bedlam 28.04.2007 13:07:52 (muokattu 28.04.2007 13:12:52) | |
---|
Tässä ei tahtilajien ja riffien vaihdokset kuulostaa aivan niin väkinäisiltä, kuin pahimmillaan. Johtunee varmaan pitkälti siitä, että koko biisissä ei ole alkuriffin ja lopussa toistuvan saman riffin välissä yhtään tahtilajin vaihdosta, vaan niitä lukuunottamatta biisi menee kokonaan 4/4-tahdissa ;) Täytyy antaa tästä suuri plussa bändille, samalla tavaramerkiksi muodostuneella teknisellä tyylillä voi soittaa, vaikkei tahtilajeja vaihtelisikaan. Täytyy sanoa, että olipa ihan positiivinen ylläri tää biisi, vaikkei mikään klassikko olekaan. Ainoa ärsyttävä piirre oli se Metallica-laulusäkeistö, joka jo Train of Thought-levyllä kuultiin. SUURIN PLUSSA tulee siitä, että Rudessin koskettimet pysyivät taka-alalla, vielä kun pääsisi niistä sooloistakin eroon. Taustalla pitkää äänimattoa soittavista koskettimista tuli Awake-levy mieleen, tai itse asiassa koko biisistä tuli Awake jotensakin mieleen. Kitarasoolokaan ei ollut ollenkaan paskempi ja siitäkin tuli tuon kolmoslevyn tunnelmat mieleen. Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee. |
eleeton 28.04.2007 14:30:58 | |
---|
Nyt tuli sähköiseen postiin newsletter, syyskuussa siis jäähallissa nähdään! Voi ilon päivää! Sanokoot muut mitä sanovat, mutta tämä on niitä harvoja bändejä joiden keikasta viitsin maksaa ihan rahaa. |
dipshit 28.04.2007 15:36:09 | |
---|
Kuten monelle muullekin, oli minullekin tuo Constant Motion biisi ihan mukavan positiivinen ylläri. Mitään aivan upeaa ko. biisi ei nyt tietysti ole, mutta kyllä vierähti kivi pois sydämeltä kun oli biisi loppunut. Itse en oikein pidä biisin alkupään Metallica-tyylisestä laulusta, ja biisi pääseekin oikeuksiinsa vasta keski-ja loppuosissaan. Pitää nyt kuunnella vielä muutamia kertoja, jos se sitten kunnolla avautuisi. Tätä menoa kasvavat kyllä odotuksetkin uutta levyä kohtaan aika korkealle. |
Strutsi 28.04.2007 17:59:43 | |
---|
Kuuntelin constant motionin tuossa ja se kyllä vähän kuulosti vähän väkisin väännetyltä. Taidan pysyä 90-luvun tuotannossa. Ei innosta liikaa. Soolo siinä oli "ihan OK" tasoa. Biisi kuulosti siltä kuin se yrittäisi liikaa kuulostaa "rankalta". Se kuulosti myös aivan vähän uudemmalle Metallicalle. http://www.johnpetrucci.com/images/jp_derek.jpgPetruccikin alkaa vähän näyttää Hetfieldiltä :D "If you feel bad about eating your dead mom, we can dig a grave and you can puke into it." -Monty Python |
gorgonoidi 28.04.2007 18:05:55 | |
---|
|
Rakoni 28.04.2007 19:13:44 | |
---|
Kyllähän tää uusi biisi toimii alun säikähdyksen jälkeen aika hyvin! Varsinkin biisin keskivaiheessa on tosi hienoja juttuja. Mielenkiinnolla kyllä odota levyä. Itsekin olin ihan jähmettyneenä ensimmäisellä kuuntelukerralla, enkä oikein osannut sanoa kappaleesta yhtään mitään. Nyt muutaman kerran jälkeen kipale senkun paranee. Kertsi on heikoin lenkki tässä, kaikki muu toimii todella hyvin. Sen 2 sekunnin ylinopeussahauksen olisi tosin voinut jättää pois, vaikka hauskahan se on :D Lottohevi on paskimmillaankin parasta |
BobHope 28.04.2007 20:31:56 (muokattu 28.04.2007 20:32:58) | |
---|
Ei oikein innosta tuo Constant Motion. Tykkään enemmän siitä proge-DT:stä kuin tästä hevi-DT:stä. Taitaa jäädä ostamatta tuo uusi levy... Synatkin jää tossa vaan hiljaa taustalle lukuunottamatta tota hirmuista tilusooloa... :( >>Ihminen sanoi: Tehkäämme jumala, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, niin että voimme hyvin tekosyin hallita kaikkea mitä maan päällä liikkuu>> |
Regalis Apertura 28.04.2007 20:33:10 | |
---|
Not bad ollenkaan tuo Constant Motion. Tuli The Glass Prison mieleen aika selvästi siinä alussa kun Mike ja James laulaa. Ja muutenkin TOT pt.2-fiilis. Ainakaan soundit eivät olleet niin "kuivat" kuin Octavariumilla joten plussaa siitä. Taisi Northfield olla oikea mies tuottajaksi;)... Odottelen tätä levyä kyllä suurella mielenkiinnolla. |
Rakoni 28.04.2007 20:43:34 (muokattu 28.04.2007 21:58:39) | |
---|
Not bad ollenkaan tuo Constant Motion. Tuli The Glass Prison mieleen aika selvästi siinä alussa kun Mike ja James laulaa. Ja muutenkin TOT pt.2-fiilis. Ainakaan soundit eivät olleet niin "kuivat" kuin Octavariumilla joten plussaa siitä. Taisi Northfield olla oikea mies tuottajaksi;)... Odottelen tätä levyä kyllä suurella mielenkiinnolla. Mielestäni ei kuulostanut tippaakaan ToTilta. Erittäin kaukana siitä. Kaiken kaikkiaan tästä jäi todella "tuore" fiilis. Ja jollain tavalla tähän on vähän vaikeampi päästä sisään kuin esim. Octavariumin biiseihin. Luulen, että tulossa on paljon parempi levy kuin edeltäjänsä. Ei oikein innosta tuo Constant Motion. Tykkään enemmän siitä proge-DT:stä kuin tästä hevi-DT:stä. Taitaa jäädä ostamatta tuo uusi levy... Synatkin jää tossa vaan hiljaa taustalle lukuunottamatta tota hirmuista tilusooloa... :( Constant Motionin perusteella tuskin kannattaa tehdä lopullisia päätöksiä. Levy on tällä kertaa täynnä erillisiä kappaleita ilman yhteistä teemaa. Mutta tuskin se hevi-DT -osasto mihinkään katoaa, se vain sekoittuu progeilun kanssa. E: Olen kuunnellut biisin joku 10 kertaa nyt ja tykkään todella paljon :D Lottohevi on paskimmillaankin parasta |
Regalis Apertura 29.04.2007 00:47:42 | |
---|
Jotenkin CM tuo mieleen As I Am-tyylisen "Metallica-ripoffin"... Etenkin riffit ja laululinjat liippaa alkupuolella hyvin läheltä Hetfieldiä. Siitä tuo TOT-fiilis. Halusin sitä tai en;). En tarkoita että olisi paha asia kuitenkaan. Onhan Metallica ja Maiden DT:n äijien suosikeita. |
bedlam 29.04.2007 00:50:51 | |
---|
Constant Motionin perusteella tuskin kannattaa tehdä lopullisia päätöksiä. Levy on tällä kertaa täynnä erillisiä kappaleita ilman yhteistä teemaa. Mutta tuskin se hevi-DT -osasto mihinkään katoaa, se vain sekoittuu progeilun kanssa. Mä taas ton haastiksen perusteella päättelin, että nyt olis nimenomaan tulossa yhtenäinen levy musiikillisesti. Eli odotettavissa on varmaankin pitkälti tuon tyylistä matskua. Minusta kyllä DT on parhaimmillaan soittaessaan jotain muuta kuin heviä, eli tuskin räjähtelen innosta...taaskaan. Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee. |
gorgonoidi 29.04.2007 00:53:02 | |
---|
Mä taas ton haastiksen perusteella päättelin, että nyt olis nimenomaan tulossa yhtenäinen levy musiikillisesti. Eli odotettavissa on varmaankin pitkälti tuon tyylistä matskua. Minusta kyllä DT on parhaimmillaan soittaessaan jotain muuta kuin heviä, eli tuskin räjähtelen innosta...taaskaan. Täällä samoin. Toivoisin että levy olisi paljon progressiivisempi ja rennompi mitä nuo klipit lupailevat, mutta ei se silti paskaa ole. Kattoo ny. |
arppah8 29.04.2007 12:35:44 | |
---|
Tulipa tuo biisi kuunneltua. Aika kaukana kyllä ollaan Awaken fiiliksistä, ehdin jo innostua. Samaa huttuahan tuo on kuin viime levyillä. Vähän mitäänsanomaton biisi mun makuun. Soolo oli kyllä tosiaan parasta Petruccia vuosiin. No, ans kattoo. Kai tuokin levy tulee hyllyyn haalittua ilmestyessään niinkuin kaikki edellisetkin. May your dogs colon be familiar with the warmth of your breath! |
juuso a 29.04.2007 13:04:25 | |
---|
Hyvän kuuloinen kitarasoolo tosiaan. Kuulosta kyllä muuten liikaa tolle TOT:n linjaukselle josta en erityisemmin diggaile. |
Rakoni 29.04.2007 13:05:54 | |
---|
Mä taas ton haastiksen perusteella päättelin, että nyt olis nimenomaan tulossa yhtenäinen levy musiikillisesti. Eli odotettavissa on varmaankin pitkälti tuon tyylistä matskua. Niin no, vaikea sanoa mutta ainakaan mitään teemaa ei ole. Sen sanoi Portnoy itse. Lottohevi on paskimmillaankin parasta |
bedlam 29.04.2007 19:33:38 (muokattu 29.04.2007 19:34:03) | |
---|
Niin no, vaikea sanoa mutta ainakaan mitään teemaa ei ole. Sen sanoi Portnoy itse. Ei kai DT ole tehnytkään kuin yhden teemalevyn? Ja eihän lyriikoiden yhtenäinen teema joka tapauksessa tarkoita, että musiikin pitäisi olla monotonista. Mitenkäs muuten, päättyikö se Portnoyn AA-teema jo edellisellä levyllä, vai vieläkö tuo jatkuu? Ei huvittaisi kuunnella samoja melodioita enää neljännellä peräkkäisellä levyllä. Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee. |
Borlag 29.04.2007 20:05:15 | |
---|
Ei kai DT ole tehnytkään kuin yhden teemalevyn? Ja eihän lyriikoiden yhtenäinen teema joka tapauksessa tarkoita, että musiikin pitäisi olla monotonista. Mitenkäs muuten, päättyikö se Portnoyn AA-teema jo edellisellä levyllä, vai vieläkö tuo jatkuu? Ei huvittaisi kuunnella samoja melodioita enää neljännellä peräkkäisellä levyllä. Jatkuu vielä |
Rakoni 29.04.2007 22:27:59 | |
---|
Ei kai DT ole tehnytkään kuin yhden teemalevyn? Ja eihän lyriikoiden yhtenäinen teema joka tapauksessa tarkoita, että musiikin pitäisi olla monotonista. http://www.caustictruths.com/mainsite/content/view/3867/10096/ "Portnoy says that the new record breaks tradition in that it is does not have a central theme. Its seven completely independent songs with independent ideas and independent musical themes. You know, Octavarium, Six Degrees and Scenes from A Memory, they all had big grand themes and concepts, but with Systematic Chaos it was nice to just, you know, have individual tracks to work with." Lottohevi on paskimmillaankin parasta |
gorgonoidi 29.04.2007 23:22:30 (muokattu 29.04.2007 23:32:12) | |
---|
Tuo The Dark Eternal Night on kyllä aika epä DT tyylinen.. E: ja enpä oikein tiedä mitä ajatella tuosta Constant Motionistakaan. Osasta pidän, osa taas kuulostaa korvaani aika kamalalta. Aika jännä levy tulossa DT:n levyksi, mutta jotenkin silti odotettavissa.. ehh, emmä tiiä :P E2: ja missä ne synat on??? |
bedlam 29.04.2007 23:37:06 (muokattu 29.04.2007 23:38:02) | |
---|
"Portnoy says that the new record breaks tradition in that it is does not have a central theme. Its seven completely independent songs with independent ideas and independent musical themes. You know, Octavarium, Six Degrees and Scenes from A Memory, they all had big grand themes and concepts, but with Systematic Chaos it was nice to just, you know, have individual tracks to work with." En mä kyllä ymmärrä, että miten Octavarium ja Six Degrees oli teemalevyjä? Ei kai jälkimmäisen kaksi levyä keskenään jakaneet mitään teemaa? Train oli tavallaan levynä hevimättöä ja vanhojen Metallicoiden ja Megadethien suuntaan kumartelua, mutta muuten musiikillisia teemoja olen huomannut vain siinä Portnoyn AA-saagassa. Ja sekin jatkuu levyltä toiselle, eikä levyn sisällä. Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee. |