Etno, proge, latin ›

Okei. Kiitos infosta luulin että olisi jo eläköitynyt kun herrasta ei ole pahemmin missään mediassa ollut juttua viime vuosina...

Olen vasta nyt viimeaikoina ruvennut ottamaan paremmin ...And Then There Were Three...tä haltuun. Ja sehän on täynnä oikein mainioita biisejä, esim. Undertow, Snowbound, Burning Rope, Say It's Alright Joe ja erityishuomion saava Down and Out.
Huikeata rummutusta, jopa Genesiksen korkealla tasolla erityisen kovaa... Muutenhan sitä tuntuu vaivaavan vähän tietty ideattomuus ja Hackettin lähtö. Kitarat korvattiin Banksin läpitunkevilla urkusoundeilla, en pidä erityisemmin.

Muistelisin itsekin diganneeni tuota em. levyä ja taidan vieläkin pitää sitä parhaana "trio"-kokoonpanon (Collins/Banks/Rutherford) aikaisen Genesiksen levynä. Hakkaa ne myöhemmät AOR/poppilevyt mennen tullen...

Juuri kuuntelin tämän And Then There Were Threen muutaman vuoden tauon jälkeen ja oikein hyvältähän tää jälleen kuulosti. Jonkin verran eri kappaleet kuin jäsenellä joka2112:lla sieltä nousi (yhä) suosikkeina esiin. Molempien pitämän Down and Outin lisäksi nämä muut hieman pontevammat biisit, kuten Ballad of Big ja erityisesti Deep in the Motherlode sekä The Lady Lies sykähdyttivät eniten. Edelleen minua jotenkin ärsyttää tuo Say It's Alright Joe, mutta melkein kaikilla Genesiksen levyillä on muutenkin 1-3 kappaletta, jotka on tavalla tai toisella liian hapokkaita minulle.
Minun mielestä Rutherford onnistuu yllättävänkin hyvin uudessa roolissaan soolokitaristina - ei vähiten sen takia, ettei yritäkään olla mikään virtuoottinen vara-Hackett, vaan on hakenut omaa linjaa, tuollaisten helposti soitettavien, vähän haikeiden ja tyylikkäiden melodioiden loihtijana.
Minulle myös Banksin panos (tälläkin) albumilla koskettimien takana on vaikuttavaa työtä. En oikein edes tiedä mitä tarkoitat noilla Banksin "läpitunkevilla urkusoundeilla" tällä levyllä. Mun puolesta Banks olisi saanut revitellä vielä enemmänkin.
Samaa mieltä oon Regaliksen kanssa: kyllä tämä pesee kaikki myöhemmät Genesiksen albumit ihan selkeästi. Niistäkin tosin tykkään, vaihtelevassa määrin (vähiten Invisible Touchista), mutta tässä minua ei nikotuta kuin tuo vetelä Say It's Alright Joe.

Peter Gabriel jatkaa harvinaisuuskokoelmien julkaisuja. Tällä kertaa vuorossa on kolmen tunnin kolmeen osaan jaettu digitaalinen kokoelma Flotsam and Jetsam.
Info kotisivuilta: https://petergabriel.com/news/digit … e-for-b-sides-remixes-and-rarities/
Kappalelista: http://www.progarchives.com/album.asp?id=63475
Nyt kun nämä on saatu alta pois kuleksimasta, oliskohan mitään oikeasti uutta julkaistavaa seuraavaksi?

Kyllähän se oikeasti uusi levykin kelpaisi ennemmin nuo kuin jo osittain puhki kalutut remixit ymv. uudelleen lämmittelyt...

Luin hiljattain Phil Collinsin elämäkerran "Not Dead Yet". Se oli mielestäni varsin viihdyttävää luettavaa. On vaikea sanoa, paljonko lopputuloksesta on oikeasti Collinsin kirjoittamaa, mutta joka tapauksessa tekstissä on hauska itseironinen ote ja Collinsilla on mielenkiintoisia juttuja kerrottavana. Genesiksen osalta kirjassa ei muistaakseni mitään suuria paljastuksia ollut. Ehkä kirjan herkullisinta antia on mielestäni Collinsin kuvaus Live Aidin tapahtumista, kun hän päätyi soittamaan Led Zeppelinin kanssa ja homma ei sujunut ihan toivotulla tavalla.

Progressor: Luin hiljattain Phil Collinsin elämäkerran "Not Dead Yet". Se oli mielestäni varsin viihdyttävää luettavaa. On vaikea sanoa, paljonko lopputuloksesta on oikeasti Collinsin kirjoittamaa, mutta joka tapauksessa tekstissä on hauska itseironinen ote ja Collinsilla on mielenkiintoisia juttuja kerrottavana. Genesiksen osalta kirjassa ei muistaakseni mitään suuria paljastuksia ollut. Ehkä kirjan herkullisinta antia on mielestäni Collinsin kuvaus Live Aidin tapahtumista, kun hän päätyi soittamaan Led Zeppelinin kanssa ja homma ei sujunut ihan toivotulla tavalla.
 
Mäkin luin tuon viime keväänä. Käsitykseni hänestä ihmisenä oli varsin neutraali aikaisemmin, toki olin tietoinen häneen mediassa myöhemmin liitetystä negatiivisemmistakin piirteistään. Kirjan alkupuoli oli hyvin rehtiä ja kiinnostavaa settiä, mutta loppupuolella alkoi miehen lisääntyvä itsekeskeisyys etoa ja valitettavasti loppukäsitykseksi jäi, että taitaa olla maineensa mukainen, niin hyvässä kuin pahassakin. Mahtava rumpali kyllä ja varmaan hupiveikona mainiota seuraa parhaina päivinään.

Mihin sävyyn Collins kirjoittaa muista bändikavereista Genesiksessä?

vanha_pieru: Mihin sävyyn Collins kirjoittaa muista bändikavereista Genesiksessä?
 
Ihan reilussa hengessä, tietysti Banksista ja Rutherfordista eniten ja myönteisimmin, ilmeisistä syistä. Ei se ketään dissaa, ihan reilu meininki. Hackettia vähän piti ikuisena pessimistinä ja Gabrielia hieman etäisenä, mutta taitavana kaverina omine omituisuuksineen. Myönsi Gabriel-vuosien menneen vähän savusumussa, ettei oikein kronologia ole parhaassa muistissa :)

Ehtikö muuten Collins (miksei muutkin bändiläiset) käyttää päihteitä? Muistaakseni hänellä oli ainakin ryyppyongelmia jossain välissä...

Regalis Apertura: Ehtikö muuten Collins (miksei muutkin bändiläiset) käyttää päihteitä? Muistaakseni hänellä oli ainakin ryyppyongelmia jossain välissä...
 
Kirjan perusteella Collinsin ja kumppaneiden päihteidenkäyttö ei huippuvuosina ollut mitään ihmeellistä. Jonkin verran ilmeisesti poltettiin pilveä, mutta ei sen enempää kuin muut aikalaiset. Sen sijaan 2000-luvulla Collins tosiaan kehitti perheongelmiensa keskellä itselleen vakavan alkoholiongelman ja melkein joi itsensä hengiltä.

Progressor: Kirjan perusteella Collinsin ja kumppaneiden päihteidenkäyttö ei huippuvuosina ollut mitään ihmeellistä. Jonkin verran ilmeisesti poltettiin pilveä, mutta ei sen enempää kuin muut aikalaiset. Sen sijaan 2000-luvulla Collins tosiaan kehitti perheongelmiensa keskellä itselleen vakavan alkoholiongelman ja melkein joi itsensä hengiltä.
 
Sille kirjan loppupuolisko on pitkälti omistettukin. Vähän tuntuu siltä, ettei Philillä oikein pysynyt vetoketju kiinni ja aina sen jälkeen korkille kävi samalla lailla. Pilven kanssa oli urakoinut Selling ja Lamb-ajat niin, ettei kovin selkeitä mielikuvia yksityiskohdista kaikesta jäänyt. Savutelleet olivat toki muutkin, paineitakin oli erityisesti Gabrielilla. Banks on muuttunut vuosien myötä Philin mukaan edukseen...hieman pelottavankin ja ankaran tosikon tilalle on tullut huomattavasti rennompi Tony vuosikymmenten myötä.

Joo tuosta Banksista on mulle jäänyt samantapainen kuva ns. "todellisena/vakavana" muusikkona joka pyrki täydellisyyteen kaikessa ainakin mitä vuosien varrella haastiksista yms. jäänyt mieleen...

cyberiad2001: Sille kirjan loppupuolisko on pitkälti omistettukin. Vähän tuntuu siltä, ettei Philillä oikein pysynyt vetoketju kiinni ja aina sen jälkeen korkille kävi samalla lailla. Pilven kanssa oli urakoinut Selling ja Lamb-ajat niin, ettei kovin selkeitä mielikuvia yksityiskohdista kaikesta jäänyt. Savutelleet olivat toki muutkin, paineitakin oli erityisesti Gabrielilla. Banks on muuttunut vuosien myötä Philin mukaan edukseen...hieman pelottavankin ja ankaran tosikon tilalle on tullut huomattavasti rennompi Tony vuosikymmenten myötä.
 
Gabriel on muistaakseni kertonut kerran kokeilleensa pilveä ja oli ollut sen verran ahdistava kokemus, ettei sen jälkeen polttanut. Banks ei tietääkseni ole edes kokeillut.

Mika Torvinen: Gabriel on muistaakseni kertonut kerran kokeilleensa pilveä ja oli ollut sen verran ahdistava kokemus, ettei sen jälkeen polttanut. Banks ei tietääkseni ole edes kokeillut.
 
Sekalaisista lähteistä muistelen lukeneeni, että nimenomaan Collins, Rutherford ja kiertuekitaristi Stuermer pössyttelivät varsinkin kiertuilla ja Banks oli se "raitis".

Päätin vihdoin ryhtyä perehtymään Genesiksen jäsenten sooloalbumeihin. Ensiksi otin haltuun nämä ilmeisesti klassikot Hackettin Voyage of Acolyten, Banksin The Fugitiven, Ant Phillipsin The Geese & the Ghostin ja Rutherfordin Smallcreep's Dayn. Pidin selkeästi eniten Hackettin ja Rutherfordin albumeista. Loistavia melodioita ja hienoja biisejä. Voyage of Acolytehän ilmeisesti koostuu pitkälti biiseistä jotka oltiin jätetty aiemmin Genesiksen albumeilta pois, ja sen kyllä huomasi. Lisää Genesis-fiilistä toi Collins laulajana ja Rutherford bassossa, hänellä on loistava tyyli soittaa.
 
Rutherfordin Smallcreep's Day oli enemmänkin semmoista And Then There Were Threen ja Duken kaltaista "progepoppia", eniten iski tuo albumin avausraita, nimikkokappale, aivan loistavaa musiikkia ja ilahduttavan paljon parempaa ja erilaista mitä pelkäsin.
Tuosta Smallcreep's Dayn kohdasta 4.00 tuli hyvin paljon mieleen Yesin Machine Messiah siinä kohdasta 6.59. Banksin The Fugitive taas oli aika tylsää tusinapoppia. Sääli. Phillipsin albumilla oli joitakin hyviä kohtia, mutta kokonaisuus kaatui liikaan hidasteluun.

joka2112: Päätin vihdoin ryhtyä perehtymään Genesiksen jäsenten sooloalbumeihin. Ensiksi otin haltuun nämä ilmeisesti klassikot Hackettin Voyage of Acolyten, Banksin The Fugitiven, Ant Phillipsin The Geese & the Ghostin ja Rutherfordin Smallcreep's Dayn. Pidin selkeästi eniten Hackettin ja Rutherfordin albumeista. Loistavia melodioita ja hienoja biisejä. Voyage of Acolytehän ilmeisesti koostuu pitkälti biiseistä jotka oltiin jätetty aiemmin Genesiksen albumeilta pois, ja sen kyllä huomasi. Lisää Genesis-fiilistä toi Collins laulajana ja Rutherford bassossa, hänellä on loistava tyyli soittaa.
 
Rutherfordin Smallcreep's Day oli enemmänkin semmoista And Then There Were Threen ja Duken kaltaista "progepoppia", eniten iski tuo albumin avausraita, nimikkokappale, aivan loistavaa musiikkia ja ilahduttavan paljon parempaa ja erilaista mitä pelkäsin.
Tuosta Smallcreep's Dayn kohdasta 4.00 tuli hyvin paljon mieleen Yesin Machine Messiah siinä kohdasta 6.59. Banksin The Fugitive taas oli aika tylsää tusinapoppia. Sääli. Phillipsin albumilla oli joitakin hyviä kohtia, mutta kokonaisuus kaatui liikaan hidasteluun.
 
Kannattaa kuunnella Banksin ensimmäinen sooloalbumi A Curious Feeling.

Banksin soolomatsku on todella epätasaista*. Neronleimauksista "ette voi olla tosissanne" -kamaan. Omia suosikkibiisejäni Red Day on Blue Street ja Diamonds Are Not So Hard, tosin A Curious Feeling pitäisi pyöräyttää ajatuksella läpi.
 
* niin on kyllä muidenkin yksittäisjäsenten soolomatsku.

Epämuusikko: * niin on kyllä muidenkin yksittäisjäsenten soolomatsku.
 
Gabrielia lukuunottamatta, uskaltaisin väittää.