Muusikoiden.net
30.10.2020
 
Livetoiminta »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: IEM liitännät ja muuta
1 2
Misiu
21.01.2017 18:42:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kopioinpa tuolta rumpukamat-alueelta omani tänne, minne se todellisuudessa kuuluukin. Tuli vaan haulla etsittyä ensin sopiva threadi mihin laittaa omat kysymykset perään.
 
Monitorointi on tuottanut päänvaivaa, ja yhtenä hyvänä vaihtoehtona ollaan mietitty langallisia IEMejä. Bändissä on neljä jäsentä, kitaristilaulaja, kiipparisti, basisti ja minä rumpalina.

Mikserinä toimii Yamahan MG166CX-USB, eli AUXeja löytyypi kokonaiset kaksi kappaletta, grouppeja neljä.

Mielen päällä on pyörinyt Samsonin S-phonen hankinta kuulokevahvistimeksi, ja liitännät ihmetyttävät ja kummastuttavat pientä kulkijaa.

Jos jaan raa'asti miksauksen kahteen osaan, soittimet menevät esimerkiksi Aux1 ja laulu Aux2 (tai periaatteessahan ne voisi ajaa vaikka grouppeihin), ja ajan nämä kaksi kanavaa tuohon S-phoneen, niin miten S-phonessa sitten jokainen soittohäiskä voi balansoida niiden kahden kanavan välillä? Tapahtuuko ko. laitteessa se näin että vaikkapa laulu menee vasempaan ja soittimet oikeaan kanavaan, ja panoroinnilla säädellään niiden suhdetta? Tai siis ensin soitinhenkilö napsauttaa nappia Stereo/2CH jolla hän säätelee joko stereoääntä tai näiden kahden kanavan suhdetta? Näinkö?

Etupaneelissa kun ei näytä olevan paljon muita namiskoja kuin Mute, Stereo/2CH, Bass, Treble, Volume ja Balance. Per kanava siis.

Toinen kysymys, jos homman saa pelaamaan tähän saakka, tuleeko monitorin ja kuulokevahvistimen väliin laittaa esimerkiksi bodypack? Tokihan siitä on ainakin se hyöty että siinä tulisi limitteri ja volan säätö. Eli kitaristin ei tarvitse lähteä mikserille laittamaan lisää volaa tarvittaessa.

Kolmas kysymys. S-phonesta lähtee ulostulot 1/4"-liitäntöinä, mutta bodypackeissä sisääntulot ovat käytännössä aina XLRää, kelpaako tähän tarkoitukseen ihan vain muuntokaapeli jossa toisessa päässä on plugi ja toisessa XLR? Siis mikäli bodypackia tarvitaan, tai siitä todetaan olevan suuri hyöty.
 
Miten tässä laitteessa vaikkapa kiipparisti saa tehtyä "More me"-tyyppisen miksauksen? Vai otetaanko tässä vaiheessa käyttöön esimerkiksi sitten se bodypack johon saa S-phonelta tulevan miksauksen lisäksi sen oman soittimen inputtiin ja thrusta mikseripöytään?

Piru että sitä tuntee olonsa tyhmäksi. Olen lueskellut tuota manuaalia mutta tämä äänitekniikka tahtoo tuottaa vaikeuksia itselle vaikka aika paljon oon oppinutkin.

Että semmoisia mietteitä lauantaiaamuna kello 6.22. Huomenta.
 
"Ei mitään hätää! Kyllä se ehitään soundcheckissä harjotella!"
oksatboys
22.01.2017 14:26:45 (muokattu 22.01.2017 14:28:41)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Misiu: Tapahtuuko ko. laitteessa se näin että vaikkapa laulu menee vasempaan ja soittimet oikeaan kanavaan, ja panoroinnilla säädellään niiden suhdetta? Tai siis ensin soitinhenkilö napsauttaa nappia Stereo/2CH jolla hän säätelee joko stereoääntä tai näiden kahden kanavan suhdetta? Näinkö?
 
Muistaakseni (pari kertaa käyttäny vehjettä) se on just noin. Tämä varmaan kerrotaan vehkeen manuaalissa, eli kantsii sieltä tsekata totuus.

Toinen kysymys, jos homman saa pelaamaan tähän saakka, tuleeko monitorin ja kuulokevahvistimen väliin laittaa esimerkiksi bodypack? Tokihan siitä on ainakin se hyöty että siinä tulisi limitteri ja volan säätö. Eli kitaristin ei tarvitse lähteä mikserille laittamaan lisää volaa tarvittaessa.
 
Noi podipäkithän ovat joko passiivisia volapotikoita tai sitten aktiivisia vahvistimia. Eli noi vahvistin + limitteri - purkit korvaavat S-phonen jo yksinään.

Kolmas kysymys. S-phonesta lähtee ulostulot 1/4"-liitäntöinä, mutta bodypackeissä sisääntulot ovat käytännössä aina XLRää...
 
Luurivahvareissa lähtö on TRS- eli stereojakki, jossa menee L, R ja maa. Noi XLR-inputit taas on balansoituja monoja, eli ei mene ihan pelkällä piuhalla. Tai menee jos sen kolvaa oikein.
 
Tässä vaiheessa kaivoin ton manuskan kun piti noita liittimmiä tarkistella http://www.samsontech.com/site_media/legacy_docs/sphone_manual.pdf Tosta selviääkin sitten melkein kaikki mitä kysyit. Kannattaa myös miettiä mitä vehkeitä edes tarvitsette. Kahden luurivahvarin (Samson ja vyöboksi) peräkkäin kytkemisessä ei oikeen ole mitäään järkeä. Jos limitterin haluaa niin miten ois joku erillisvehje ennen Samsonia?
 
arppah8
22.01.2017 19:35:29 (muokattu 22.01.2017 19:39:09)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kahden luurivahvarin (Samson ja vyöboksi) peräkkäin kytkemisessä ei oikeen ole mitäään järkeä.
 
Mulla on vähän tuollainen systeemi. Tosin vyöboksina on Fischer Ampsin passiivimokkula joten Samsonin kuulokevahvarin käyttö on silleen perusteltua kun tuo vyöboksi ei itsessään vahvista. Ja tuossa on mun kohdalla semmoinen käytännön juttu että näin saan piuhavedot järkevämmiksi. Eli mulla menee kitarapiuha ja IEM-piuha piuhasukan sisällä, Samsonin kuulokevahvari (jota syötän mikserin auxista) on lattialla pedaalilaudan vieressä eli sekä kitara- että monnaripiuha menevät molemmista päistään fyysisesti samaan paikkaan. Eli aloittajan tapauksessa kannattaa ainakin kielisoittajien kohdalla miettiä tätäkin aspektia, saattaa tulla hankaluuksia jos piuhoja lähtee ihan fyysisesti pariin eri suuntaan.
 
Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. Ostamatta ei testata!
Misiu
22.01.2017 20:29:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

arppah8: Mulla on vähän tuollainen systeemi. Tosin vyöboksina on Fischer Ampsin passiivimokkula joten Samsonin kuulokevahvarin käyttö on silleen perusteltua kun tuo vyöboksi ei itsessään vahvista. Ja tuossa on mun kohdalla semmoinen käytännön juttu että näin saan piuhavedot järkevämmiksi. Eli mulla menee kitarapiuha ja IEM-piuha piuhasukan sisällä, Samsonin kuulokevahvari (jota syötän mikserin auxista) on lattialla pedaalilaudan vieressä eli sekä kitara- että monnaripiuha menevät molemmista päistään fyysisesti samaan paikkaan. Eli aloittajan tapauksessa kannattaa ainakin kielisoittajien kohdalla miettiä tätäkin aspektia, saattaa tulla hankaluuksia jos piuhoja lähtee ihan fyysisesti pariin eri suuntaan.
 
Ilmeisesti sulla on tämä? http://www.thomann.de/fi/fischer_am … ini_bodypack_mit_lsregler.htm?r=app
 
Kitaristilla menee piuhat joka tapauksessa samaan paikkaan, tätä mietittiin juuri volumen säädön vuoksi siihen väliin. Kuulokkeiksi ollaan suunniteltu Shuren 215sia
 
"Ei mitään hätää! Kyllä se ehitään soundcheckissä harjotella!"
arppah8
22.01.2017 20:36:21
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Misiu: Ilmeisesti sulla on tämä? http://www.thomann.de/fi/fischer_am … ini_bodypack_mit_lsregler.htm?r=app
 
Juurikin sama mötikkä, hyvä on.
 
Kitaristilla menee piuhat joka tapauksessa samaan paikkaan, tätä mietittiin juuri volumen säädön vuoksi siihen väliin. Kuulokkeiksi ollaan suunniteltu Shuren 215sia
 
Samalla combolla menen itsekin. Ihan käypäiset ovat noi Shuret olleet keikkahommissa, ei pahaa sanottavaa. Tietty ois mukava kokeilla jotain highendimpää nappia myös mutta tällä hetkellä ainakaan budjetti ei anna myöten.
 
Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. Ostamatta ei testata!
Misiu
22.01.2017 20:47:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Millaisenhan limitterin sitä tuohon sitten laittais...? Hiukan hirvittää se jos mikki putoaa ja se napsaus tulee korvaan asti :/
 
"Ei mitään hätää! Kyllä se ehitään soundcheckissä harjotella!"
zouwi
23.01.2017 10:20:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Räkkiasennettavia kompressoreita ja limittereitä saa käytettyinä edullisesti mutta halvin tapa toteuttaa tuo on ajaa kuulokelähtöä niin kovalla että se menee särölle jos yrittää ottaa enemmän signaalia ja vaimentaa se sitten vyöpalikalla sopivaksi. Selkeänä vaaranpaikkana tuossa sitten on unohtaa että kuulokevahvarilta tulee signaalia reippaanlaisesti ja pitää vyöpalikan vola tapissa (vaimennus nollassa).
 
Itelle tulisi mieleen toteuttaa tuota signaalin rajoittelua jo inputtipuolella eli kompressoi niitä tippumisvaarassa olevia mikkejä sen verran ettei ainakaan ihan kauheita piikkejä pääse läpi, yleisökin tykkää enemmän.
 
oksatboys
23.01.2017 11:42:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

arppah8: Mulla on vähän tuollainen systeemi...
 
Niin eli oikeestaan ei ole :D
Toi on kyllä totta että käytännöllisyys on tärkeää. Siksipä noi passiiviset purkit vois olla hyvä vaihtoehto niin kuin sanoitkin. Noiden aktiivisten kanssa taas piuhajumppa vaan kasvaa ja toinen vahvistin on turha menoerä.
 
Noisy
23.01.2017 14:43:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko mikserissä kanavien insertit käytössä? Yksi vaihtoehto more-me:n toteuttamisessa voisi olla signaalin nappaaminen haluttujen kanavien inserteistä Samsonin aux-tuloihin (tuossa mikserissähän ei näyttäisi olevan kanavakohtaisia direct outeja, joita muuten kannattaisi käyttää). Inserttien käyttäminen tähän vaatii hiukan kikkailua, eli käytännössä mikserin päässä TRS-plugin, jossa kärki ja rengas ovat yhdessä, jotta signaali kulee läpi mikserin kanavaan.
 
S-Phone toimii 2CH-moodissa monona, eli mikseristä siis perusmiksaus yhdestä auxista Samsonin main inputiin ja sen jälkeen joka kanavan pan-potikalla voi säätää balanssia perusmiksauksen ja aux inputiin tulevan oman instrumentin välillä.
 
Sami_T
23.01.2017 15:22:03 (muokattu 23.01.2017 15:26:06)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

1. Mene kauppaan
2. Osta parhaaksi katsomasi digimikseri missä on 16 outputtia ja riittävästi mix buseja
3. Osta bodypackeja ja nappeja
4. Osta vielä WiFi-tukiasema
5. Valmis
 
Kustannukset nappeineen ja kaapelointeineen on jotain 3xxx euroa. Jos tota summaa ei nyt välittömästi löydy taskun pohjalta niin neljän hengen bändillä toi tekee 12 kk osarilla alle satkun per ukko per kk. Jos toi on liikaa niin sitten otetaan 24 kk osari. Siinä on joka ukolle stereokuuntelu jota ne voi säätää itse, homma toimii eikä tarvi ihmetellä.
 
"Jos punaiset valot ei edes vilku niin laite ei tee kunnolla töitä." - www.showtekniikka.fi - samitorvinen.blogspot.fi
Pauli Lappalainen
23.01.2017 15:47:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sami_T: 1. Mene kauppaan

Kyynisen arkirealismin täydellinen tuotos.
 
100 pistettä ja joku neuvostoaikainen pinssi kaupanpäälle.
 
Näin nämä jutut pitäisi hoitaa.
 
Misiu
23.01.2017 16:06:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Noisy: Onko mikserissä kanavien insertit käytössä? Yksi vaihtoehto more-me:n toteuttamisessa voisi olla signaalin nappaaminen haluttujen kanavien inserteistä Samsonin aux-tuloihin (tuossa mikserissähän ei näyttäisi olevan kanavakohtaisia direct outeja, joita muuten kannattaisi käyttää). Inserttien käyttäminen tähän vaatii hiukan kikkailua, eli käytännössä mikserin päässä TRS-plugin, jossa kärki ja rengas ovat yhdessä, jotta signaali kulee läpi mikserin kanavaan.
 
S-Phone toimii 2CH-moodissa monona, eli mikseristä siis perusmiksaus yhdestä auxista Samsonin main inputiin ja sen jälkeen joka kanavan pan-potikalla voi säätää balanssia perusmiksauksen ja aux inputiin tulevan oman instrumentin välillä.

Laulukanavan insertti on käytössä tuolla Antaresin prossulla. Mut muuten ihan jämäkkä idea :)
 
"Ei mitään hätää! Kyllä se ehitään soundcheckissä harjotella!"
Misiu
23.01.2017 16:08:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sami_T: 1. Mene kauppaan
2. Osta parhaaksi katsomasi digimikseri missä on 16 outputtia ja riittävästi mix buseja
3. Osta bodypackeja ja nappeja
4. Osta vielä WiFi-tukiasema
5. Valmis
 
Kustannukset nappeineen ja kaapelointeineen on jotain 3xxx euroa. Jos tota summaa ei nyt välittömästi löydy taskun pohjalta niin neljän hengen bändillä toi tekee 12 kk osarilla alle satkun per ukko per kk. Jos toi on liikaa niin sitten otetaan 24 kk osari. Siinä on joka ukolle stereokuuntelu jota ne voi säätää itse, homma toimii eikä tarvi ihmetellä.

Ai perhana. Miksen mie ite keksinyt tuota. Samalla reissulla vois kyllä ostaa sen uuden Rolandin sähkösaejan vajaalla kymppitonnilla niin säästän silkkaa rahaa kun ei tarvi enää ostaa koskaan rumpumikkejä. Kiitos!
 
"Ei mitään hätää! Kyllä se ehitään soundcheckissä harjotella!"
miksaajasetä
23.01.2017 16:40:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Misiu: Laulukanavan insertti on käytössä tuolla Antaresin prossulla. Mut muuten ihan jämäkkä idea :)
 
Splitteri johtoon joko ennen tai jälkeen prossun, ihan maun mukaan.
 
sepisti
23.01.2017 19:25:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Misiu: Ai perhana. Miksen mie ite keksinyt tuota. Samalla reissulla vois kyllä ostaa sen uuden Rolandin sähkösaejan vajaalla kymppitonnilla niin säästän silkkaa rahaa kun ei tarvi enää ostaa koskaan rumpumikkejä. Kiitos!
 
Onhan tuo sun idea oikeasti melkoinen purkkaviritys. Toi homma on toteutettavissa ihan hienosti alle kolmella tonnillakin, joten ehdotan seuraavaa:
 
Käytettynä jokin asiallinen kuuden auxin tiski (esim. Allen&Heat 16:2 miksereitä liikkuu käytettynä viiden sadan euron hintaluokassa) siihen perään Behringerin aktiiviset bodypackit https://m.thomann.de/fi/behringer_powerplay_p1.htm , joissa on limitteri sisäänrakennettuna (50 euroa kappale). Näin ollen Shuren luurit, aktiivinen bodypack ja mikseri yhteensä vähän yli tonnin.
 
Mulla on kuudentoista outputin digitiski, mutta käytän silti korvamonitoreita monona. Näin ollen uskallan sanoa, että stereokuuntelu ei ole välttämätön.
 
https://www.youtube.com/watch?v=L5gGjlyzxfo
arppah8
24.01.2017 11:08:48
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

oksatboys: Niin eli oikeestaan ei ole :D
 
No niin no :D
 
Toi on kyllä totta että käytännöllisyys on tärkeää. Siksipä noi passiiviset purkit vois olla hyvä vaihtoehto niin kuin sanoitkin. Noiden aktiivisten kanssa taas piuhajumppa vaan kasvaa ja toinen vahvistin on turha menoerä.
 
No näinpä.
 
Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. Ostamatta ei testata!
sepisti
26.01.2017 15:40:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nyt näkyy olevan suosittelemani mikseri myynnissä -> https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1173380
Kyseinen laite on suosittu vielä tänäkin päivänä myös ihan ammattikäytössä.
 
Vaikka se sattuu niin kahden auxin miksereillä ei ole mitään käyttöä iem-touhuissa.
 
https://www.youtube.com/watch?v=L5gGjlyzxfo
Sami_T
26.01.2017 16:09:59
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sepisti: Kyseinen laite on suosittu vielä tänäkin päivänä myös ihan ammattikäytössä
 
Kyllä se vaan on nyt niin että toi juna meni jo.
 
"Jos punaiset valot ei edes vilku niin laite ei tee kunnolla töitä." - www.showtekniikka.fi - samitorvinen.blogspot.fi
miksaajasetä
27.01.2017 09:00:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sami_T: Kyllä se vaan on nyt niin että toi juna meni jo.
 
Siksipä niitä myydäänkin torilla kohtuuhintaan.
 
sepisti
27.01.2017 10:26:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sami_T: Kyllä se vaan on nyt niin että toi juna meni jo.
 
Vasta kuukausi sitten olin tilanteessa, jossa erään tunnetun iskelmälaulajan taustabändillä oli 16:2:n aktiivikäytössä. Toki nämä on poistuvaa kalustoa myös siellä, mutta varmasti ihan pätevää kamaa esimerkiksi tämän Misiun bändille. Etenkin kun lähtökohtana on tuo aloituksessa mainittu viritys.
 
Hauskinta tässä on se, että sä teit omassa mittakaavassasi budjettiluokan ehdotuksen ketjun aloittajalle, jonka hän verrattain tuoreena m.nettiläisenä otti silkkana pottuiluna. Myös minun esitys oli budjettiluokassa omaan kalustooni verrattuna, eikä sekään ilmeisesti ole tarpeeksi edullista.
 
https://www.youtube.com/watch?v=L5gGjlyzxfo
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2020, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti