LL16-mallin lisäksi LJ6 ja LJ16 -malleja. Itselläni on LJ16 ja en kuvailisi sen alapäätä ainakaan ponnettomaksi.
Fiz
05.07.2007 16:41:23 (muokattu 05.07.2007 16:44:56)
Yamahan LL16:n testasin kyllä, mutta siinä oli vähän samaa, tietenkin, kuin LL6:ssa vaikka alapää soikin jo paljon mukavammin. Kitara oli kovin ilmeettömän oloinen.
 
Tänään kävin sitten Kitarapajalla, suorittamassa lisätestejä.
 
Nyt on Martinin D15 testattu. Ei sytyttänyt mitenkään mielettömällä tavalla - kaikin puolin OK, mutta..
 
D16. Aivan eri planeetalta. Mieletön sointi, soitettavuus.. upea, kertakaikkiaan. Ja yli budjetin. Tosin vain sen verran, että D16 saattaa hyvinkin olla kisan voittaja.
Perus elektroniikattomia D16 ei ollut onnekseni Kitarapajassa yhtään, joten varmaan ainakin ensi viikko olisi vielä aikaa pähkäillä ja suoritella testejä.
 
Tällä hetkellä koviten tuntuvat päässäni skabaavan Taylor ja Martin, "ohoh". Hämmentääkö joku vähän soppaa? :)
 
Ja kiitos jo tulleista vinkeistä!
Roberto
05.07.2007 17:40:00
 
 
Hämmentääkö joku vähän soppaa? :)
 
Osta se Martin...
Scuttle
05.07.2007 20:10:11
D16. Aivan eri planeetalta. Mieletön sointi, soitettavuus.. upea, kertakaikkiaan.
 
Onnitteluni. Noilla perusteluilla, eiköhän se ole siinä.
Turder
05.07.2007 21:46:10
Käykö tässäkin se perinteinen "pistä vielä vähän lisää niin saat paljon paremman..."?
 
Onhan tuo D-16 jo paperilla ihan eri skeba kuin muut. Laatu, materiaalit...
Fiz
06.07.2007 00:01:38
Hämäsimpä muuten. On siis D16GT tuo. Eli halvin niistä D16 malleista. Tuplata en budjettia kuitenkaan viitsi :)
risto
09.07.2007 15:04:57
 
 
Käy vielä Millbrookissa testaamassa Seagullit vertailun vuoksi, itse ostin n. kk sitten vasuri Ceadarin (800+e) ja olen hyvin tyytyväinen.
"Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut." Room 8:37
Fiz
11.07.2007 08:05:02
Enpä kerennyt testata Seagullia.. toivottavasti ei nyt jää harmittamaan.
 
Löysin Torilta käytettynä Martin D-16GT:n. Pari pientä lommoa kannessa olivat ainoat viat kitarassa, joten ostin sen hintaan 750e. Kitara on vastikään huollettu Kitarapajalla. Kaupan ehtona oli vielä, että käyn tarkistuttamassa kitaran kitarapajalla. Jos löytyy isompaa vikaa, puretaan kauppa jne.
 
Kitara soi kuin unelma. Mielestäni tein todella hyvän kaupan :)
Kiitoksia kaikille avusta.
Turder
11.07.2007 11:09:22
Kitara soi kuin unelma. Mielestäni tein todella hyvän kaupan :)
 
Loistavaa! Ja ihan reilua toimintaa myös myyjältä.
Forest
11.07.2007 14:24:12
Löysin Torilta käytettynä Martin D-16GT:n. Pari pientä lommoa kannessa olivat ainoat viat kitarassa, joten ostin sen hintaan 750e. Kitara on vastikään huollettu Kitarapajalla
 
Puoli vuotta on tullut omistettua D-16GT eikä voi kuin kehua. Hinta-laatusuhde kohdallaan. Kyllä teit hyvät kaupat!
"If you always have to read from musical scores, you're not a musician, you're a robot" - Tommy Emmanuel
placebo
15.07.2007 20:15:02
Missä Taylorin 110:ä pääsisi testaamaan?
weelie
16.07.2007 09:37:14
Missä Taylorin 110:ä pääsisi testaamaan?
 
Sellainen oli muutama viikko tarjolla ainakin Helsingin ja Tampereen Dlx-musicissä. Ties vaikkaa Kuopiossakin?
Pahoittelen syvästi kaikkia tekemiäni yhdyssana- ja kielioppivirheitä sekä niitä viestejäni jotka eivät tarjoa merkittävää lisäinformaatiota kaikille lukijoille, kiitän korjauksista ja pyydän anteeksiantoa.
placebo
19.07.2007 16:05:35
Sellainen oli muutama viikko tarjolla ainakin Helsingin ja Tampereen Dlx-musicissä. Ties vaikkaa Kuopiossakin?
 
Ok, kiitos.
kid ego
26.07.2007 16:37:37
Vissiin vuodesta 2003 lähtien mulla on ollut Ibanezin AW200 johon olen tyytyväinen. Komea peli ja soi nätisti. En itse akkareista hirveästi ymmärrä enkä sitä soita paljon, mutta paremmatkin soittajat ovat kyllä kehuneet.
 
Basistillamme (nimim. Juoppis) on samanmoinen kitara mutta elektroniikalla ja muistaakseni myös soololovella. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt aikoinani hankkia juuri sellainen itsekin. Myös kitaroista enemmän ymmärtävä nimim. Eemil soittelee AW-sarjan Ibanezilla, tosin jollain niistä kalliimmista.
the tuktession of the moog is took the tak tak
jenssi
27.07.2007 18:23:36
Voin suositella lämpimästi myös Landolan jumboja! Itellä tuo JE-855 ja toimii kun se kuuluisa junan vessa. Maksoin käytettynä 650 e kovan laukun kans. Aivan pirun hyvä saundi. Basso päätä löytyy muttei liikaa. Ja mukava soittaa. Ainakin omaan händyyn.
wrshredder
28.07.2007 12:15:00 (muokattu 28.07.2007 12:17:02)
Eipä noita Yamahan LL-skeboja voi paremmin kuvata. Voisit kokeilla vielä vaikka LL-16-mallia. On kokopuinen vs kutonen, jossa vain kansi kokopuuta. Mulla oli aikoinaan juurikin tuollainen LL-16 ja hyvä kokemus kaikinpuolin. Siihen hintaan mitä ne sitä myy ei muilta valmistajilta oikein löydy vastaavaa.
 
No sehän taisi olla (googlen kuvan mukaan) juurikin tälläinen kun kävin kokeilemassa musaliikkeessä. Hintaa oli 260e ,onko toi nyt sitten halpa vai milleen? Sointi oli ainakin mulle ihan tarpeeks hyvä ,en tartte mitään jumalaista helehdintää kämäsiin Marley tulkintoihini :P
Niin ja yks hyvä puoli oli vielä että tossa ei ollu mitään elektroniikkahässäköitä tai soololovea. Haluan mahd. normi kitaran.. melkeen jokasessa muussa kitarassa oli jompi kumpi.
 
Vois ostaa ,himottaa..
"Opera is when a guy gets stabbed in the back and, instead of bleeding, he sings." -- anonymous
Tinppa
28.07.2007 12:38:16
No sehän taisi olla (googlen kuvan mukaan) juurikin tälläinen kun kävin kokeilemassa musaliikkeessä. Hintaa oli 260e ,onko toi nyt sitten halpa vai milleen? Sointi oli ainakin mulle ihan tarpeeks hyvä ,en tartte mitään jumalaista helehdintää kämäsiin Marley tulkintoihini :P
Niin ja yks hyvä puoli oli vielä että tossa ei ollu mitään elektroniikkahässäköitä tai soololovea. Haluan mahd. normi kitaran.. melkeen jokasessa muussa kitarassa oli jompi kumpi.
 
Vois ostaa ,himottaa..

 
Oot varmaan kokeillut kuitenkin FG-sarjan kitaraa? Nimittäin LL16 kuten myöskään LL6 ei irtoa mistään (uutena) tuohon rahaan. Esim. thomannilla LL16 kustantaa 679,- ja LL6 lähtee pari sataa halvemmalla.
 
http://www.thomann.de/fi/yamaha_ll16_westerngitarre.htm
 
http://www.thomann.de/fi/yamaha_ll6_nt.htm
 
Mutta varsin hyviltä nuo FG-sarjalaisetkin on tuntuneet myös omaan käteen, varsinkin hintaansa nähden. LL6 miellytti vielä enemmän ja LL16:a en ole päässyt testaamaan.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)