Etno, proge, latin ›

Mainittiinko jo Billy Cobham Spectrum (1973) tässä ketjussa? Jokatapauksessa mainio levy.
 
On, ehdoton CD jos pitää rock-henkisestä fuusiosta.

Brand X:n levy Unorthodox Behaviour löytyi CDonista hintaan 5,60e ja onkin aika mainio platta. Rumpuja soittaa muuan Phil Collins.

tietysti Bela Fleck & the Flecktones
 
Béla Fleck & The Flecktones. Pientä (tai suurta) pilkunviilausta.
 
Steps Ahead on myös aivan ehdoton. Levyt N.Y.C ja Yin-Yang ovat aivan ehdottomia.

Cosmosquad. Ei noita tollasia vanhoja fabuja jaksa kuunnella amiskaan, eihän niillä usein ole edes ex-Ynkkä-jäseniä bändissään. :(

Niin ja tietty Spaced Out, koska ne on sellasia kermaperseranskiksia. Tai ainakin kanadalaisia. Muuten kyl ihan pascee.

Suosikaa suomalaista! Miksi lähteä merta edemmäs...
Jos fuusiolla tarkoitetaan eri tyylejä yhdistelevää, laadukasta instrumentaalimusiikkia niin tässä mun levykattaus:
 
Olli Ahvenlahti: The Poet (1976)
Eero Koivistoinen: The Front is Breaking (1976), Helium (1999)
The Group (1978)
Pekka Pohjola: Visitation (1979), Changing Waters (1992), Heavy Jazz -live in Helsinki and Tokyo (1995), Pewit (1997)
Decoy: Industrialized Summer (1988), Mono (1990)
Ilkka Niemeläinen Instinct: We Dance the Skube (1990)
Lentävä Siemen: (1991)
Perko-Pyysalo Poppoo: Garden of Time (1993)
Juha Björninen Band: Meteorites (1993)
Trio töykeät: koko tuotanto
Ben Granfelt: The Truth (1994)
Zetaboo (1996)
EQ: Libau (1997)
Seppo Tyni: Juhlat suulissa -a musicial night (1995), Niin Aina (1997)
Fissio: Impossible (1998)
Groove Convention (1999), Butter (2002)
Tuppu Orrenmaa Band: Funky (1999), Slam Jam (2001)
XL: koko tuotanto, mutta etenkin Liveballet (2001)
Husband (2003)
Timo Pratskin: Update (2004)
 
...eikä lista tähän lopu, kaikista ei vaan millään jaksa innostua...

Vital Tech Tones on kyllä meikäläiselle ehdoton. Sisältäähän se semmoset nakkisormet kuin Scott Henderson (g), Victor Wooten (b) ja Steve Smith (d). En oikein nykysoittajista tiedä, mutta ainakin Wooten ja Smith taitavat olla instrumenttiensa kirkkainta kärkeä ihan muutenkin ja kun samaan bändiin on herrat lätkitty niin johan raikaa ja vielä kaikenlisäksi kuulostaa "hyvältä" muutenkin, ettei tarvitse leukaa sukien äänirauta korvalla kuunnella.

Vital Tech Tones on kyllä meikäläiselle ehdoton
 
Oletko tutustunut myös Scott Hendrsonin ja Gary Willisin "Tribal Tech"iin? Ne julkaisivat 90-luvun alussa paljon arvostettuja rock/hevi-fuusio levyjä.

Kannattaa ehdottomasti tutustua myös Frank Zappan Hot Rats-nimiseen plattaan. Käsittääkseni levy on yksi ensimmäisiä fuusiopuolen levyjä (paha mennä sanomaan, oon kaiken fuusio-osaston kanssa aika ummikko). Loistavia, loistavalla otteella soitettuja pitkiäkin kappaleita ja Zappalle ominaisia pitkiä kitarasooloja, jotka eivät kuitenkaan mene niin yli kuin FZ:lla yleensä. Kyseisellä levyllä on siis onnistuttu naittamaan rock ja jazz lähes saumatta yhteen.
 
Myös Herbie Hancockilla on muutama melkoisen maukas fuusiopala, mm. Dedication-LP:n b-puoli (cd-version 2 viimeistä viisua) on oivasti syntikoin häröilty.

Kestosuosikkini Fishbone (sulautuvaa fuusiota jossa biisit kuulostavat yhtenäisiltä eikä tyyliin kiinaosa ja sitten tulee reggae osa etc....)
 
Suomalainen Cleaning Women tän hetken bändeistä....

Santanalla oli myös oma pieni fuusiokautensa 70-luvun alussa. Varsinkin Caravanserai (1972) ja triplalive Lotus (rec 1973, rel 1975) ovat hienoja ja suositeltavia. Mike Shrieve, Tom Coster, Neil Schon, Doug Rauch ym. kovia soittajia.
 
Carlos tekaisi myös kimppalevyn McLaughlin kanssa eli 1973 julkaistu Love Devotion Surrender. Enemmän levyllä kuitenkin on Mahavishun soundia kuin Santanan ja kovasta kööristä (Billy Cobham, Jan Hammer, Larry Young, Doug Rauch, Mike Shrieve, Don Alias, Armando Peraza) huolimatta jää jotenkin valju kuva. Ihan OK mutta ei sen enempää.
 
Noihin aikoihin McLaughlin sai aika monet muusikkoystävänsä "sekoamaan" Sri Chimnoyn oppeihin, tuloksena huvittavia kansitekstejä ja lisänimiä (Devadip, Maitreya, Narada ym.). Legendaarinen The Tubes -yhtye sai McLaughlin fanien vihat niskoilleen esiintyessään Mahavishnu Orchestran lämmittelybändinä. Bändin laulaja Fee Waybill viskeli valkoisiin pukeutuneena kivikovia vanhoja leipiä yleisöön sanoen niiden olevan McLaughlinin ehtoollisleipiä. Yleisö "palautti" leivät hyvin äkkiä takaisin lavalle. :D

Billy Cobham
Herbie Hancock(osa tuotannosta)
Dave Weckl
Jukka Gustavson Band
Eero Koivistoinen(osa tuotannosta)
Spyro Gyra
 
tossapa joitakin...

Lainasin kirjastosta ilman mitään suurempia odotuksia John Patituccin levyn Sketchbook (lähinnä siksi että siinä on Vinnie Colaiuta) , ja varsin hyväksihän tuo osoittautui. Ei ole pelkkää bassosooloa.

Hyvä fuusio on harvassa.. Olen kyllä viimeaikoina alkanut pitämään Tribal Techistä.

Basisti Percy Jonesin johtama Tunnels on tutustumisen arvoinen bändi. Tunnels jatkaa Brand X:n viitoittamaa tietä progressiivisen fuusion saralla. Bändiltä on ilmestynyt kolme studiolevyä (Tunnels with Percy Jones, Painted Rock ja Progressivity), joista viimeisin on oma suosikkini. Jokin aika sitten ilmestyi live-levy, The Art of Living Dangerously, mutta sitä en ole vielä kuullut. Levy on kuitenkin tilauksessa ja lukemani perusteella ei tule pettämään.
 
Jos rockimpi fuusio kiinnostaa, ovat ex-Megadeth kitaristi Chris Polandin Ohm-bändin levyt must-ostoksia. 'Live' on KPFK 90.7 FM on yksi viime vuosien huimimpia fuusiolevyjä. Poland on kevyesti paras fuusiompaan musiikkiin siirtynyt tilukitaristi, ja bändin basisti, Robertino Pagliari, on todellinen virtuoosi. Livellä rumpuja soittaa Ginger Bakerin poika Kofi, jonka varhaisempiin pesteihin kuuluu mm. Jonas Hellborgin bändi.

OHM on aikas häiskän kuulosta. I.R. likes...