Etno, proge, latin ›

Vaikka Meters ja Tower of Power ihan menevää meininkiä ovatkin, edustavat ne minulle enemmänkin Groove fm-hypetettyä, paikoitellen varsin munatonta funkia
 
Kyllä Metersin "Rejuvenation" esim on tyylinsä puolesta kovaa funkkia. Ei tosin niin hyvää kun alan kovimmat klassikot mutta syvää funkkia kuitenkin (+ pari pakollista slovaria).

En itse meterssiä pitäisi kovinkaan groovefm hypetettynä, vaikka jotkin biisit siellä suht tiuhaan soivatkin. Cissy Strut toimii aina.( suosittelen lämpimästi Pablon reggae coverointia ko. biisistä. voin vaikka lähettää kiinnostuneelle)
 
Meterssin ehdottomasti paras lp on eka. ST. . Struttin' hyvänä kakkosena.

Suositelkaas jotain näitä Funkadelicceja ja Parliamentteja. Ilmeisesti ainakin Maggot Brain ja Free Your Mind.. levyt ovat oleellisia.

Suositelkaas jotain näitä Funkadelicceja ja Parliamentteja. Ilmeisesti ainakin Maggot Brain ja Free Your Mind.. levyt ovat oleellisia.
 
Parliamentilta Funk-fanin levyhyllystä pitää löytyä Mothership Connection, vähän R&B:mpi Clones of Dr. Funkenstein, Funkentelechy vs. Placebo Syndrome ja Motor-Booty Affair.
 
Chocolate Cityn voi napata kirjastosta mutta en itse haluaisi omistaa loppujen lopuksi. Up for the Down Strokelta pitää kuulla tuo nimiraita. Parliamentin levyihin (varsinkin Motor-Booty Affairiin) voi olla vaikea päästä sisään kun niissä on niin paljon pikkuorava-meininkiä mutta eipä se pidemmällä aikavälillä haittaa.
 
Funkadelicin albumeihin suhtaudun vähän ristiriitaisesti kun ne ovat aina niin epätasaisia. Tai niissä on siis usein jotain älyttömiä filleriraitoja.
 
One Nation Under a Groove on erittäin monipuolinen ja hyvä rock-kauden jälkeinen levy kymmenen minuutin filleriraitaa lukuunottamatta. Kokonaisuutta sotkevat myös raidat 7-9 jotka ovat alunperin bonusvinyyliltä CD-versioon laitettu. Raidat 1-6 ovat siis se varsinainen albumi.
 
Myös Electric Spanking of War Babies on aikamoisen tasokas electro-funk albumi. Kannattaa ehdottomasti hankkia. Siinä ei varsinaista filleriä ole, tosin sitä reggae-raitaa en jaksa pidemmän päälle, eikä myöskään soul-biisin (Oh, I) ärsyttävää kitaraa jaksaisi kuunnella.
 
Let's Take It To The Stage on nimestään huolimatta erittäin tasokas studiossa tehty funk-albumi, joka edustaa vielä rockimpaa Funkadelicin kautta. Levyllä on 10 minuutin urkuraita lopussa, mutta pidän siitäkin.
 
Debyyttialbumilta (Funkadelic) löytyy kolme erittäin hyvää raitaa (Good Old Music, I Bet You ja Everybody's Got A Thing) ja loput on vähän sellaista turhempaa. Nuo kolme raitaa on kuitenkin aivan pakko kuulla. Tosin noista kolmestakin kahdessa on jälkimmäinen puolisko turhaa (huonoa) jammailua.
 
Free Your Mind kannattaa varmaa kuulla kokonaan, mutta ainakin minulle vain nuo kolme lyhyempää funk-rock raitaa (Friday Night, Funky Dollar Bill, I Wanna Know) jäivät lopulta tärkeiksi.
 
Maggot Brain kannattaa myös kuulla alusta loppuun, mutta 10 minuutin kitarasoolo ja lopun 10 minuutin älämölyraita voi olla monelle vähän pakkopullaa. Se kitarasoolo (Maggot Brain) on kyllä periaatteessa erittäin loistava. Raidat 2-5 ovat loistavaa funk-rockia.
 
Standing on the Verge on lupaavasti alkava rock-kauden levy, mutta loppuun on laitettu 12 minuuttinen turha raita. Sen sijaan raidat Red Hot Mama, Alice in My Fantasies, Sexy Ways, Standing on the Verge of Getting It On ovat melkein parasta rock-musiikkia mitä löytyy. Tuo albumin nimikkoraita on melkein paras funk-biisi ikinä.
 
Uncle Jam Wants You on ristiriitaisia tunteita herättävä albumi. Se kuuluu tuohon dance-kauteen ja siinä on 15 minuuttia pitkä raita. Kyllä tämä levy pitää kuulla, mutta päätä itse, pidätkö siitä.
 
Hardcore Jollies on mukava funk-rock levy, tosin jostain aivan käsittämättömästä syystä siihen on laitettu keskelle levyä Cosmic Slopin paska live-versio.
 
Cosmic Slop -albumi on ihan mukava. Se kannattaa myös ainakin kuunnella, ehkä myös omistaa ("You Can't Miss What You Can't Measure" on mun mielestä ihan ehdoton veto ja Cosmic Slop on bändin tunnetuimpia biisejä).
 
Itse olen päätynyt ratkaisuun, että levyiltä Funkadelic, Free your Mind, Standing on the Verge ja Hardcore Jollies olen poltellut parhaat raidat yhdelle CD:lle (ja niistä on poistettu myös turhat jammailut biisien lopusta ja feidattu ajoissa).

kyllähän tuokin tuolta mutsin loiri-arkistoista löytyi.
Mulle toi Hyväähyvääiltaa on enneminkin rokkia. ei hirveen funkkia. 4+20 - levyn cominghomebaby on mahtava.,
 
Jaa, rokia?
 
Noh, kuulijan korvassahan nämä on.
 
Tosin ei ne Loirin vokaalit nyt tietty mitään ähkyntää ole...

Vaikka Meters ja Tower of Power ihan menevää meininkiä ovatkin, edustavat ne minulle enemmänkin Groove fm-hypetettyä, paikoitellen varsin munatonta funkia.
 
Niin just. Parasta musiikkia on aina se mitä ei mistään kuule ja mistä kukaan muu ei mitään tiedä.
Haloo! Miten se voi vaikuttaa suhtautumiseen bändistä, että onko soinut radiossa vai ei. Jos Funk olisi listamusiikkia ja teinipoppi kriitikoiden arvostama musiikki tyyli, niin valitsisit sitten varmaan teinipopin.
Jos itse pidän jostakin musiikista niin päätän sen kuuntelun perusteella. En sillä perusteella missä se soi, kuka sitä soittaa, kuka siitä tykkää jne.
nimimerkki "Justin Timberlake kuulostaa hyvältä"

Niin just. Parasta musiikkia on aina se mitä ei mistään kuule ja mistä kukaan muu ei mitään tiedä.
Haloo! Miten se voi vaikuttaa suhtautumiseen bändistä, että onko soinut radiossa vai ei. Jos Funk olisi listamusiikkia ja teinipoppi kriitikoiden arvostama musiikki tyyli, niin valitsisit sitten varmaan teinipopin.
Jos itse pidän jostakin musiikista niin päätän sen kuuntelun perusteella. En sillä perusteella missä se soi, kuka sitä soittaa, kuka siitä tykkää jne.
nimimerkki "Justin Timberlake kuulostaa hyvältä"
 
Se nyt vaan on niin, että ihmiset valitsevat kuluttamansa musiikin paitsi sen perusteella, miltä se kuulostaa myös liittyäkseen tietyntyyppisen musan kuluttajajoukkoon. Näitä jäsenyyksiä käytetään omassa identiteettityössä. Luusisin, että jokaisen kohdalla asia menee ainakin jossain, ehkä hyvinkin vähäisessä määrin myös näin, vaikkei sitä tulekaan ajatelleeksi tai haluaisi myöntää.
 
Ja jos sattuisikin jonkun kohdalla olemaan niin, että kuuntelee oikeasti vain sellaista mistä vain aniharva on kuullut ja mitä ei radiossa soiteta, onko sitä varaa lähteä arvostelemaan?

Niin just. Parasta musiikkia on aina se mitä ei mistään kuule ja mistä kukaan muu ei mitään tiedä.
Haloo! Miten se voi vaikuttaa suhtautumiseen bändistä, että onko soinut radiossa vai ei. Jos Funk olisi listamusiikkia ja teinipoppi kriitikoiden arvostama musiikki tyyli, niin valitsisit sitten varmaan teinipopin.
Jos itse pidän jostakin musiikista niin päätän sen kuuntelun perusteella. En sillä perusteella missä se soi, kuka sitä soittaa, kuka siitä tykkää jne.
nimimerkki "Justin Timberlake kuulostaa hyvältä"
 
Höps. Nyt herne pois nenästä ja luetunymmärtäminen tarkistukseen. Tuo "Groove-fm-hypetys" toimi asiayhteydessään lähinnä adjektiivina sille meiningille, mitä mainitut bändit mielestäni edustavat, ei niinkään syynä sille, etten niistä niin lämpene. Minulle on aivan sama vaikka ko. musiikki olisi harvinaisinta ug-matskua, tai vaikka NRJ:n tai Kiss FM:n listojen ykköstavaraa. Mieluummin sentään Metersiä, kuin Britney Spearsia, _minun mielestäni_.
 
Vaikka BaariMikko puhuikin asiaa, ei osaltani kyseessä ole pätemisen tarve tai purismi, minä vain henkilökohtaisesti satun kuuntelemaan mielummin James Brownia, kuin vaikka Average White Bandia. Tietty rosoisuus ja särmä kuuluu mielestäni asiaan, kun on kyse funkista tai soulista. Liika studiokliinisyys ja itsetarkoituksellinen tekninen kikkailu vain latistaa meininkiä.
 
Ja mitä Groove FM:ään tulee, aiemmin erinomaista musiikkia soittanut asema toimii mielestäni nykyään synonyyminä tylsälle hissimusiikille ja heppoisille "easy listening"-hiteille. Ymmärrettäväähän se toki on, rahan puutteessa aseman on ollut pakko valita populistisempi linja. Valitettavasti minä en vain enää jaksa kuunnella kanavaa. Onneksi on Radio Helsinki.
 
Parasta musiikkia on se mitä harvoin soitetaan, siinä mielessä, että pahinta mitä hyvälle musiikille voi tehdä, on liikasoittaa sitä. Harva DJ kehtaa oikeasti enää soittaa Curtis Mayfieldin Move on upia, tai Jackson Sistersin I believe in miraclesia, niin äärimmäisen loistavia kappaleita kuin ne ovatkin.

Höps. Nyt herne pois nenästä ja luetunymmärtäminen tarkistukseen. Tuo "Groove-fm-hypetys" toimi asiayhteydessään lähinnä adjektiivina sille meiningille, mitä mainitut bändit mielestäni edustavat, ei niinkään syynä sille, etten niistä niin lämpene. Minulle on aivan sama vaikka ko. musiikki olisi harvinaisinta ug-matskua, tai vaikka NRJ:n tai Kiss FM:n listojen ykköstavaraa. Mieluummin sentään Metersiä, kuin Britney Spearsia, _minun mielestäni_.
 
Ja mistäköhän meiningistä on kyse? Tower Of Power ja The Meters on minun mielestäni hyvin erilaiset bändit. Huomaisit itsekin varmaan eron, jos kuuntelisit bändejä.
 
Vaikka BaariMikko puhuikin asiaa, ei osaltani kyseessä ole pätemisen tarve tai purismi, minä vain henkilökohtaisesti satun kuuntelemaan mielummin James Brownia, kuin vaikka Average White Bandia. Tietty rosoisuus ja särmä kuuluu mielestäni asiaan, kun on kyse funkista tai soulista. Liika studiokliinisyys ja itsetarkoituksellinen tekninen kikkailu vain latistaa meininkiä.
 
Ja yhdistät siis Metersin tuohon studiokikkailuunkin vai? Hohhoijaa. 60-luvun lopussa ei ollut vielä keksitty studiokikkailua ja 70-luvullakin se oli aika harvinaista.
 
Ja mitä Groove FM:ään tulee, aiemmin erinomaista musiikkia soittanut asema toimii mielestäni nykyään synonyyminä tylsälle hissimusiikille ja heppoisille "easy listening"-hiteille. Ymmärrettäväähän se toki on, rahan puutteessa aseman on ollut pakko valita populistisempi linja. Valitettavasti minä en vain enää jaksa kuunnella kanavaa. Onneksi on Radio Helsinki.
 
Mitäköhän termi "easy listening" tarkoittaa tässä kohdassa? Groove on viime aikoina soittanut paljonkin hyvää musiikkia. Minulle easy listening on esim. saksofonilla soitettua nössö-instrumentaalia. Sellaista kanavalla on tullut onneksi vähemmän.
Radio Helsinki on ok. Välillä kuitenkin liian sekava. Ei jaksa proge-rokkeja.
 
Parasta musiikkia on se mitä harvoin soitetaan, siinä mielessä, että pahinta mitä hyvälle musiikille voi tehdä, on liikasoittaa sitä. Harva DJ kehtaa oikeasti enää soittaa Curtis Mayfieldin Move on upia, tai Jackson Sistersin I believe in miraclesia, niin äärimmäisen loistavia kappaleita kuin ne ovatkin.
 
Minä jaksan kuulla parhaiden artistien kappaleita uudestaan ja uudestaan. Hyvä kappale kestää soiton. Groovelta tulee onneksi välillä Move On Up.

Se nyt vaan on niin, että ihmiset valitsevat kuluttamansa musiikin paitsi sen perusteella, miltä se kuulostaa myös liittyäkseen tietyntyyppisen musan kuluttajajoukkoon. Näitä jäsenyyksiä käytetään omassa identiteettityössä. Luusisin, että jokaisen kohdalla asia menee ainakin jossain, ehkä hyvinkin vähäisessä määrin myös näin, vaikkei sitä tulekaan ajatelleeksi tai haluaisi myöntää.
 
Ja jos sattuisikin jonkun kohdalla olemaan niin, että kuuntelee oikeasti vain sellaista mistä vain aniharva on kuullut ja mitä ei radiossa soiteta, onko sitä varaa lähteä arvostelemaan?
 
Täytyy myöntää, että rajatapauksissa, kun ei ole oikein varma että pitääkö vai eikö, saattaa ulkomusiikilliset seikat vaikuttaa liikaa.

Tietty rosoisuus ja särmä kuuluu mielestäni asiaan, kun on kyse funkista tai soulista. Liika studiokliinisyys ja itsetarkoituksellinen tekninen kikkailu vain latistaa meininkiä.
 
Mitä Metersin biisiä ne siellä Groove Fm:llä on oikein soittanut, kun sinulla on tuollainen käsitys bändin musasta?

Mitä Metersin biisiä ne siellä Groove Fm:llä on oikein soittanut, kun sinulla on tuollainen käsitys bändin musasta?
 
Enpäs tiedä, kun en ole pitkään aikaan asemaa oikeastaan kuunnellut, mitä nyt satunnaisesti autossa. Toivottavasti taso on parantunut. Metersiä mulla on kaksi vinyyliä: Cabbage Alley ja Rejuvenation, muuta materiaalia en kyllä kauheasti ole kuullut. Rejuvenation on noista selkeästi parempi, mutta bändillä olisi ollut mahdollisuuksia parempaankin. Äijillä on taito soittaa ja loistava soundi, mutta jotenkin näitä ei ole saatu valjastettua hyötykäyttöön, sillä mielestäni yhtyeen biisit eivät vain ole niin hyviä. Huom, tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni, eikä kenenkään tulisi tästä ottaa nokkiinsa. ;)
 
Rejoy:
En tainnut puhua studiokikkailusta, studiokliinisyydestä kylläkin. Enemmän nuo kommentit pätevät Tower of Poweriin, vaikka Meterskin on mun makuun vähän turhan särmätöntä. Kikkailullakin viittasin lähinnä Tower of Poweriin, hyvänä esimerkkinä vaikkapa Garibaldin soitto: Huippurumpali kaikin puolin, mutta se kikkailu ei enää mielestäni palvele musiikkia. Vähempikin riittäisi.
 
Eipä mulla tosta Metersistä niin hirveästi pahaa sanottavaa ole, onhan Zigabookin yksi suosikkirumpaleistani. Satuinpahan vain nappamaan bändin esimerkiksi, ehkä hieman heppoisin perustein. Mieluummin kuuntelen kuitenkin Archie Bell & the Drellsiä, Soul Searchersia tai Jimmy Castor Bunchia. Mielipiteistähän tässä vain on loppupeleissä kyse, turha niitä on lähteä dumaamaan.

Whee, taitaa olla menossa funk-sota vol.283793!
 
Jo sanana ilmeisesti "funk" on semmoinen, että se on jotenkin tarve omia hyvinkin erityylisiin juttuihin. Yhdessä vaiheessa bändissä ei tarvinnut olla kuin akrobaattibasisti peukut viuhuen niin heti bändi oli funk, vaikkei sen musiikki saanut sitten mitään liikettä lantiossa.
 
Toisille funk on rupista 60-luvun lopun ruttausta, toisille pössyhuumorikamaa ala Funkadelic, toisille smoothia hissischaisea ja toisille jotain rokista väännettyä valkosen miehen räpellystä, kuten vaikkapa Extreme.
 
Jos muuta ei aiheen tiimoilta ole tullut opittua, niin kuitenkin se, että tästä ei voi järkiperäisesti keskustella. Itselleni funk on sitä 60-luvun ykkösen korostusta, piste. Jollekin muulle muuta. Taas funk-vaikutteita on löydettävissä vaikka mistä jazzista rokkiin ja vaikka mistä. Kuitenkaan omasta mielestäni sinne tänne tungettu wah-riffi tai kuvioita soittava basso ei tee musasta vielä funkkia. Mutta ku o niiiiin hieno sana kyseessä niin pakkohan sitä on tunkea joka paikkaan. Tappelu! Tappelu!
 
Tuosta Metersistä vielä, että nimenomaan alkupään tuotantoa kannattaa tsekata, jotta löytää sen bändin jujun. Esim. The Meters ja Look-a-py-py -lätyt ovat sellaista New Orleans-groovea, että oksat pois.
Ihmisten käsitykseen Metersistä pliisuna bändina voi vaikuttaa käsittämättömältä tiuntuva levy-yhtiön ratkaisu alkaa tekemään tästä alukujaan instrumentaali-yhtyeestä kunnon vonkausvokaalibändiä. Stemmalauluilla ja kaikki... Joten tosiaan tuo 70-luvun matsku ei omasta mielestäni kovin hääppöistä ole, mutta ne helmet taas löytyvät sieltä 60-luvun puolelta tai siitä vuosikymmenen vaihteesta..
 
Ni.

Toisille funk on rupista 60-luvun lopun ruttausta, toisille pössyhuumorikamaa ala Funkadelic, toisille smoothia hissischaisea ja toisille jotain rokista väännettyä valkosen miehen räpellystä, kuten vaikkapa Extreme.
 
Kyllä siitä vallitsee aika selkeä näkemys, että funk on sellaista musiikkia niinkun J.Brownin "Sex Machine", Sly Stonen "Thank You (falettin' be mice elf)" ja Parliamentin "Mothership Connection (Starchild)". Funkille tyypilliset riffit ja rytmit (usein myös yksinkertainen kappalerakenne) erottavat sen soulista ja popista ja muusta. Tälläisen soul-kokoonpanolla tehdyn funkin lisäksi on vielä funk-rockia (Funkadelicin monet kappaleet) sekä elektronisempaa lähestymistapaa (esim. Zapp). Sitten on vielä jazz-funk, josta en tiedä onko se jazzin vai funkin alalaji (kaiketi kummankin).
 
Helppohan tämä juttu on. Aina vaan ilmestyy jostain joku omituinen höpöttäjä joka väittää jotain ihan omiaan.

Kyllä siitä vallitsee aika selkeä näkemys, että funk on sellaista musiikkia niinkun J.Brownin "Sex Machine", Sly Stonen "Thank You (falettin' be mice elf)" ja Parliamentin "Mothership Connection (Starchild)". Funkille tyypilliset riffit ja rytmit (usein myös yksinkertainen kappalerakenne) erottavat sen soulista ja popista ja muusta. Tälläisen soul-kokoonpanolla tehdyn funkin lisäksi on vielä funk-rockia (Funkadelicin monet kappaleet) sekä elektronisempaa lähestymistapaa (esim. Zapp). Sitten on vielä jazz-funk, josta en tiedä onko se jazzin vai funkin alalaji (kaiketi kummankin).
 
Helppohan tämä juttu on. Aina vaan ilmestyy jostain joku omituinen höpöttäjä joka väittää jotain ihan omiaan.
 
Kyllä siitä vallitsee aika selkeä näkemys, että funk on sellaista musiikkia niinkun J.Brownin "Sex Machine", Sly Stonen "Thank You (falettin' be mice elf)" ja Parliamentin "Mothership Connection (Starchild)". Funkille tyypilliset riffit ja rytmit (usein myös yksinkertainen kappalerakenne) erottavat sen soulista ja popista ja muusta. Tälläisen soul-kokoonpanolla tehdyn funkin lisäksi on vielä funk-rockia (Funkadelicin monet kappaleet) sekä elektronisempaa lähestymistapaa (esim. Zapp). Sitten on vielä jazz-funk, josta en tiedä onko se jazzin vai funkin alalaji (kaiketi kummankin).
 
Helppohan tämä juttu on. Aina vaan ilmestyy jostain joku omituinen höpöttäjä joka väittää jotain ihan omiaan.
 
Emmie mistään ilmestyny, täällähä mää oon kokoajan.
 
Kyllähän näitä funkin perustoeksia on ja monia alalajeja, mutta varmaan hoksasit, että pointtini oli lähinnä se mitä ihmiset pitävät oikeana funkkina. Jos semmoista nyt voi ollakaan olemassa.
 
Jos sinulla on tietty käsitys funkistä ja sen merkkiteoksista, onko muilla samat käsitykset automaattisesti? Vrt. taannoinen "Jimi Hendrix keksi funkin" -keskustelu...
 
Kuitenkaan en ala jälleen tappelemaan tästä asiasta, koska sitä on tullut harrastettua liian kanssa. Joten anteeksi, että tuli "höpötettyä" tämä(kin) pohdiskelu, sillä näemmä joillekin kaikki on selvää. Hohhoijaa.

Kuunttelisitte teki vaa Mötörheadia.
 
Jah man! kuuntelen motörheadii mutta kuuntelen myös funkkia!!

Jos sinulla on tietty käsitys funkistä ja sen merkkiteoksista, onko muilla samat käsitykset automaattisesti? Vrt. taannoinen "Jimi Hendrix keksi funkin" -keskustelu...
Kuitenkaan en ala jälleen tappelemaan tästä asiasta, koska sitä on tullut harrastettua liian kanssa. Joten anteeksi, että tuli "höpötettyä" tämä(kin) pohdiskelu, sillä näemmä joillekin kaikki on selvää. Hohhoijaa.
 
Kyllä jos luet jotain vaikka jotain kirjallisuutta tai katsot netistä jostain musiikkioppaastsa (allmusic.com tms.) niin aika vakiintunut käsitys on sekä siitä mitä funk on että alan klassikoista. Ei ole mikään minun subjektiivinen juttu.
 
Taannoinen Hendrix -keskustelu liittyi siihen että Hendrixillä on vuodelta 1967 hämmästyttävästi funk-rockilta kuulostava biisi (Little Miss Lover)

Kyllä jos luet jotain vaikka jotain kirjallisuutta tai katsot netistä jostain musiikkioppaastsa (allmusic.com tms.) niin aika vakiintunut käsitys on sekä siitä mitä funk on että alan klassikoista. Ei ole mikään minun subjektiivinen juttu.
 
Älä nyt vedä hernettä nenään. Tiedän itse kyllä mitkä ovat funkin merkkiteoksia tai merkittäviä artisteja. Kuitenkaan asia ei tunnu olevan niin absoluuttisen selvä kaikille. Saati se mikä on "funkkia". Missä kohtaa hyökkäsin sinua kohtaan, kun tätä asiaa ihmettelin?
 
Taannoinen Hendrix -keskustelu liittyi siihen että Hendrixillä on vuodelta 1967 hämmästyttävästi funk-rockilta kuulostava biisi (Little Miss Lover)
 
Ja siellähän ei pidetty James Brownia funkkina, kun ehdotettiin Papas Got a brand new Backia ekaksi funkbiisiksi.
 
Ilmeisesti pitää oikein rautalangasta vääntää tämä asia. Ihmettelin siis tätä halukkuutta tunkea sana "funk"-joka paikkaan, musiikkiinkin josta on hyvin vaikea löytää funk-musiikin piirteitä etsimälläkään. Ja tämän kautta totesin funkin tarkoittavan eri ihmisille eri asiaa. tästä tuo Henkka-keskustelu esimerkkinä.

Älä nyt vedä hernettä nenään. Tiedän itse kyllä mitkä ovat funkin merkkiteoksia tai merkittäviä artisteja. Kuitenkaan asia ei tunnu olevan niin absoluuttisen selvä kaikille. Saati se mikä on "funkkia". Missä kohtaa hyökkäsin sinua kohtaan, kun tätä asiaa ihmettelin?
 
Näytät olettavan että olisin vihainen tai jotain, mutta kirjoittelen täällä kyllä ihan leppoisasti. En ole käyttänyt aikaisemmissa viesteissä kovaa kieltä tms. mikä antaisi aihettaa tehdä oletuksia mielentilani suhteen.
 
Ja tämän kautta totesin funkin tarkoittavan eri ihmisille eri asiaa.
 
Joo, no oma teesini oli että asiasta on aika vakiintunut käsitys tietokirjallisuuden ja lehdistön tasolla. Ihmisillä noin muuten on tietysti vaikka mitä käsityksiä.

Ja siellähän ei pidetty James Brownia funkkina, kun ehdotettiin Papas Got a brand new Backia ekaksi funkbiisiksi.
 
Ei sen biisin riffit ja rytmit nyt ihan funkilta kuulosta mullekkaan. Voi olla että se rumpukomppi sopisi funkkiin mutta kitara- ja torviriffit kyllä pitää sen mun mielestä soulin puolella. Täähän on nyt tämmöistä rajanvetojuttua.
 
Joku sanoi että Isley Brothersin Testify olisi ensimmäinen funk-biisi. En ole kuullut alkuperäisversiota (jossa on muuten Herndrix kitarassa), mutta jos siinä on samanlainen riffi kuin SRV:n cover-versiossa niin sitten väitteessä voi olla perää.