Etno, proge, latin ›

jaa-a.. kokeiles charlie parkeria sun muita bepop heeboja. ainakin minä olen sitä mieltä, että bepop puolelta toi jatsi aukeaa nopeammin... miles davis ei myöskään ole huono valinta alkajalle, jos ei niitä ihan viimeisempiä tuotoksia yritä kuulostella. jos olet kitarajatsin perään ja kiinnostaa toi tekniikkapuoli niin sitten joku frank gambale etsintään. ainakin mie olen oppinut muutaman jutun sitä kautta.

Suosittelen kyllä ainakin Kind of blue... sitä kuuntelee nimittäin loppuelämänsä hyvillä mielin.

Voin suhteellisen varauksetta suositella Pat Methenyä, John Scofieldiä, Mike Sterniä ja Larry Carltonia. Ainakin jos kitaramusiikista tykkää.

jaa-a.. kokeiles charlie parkeria sun muita bepop heeboja. ainakin minä olen sitä mieltä, että bepop puolelta toi jatsi aukeaa nopeammin...
 
Riippuu paljon taustoista,mutta pääsääntöisesti uskaltaisin väittää,että bepop ei ole ehkä niitä helpoimmin aukenevia juttuja jazz-musiikkiin.Suosittelisin aloittamista jostain yksinkertaisista standardeista.

Ei fuusio ainakaan minusta yhtään sen huonompi paikka ole aloittaa, kuin mikään muukaan jatsin alalajeista. Varsinkin "hevikitaristeilla" (heitä mollaamatta) saattaa mennä vähän sormi suuhun perinteisemmän jatsin kanssa. Fuusio on hyvä eräänlaisenena siltana rockin ja "oikean" jatsin välillä
nimim. Fuusiosta minäkin aloitin.

Voin suhteellisen varauksetta suositella Pat Methenyä, John Scofieldiä, Mike Sterniä ja Larry Carltonia. Ainakin jos kitaramusiikista tykkää.
 
Sanoppas tähän väliin että mitä levyjä Sterniltä ja Carltonilta kannattaa kuulla. Scofield on muuten ärsyttävää monien mielestä (mistäköhän johtuu?).

Bill brufordin soololevyjä oli kasetti kopioina siellä soitti joku aivan helvetin hyvä kitaristi minkä nimeä en enää muista?tais olla Jeff Berlin bassossa?
 
Tarkoittanet varmaan Kazumi Watanabea, jonka levyllä "Spice of Life" (ja ehkä myös levyllä "Spice of Life too", en ole kuullut sitä) Berlin ja Bruford soittavat. "Spice of Life" kannattaa ehdottomasti tsekata jos pitää jazz-rockista, tosin levyä ei saa enää mistään. Itsekin imutin sen jostain Audiogalaxystä joskus. Pitäisi metsästää tuo "Spice of Life Too" ja "Moby Splash" vielä jostain kunhan saisin Linuxiin joskus asennettua Soulseekin tai jonkun.
 
Pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy "Spice of Life" LP:nä ja sitten jotain CD:itä mutta ne ei ole ihan niin hyviä. Noista "Kilowatt" lienee paras.

Bill brufordin soololevyjä oli kasetti kopioina siellä soitti joku aivan helvetin hyvä kitaristi minkä nimeä en enää muista?tais olla Jeff Berlin bassossa?
 
Feels Good To Me & One Of a Kind levyillä soittaa kitaraa Allan Holdsworth ja Bruford Tapes & Gradually Going Tornado levyillä "Unknown" John Clarke. Kuulostavat melko samanlaisilta jässiköiltä molemmat!

Ahaa, Brufordin soololevystä kyse. En lukenut tarpeeksi tarkasti. No sitten se ei voi olla Watanaben soololevy. Mutta ihan sama.

Jazz Times Superband (Bob Berg, Randy Brecker, Joey DeFrancesco, Dennis Chambers). Monipuolinen ja hyvä levy tutustua jazziin.
 
Kind Of Blueta voisin suositella minäkin, tottakai!
 
Kannattaa kokeilla myös Joey DeFrancescolta soololevyjä, toimivat varsinkin jazzia harvemmin kuunnelleille. Niin ja tämä parhaimmaksi jazzorganistiksi valittu äijähän on Porissa 23.7 ainakin, että sinne vaan. Kyllä siinä urku laulaa...
 
Vaikeehan sitä on toiselle sanoo, mikä jazzlevy se parhaiten toimii, niitä pitää koittaa löytää itse ja sitä kautta päästä pikkuhiljaa mukaan, kyllä se siitä...

Sanoppas tähän väliin että mitä levyjä Sterniltä ja Carltonilta kannattaa kuulla.
 
Mike Sternin levyistä voisi suositella vaikkapa Upside Downside ja Play -levyjä. Edellisellä mukana yhdellä biisillä Jaco Pastorius ja jälkimmäisellä John Scofield ja Bill Frisell. Sternin uusinta, These Times -levyä on paljon kehuttu, mutta sitä en ole vielä kuullut.
 
Larry Carltonin soolotuotannon suositteleminen on hieman ongelmallista, ellei satu pitämään smooth jazzista. Yksittäisiä hyviä biisejä löytyy monilta levyiltä, mutta hyvät kokonaisuudet ovat harvassa. Yksi levy on kuitenkin ylitse muiden, eli Last Nite -niminen live, jonka materiaali on kuuntelukelpoista ja Carlton osoittaa olevansa yksi nyanssirikkaimmista kitaristeista.

Jos suinkin Hammond-urun ääni miellyttää, kannattaa tsekata mm. Jimmy Smith, Rhoda Scott ja Reuben Wilson. Svengaavaa, letkeää menoa.

Suosittelen Brian Blade Fellowshipin ekaa levyä, joka on tituleerattu orkesterin nimen mukaan.
 
Musta tuo on erinomainen levy. Kuuntelen sitä parhaillaan.

Jos suinkin Hammond-urun ääni miellyttää, kannattaa tsekata mm. Jimmy Smith, Rhoda Scott ja Reuben Wilson. Svengaavaa, letkeää menoa.
 
Samaa mieltä...

Larry Carltonin soolotuotannon suositteleminen on hieman ongelmallista, ellei satu pitämään smooth jazzista. Yksittäisiä hyviä biisejä löytyy monilta levyiltä, mutta hyvät kokonaisuudet ovat harvassa. Yksi levy on kuitenkin ylitse muiden, eli Last Nite -niminen live, jonka materiaali on kuuntelukelpoista ja Carlton osoittaa olevansa yksi nyanssirikkaimmista kitaristeista.
Kannatetaan Last Nitea!! Carltonin ensimmäisellä opetusvideolla on välipätkinä noin puolet ko. livestä ja se on muutenkin kelpo video. Muista Carltoneista tipahtaa myös uusi Sapphire Blue (torvi-bluesia) ja smooth-jazzahtava On Solid Ground. Ja studio-Carltoneista Donald Fagenin Nightfly on aivan helmi.