Etno, proge, latin ›

No niin Sergei Falliselta tuli hyvin perusteltu näkemys, miksei hän tykkää Dream Theaterista. Minä en koe bändin olevan enää niin lähellä sydäntäni, että jaksaisin lähteä väittelemään bändin "hyvyydestä" - varsinkaan internetin keskustelupalstoilla. Toiset tykkää, ja toiset ei, ja se on ihan ok. Sitten voi hehkutella muiden tyyppien kanssa vaikka bändin omassa threadissa, jos sattuu digailemaan kunnolla.
 
Lähinnä tietyn mainitsemattoman nimimerkin trollaaminen siitä, kuinka Dream Theater EI ole muka progea, pistää välillä kypsyttämään. Kyllähän bändissä on enemmän progressiviisen musiikin piirteitä kuin vaikkapa Porcupine Treessä. Kuitenkin bändi on selkeästi niin monissa progepiireissä sekä ihan muissakin musiikkipiireissä laskettu progressiivisen musiikin piiriin, että tuskin sitä kannattaa nyt lähteä kumoamaan. Olkoot hyvää tai huonoa, kyllä se progea ompi jätkät.
 
Mutta King Crimson on kova bändi, ja joka toisin väittää on väärässä ;)

Wild String Of Voodoo Strat: Dream Theater EI ole muka progea, pistää välillä kypsyttämään. Kyllähän bändissä on enemmän progressiviisen musiikin piirteitä kuin vaikkapa Porcupine Treessä.
 
Jos kuuntelet Porcupine Treen tuotantoa ihan tuolta alusta asti, niin aika kummallinen väite on tämäkin. Parasta PT:ssä mun mielessä on se, kun levyt on tehty pelkästään "musiikin ehdoilla". Samalle levylle mahtuu useita eri genrejä ja levyt ovat aika vaikeasti lokeroitavissa. Ja jos lokeroidaan niin lähes joka levyn pitäisi löytyä eri lokerosta. Ja biisien pituus on täysin sivuasia, samalta levyltä voi löytyä 3-minuuttisia poprock biisejä ja 18 minuuttista progehässäkkää. Ja levyissä on vielä joku punainen lankakin.
 
En lähde kinastelemaan että mikä on enemmän proge kuin mikä muu, mut monipuolista Porcupine ainakin on. Hyvänä esimerkkinä Signify-albumi, siinä on aikas lailla kaikkea.
 
Erittäin hyvä kirjoitus Falliselta btw., plussan sait. Vaikkakin DT on munkin levylautasella aina joskus pyörinyt. Omaan korvaan särkee eniten tuo laulaja, joka ei mun mielestä ole muun bändin tasolla. Ja nyt kun Fallinen puki sanoiksi tämän, niin siinäpä ne. Train Of Thought ehkä mulle maistuvin levy, mut se taitaakin olla enemmän sitä heavy kuin proge-osastoa.

arsu: Jos kuuntelet Porcupine Treen tuotantoa ihan tuolta alusta asti, niin aika kummallinen väite on tämäkin. Parasta PT:ssä mun mielessä on se, kun levyt on tehty pelkästään "musiikin ehdoilla". Samalle levylle mahtuu useita eri genrejä ja levyt ovat aika vaikeasti lokeroitavissa. Ja jos lokeroidaan niin lähes joka levyn pitäisi löytyä eri lokerosta. Ja biisien pituus on täysin sivuasia, samalta levyltä voi löytyä 3-minuuttisia poprock biisejä ja 18 minuuttista progehässäkkää. Ja levyissä on vielä joku punainen lankakin.
 
Njoo, ehkäpä oli tarkoitus sanoa, että Dream Theater ei ole sen vähempää progea kuin Porcupine Tree. Ajatus oli ehkä lähinnä siinä, että Porcupine Treen tuotanto on Stupid Dreamista alkaen muuttunut massaystävällisemmäksi musiikiksi, vaikka Deadwingiltä ja Fear of the Black Planetilta löytyy yhdet pidemmät biisit. Mutta Signifyin ja Sky Moves Sidewaysin kaltaista progressiivisuutta en bändin musiikissa ole pitkään aikaan kuullut. Kyllä mun kirjoissa esim. DT:n Octavarium on enemmän progea kuin Deadwing, jotka ilmestyivät samana vuonna.
 
En lähde kinastelemaan että mikä on enemmän proge kuin mikä muu, mut monipuolista Porcupine ainakin on. Hyvänä esimerkkinä Signify-albumi, siinä on aikas lailla kaikkea.
 
No Porcupine Treen monipuolisuudestakin voi olla montaa mieltä. Tietenkin bändin tyyli on muuttunut vuosien varrella ehkä enemmän kuin Dream Theaterin. Mutta Signifyissä ei todellakaan ole aikalailla kaikkea. Aikalailla kaikkea on esimerkiksi Naked Cityn ensimmäisellä levyllä ja Mr. Bunglen Disco Volantella.

Wild String Of Voodoo Strat: Njoo, ehkäpä oli tarkoitus sanoa, että Dream Theater ei ole sen vähempää progea kuin Porcupine Tree. Ajatus oli ehkä lähinnä siinä, että Porcupine Treen tuotanto on Stupid Dreamista alkaen muuttunut massaystävällisemmäksi musiikiksi, vaikka Deadwingiltä ja Fear of the Black Planetilta löytyy yhdet pidemmät biisit. Mutta Signifyin ja Sky Moves Sidewaysin kaltaista progressiivisuutta en bändin musiikissa ole pitkään aikaan kuullut. Kyllä mun kirjoissa esim. DT:n Octavarium on enemmän progea kuin Deadwing, jotka ilmestyivät samana vuonna.
 
Ei kai Porcupine yritäkään olla varsinaisesti progea. Tai sen enempää mitään muutakaan genreä, mut ei se varsinaisesti mikään shokki ois jos niiden seuraava levy olisi jälleen tuollainen psykedeelisempi teos. Mut ihan totta turiset.
 
No Porcupine Treen monipuolisuudestakin voi olla montaa mieltä. Tietenkin bändin tyyli on muuttunut vuosien varrella ehkä enemmän kuin Dream Theaterin. Mutta Signifyissä ei todellakaan ole aikalailla kaikkea. Aikalailla kaikkea on esimerkiksi Naked Cityn ensimmäisellä levyllä ja Mr. Bunglen Disco Volantella.
 
Tarkoitin lähinnä että Signifyssä on pitkää ja lyhyttä biisiä, kevyempää ja raskaampaa settiä, vokaaleilla ja ilman. Kertosäkeillä ja ilman. Hyvä toimiva sekametelisoppa kuten koko bändi mun mielestä. Luojan kiitos siinä ei ole viidakkorumpuja, ysäriteknoa eikä iskelmää eikä montaa muutakaan sinne kuulumatonta. Ei silti, on Toolin levyllä intiaanijoikauskin eikä sekään onnistunut tuhoamaan sen albumin kokonaisuutta. Mut en mä silti sitä (joikua) jaksa kuunnella.

oli kuinka köyhän miehen Pink Floydia hyvänsä niin toi PT:n varhanen tuotanto on ihan huippukamaa tietyssä mielentilas. Myöhemmästä tuotannostakin uppoaa tietyt biisit mutta siinä laulajan heikkoudet kuuluu jotenkin paljon selkeämmin kuin tossa psykedeliaosastossa

Sergei Fallinen: oli kuinka köyhän miehen Pink Floydia hyvänsä niin toi PT:n varhanen tuotanto on ihan huippukamaa tietyssä mielentilas. Myöhemmästä tuotannostakin uppoaa tietyt biisit mutta siinä laulajan heikkoudet kuuluu jotenkin paljon selkeämmin kuin tossa psykedeliaosastossa
 
Minun kirjoissani Sky Moves Sideways ja Signify on parasta Porcupine Treetä. Kyllä myöhemmätkin levyt menee hyvästä popista, mutta ei ne synnytä samanlaisia akselistoja korvan sisällä kuin nuo edellä mainitut levyt ja vaikkapa Coma Divine Live. Ja onhan se tr00, kun voi indiepennuilla vinkua, että kyllä ne ekat levyt hyviä oli, mutta nyt bändi on liian mainstream, että siitä voisi pitää ;)
 
Ei ole kyllä Porcupine Tree tai Dream Theater jaksaneet progeosastolla allekirjoittanut sykähdyttää viime aikaisilla tuotoksillaan. Viimeisin 2000-luvun progeteos, joka onnistui lyömään leuat lattiaan oli Riversiden Anno Domini High Definition. Innolla odottelen bändin uutta tuotantoa.

Jethro Tull 1970-1985

Hei, jotkut näyttävät hehkuttaneen IONAA täällä keskustelupalstalla. Tiesittekö jo, että IONA tulee nyt eka kertaa Suomeen ja esiintyy Iso Soitto -festarilla Keuruulla la 26.7.2014 klo 17.45. Liput 20 e. Lisätiedot: www.isosoitto.fi.

Lempibändihän vaihtelee aika ajoin, mutta kun progebändeistä on kyse King Crimson on kyllä kestosuosikki.

antnis: Eipä o ymmärrys kovinkaan korkealla tasolla jos se DT:stä on lähtöisin
 
Osuvista kirjoituksista tapaan antaa plussan.

Jucciz: Osuvista kirjoituksista tapaan antaa plussan.
 
Hienosti kolmen vuoden viiveellä.

SnowCrow: Hienosti kolmen vuoden viiveellä.
 
Progeen kuuluu pitkät rakenteet ja kiireettä kehitellyt teemat.

SnowCrow: Hienosti kolmen vuoden viiveellä.
 
Mutta osuu edelleen naulan kantaan.

Paras on tietenkin King Crimson. Muita kovia ovat esimerkiksi Yes, Jethro Tull, Bill Brufordin soolot, Rick Wakemanin kama... "Epäilyttävistä" voisin mainita vaikkapa Steven Wilsonin ja Opethin.

Hippoman: Bill Brufordin soolot, Rick Wakemanin kama...
 
Uh. Miksen ole ennen näihin tutustunut. Heti iski! Suosituksia levyistä?

Funkånaut: Mutta osuu edelleen naulan kantaan.
 
Voi voi... isot vauvat. :)

egaga: Uh. Miksen ole ennen näihin tutustunut. Heti iski! Suosituksia levyistä?
 
No, BB:lta ainakin Master Strokes 1978-1985 -kokoelma toimii. Wakemanilta oon kuunnellut Journey to the Centre of the Earth -levyä.

Rick Wakemanilla on aivan valtava tuotanto (http://www.progarchives.com/artist.asp?id=766). Kaikki ne suurimmat menestyslevyt (The Six Wives of Henry VIII, Journey to the Centre of the Earth ja The Myths and Legends of King Arthur and the Knights of the Round Table) on mainioita progelevyjä. Niiden lisäksi suosittelisin niiden jälkeistä No Earthly Connectionia ja selvästi uudemmista ainakin albumeita Return to the Centre of the Earth ja Out There. Omasta mielestäni noista alkupään tuotannon levyistä parempia versioita on nämä uudet levytykset: 2012 studioversio Journey to the Centre of the Earthista ja Six Wives of Henry VIII Live at Hampton Court Palace. Molemmissa niistä on melko paljon mukana materiaalia, oikein hyvää sellaista, jotka ei alkuperäisille vinyylilevyille mahtuneet. Ehkä kaikista paras Rick Wakemanin studiolevy omasta mielestäni on tuo King Arthur, erittäin tasapainoinen, melodinen ja hyvin rakennettu Moog-voittoinen albumi.
Lisäksihän Wakeman on tehnyt paljon klassista pianomusiikkia, uskonnollisia levytyksiä ja muita teemalevyjä sekä joitain levyjä poikansa Adam Wakemanin kanssa. Näistä minulla ei ole tarkkaa käsitystä.

vanha_pieru: Rick Wakemanilla on aivan valtava tuotanto (http://www.progarchives.com/artist.asp?id=766). Kaikki ne suurimmat menestyslevyt (The Six Wives of Henry VIII, Journey to the Centre of the Earth ja The Myths and Legends of King Arthur and the Knights of the Round Table) on mainioita progelevyjä. Niiden lisäksi suosittelisin niiden jälkeistä No Earthly Connectionia ja selvästi uudemmista ainakin albumeita Return to the Centre of the Earth ja Out There. Omasta mielestäni noista alkupään tuotannon levyistä parempia versioita on nämä uudet levytykset: 2012 studioversio Journey to the Centre of the Earthista ja Six Wives of Henry VIII Live at Hampton Court Palace. Molemmissa niistä on melko paljon mukana materiaalia, oikein hyvää sellaista, jotka ei alkuperäisille vinyylilevyille mahtuneet. Ehkä kaikista paras Rick Wakemanin studiolevy omasta mielestäni on tuo King Arthur, erittäin tasapainoinen, melodinen ja hyvin rakennettu Moog-voittoinen albumi.
Lisäksihän Wakeman on tehnyt paljon klassista pianomusiikkia, uskonnollisia levytyksiä ja muita teemalevyjä sekä joitain levyjä poikansa Adam Wakemanin kanssa. Näistä minulla ei ole tarkkaa käsitystä.
 
Plussan sait melko kattavasta informaatiosta. Pitääkin tutustua paremmin Wakemanin materiaaliin. Kuten mainitsitkin, sitä on olemassa järkyttäviä määriä.

Wakemanin 1984 on muuten melko nerollinen levy. Nimibiisissä on luultavasti koko ihmiskunnan tunnetun historian paras levytetty urkusoolo.