Etno, proge, latin ›

Rakoni: Nimim. kuullut kaikki DT:n levyt noin kolmeensataan kertaan.
 
Otan osaa.

Pari kertaa oon lätyn kuunnellut ja yhteenvetona vois sanoa notta "melko hyvä". Ainakaa tähän asti en oo ymmärtäny noita kahden viimesen biisin hypetystä, menee ihan överiks jo imo. Jos sitä pikkuhiljaa sitten pääsis niihinkin sisälle..
Nightmare to remember on ehdottomasti levyn parhain biisi ja kova on ranking koko tuotantoakin tarkastellessa :>

Meadow: Otan osaa.
 
Sanoo mies jolla on lähes koko tuotanto omassa hyllyssä. Ja St. Anger.

Nyt on useimpia kuunteluja ja tän hetkinen lista uusimmista biiseistä:
 
1. The Count of Tuscany
2. Nightmare to Remeber
3. Shattered Fortress, A Rite of a Passage, Best of Times
6. Wither
 
Ihan ekana täytyy kyllä sanoa että biiseinä nuo Count of Tuscany ja Nightmare to Remember erottuu aika selvästi. Ne voi rankata aivan kärkipaikoille kaikkien aikoja DT biiseinä. Aivan uskomattomia kohtia löytyy.
 
Seuraavat kolme ovat samaa tasoa.
 
Shattered Fortress on kanssa melko kova biisi, missä on niitä vanhoja juttuja kierrätetty. Tartte vielä kuuntelua.
 
Kun ekaa kertaa kuuntelin Rite of a Passagen niin en kyllä tykännyt kauheesti. Mutta pienellä kuuntelulla tämä nousi yllättävän korkealle ja kertsistä tykkään aika paljon.
 
Best of Times oli alussa se biisi mikä kolahti. Juurikin tuo alku missä tulee pianot, viulut ja sitten ne kitarat. Sitten siin 2:50 eteenpäin se kitaratilu kohta niin oli todella suuret odotukset, mutta pieni pettymys oli, että millainen ralli tämä sitten loppujen lopuksi on. Kuitenkin hyvät fiilikset tuosta biisistä saa, ja se sisältää tän levyn parhaan, ja yhden Petruccin parhaimmista sooloista.
 
Vaikka Wither on vikana, niin ei todellakaan tarkoita että se olisi huono. Tykkään noista laulu melodioista, ja tälläistä vois jopa radiossa kuulla. Kivoja pop vaikutteita kuultavissa.
 
Kokonaisuutena: ****½
Paras DT levy 2000-luvulla.

Hauska huomata kuinka foorumikohtaisia levystä olevat mielipiteet on. Toisilla foorumeilla haukutaan toisilla kehutaan. Riippuu kait niistä parista ekasta kommentista, joita loput kirjoittajat vaan myötäilee.. :P Mutta joo, itsehän olen myös samaa mieltä kuin suurin osa täällä, eli paras levy 2000-luvulla, ja koko ajan paranee. Jotenkin dt kuulostaa taas itseltään eikä vaikutteet kuulu niin selvästi. Levy on myös kokonaisuutena todella onnistunut, jonka jaksaa helposti kuunnella alusta loppuun.

HÄPÄHÄPÄHÄPÄ.....
 
http://www.billboard.com/bbcom/char … lbums&f=European+Top+100+Albums
 
Kerrankin on oikeaa musiikkia tuolla pitämässä valtaistuinta!
 
Respect for my Heroes!
 
Prog On!

pardy: Ekan kerran kuuntelun jälkeen oon tosi pettyny.
 
Eihän tässä oo mitään mitä ei ois jo tän vuosituhannen puolella tulleilla levyillä kuultu.
 
Ei enää nappaa, mulle se pointti tässä bändissä on ollut se erikoinen ote ja tuoreus, nyt on sekin valtti kadonnut. Niiiin sitä samaa vanhaa.
 
Ongelmana onkin "ekan kerran kuuntelun jälkeen". Harvaa albumia, etenkään proge-albumia voi ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen tuomita suuntaan tai toiseen. Suosittelen kuuntelemaan useammin ja alkaa upota.

Lätty pyöriny useasti ja vähän semmonen fiilis, ettei jaksa innostua enää samalla tavalla dt;stä kuin ennen. Levyssä ei sinänsä mitään vikaa, mutta tuntuu että tähän kyllästyy tosi nopeasti.

Tulihan tuolle uudelle muutama mahdollisuus annettua. Mullekaan DT ei tarjoa tällä levyllä oikeen mitään uutta, bändi on uusiutunut vain näennäisesti. On lisätty vähän blastia ja fiilistelykohtaa, mutta ne ratkaisut vaikuttavat jotenkin itsetarkoituksellisilta ja syövät omalta osaltaan uskottavuutta. Kappaleet taasen tuntuvat ammattitaidolla sävelletyiltä, ja noiden näennäisten uudistusten takana piilee se sama vanha 2000-luvun tekniikkailottelu-DT. Onko se hyvä vai huono asia, on sitten kuulijasta kiinni. Omalta osalta sanon vain sen, että kun uudistukset ovat kuitenkin näennäisiä ja pinnallisia, biisien sävellystyyli ja rakenteet noudattelevat jo mulle ennestään tuttuja niin en keksi syytä, miksi käyttäisin enempää aikaa tähän uuteen levyyn. Mulla on vaan niin rajallisesti aikaa ja niin paljon tuoretta musaa monelta eri vuosikymmeneltä johon pitäisi perehtyä.
 
Kuuntelinpa tuossa jokin aika sitten noita paria LTE-levyä ja pakko todeta, että Petrucci-Rudess-Portnoy kolmikko on ollu noihin aikoihin parhaimmillaan. Niillä levyillä on sitä aitoa fiilistä, improvisaatiota, soittamisen intoa ja muistettavia melodioita yhdistettynä ennaltasovittuihin ratkaisuihin ja koko paketti soittaa täydellisesti yhteen. Jotain tämän tyylistä uudistusta DTn pitäisi heittää kehiin, mikä esim näiden LTE-kiekkojen ero on suhteessa oikeaan Dream Theateriin oli 90-luvulla.

ANtTIKRISTUS: Tulihan tuolle uudelle muutama mahdollisuus annettua. Mullekaan DT ei tarjoa tällä levyllä oikeen mitään uutta, bändi on uusiutunut vain näennäisesti. On lisätty vähän blastia ja fiilistelykohtaa, mutta ne ratkaisut vaikuttavat jotenkin itsetarkoituksellisilta ja syövät omalta osaltaan uskottavuutta. Kappaleet taasen tuntuvat ammattitaidolla sävelletyiltä, ja noiden näennäisten uudistusten takana piilee se sama vanha 2000-luvun tekniikkailottelu-DT. Onko se hyvä vai huono asia, on sitten kuulijasta kiinni. Omalta osalta sanon vain sen, että kun uudistukset ovat kuitenkin näennäisiä ja pinnallisia, biisien sävellystyyli ja rakenteet noudattelevat jo mulle ennestään tuttuja niin en keksi syytä, miksi käyttäisin enempää aikaa tähän uuteen levyyn. Mulla on vaan niin rajallisesti aikaa ja niin paljon tuoretta musaa monelta eri vuosikymmeneltä johon pitäisi perehtyä.
 
Kuuntelinpa tuossa jokin aika sitten noita paria LTE-levyä ja pakko todeta, että Petrucci-Rudess-Portnoy kolmikko on ollu noihin aikoihin parhaimmillaan. Niillä levyillä on sitä aitoa fiilistä, improvisaatiota, soittamisen intoa ja muistettavia melodioita yhdistettynä ennaltasovittuihin ratkaisuihin ja koko paketti soittaa täydellisesti yhteen. Jotain tämän tyylistä uudistusta DTn pitäisi heittää kehiin, mikä esim näiden LTE-kiekkojen ero on suhteessa oikeaan Dream Theateriin oli 90-luvulla.
 
Tässähän tämä munkin mielipide tuli perusteltua toisesta suusta.

pardy: Tässähän tämä munkin mielipide tuli perusteltua toisesta suusta.
 
jep, täysin samaa mieltä.

ANtTIKRISTUS: Tulihan tuolle uudelle muutama mahdollisuus annettua. Mullekaan DT ei tarjoa tällä levyllä oikeen mitään uutta, bändi on uusiutunut vain näennäisesti. On lisätty vähän blastia ja fiilistelykohtaa, mutta ne ratkaisut vaikuttavat jotenkin itsetarkoituksellisilta ja syövät omalta osaltaan uskottavuutta. Kappaleet taasen tuntuvat ammattitaidolla sävelletyiltä, ja noiden näennäisten uudistusten takana piilee se sama vanha 2000-luvun tekniikkailottelu-DT. Onko se hyvä vai huono asia, on sitten kuulijasta kiinni. Omalta osalta sanon vain sen, että kun uudistukset ovat kuitenkin näennäisiä ja pinnallisia, biisien sävellystyyli ja rakenteet noudattelevat jo mulle ennestään tuttuja niin en keksi syytä, miksi käyttäisin enempää aikaa tähän uuteen levyyn. Mulla on vaan niin rajallisesti aikaa ja niin paljon tuoretta musaa monelta eri vuosikymmeneltä johon pitäisi perehtyä.
 
Kuuntelinpa tuossa jokin aika sitten noita paria LTE-levyä ja pakko todeta, että Petrucci-Rudess-Portnoy kolmikko on ollu noihin aikoihin parhaimmillaan. Niillä levyillä on sitä aitoa fiilistä, improvisaatiota, soittamisen intoa ja muistettavia melodioita yhdistettynä ennaltasovittuihin ratkaisuihin ja koko paketti soittaa täydellisesti yhteen. Jotain tämän tyylistä uudistusta DTn pitäisi heittää kehiin, mikä esim näiden LTE-kiekkojen ero on suhteessa oikeaan Dream Theateriin oli 90-luvulla.
 
Mun mielestä LTE on taas pahinta överitilua, mitä DT:n pojat ovat koskaan saaneet aikaiseksi, vaikka kaiken kaikkiaan niistä levyistä kuitenkin pidänkin. Jotkut biisirakenteet on aika hukassa, esim Paradigm Shift hajoaa ihan käsiin. Aivan ylipitkä. Sitten on myös näitä totaalisen päämäärättömiä teoksia kuten Chewbacca.
 
Black Clouds & Silver Linings peittoaa LTE:n sata-muna mielestäni :) (paria poikkeusta lukuunottamatta, kuten When The Water Breaks)

Lte:n levyt taitaa olla täysin jamittelun ja impron tulosta (joka selittänee rönsyilyn), kun taas DT matskut on enemmän tai vähemmän sävellettyjä.
 
Lte:n matskua ei tule ihan hirveän usein levysoittimessa pyöräytettyä kun siitä instrumentaalista melodiasirkuksesta saa aika nopeasti yliannostuksen. Siltikin olen sitä mieltä, että molemmissa Lte:n levyissä on kovasti hyviä ja tunteikkaita kiippari/kitarasooloja, minkälaisiin osa Dt:n levyistä eivät kykene.
 
Myönnettäköön, että uusimmalla on skarpattu, mutta en tiedä johtuuko se monen vuoden takaisesta Dt kuuntelusta tahi kyllästymisestä, että se ei tunnu tarjoavan mitään uusia viboja lukuunottamatta The count of tuscanya,

Uutta levyä on tullut kuunneltua Spotifyn kautta jonkin verran, muttei vaan jotenkin iske. Huomattavasti parempaa jälkeä ovat saaneet aikaan kuin kaksi vuotta sitten, mutta siihen ei nyt mitään suurempia ponnisteluja vaadittukaan. Biiseissä on hyviä yksittäisiä juttuja, kuten A Nightmare to Rememberin rauhallinen osio, mutta kokonaisuuksina kappaleet tuppaavat olemaan jokseenkin puuduttavia. Wither ja The Shattered Fortress menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, varsinkin jälkimmäinen on erityisen turha tekele. Jee, soitetaan kaikki edellisissä osissa olleet riffit putkeen! The Best of Times putoaa omissa kirjoissani sinne samaan siirappipuuroon The Spirit Carries Onin ja Hollow Yearsin sekaan. Petrucci soittaa ko. kappaleessa parhaan soolonsa aikoihin, mutta muuten biisi on niin imelä, että korvista alkaa pursuta juustoa. The Count of Tuscany on ihan ok, muttei pääse lähellekään esim. A Change of Seasonsin mahtavuutta.
 
Sanoitukset jälleen hirveää kuraa. All the finest wines improve with age! ÖRIÖRI!
 
Rakoni: Sanoo mies jolla on lähes koko tuotanto omassa hyllyssä. Ja St. Anger.
 
Touché!

Myönnettäköön, että uusimmalla on skarpattu, mutta en tiedä johtuuko se monen vuoden takaisesta Dt kuuntelusta tahi kyllästymisestä, että se ei tunnu tarjoavan mitään uusia viboja lukuunottamatta The count of tuscanya,
 
Aika sama juttu mulla. Muu levy on "ihan jees", The Count Of Tuscany taasen aivan pirun loistava veto. Vähän sääli kun vasta levyn viimeinen biisi pistää sukat kunnolla vipattamaan. En tosin ole kuunnellut levyn kuin pari kertaa läpi, että saas nähdä kuinka paljon mielipide tulee vielä muuttumaan.

"Mulla on vaan niin rajallisesti aikaa ja niin paljon tuoretta musaa monelta eri vuosikymmeneltä johon pitäisi perehtyä"
 
Hehe. Its up to you dude. Niinhän meillä kaikilla. Kyseessä kuitenkin ehdottomasti yksi bändin parhaista tuotoksista, Itselle kyllä aukeni heti ja huomasi että tässä ollaan oikeilla raiteilla. Toisin kuin Octavariumilla ja Systematic Chaosilla, joista paistoi liika yrittäminen, itsensä uudistus läpi.
 
Hauskan ilmiön varmasti mukaansa tuo myös tuo listaykkösyys. Aina löytyy niitä, jotka alkaa puhumaan tuotoksesta negatiivisessä mielessä, ennen oli niin ja nyt on näin tyyliin :D Nyt joka tapauksessa ollaan tehty sitä mikä parhaiten luonnistuu. Enjoy it! Goddamit!
 
Voi vaan kuvitella että DT:n poijjat ovat mielissäänsä, kun Octavariumilla yrittivät luoda listahittimatskua, ja nyt "perinteisemmällä" materiaalilla nousevat sinne ansaitulle paikalle.
 
Mahtavaa matskua. Ei ole vielä onnistunut kyllästyttämään. Parasta sitten Train of Thoughtin, piste.

Lebowski:Mahtavaa matskua. Ei ole vielä onnistunut kyllästyttämään. Parasta sitten Train of Thoughtin, piste.
 
100% totuutta
 
Octavarium pääsee paikoitellen lähelle ja jopa ylikin, mutta tältä levyltä ei löydy sellaisia floppeja kuten The Answer Lies Within. (IMO)

Meadow: Biiseissä on hyviä yksittäisiä juttuja, kuten A Nightmare to Rememberin rauhallinen osio, mutta kokonaisuuksina kappaleet tuppaavat olemaan jokseenkin puuduttavia. Wither ja The Shattered Fortress menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, varsinkin jälkimmäinen on erityisen turha tekele. Jee, soitetaan kaikki edellisissä osissa olleet riffit putkeen!
...
Sanoitukset jälleen hirveää kuraa. All the finest wines improve with age! ÖRIÖRI!
 
Melkolailla samoilla linjoilla itsekin näiden mielipiteiden kanssa. En tiedä onko tuo The Shattered Fortressin "pirstaleisuus" tarkoituksellinen taiteellinen valinta, mutta kovin toimivaa lopputulosta se ei kuitenkaan mielestäni ole tuottanut. Sanoitukset tuntuvat myös vähän siltä, että kovasti yritetään jotain hienoa tehdä, mutta ei vain resurssit riitä. Kyllä levy silti ihan kohtalaiselta on kuulostanut ja biiseissä todellakin on monia hyviä juttuja. Vähän tulee levyä kuunnellessa mieleen, onko Opeth vaikuttanut minkä verran levyn biiseihin. Tiluja karsittu, keskitytty ehkä enemmän tekemään tunnelmallisia biisejä, blast beatia, ilkeitä riffejä, Portnoyn "örinää" jne. Portnoyhan on vissiin Opethiin tykästynyt?

No melkoisen kaukana Opethista vielä ollaan. Minusta bändi kyllä kuulostaa täysin itseltänsä tällä(kin) levyllä. Ainoa Opeth-lokeroon menevä kappale on SC:n Repentance, siinä varsinkin soolo on suoraan Opethin tuotannosta.

Randomizer: No melkoisen kaukana Opethista vielä ollaan. Minusta bändi kyllä kuulostaa täysin itseltänsä tällä(kin) levyllä. Ainoa Opeth-lokeroon menevä kappale on SC:n Repentance, siinä varsinkin soolo on suoraan Opethin tuotannosta.
 
Joo, en sitä tarkoittanutkaan että biisit Opethilta kuulostaisivat. Lähinnä vain ajattelin, että olisi vaikuttanut biisien sävellystapaan.