Etno, proge, latin ›

Minä voisin ostaa kanssa. En maksa paljoa, hehe. Jonkun verran silti.

Minä voisin ostaa kanssa. En maksa paljoa, hehe. Jonkun verran silti.
 
Myöhässä olet, ostin jo. Kunhan laite äänittää kohta kasetille niin pääsee kuuntelemaan. Odotukset on korkeahkolla.
 
Edit. Nyt on kertaalleen kuunneltu. Mahtava levy, odotusten mukainen sanoisin.

Tuo kopiointisuojaus kyllä on kismittänyt allekirjoittanuttakin enemmän kuin hirveästi. Vika ei missään nimessä ole CD-asemissa, sillä ne OVAT CD-soittimia, jotka vain kykenevät lukemaan myös datalevyjä. Kopiosuojatut CD:t puolestaan eivät noudata CD-standardia, joskaan tavalliset CD-soittimet eivät ole asiasta erityisen nuukia.
 
Kyse on todellakin periaatteista: itsellänikin on CD-soitin, mutta on kyllä suomeksi sanottuna todella perseestä, jos ei pysty ostamistaan levyistä tekemään varakopiota tai vaikkapa mp3-puristeita.
 
Itselläni on vanha CD-versio Beingistä mp3:na ja räikein ero, minkä huomasin heti on se, että InspiRed Machine, eli levyn kakkosraitahan menee melkein (sic) puoli sävelaskelta alempaa vanhassa masterissa! Käsittämätöntä! Kieltämättä tuo uuden masterin sävellaji tuntuu luontevammalta jatkeelta Proletarianille. Osaako joku sanoa, kumpi on se "oikea" tapa? Nyt ykkösbiisi loppuu A-molliin ja kakkosbiisi jatkaa siitä... vanhassa painoksessa päästään lähelle G#/Ab-mollia, mutta ei aivan ;)
 
Uuden masterin bassosoundi on selvästi tukevampi, mikä kyllä mielestäni on hyvä asia ajatellen Pohjolan vahvoja bassolinjoja. Urut ovat paljon enemmän pinnassa, hyvä asia sekin.
 
Yleisesti ottaen vanhan painoksen soundit ovat "tuhnut", mutta jotkut kosketinjutut kyllä kuulostavat paremmilta siinä. Eiväthän nämä uuden masterin soundit juurikaan edusta (nimen omaan teknisesti) sitä "aitoa 70-luvun Loven soundimaailmaa", muta eivät ne silti minusta kehnot ole.
 
Silti ei pääse mihinkään siitä, etteikö tämä ole yksi parhaita koskaan tehtyjä levyjä. Suomessa ja maailmalla.

kakkosraitahan menee melkein (sic) puoli sävelaskelta alempaa vanhassa masterissa
 
No tämähän on aivan sairasta.
Täytyy heittää remasterilla vesilintua kun kotiin pääsee.
 
EDIT: Siis sairasta (sick) on. Tarkoitan oikeesti, tämä ei ole vitsi.
 
ps EDIT: Kas kun en vakuuta itseänikään.

Remasteroinnissa ärsyttääpi juuri se että väännellään ja käännellään ne "hyvät" soundit esiin... Miksi 70-luvulla tehdyn levyn pitäisi kuulostaa 2000-lukulaiselta?

Remasteroinnissa ärsyttääpi juuri se että väännellään ja käännellään ne "hyvät" soundit esiin... Miksi 70-luvulla tehdyn levyn pitäisi kuulostaa 2000-lukulaiselta?
 
Tämä on kyllä se minuakin ärsyttävä juttu. Mutta siitä aikapitkälle pääsee eroon kun äänittää levyn kasetille ja kuuntelee siltä. Edelleen Cd-on aina vain kopio aidosta asiasta kun puhutaan 70-luvun ja sitä vanhemman tuotannon kuuntelemisesta.

Urut ovat paljon enemmän pinnassa, hyvä asia sekin.
 
Välillä on, välillä ei. Proletarian esim. on alkuperäisellä versiolla paljon vähäeleisempi ja painostavampi, kun urut ovat hiljaisesti taustalla. Remasterilla biisi on majesteetillisen hyökkäävä, kun urkuja on nostettu. Petty-Bourgeois taas hyötyy selvästi urkujen nostosta. Pride of the Biospherellä(suosikkiraitojani muuten) taas toista urkuraitaa on nostettu esim. introssa niin paljon, että menee tukkoiseksi. Siis sitä glissandoilua. Ja Marvelry Skimmer ei urkujen noston jälkeen myöskään mielestäni hengitä riittävästi.
 
EDIT: mutta jottei menisi aivan pelkäksi haukkumiseksi, niin kehuttakoon samaan hengenvetoon Hard'n'Hornyn, Tombstone Valentinen ja Fairyportin remastereita. Niiden ansiosta esim. Pidän sinusta ja Losing Hold vasta todella svengaavatkin.

Jatkampa tähän triidiin nyt kun olen kuunnellut Beingin noin n kertaa, että mikä tai mitkä noista Wigujen levyistä olisivat mahdollisimman lähellä Beingiä ja poissa Nuclear Nightclubin tunnelmista?
 
Tuolla on vinyyleissä NN ja erittäin vähällä kuuntelulla koska se, vaikkakin hyvä levy tavallaan onkin, oli kuitenkin jonkinlainen pettymys johtuen suuresta Wigu-suitsutuksesta. Joo. Siis jos olisin ostanut Beingin ensin olisi varmaan tullut ostettua muutkin. Tuo NN sai innostuksen silloin lopahtamaan kesken.

Jatkampa tähän triidiin nyt kun olen kuunnellut Beingin noin n kertaa, että mikä tai mitkä noista Wigujen levyistä olisivat mahdollisimman lähellä Beingiä ja poissa Nuclear Nightclubin tunnelmista?
 
Fairyport ehdottomasti. Siitä oli joskus hyvä topic, joten en ala jaarittelemaan :)
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=5&t=55770

Myöhässä olet, ostin jo.
 
Jep ja kiitos. Se olikin ensimmäinen levy kautta historian jonka hyllystäni myin. Olo on haikea.

Fairyport ehdottomasti. Siitä oli joskus hyvä topic, joten en ala jaarittelemaan :)
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=5&t=55770
 
Jep, Fairyport kannattaa ehdottomasti hankkia, jos pitää Beingistä. Samoin Rarities-kokoelma sekä Live Music From The Twilight Zone.
Monessa mielessä lähellä Beingin tyyliä on myös Gustavsonin ensimmäinen soololevy, "...jaloa ylpeyttä yletän ...ylevää nöyryyttä nousen". Tosin kokonaan instrumentaalilevy ja aavistuksen enemmän jazzrockia, vähän sellaista Weather Report -tyyliä.
 
Kyllä Nuclear Nightclub on mielestäni sekin aivan briljantti levy, tosin aurinkoisen progepopin eikä mutkikkaan taiderokin saralla.